Browsing Tag

Tšekki

Kummitusten Praha

Neljän päivän reissu viime elo-syyskuun taitteessa kaverin kanssa Prahaan vailla minkäänlaisia suunnitelmia osoittautui sukseeksi. Praha onkin aivan mahtava kaupunki! Tunnustan, että kumpikaan meistä ei tiennyt kaupungista, eikä oikeastaan koko Tšekeistä juuri mitään muuta kuin että se on ollut osa Tšekkoslovakiaa ja sieltä saa halpaa olutta, ja kuulemma Prahassa joku vanhakaupunkikin on. Kenties juuri siksi yllätyimmekin niin positiivisesti – meillä ollut mitään odotuksia tai ennakkokäsityksiä koko maasta, vaan matkustimme täysin avoimin mielin ja menimme, minne tuuli meitä kaupungissa kuljetti. Kaunis Praha yhdistää lumoavasti uutta ja vanhaa, ja keskiajan samalla kiehtova ja pelottava tunnelma huokuu ympäri kaupunkia turistien läsnäolosta huolimatta. Prahassa saa juoda euron, parin isoja oluttuopillisia, syödä kannabiskeksejä ja -tikkareita, ”ajaa autolla” joessa, sekä tutustua sydämensä kyllyydestä keskiaikaisen Euroopan historiaan ja tarinoihin.

Tämä ei kenties kiinnosta kaikkia, mutta meitä kyllä sitäkin enemmän – nimittäin historia ja vanhat kummitustarinat. Emme olleet tulleet edes ajatelleeksi, että suuri osa tuntemistamme kummitustarinoista, Ihmissusi, Päätön ratsumies (tosin päättömän ratsumiehen legendoja on varmaankin useita) ynnä muut, ovat juurikin Keski-Euroopasta lähtöisin. Tämä valkeni meille törmättyämme sattumalta ensin Keskiaikaisten kidutusmenetelmien museoon, ja sen jälkeen Kummitusmuseoon. Tajusimme, että täällähän on muutakin kuin hienoja, vanhoja rakennuksia ja valtavia turistimassoja. Nämä rakennukset huokuvat tarinoita. Ihmiskunnan synkkää historiaa ja karmeita kohtaloita.
Kidutusmuseo eli Museum of medieval torture Instruments oli todella vaikuttava Rautaneitoineen, häpeänaamaraineen, ihmisen kahtiasahaus-sahoineen ja muine hirveine kidutusvälineineen – kuinka hirveitä ihmiset ovat vielä joitakin satoja vuosia sitten olleetkaan. Kylmää ajatella, että osa näistä täysin epäinhimillisistä rankaisu- ja häpäisyvälineistä poistettiin käytöstä vasta 1800-luvulla, siis vain vajaat 200 vuotta sitten.

Kummitusmuseo, Prague Ghosts and Legends Museum, joka tuli meitä vastaan heti Kaarlen sillan jälkeen – joka oli muuten niin täynnä turisteja, ettemme meinanneet eteenpäin päästä – oli myös ihan mielenkiintoinen, joskin osa näytillä olleista paperimassahahmoista aiheutti enemmän huvitusta kuin hirvitystä. Silloin tällöin joistakin näyteikkunoista tuli rehellisesti sanottuna ensimmäisenä mieleen sana kökkö. Tästä huolimatta museo oli kuitenkin kiva ja hauska, ja loppuvaiheessaan jo hieman karmivakin. Pieniä lapsia en välttämättä tuonne veisi. Lisäksi käynti siellä avasi meille hyvin paljon juurikin näitä Prahassa kerrottuja kummitustarinoita, nimittäin niiden kerrontaan Kummitusmuseossa oli panostettu. Keskiaikaisen kidutusmuseon jälkeen ei ollut vaikea kuvitella noita ihmisparkoja, joiden rauhattomat sielut ovat silloisten kamaluuksien johdosta jääneet kaduille ikuisiksi ajoiksi kulkemaan.
Prahan kaupungissa todella vallitseekin upean historiallinen ja jotenkin aavistuksen synkkä ja pelottava tunnelma. Mutta niin mahtava sellainen. Kykenimme hyvin kuvittelemaan, kuinka juuri näillä samoilla kaduilla on keskiajalla kidutettu ja poltettu noitia, Musta surma tehnyt valtavia tuhojaan levitessään kulovalkean lailla, ja surmattujen linnanneitojen aaveet itkeneet öisin lohduttomasti linnojen torneissa.

Toki tutustuimme myös vanhaankaupunkiin, siihen suosittuun Kaarlensiltaan, Prahan astronomiseen kelloon (joka muuten oli remontissa ja pressun alla) ja muihin pakollisiin turistikohteisiin, mutta juurikin turistien valtavasta määrästä johtuen niiden tunnelma ei ollut ihan yhtä vaikuttava kuin muualla Prahassa. Kaarlen sillallakin kuulemma kummittelee, mutta emme oikein päässeet siinä rihkamakauppiaiden, karikatyyritaiteilijoiden ja kameroidensa kanssa sompailevien turistien seassa sellaiseen fiilikseen. Upeita nämä vanhat rakennukset ja sillat joka tapauksessa ovat. Vieri vieressä on keltaisia, pinkkejä, sinisiä ja vihreitä taloja, uutta ja vanhaa. Praha on todella kaunis ja hienonnäköinen kaupunki, ja mikäli olet vanhojen rakennusten fani tai arkkitehtuuri-friikki, kannattaa ehdottomasti Praha lisätä visiittilistalle. Myös todella erikoisia, moderneja rakennelmia löytyy, esimerkiksi Tanssiva Talo Vltava-joen rannalla.

Ruoka kaupungissa on hyvää ja edullista, joskaan itse en niinkään välittänyt paikallisesta erikoisuudesta, vettyneen vehnäleivän mieleen tuovista bread dumplingseista, jota ruokien kanssa lisäkkeenä tarjoiltiin. Pääruoat olivat kuitenkin erinomaisia. Suosittelen syömään turistipaikkojen ulkopuolella, missä hinnat ovat jopa puolet halvempia.

Ennen kaikkea pidimme molemmat Prahassa juurikin siitä kaupungin tunnelmasta, josta jo aloituskappaleessa mainitsin. Oikeastaan vain Kaarlen silta ja muut todella pahat turistirysät saivat tunnelman laskemaan, muutoin mystinen ja historiallinen fiilis säilyi hyvin joka puolella. Kummitusjuttujen ja upeiden linnojen lisäksi sitä nostattivat pienenpienet kojut syrjäisillä sivukujilla, pelottavat marionetti-nuket näyteikkunoissa, karkkikaupat, jotka myivät jättimakeisia, katujen yllä roikkuvat patsaat, sekä kaupungin läpi kulkeva Vltava. Yksi nastoimmista kokemuksista oli vuokrata söpö autonmallinen polkuvene ja polkea sillä ympäri Vltavaa.

Mainittakoon tässä vielä myös kolmas museo, jossa kävimme, nimittäin Seksivälineiden museo, eli Sex machines museum. Tämän museon keskeisen sijainnin aivan Prahan vanhan aukion ja astronomisen kellon vieressä huomasi selvästi, sillä toisin kuin Keskiaikaisen kidutuksen museo ja Kummitusmuseo, tämä museo oli aivan tupaten täynnä porukkaa, ja pääsylippukin oli kaksi kertaa kalliimpi (joskin myös Kidutusmuseo sijaitsee aivan Kaarlen sillan kupeessa, mutta sisäänkäynti on hieman piilossa, mikä selittänee kenties ihmisten vähäisen määrän siellä. Tai ehkä normaaleja ihmisiä ei vain kiinnosta tutustua historiallisiin kidutusmenetelmiin.). Mikäli kuitenkin kiinnostaa, miltä kivikautiset dildot, erilaiset S&M-välineet ja 1800-luvun vibraattorit näyttävät, kannattaa sielläkin pistäytyä – kokemus oli ihan hauska.

Palatakseni jälleen kauhujuttuihin; koska kummituksista ja kauhusta jotenkin vahingossa muodostui pikku reissumme pääteema, kävimme myös Nightmare -nimisessä kauhubaarissa, lähellä Tanssivaa taloa. Olimme täysin sattumalta löytäneet hostelliltamme Nightmaren esitteen, ja tuumasimme heti, että tuollahan täytyy käydä.
Kaverini googlaili yhtenä aamuna ennen liikkeelle lähtöämme kyseisestä baarista jotakin tietoa, ja törmäsi samalla johonkin Thrill Parkiin hakutuloksissa. Thrill Park, siis jokin kauhuteemainen elämyspuisto Prahassa, jossa pääsee osallistumaan jonkin sortin selviytymispeliin? Ja se sijaitsee noin kilometrin päässä Nightmare-baarista? Sinnekin on päästävä!
Näin saimme siis jälleen täysin vahingossa yhden paikan lisää, johon meidän oli mentävä. Ensin kuitenkin kiertelimme vanhassakaupungissa ja navigoimme itsemme Nightmareen kauhudrinkeille. Itse otin Chainsaw-nimisen, Mojiton tyylisen juoman. Myös kaikki muut listan juomat oli toki nimetty teemaan soveltuvalla tavalla; löytyi verilöylyä, painajaista, Michaelin veistä, Veristä perjantaita ja sisäelin-shottia.

Baari oli todella cool ja hienosti sisustettu, pimeä ja hyvin punainen. Teemana ei ollut niinkään perinteinen kummituskauhu-skene, vaan kauhuleffat. Vapaasti sai istua Halloweenin Michaelin, Perjantai 13:nnen Jasonin, Nightmare on Elm Streetin Freddyn, tai Texasin moottorisahamurhaajan pöytään. Tv:ssä pyöri Jigsawn kuva. Wc-tiloissa valaistus oli hämärä ja valot räpsyivät, ja ympäri seiniä ja pönttöä oli ”verta”. Ihan hieno kokemus siis, ja ainakin kauhuleffafaneja suosittelen ehdottomasti käymään drinkeillä kyseisessä baarissa. Mikään biletyspaikka se ei kuitenkaan ole, sillä baari on pieni, vailla minkään sortin tanssilattioita tai -musiikkia (taustamusiikkina soi raskasta metallia), ja sulkeutuu jo klo 22.

Nightmaresta suuntasimme sitten sinne Thrill Parkiin, joka oli myös herättänyt mielenkiintomme. Navigaatiosysteemimme takkuili ja akutkin alkoivat puhelimistamme loppua, mutta lopulta löysimme onneksi perille. Jo sisäänkäynnillä pysähdyimme kauhistuneina – vaikuttavan näköinen kummitushologrammi tuli meitä kohti sisältä, ja kääntyi viime hetkellä verhojen taakse piiloon. Ja nyt en puhu mistään selkeästi hologrammin näköisestä, kököstä heijastuksesta, jollaisia on vaikkapa Linnanmäen Kammokujalla, vaan ihan oikeasti pelottavasta ja hyvin tehdystä ilmestyksestä. Emme uskaltaneet hetkeen mennä edes sisälle, ja pohdimme hämmentyneinä, minkähänlainen paikka tämä oikein on. Sitten astelimme sisälle hologrammin ohi.
Meidät vastaanotti nuori mies, joka piti kokoajan sopivaa tunnelmaa yllä – hän muun muassa kysyi useasti, olemmeko aivan varmoja, että haluamme mennä läpi Scary Dungeon of Horrorsin, ja lisäksi hän kysyi kotimaatamme – siltä varalta, että hän joutuisi ottamaan yhteyttä suurlähetystöömme. Kun olimme tehneet päätöksemme, hän kertoi meille turvaohjeita ja sääntöjä, sekä turvalauseen, jonka kovaan ääneen sanomalla koko homman voisi keskeyttää – I’m a chicken. Heillä oli seinällään chicken-lista, johon oli muutaman kuukauden sisällä kertynyt yli 400 viivaa. Siis yli 400 ”kanaa” oli lopettanut pelin kesken noin lyhyen ajan sisällä, vaikka olivat maksaneetkin osallistumisesta. Itse epäröin alkuun kokoajan, uskaltaako osallistua, mutta sitten tein päätöksen, että nyt on pakko. Kun olimme maksaneet ja allekirjoittaneet vastuuvapautus-kaavakkeen, en aikonut enää perääntyä mistään hinnasta. Ja muuten, maksusta puheen ollen, koko homma maksoi vain noin 15 euroa, ja kokemukseen nähden se ei ollut minusta mitään. Suomessa vastaavanlainen elämys maksaisi aivan varmasti useita kymppejä, kun pelkät lasersodatkin ovat yleensä 20-30 euroa henkilöltä.

