Monthly Archives

toukokuu 2018

Seikki Zayedin moskeija – kuin tuhannen ja yhden yön taruista

Abu Dhabissa sijaitsee yksi maailman tunnetuimmista moskeijoista – Seikki Zayedin moskeija, joka on suoraan kuin tuhannen ja yhden yön taruista. Moskeijassa on vitivalkoinen ulkokuori ja sisätilat täynnä upeita koristeellisia yksityiskohtia. Moskeija on ollut pitkään omalla ”pakko nähdä kerran elämässä” – listalla. Nyt se on nähty ja oli kyllä odottamisen arvoinen kohde. Moskeija sijaitsee hieman Abu Dhabin keskustan ulkopuolella, noin puolen tunnin ajomatkan päässä. Taksilla pääsee kätevästi ja edullisesti perille. Taksi keskustasta maksaa noin 10-15 euroa.

Moskeijaan on tarkat pukeutumissäännöt. Olin pukeutunut pitkään mekkoon, jossa hihat yltivät juuri yli kyynärpäiden ja mukaan olin varannut myös huivin hiusteni ja pään peittämistä varten. Mekkoni ei kuitenkaan ollut riittävän peittävä, joten jouduin sisäänkäynnin yhteydessä olevasta pukeutumistilasta hakemaan itselleni moskeijavierailua varten tarkoitetun puvun päälleni. Puku oli oikeastaan aika mukava päällä. Miesten kohdalla pukeutumissäännöt eivät olleet yhtä tiukat kuin naisilla, mutta myös miehiltä vaaditaan, että polvet ja olkapäät ovat peitettyinä.

Moskeija-alueelle ei niin vain mennä sisälle. Ensin pitää löytää ”rakennus”, josta sisäänkäynti tapahtuu. Miehet ja naiset kulkevat eri ovista sisälle. Täällä rakennuksessa sitten tapahtuu turvatarkastus ja pukujen lainaaminen. Pukujen lainaaminen ei maksa mitään ja moskeijaan pääsee myös vierailemaan ilmaiseksi. Alkuhämmennyksestä kun selviää eteenpäin ja pääsee turvatarkastuksesta ja pukeutumisten parista ulos, avautuu moskeijan ulkoalueet ja moskeija koko komeudessaan silmien eteen. Näky on valtava. Moskeijassa on 82 kupolia, neljä 107 metrin korkeuteen nousevaa mineraattia sekä yli tuhat pylvästä.Moskeijan sisälle mennessä pitää kengät jättää pois jaloista. Kengille on varattu sisäänmenon yhteyteen hyllyt, jonne ne voi jättää. Moskeijaan mahtuu yhteensä 40 000 rukoilijaa ja sen valtava koko ja upeus ovat läsnä myös sisätiloissa. Valtavasti kauneutta ja katseltavaa. Sisältä löytyy myös maailman suurin persialainen matto. Suurta rukoussalia hallitsee suuri kattokruunu, jonka halkaisija on 10 metriä, korkeus 15 metriä ja paino jopa 12 tonnia. Kattokruunun kerrotaan olevan maailman suurin. Moskeija herättää myös hämmennystä koko komeudessaan. Tulee väkisin mietittyä, että miten ihmeessä ja miksi tällainen ”ökymoskeija” on pitänyt rakentaa. Toisaalta, koska ollaan maassa, jossa kaikki pitää olla hieman enemmän ja suurempaa kuin naapurilla, ymmärtää tämänkin pröystäilyn määrän. Kultaa, kristallia ja marmoria on käytetty rakennusmateriaalina eikä rakentamisessa ole taidettu paljoa rahan perään laskea. Moskeija on ehdottomasti käymisen ja näkemisen arvoinen kohde. Matka Dubaista kestää reilun tunnin ja matkaa moskeijalle on hieman yli 100 kilometriä. Matkan voi taittaa vuokra-autolla, bussilla tai taksilla. Ajotiet ovat erittäin hyvät Dubain ja Abu Dhabin välillä, joten ei mahdoton reitti ajella myöskään itsekseen. Abu Dhabissa kannattaa vierailla myös Louvren taidemuseossa. Kerrassaan hieno kohde. Siitä tulossa juttua myöhemmin. 

Millaisia mietteitä moskeija on herättänyt ja onko se ollut näkemisen arvoinen?

Uunisaari

Helsingin keskustan läheisyydessä, vain muutaman minuutin venematkan päässä sijaitseva Uunisaari ihastutti monella tapaa. Se on lähellä keskustaa, mutta silti kaukana kaupungin hälinästä ja arjen kiireestä. Uunisaareen vievän veneen kyytiin pääsee Kompassitorilta Kaivopuiston rannasta. Vierailupäivänämme vene kulki non-stop-periaatteella Uunisaaren ja Kompassitorin välillä ja oli ilmainen. En huomannut kysyä käytännöistä, että toimiiko samalla periaatteella koko kesän.

