Maakuntamatkailua Pohjois-Pohjanmaalla ja välillä kauempanakin

matkablogit, lähimatkailu, luonto, Pohjois-Pohjanmaa

Idyllisessä Kartanokahvila Kaisassa Limingassa

Tänä kesänä tuli kiva uutinen; Ala-Temmekselle Liminkaan on avautunut Kartanokahvila Kaisa! Nyt kun itse asun Raahen suunnilla, niin 4-tietä ei tule niin paljon liikuttua Limingasta etelään. Niinpä kahvilassa käynti vähän viivästyi, vaan vielä ehdittiin loman tehdessä loppuaan!

Olimme Oulun reissulla ja päätimme lopultakin poiketa kahvilassa, jonne oli hyvät opasteetkin. Vanha rakennus henkii historiaa, josta kahvilan omistaja olikin itse kertomassa kahvilan asiakkaille. Rakennusta on remontoitu useita vuosia, ja esimerkiksi tapettien valinta oli ollut vaikeaa.

Kartanokahvila pitää sisällään myös museon, sillä siellä on esillä Arabian kahvikuppeja eri vuosikymmeniltä. Niistä voi bongailla itselle tuttuja astioita!

Talon ihailun lomassa nautimme sitten virvokkeita ja raparperipiirakkaa. Kyllä oli kiva miljöö!

Viehättävä Järvelänjärven Grilli-Cafe Raahessa

Ajelimme eräänä kauniina päivänä sateiden välissä Järvelänjärvelle, joka sijaitsee 8-tien varressa Raahesta etelään.

Järvelänjärvi on idyllinen paikka jo sinänsä, ja järvestä saa kuulemma erilaisia kalojakin. Laiturilta on hyvät näkymät ympäriinsä.

Lisäksi Järvelänjärvi on suosittu taukopaikka, sillä siellä on kaunis Grilli-Cafe. Kahvilasta saa maukkaita burgereita tai vaikkapa munkkikahvit. Omistajan kanssa myös juttua riittää!

Kotoa on mukava poiketa ilta-ajelulla Järvelänjärvellä.

Iki-ihanassa Triplassa majoittumassa

Kaupallinen yhteistyö Original Sokos Hotel Triplan kanssa

Hämeenlinnasta jatkoimme matkaa Helsinkiin, jossa pääsimme toistamiseen majoittumaan Original Sokos Hotel Triplaan Pasilassa.

Meillä oli hotellista miellyttävät muistot, eikä nytkään tarvinnut pettyä. Saimme SuperiorX King -kulmahuoneen 16. kerroksesta. Näköalat olivat mahtavat kahteen suuntaan. Huoneesta näki jopa merelle saakka!

Kauppakeskus Mall of Tripla on aivan huikea paikka, ja on todella kätevää majoittua samassa rakennuksessa. Ennätimmekin kierrellä kauppakeskusta. Totesimme, että jos olisi ollut ihan sadepäivä, niin sen olisi saanut kokonaankin kulumaan Triplassa.

Sää oli kuitenkin kohtuullisen hyvä, joten junailimme Pasilasta Helsingin keskustaan. Kiertelimme siellä ympäriinsä ja kävimme muun muassa Kauppatorilla. Jos olisi puolestaan ollut oikein aurinkoisen lämmin päivä, niin maisemaristeily olisi houkuttanut.

Poikkesimme mehulla Joe & The Juicessa, joka oli myös kiva paikka. Mietimme myös kierrosta raitiovaunulla, mutta jätimme sen toiseen kertaan.

Illalla oli kiva rentoutua hotellilla kylpyammeessa loikoillen. Lisäksi oli mukava katsella muhkeasta sängystä käsin kaupungin elämää, esimerkiksi Linnanmäelle näkyi hyvin.

Tripla on loistava tukikohta Helsingissä liikkumiseen. Hotelli on kertakaikkisen ihana vaaleine sisustuksineen ja yksityiskohtineen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Seuraavana aamuna nautimme aamiaista hotellin kuudennessa kerroksessa, sielläkin ikkunan äärellä. Tämän jälkeen olikin jo kotimatkan aika.