Olimme molemmat hyvin tunnelmaan virittäytyneitä, emmekä aikoneet missään nimessä luovuttaa. Yritin hokea itselleni, että mitään pahaa ei voi oikeasti tapahtua, ja että täytyy vain edetä, ihan sama mitä tulee vastaan. Silti mikään ei ollut valmistanut meitä siihen, mitä Dungeonissa odotti. Meidät vastaanottanut mies varoitti meitä siitä, että paikassa on hyvin, hyvin pimeää, eikä hän yhtään liioitellut. Emme nähneet nimittäin yhtään mitään, emme toisiamme, emmekä edes itseämme. Vain parin millin kokoinen sininen ledivalo näytti suunnan, mihin mennä, ettemme vahingossa lähtisi vaikkapa takaisin päin säkkipimeässä, tai pyörisi ympyrää. Etenimme todella hitaasti ja varovasti tunnustelemalla tietämme aina kohti seuraava ledivaloa, pitäen koko ajan toisiamme kädestä kiinni – ja tämä seikka mainittiin jo säännöissäkin ihan turvallisuudenkin vuoksi; toisesta ei saisi päästää irti. Tosin eipä kyllä hirveämmin tehnytkään mieli irti päästää! Ja voi, mitä kaikkea tuolla pimeydessä olikaan! En kuitenkaan aio spoilata koko kokemusta, sikäli mikäli joku muu suunnittelee samaan paikkaan menemistä.

Kaiken kaikkiaan Scary Dungeon of Horrors, kauhuprosentti 90%, oli erittäin vahvasti lupaustensa arvoinen kokemus. En tiedä, olenko koskaan eläissäni ollut yhtä peloissani. Molemmat jouduimme pariin otteeseen oikeasti pakokauhun valtaan – vaikka kokoajan tiesi, ettei mitään pahaa voi oikeasti tapahtua, sillä ei ollut mitään merkitystä. Koko homma oli toteutettu erittäin hyvin ja tunnelma osattiin niin taidokkaasti pitää yllä, ettei järjellä ollut enää sananvaltaa tuossa pimeässä paikassa, josta piti vain selviytyä ulos. Me kuitenkin selviydyimme loppuun asti, ja molemmat olimme lopussa hengästyneitä, hiestä märkiä ja jopa meikkimmekin olivat levinneet. Adrenaalinitasomme olivat huipussaan, ja sen huomasi hyvin ollessamme kokemuksen jälkeen läheisessä ravintolassa syömässä – molemmat puhua palpatimme kiihtyneinä toisillemme, kunnes yhtäkkiä voimat vain katosivat. Adrenaliini laski ja olimme lähes nukahtaa pöytään.