Uunisaareen astuessaan tuntuu, että aika pysähtyy. Menneiden aikojen fiilis tulee heti laiturille astuessa. Maisemassa avautuu kauniit punatiiliset rakennukset sekä kaunis kevään vihreä, eloon heräävä luonto. Saaristolaistunnelma nousee heti pintaan.

Uunisaari muodostuu kahdesta saaresta; eteläinen ja pohjoinen saari. Saarten välissä on kapea salmi ja saarten välillä on pieni puusilta. Saarelta löytyy ravintolapalvelut ja se toimii myös kaupunkilaisten virkistyskohteena. Saarelta löytyy uimaranta, hyvät piknik-kalliot sekä auringonottopaikat. Saarelta löytyy myös vuokrattavia saunoja, jotka ovat vuokrattavissa ympäri vuoden.

Saarella on myös lintujen pesimäpaikkoja, joten varovaisuutta saa noudattaa. Toki linnut tuovat myös omat sotkunsa, mutta se on myös asennekysymys, miten tähän asiaan suhtautuu.

Uunisaaresta pääsee myös kävelemään aallonmurtajaa pitkin läheiselle Liuskasaarelle. Näkymät ovat kauniit niin merelle, venesatamaan ja taustalla siintävään kaupunkiin.

Kesäpäiviin suunnitelmissa saarihyppelyä Helsingissä sekä Espoossa. Mitkä ovat suosikkikohteesi? Minne kannattaa ehdottomasti mennä ja miksi?

 

 

Tunnelmallinen Birgitta Hernesaari

Meri, aurinko ja Helsinki. Siinä on kaikki, mitä voin odottaa aurinkoiselta kevätaamulta. Kun mies vielä päättää viedä aamiaiselle ja paikaksi valikoituu Birgitta Hernesaari, ei siinä hetkessä voi mitään muuta toivoa. Kaikki on täydellisen kohdillaan. Birgitta Hernesaari sijaitsee yhdellä Helsingin kauneimmista ja parhaimmista paikoista. Maisema merelle on täydellinen. Sielunmaisema, jossa sydän ja mieli lepää. Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa ja katsomassa paikka – istuskelemassa terassilla ja katsella merta. Tällöin tiedät, mitä tarkoitan.

Birgitta Hernesaari tarjoaa laadukasta ja hyvää syötävää. Listalta löytyy laaja valikoima sekä makeita että suolaisia herkkuja. Mies keräsi meille tarjottimelle myöhäisen aamiaisen antimet. Auringonpaisteessa kauniissa merimaisemassa näitä sitten nautittiin. Täydellinen aamiainen. Tällaiset hetket ovat arjen pieniä suuria iloja. Onnellisia juttuja ja yhdessä tekemistä kiireisen arjen keskellä.

Lumoava Vallisaari

Kevät on kyllä näyttänyt kaikella tapaa meille hyvät puolensa. Luonto herää eloon ja vihreän kaikki sävyt näkyvät ympärillä. Aurinko ja lämpö on hellinyt jo hetken ja lisää on luvassa. Tällaisena kauniina, aurinkoisena kevätpäivänä teimme retken Helsingin edustalla sijaitsevalle Vallisaarelle. Ostimme liput ennakkoon JT-Linen nettisivuilta. Ostimme ns. Island Hopping – liput, eli saarihyppelyliput. Tällä lipulla olisi ollut mahdollisuus saman päivän aikana käydä myös Lonnassa sekä Suomenlinnassa. Viihdyimme kuitenkin niin hyvin Vallisaaressa, että nämä toiset retkikohteet jäävät odottamaan seuraavaa kertaa. 

Lauttamatka Vallisaareen kesti noin 20-25 minuuttia ja matka sujui nopeasti upeita maisemia ihaillen.  Perille Vallisaareen päästyämme tutkailimme hetken karttaa, mitä kaikkea saarelta löytyisi. Retkelle lähtö kotoa oli niin nopea ja ex tempore, ettei etukäteen ehditty tutustumaan saaren tarjontaan.Vallisaari on historiallisesti mielenkiintoinen kohde, jossa pääsee aistimaan menneiden aikojen tunnelmaa. Sieltä on upeat näkymät niin merelle, Suomenlinnaan kuin maalle – Helsingin kaupunkiin. Vallisaareen pääsee tutustumaan merkittyjä reittejä pitkin. Reitti oli hyvin opastettu. Näkyvillä on erilaisia ohjeita ja sääntöjä saarella liikkumiseen. Säännöt ohjeistavat pysymään merkityllä reitillä, koska reittien ulkopuolella on vaarallisia rakenteita, jyrkänteitä sekä paikkoja, jotka uhkaavat sortua.  Vallisaari retkikohteena sopii kaikenikäisille. Saari on idyllinen ja oivallinen retkikohde mm. piknikille. Grillausmahdollisuutta siellä ei ole, mutta muutoin on huomioitu eväsretkeläiset omilla alueilla, missä voi nauttia eväitä pöytien äärellä. Kohde oli niin mielenkiintoinen, että sinne on kyllä mentävä vielä uudestaan. Ehkä useammankin kerran. Suosittelen!!