Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja välillä kauempanakin

matkablogit, lähimatkailu, luonto, Pohjois-Pohjanmaa

Monthly Archives

Iloista meininkiä Oulun Hietasaaressa

Tiedätkö jo, mikä idylli piilee Oulun Hietasaaressa vanhassa leirikeskuksessa? Siellä on mukavuusalue nimeltä Ilo Oulu. Yrittäjäkumppanit Karri ja Katriina ovat tehneet tästä luonnonkauniista ympäristöstä oikean hyvän mielen paikan.

Lähdin tutustumaan Iloon, ja ensimmäisenä tuli vastaan hieno vanha päärakennus. Tästä on tarkoitus myöhemmin remontoida juhlatila. Juhlat, kokoukset ja tilaisuudet ovat kuitenkin jo mahdollisia toisessa rakennuksessa, josta löytyy vuokrattavia tiloja.

Kävimme tutustumassa kahvilaan, joka aukeaa aivan näinä päivinä. Kahvilasta saa perusvalikoiman tuotteita, ja esimerkiksi hostellimajoitukseen aamupalapussin. Kahvila oli tilava ja persoonallinen eri paikoista hankittuine kalusteineen.

Alueelta löytyy siis hostellikin, jossa on kymmenen erikokoista huonetta. Majoituksen voi vuokrata esimerkiksi Bookingin kautta. Hostellimajoitus on helppo ja edullinen tapa yöpyä Oulussa. Yhteistilat ja keittiö mahdollistavat mukavasti majoittumisen ohessa vaikkapa ruoan laittamisen.

Kansainväliset matkailijatkin ovat jo kivasti paikan löytäneet. Ja mikäpä siinä: Nallikariin matkaa 800 metriä ja kaupungin keskustaan 1,5 kilometriä. Ja eksoottisia elämyksiäkin löytyy matkailijoille ja muille kävijöille, kuten turvesauna!

Alueelta löytyy myös monenlaista tekemistä ja uusia ideoita on luvassa. Laajat nurmikentät peli- ja leikkikenttineen, idyllinen pieni ranta sekä tietysti pisteenä iin päälle tuleva tanssipaikka. Rannasta pääsee helposti esimerkiksi suppailemaan laudoilla. Pallopeleistä muun muassa tennis onnistuu. Ja mikä parasta, metsäinen ympäristö on todella viehättävä ja rauhallinen.

Itseä musiikin ystävänä viehättää erityisesti tulevan kesän toiminta: tansseja ja live-musiikkia on runsaasti luvassa monipuolisella esiintyjävalikoimalla. Tulee olemaan vaikeaa päättää, mitä menisin katsomaan.

Perinteistä tanssipaikkaa on Ouluun kaivattu, ja nyt se toteutuu. Ihmiset ovat jo olleet kiinnostuneita alueen palveluista. Monia varmasti viehättää, että Ilolla ei järjestetä suuria massatapahtumia, vaan pienimuotoisempia konsertteja ja tansseja. Esiintymislava ja juhlateltta odottavat jo rakentamistaan.

Karri ja Katriina haluavat, että ihmiset tuntevat olevansa rennosti omalla mukavuusalueellaan, kun tulevat Iloon. Tämä tunnelma välittyi minullekin käynnilläni. Toivottavasti ihmiset löytävät runsain joukoin paikan, niin toimintaa saadaan edelleen jatkokehitettyä tuleville vuosille. Ilo oli käydä!

Täältä löydät lisätietoja Ilo Oulusta:

https://ilooulu.fi/

Yhteistyöpostaus

Luonnonläheistä idylliä ja aktiivista lomaa Montassa

Oletko kiinnostunut majoittumaan leirintäalueella, jossa voit harrastaa monenlaista ja olla luonnon lähellä? Vain noin 30 kilometriä Oulusta sijaitsee Montan leirintäalue eli Montta Active Camping Muhoksella.

Tapanani on ollut keväisin ajella Montassa, ja nyt lähdin sinne yön yli majoittumaan. Sain täysin varustellun mökin, joita alueelta löytyy kaksi kappaletta. Lisäksi on kymmenkunta leirintämökkiä.

Mökki oli tilava ja terassilta oli upeat näkymät Oulujoelle. Kaikki tarpeellinen löytyi ja nukkumapaikat olivat parvella, jonne oli helppokulkuiset portaat. Parvelta löytyi myös parveke.

Ensimmäisenä päivänä sisko tuli pienen tyttönsä kanssa kylään ja lähdimme leirintäalueelta lähtevälle Lemmenpolulle. Polku on luokiteltu vaativaksi vaellusreitiksi, koska siellä on nousuja ja laskuja, osa portaiden kera.

Lemmenpolku myötäilee Oulujokea huikaisevine maisemiin. Polun varrella voi kalastaa tai taukopaikoilla pysähtyä rauhassa. Polun pituus on kaksi kilometriä ja tyttökin jaksoi sen kävellä. Perillä Pyhäkosken voimalaitoksen päässä pysähdyimme evästauolle, jonka jälkeen palasimme takaisin.

Leirintäalueella oli mukavan rauhallista, sillä sesonki ei ole ihan vielä alkanut. Ihailimme viihtyisää aluetta ja katselimme rantaa sekä rantasaunoja. Paljukin löytyy eli saunat sopivat hyvin esimerkiksi porukoiden käyttöön illanviettoon. Itse saunoin illalla mökissä.

Montassa on suosittuja tapahtumia ja päärakennuksessa on mahdollisuus myös tansseille. Tervasoutu Oulujoella on kesällä iso tapahtuma. Montta on suosittu paikka myös juhannuksen viettoon sekä moottoripyöräilijöiden tapaamiseen. Asuntovaunualueella majoittuu paljon myös lähikuntien asukkaita.

Montassa on todella hyvät mahdollisuudet harrastaa. Alueelta löytyy kaksi kiipeilyrataa sekä tietysti uimaranta, makkaranpaistopaikka ja lapsille leikkikenttä. Lisäksi on vuokrattavissa fatbike-pyöriä, kanootteja, kajakkeja, soutuveneitä ja sup-lautoja.

Itse päätin lähteä ensimmäistä kertaa kokeilemaan fatbike-pyöräilyä aamullisen maiseman ihailun jälkeen. Sain opastuksen pyörän käyttöön sekä repun lainaksi. Kokemattomana retkeilijänä kun tämä oli unohtunut kotiin!

Kypärä päähän ja menoksi. Lähdin käymään muutaman kilometrin päässä sijaitsevalla Toppeliuksen muistokivellä. Reitiltä olisi päässyt myös Korkalanvaaralle Tervareitistöön. Kylläpä olikin jännää nousta ja laskea mäkistä tietä, kun on tottunut Limingan tasaisiin maastoihin. Palatessa sitten tuoreet pullakahvit päälle!

Yllättävän hyvin sujui liikunta, neljä kilometriä kävelyä ja muutama kilometri pyöräilyä. Ja mikä parasta, mökkiloma irrotti ihanasti arjesta! Aina ei tarvitse lähteä kauas ja lähelle on helppo matkustaa.

Yhteistyöpostaus

Taidetta ja luontoa Limingassa

Liminkakin on kesäpitäjä. Yksi vakiokohteistani on Alakestilän arboretum eli puulajipuisto. Se sijaitsee pari kilometriä Limingan kylältä lähdettäessä ensin Rantakylän suuntaan.

Nyt käydessäni puut ja pensaat eivät vielä olleet lehdessä, mutta kävin ihailemassa puron kohinaa keväisten vesien aikana. Kuinka rauhoittava ääni tuo veden virtaus onkaan!

Tästä siirryin Limingan Taidekoulun kevätnäyttelyyn. Kertakaikkisen upeita oppilastöitä koko talo täynnä! Voin luvata, että tuolta löytyy jokaisen makuun jotakin.

Limingassa on muutakin nähtävää, itse kävin polkupyöräilemässä myös vanhassa Limingassa. Se on idyllistä aluetta ja myöhemmin tulen vierailemaan muun muassa museossa.

Kauniissa Mikonkarissa ja kiehtovassa veistospuistossa Raahessa

Sain vinkin Raahessa Pattijoella sijaitsevasta kauniista merenrannasta Mikonkarista somen kautta. Paikasta oli todella kauniita kuvia, ja tämä herätti kiinnostuksen.

Lähdimme siis kauniina kesäiltana ajelemaan kohti paikkaa navigaattorin opastuksella. Päädyimme pienelle soratielle, jonka varresta paljastui yllättäen veistospuisto. Tämänkään olemassaolosta en ole tiennyt mitään! Aina löytyy siis uutta lähiseudultakin.

Aluksi kuitenkin suunnattiin Mikonkariin, jossa piipahdimme ensin leirintäalue Lohenpyrstön puolella. Kävin tässä kurkkimassa rantaa luontopolun puolelta.

Tästä siirryimme toiseen suuntaan ja ajelimme vanhan kalastajakylän ohi. Päädyimme niemen nokkaan, josta näitä kauniita maisemia sitten löytyi. Upea paikka!

Palatessa tutkailimme kalastajakylää ja venesatamaa kalamajoineen. Tämän jälkeen ajoimme takaisin veistospuiston luo, joka sattui vielä olemaan avoinna.

Puistossa on noin 200 veistosta, jotka taiteilija Matti Lepistö on tehnyt. Todella uniikki kohde!

Tyytyväisenä näistä löydöista sitten kotimatkalle ja somen kautta kyselemään uusia käyntikohdevinkkejä!