Valoa Dungeonissa näkyi vain silloin tällöin ja välähdyksittäin, silloin, kun meidän haluttiin näkevän jotain, mitä emme olisi halunneet nähdä. Erään valonvälähdyksen aikana meistä myös napattiin kuva, kuten kaikista muistakin aktiviteettiin osallistujista, mutta itse emme lainkaan huomanneet kuvan ottoa. Selviydyttyämme pois Dungeonista saimme sitten tämän nätin kuvan kaupanpäällisiksi muistoksi. Älkää hämääntykö – meidän ilmeemme, eritoten kaverini Minnan, näyttävät suorastaan nauttivan kokemuksesta, hieman huvittuneelta jopa, mutta olimme kaikkea muuta! Lähes koko ajan kiljuimme ja nauroimme hysteeristä paniikkinaurua – se selittänee hymyn.

Tuo kokemus oli ehdottomasti kokemisen arvoinen. Jos rakastat kauhua, adrenaliinia, jännitystä, tai haluat muuten vain jotain erilaista ja extremeä Prahanreissullasi, suosittelen erittäin lämpimästi! Thrill Parkissa oli myös muita pelivaihtoehtoja; virtuaalinen zombisota, pelottavuusprosentti 60%, sekä virtuaalinen escape room, pelottavuusprosentti 30%, uskoisin, että kokeilemisen arvoisia nekin. Scary Dungeon of Horrors taitaa kuitenkin olla Thrill Parkin suosituin aktiviteetti, ja siinä pelkokerroin on aivan toisella tasolla – olethan kuitenkin itse siinä mukana oikeasti fyysisesti, ja kaikki ympärilläsi tapahtuva on todellista, eikä virtuaalilasit päässä koettua.

Kirsikkana kauhukakun päälle, kävellessämme takaisinpäin Thrill Parkilta, tuli meitä vastaan jälleen yksi kauhubaari, Fear House. Päätimme teemamme kunniaksi pistäytyä vielä sielläkin. Omistaja tuli ovelle sisäänheittämään meitä – todella hauska ja ystävällinen kreikkalainen, joka entisenä Kreikan turistikohteiden työntekijänä tunnisti heti, että puhuimme suomea. Hän olikin muuten ainoa, kaikki muut alkoivat puhua meille heti kättelyssä tšekkiä. Näytimme kuulemma molemmat aivan paikallisilta, eikä meitä meinattu uskoa suomalaisiksi. Tosin tämä ei todellakaan ole ensimmäinen kerta, kun meille Minnan kanssa liikkuessamme käy näin; meille aletaan usein Suomessakin puhua ensin englanniksi, kun liikumme yhdessä.
Paikallisiksi meitä luuli myös tuon kauhubaarin baarimikko, jolla oli hienot Halloween-maskeeraukset naamalla, ja joka heitti kanssamme läppää. Tämä baari oli taas sisustettu juurikin siihen klassisempaan kauhutyyliin: oli hämähäkinseittejä, lepakoita, kauhuesineitä, ja wc:n mustista peileistä tuijottivat kuolleet kasvot. Upeasti sisustettu, siis! Saimme myös tietää, että Fear Housellakin oli omat kauhuaktiviteettinsa ja -labyrinttinsa. Kuitenkin koska juuri olimme selviytyneet Thrill Parkista, ei heti perään toisessa kauhu-selviytymispelissä olisi ollut mitään järkeä, tuskin olisimme edes päässeet heti perään uudelleen samaan tunnelmaan. Itse asiassa pohdimme, tuntuukohan Thrill Parkin jälkeen mikään enää koskaan miltään! Jos kuitenkin joskus matkaamme Prahaan uudelleen, tulemme varmaankin kokeilemaan jotakin Fear Housen aktiviteettia.

Lopulta meille jäi Prahasta käteen siis hyvin paljon enemmän, kuin olimme uskoneet tai osanneet kuvitellakaan. Reissuumme muodosti täysin vahingossa tällainen kauhuteema, mutta se ei haitannut yhtään, päinvastoin. Jos jossakin aikoo kokea vastaavanlaisen horror-matkan, on Praha vaikuttavan, historiallisen tunnelmansa kera siihen mahdollisesti jopa paras vaihtoehto.