Miten ulkomailla asuminen on muuttanut minua

Eräänä päivänä hiljattain ystäväni kysyi kuinka maailmalla vietetyt vuodet (yhteensä noin 15 vuotta kahdeksassa eri maassa) ovat minua muuttaneet. Asia jäi vielä tuon keskustelun jälkeen pyörimään mieleeni ja ajattelin kirjoittaa aiheesta tänne.

Ulkomailla eläminen on tunnetusti usein erilaista kuin kotimaassa asuminen. Niinpä eteen tulee mitä erilaisimpia ja usein odottamattomia tilanteita, joita pitää selvittää ja joista pitää selviytyä. Kun joutuu selvittämään sähkökatkoja, vesikatkoja, auton hajoamisia ja omia terveysongelmia vieraalla kielellä uudessa kulttuurissa, se kasvattaa itseluottamusta. Jos olen selvinnyt ongelmasta X espanjaksi El Salvadorissa, Suomessa asioiden hoito tuntuu suorastaan helpolta. Ja Suomessa kaikenlaisia käytännönongelmia, vaikkapa sähkökatkoja, on myös yleensä huomattavasti vähemmän kuin vaikkapa kehitysmaissa.

Edellä mainittuun liittyen ja johtuen siitä, että kaikki häsellys yleensä päättyy johonkin ratkaisuun, olen oppinut uskomaan, että kyllä asiat järjestyvät. Tämä jonkin sortin huolettomuus näkyy myös siinä, etten hirveästi suunnittele elämääni eteenpäin. Minua ei erityisemmin ahdista se, jos en tiedä mitä teen tai missä maassa asun kolmen kuukauden päästä. Ulkomailla asuminen on opettanut myös sen, että moniin asioihin emme voi vaikuttaa ja kohtalo voi olla välillä pienestä kiinni. Tämän seurauksena olen opettanut itseäni olemaan murehtimatta asioista etukäteen tai olemaan käyttämättä energiaani asioihin, joihin en voi itse vaikuttaa. Tämä oivallus on parantanut elämänlaatuani ja samalla auttanut minua suuntamaan omia voimavarojani paremmin.

Ulkomailla asuminen laajentaa omaa perspektiiviä ja asettaa asioita mittasuhteisiin. Tajuan kuinka etuoikeutettu ja hyväosainen olen pelkästään siksi, että olen sattunut syntymään Suomeen. Näkemällä elämää muualla olen oppinut arvostamaan entistä enemmän vaikkapa sellaista suomalaista itsestäänselvyyttä kuin juomakelpoista hanavettä. Tai että läheiseni Suomessa pääsee syöpäleikkaukseen ilman, että joutuu maksamaan leikkaavalle lääkärille lahjuksina vajaan oman vuosipalkkansa verran. Puhumattakaan siitä, että syöpähoitoja ylipäätään on saatavilla.

Ulkomailla asuessani olen tajunnut kuinka sopeutuvainen oikeasti olenkaan. Jos joku olisi sanonut minulle nuoruudessani, että tulen asumaan kolme vuotta talossa, jonka alla kulkee käytössä oleva junarata, olisin pudistellut epäuskoisena päätäni. Kuinka ahdistavalta olisikaan nuoresta minästäni tuntunut, että jossain vaiheessa elämääni tulen asumaan kahden vuoden ajan olosuhteissa, joissa kaikki muu liikkuminen kuin kodista työpaikalle ja takaisin pitää ilmoittaa viimeistään 24 tuntia etukäteen tietyille tahoille ja noin kymmenen ihmistä tietää koko ajan missä olet ja useinpa vielä sen mitä teet.

Eri puolilla maailmaa asuessa olen saanut nähdä kuinka monia tapoja on tehdä yksi ja sama asia eri tavalla. Ymmärtää, että samat asiat voi tehdä eri tavalla ilman, että tavat ovat toisiaan parempia tai huonompia. Ja ennen kaikkea oppia ymmärtämään syitä joskus omasta pohjoismaisesta perspektiivistä järjettömiltä vaikuttaviin toiminta- ja käytösmalleihin.

Postauksen kuvat ovat Keski-Amerikasta, jossa asuimme aikoinaan vajaat viisi vuotta.

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply