Browsing Tag

Islanti

Kiinnostavia huomioita ja vinkkejä Islannista

Vaikka Islanti on pohjoismaa, ovat siellä asiat todella erilailla kuin Suomessa; pelkästään jo maisema on aivan totaalisen erilainen, Islannissa kun ei kasva juuri lainkaan puita. Suomalaiselle, joka on tottunut siihen, että metsä alkaa yleensä käytännössä heti kaupungin keskustan ulkopuolella, tämä vaikuttaa oudolta. Silmä vain näkee kirjaimellisesti silmänkantamattomiin, ilman, että yksikään puu tai puska tukkii näkyvyyttä.
Tähän olen koonnut joitakin kiinnostavia (ja ei-niin-kiinnostavia) asioita Islannista, joista itselleni osa tuli yllätyksenä, tämän täydellisen puuttomuuden lisäksi.

1. Islanti ei ole budjettimatkaajan kohde

Tämän toki tietääkin varmaan suurin osa reissaajista. Kaikki on Islannissa kallista, jopa kalliimpaa kuin Suomessa. Edullisin majoitus, jonka löysin meille, kustansi 150 euroa per naama, per neljä yötä. Ja kyse oli guesthousesta, jossa meillä oli vain huone, jossa sängyt, ja kaikkien muiden asukkaiden kanssa yhteiset vessat ja suihkut.
Yksi hyvä tapaa säästää hieman on majoittua Reykjavikin sijaan Keflavíkissa, kuten me teimme. Keflavík on aivan lentokentän vieressä (itse asiassa lentokenttä sijaitsee nimenomaan Keflavíkin kunnassa), joten taksimatkaan kentältä hotellille ja takaisin ei tuhraannu yhtä paljoa rahaa kuin 50:n kilometrin päähän Reykjavikiin mennessä, taksit kun ovat todella kalliita, yllättäen. Lisäksi asuminen ja syöminen on hieman huokeampaa Keflavíkissa, johtuen siitä, että suurin osa turisteista majoittuu tietty Reykjavikissa.
Nähtävyydet Islannissa eivät itsessään kuitenkaan maksa yleensä mitään, sillä suurin osa niistä on luonnonihmeitä – tämä on mielestäni todella hieno puoli. Upeista maisemista pääsee siis nauttimaan täysin rinnoin ja vieläpä ilmaiseksi, kunhan vain ensin pääsee kohteisiin, joka taasen tietty kustantaa jotakin.
Yksi luonnonkohde, jonne ei veloituksetta pääse, on Blue Lagoonin kylpylä, mutta suosittelen silti ehdottomasti käymään siellä. Kokemus oli todella ainutlaatuinen ja ihana, ja koska laguuni on niin suuri, ei valtaisa ihmismääräkään siellä ahdistanut, kun pääsi toiseen päähän laguunia lillumaan omaan rauhaan.

2. Islannissa tarvitsee autoa, mikäli haluaa liikkua johonkin

Islannissa täytyy vuokrata auto (tai vaihtoehtoisesti ahtautua aasialaisturistien kanssa jollekin ylihintaiselle turistikierrokselle), jos haluaa käydä Keflavíkin ja Reykjavikin ulkopuolella, sillä julkisia ei yksinkertaisesti ole, lukuun ottamatta kaupunkien sisäisiä bussilinjoja. Kaikki upeimmat nähtävyydet ja luontokohteet taas sijaitsevat juurikin kaupunkien ulkopuolella. Auton vuokraaminen ei ole mitään halpaa lystiä, ja auton koosta, mallista ja merkistä riippuen hinta on 50-300 euroa/päivä. Edullisemmallakin voi kuitenkin päästä, mikäli etukäteen perehtyy asiaan googlailemalla ja vuokraa auton netissä. Vuokrauksen hintaan toki tulee vielä bensat päälle, joka taasen on hitusen tyyriimpää kuin Suomessa… Silti kuitenkin loppuhinta on edullisempi kuin turistikierrokset, jotka halvimmillaankin ovat parinsadan euron luokkaa. Omalla autolla on lisäksi plussana aina vapaus liikkua minne haluaa, milloin haluaa, siihen tahtiin kuin haluaa.
Liikenne on Islannissa todella rauhallista, paikalliset ajavat fiksusti ja tiet ovat (pääsääntöisesti) hyväkuntoisia. Huolimatta kovista tuulista, jotka pöllyttävät lumikasoja jatkuvasti teille, ei isoilla valtateillä sellaisia tule vastaan muulloin kuin sattuessa itse lumimyräkän keskelle (tästä lisää alempana), ja lisäksi tiet ovat aina sulia. Sen sijaan pienemmillä teillä ja sivuteillä teiden kunto voi etenkin talviaikaan olla aivan mitä tahansa, joten tähänkin kannattaa varautua varaamalla tarpeeksi aikaa ja hommaamalla tarpeeksi pystyväinen auto.
Islannissa on tiettyjä merkittyjä teitä, joilla ei saa ajaa kuin kunnon nelivedoilla. Varsinkaan talviaikaan ei tule poiketa näille ”punaisille teille”, saatikka kokonaan kielletyille teille, joita myös löytyy; näillä ajo tavallisella vuokra-autolla on kielletty ihan syystä.

3. Islannissa tuulee

… Eritoten talvella, jolloin me matkustimme. Enkä nyt tarkoita mitään pientä puhuria, millaisia Suomessa välillä on, vaan Islannissa ihan toden teolla tuulee ja kovaa. Pysähtyessämme maantien varteen kuvaamaan Seljalandsfossin vesiputousta ei kuvaamisesta meinannut tulla mitään, kun kaikki vaatteeni ja hiukseni hulmusivat ympäriinsä, ja pystyssä pysymiseen sai ihan tosissaan keskittyä. Piponi ei pysynyt päässäni. Kuulemma yleisin vahinko, joita Islannissa vuokra-autoille sattuu, on se, että tuuli puhaltaa auton oven selälleen, taittaen sen ympäri väärin päin. Epäilin, kun vuokrafirmasta kerrottiin tämä meille ja varoiteltiin asiasta, vaan en epäile enää.

4. Sääolot voivat vaihtua sekunnissa

Tämäkin on jännä ilmiö; lieneekö kyse sitten maaston vaihtelevuudesta ja vuorista, vai mistä. Kun ajoimme kohti Skógafossia, yllätti meidät aivan yhtäkkiä kesken matkan niin paha lumimyrsky, että aloimme jo etsiä paikkaa, mistä kääntyä takaisin Keflavíkiin. Näkyvyys oli aivan nollassa, automme (joka oli kuitenkin isokokoinen Duster) tuskin pysyi tiellä, ja etenemään pääsi korkeintaan 40km/h -vauhtia. Emme nähneet edes edellä ajavien takavaloja kuin silloin tällöin vilahdukselta, joten ajokeli oli melko vaarallinenkin. Lisäksi tuuli oli puhaltanut noin 30 sentin korkuisia lumidyynejä keskelle tietä. Kuitenkin saavuimme suureen solaan ennen kuin ehdimme ensimmäisellekään kääntymispaikalle – ja myräkkä tyssäsi kuin seinään. Kirjaimellisesti olimme ensin keskellä kunnon lumimyrskyä ja sekunnissa oli yhtäkkiä aivan tyyntä. Hyvä niin, sillä emme joutuneetkaan kääntymään takaisin, vaan pääsimme upealle Skógafossille, kuten suunnittelimmekin. Ehdottomasti Islantiin kannattaa kuitenkin matkustaa kesällä, jolloin tällaisia tapauksia ei satu. Myrsky kun olisi hyvin voinut katkaista matkamme siihen, ja jos vuokra-autosta bensoineen on pulittanut satasia, on melko ikävää, ettei sitten edes pääse sinne määränpäähän, jota varten auton on alleen ottanut. Lisäksi talvisin osa teistä Islannin sisämaassa on kokonaan suljettuja, kuten yllä jo mainitsin, jotka taas kesäisin ovat käytössä.

5. Hanavesi

… On todella hyvää ja täysin juotavaa! Mutta, mikäli hanaa kääntää aavistuksenkin lämpimälle, vesi muuttuu nopeasti polttavan kuumaksi. Käsienpesu ilman käsien palamista on siis yllättävän haastavaa. Tämä tuli todettua niin majapaikassamme, ravintoloissa, baareissa kuin huoltoasemillakin, joten kyse ei ollut ainoastaan guesthousemme hanoista.

6. Alkoholi

… On kallista ravintoloissa, kuten arvata saattaa. Se, mikä on erikoista, on se, ettei alkoholia saa yllättäen tavallisista päivittäistavarakaupoista tai huoltoasemilta ostettua – siis mitä!? Ainakaan Keflavíkista ei löydy kaupoista kuin korkeintaan 2,5-prosenttisia juomia. Suomalaiselle, joka on tottunut viime tingassa ennen juhannusfestareille lähtöä noutamaan matkaoluensa lähi-Nesteeltä, täysin omituinen juttu tämäkin.

7. Islantilaiset ovat ystävällisiä, puhuvat hyvin englantia ja tykkäävät nukkua pitkään

Mihin tahansa menimme, osasivat asiakaspalvelijat todella hyvää englantia. Asiakaspalveluhenki on myös parempi kuin Suomessa; he heittivät vitsejä, juttelivat ja esittelivät ylpeinä suomenkielen taitojaan – eräs tarjoilija totesi meille ”katkarapupurkki”, autonvuokraaja taas ”kananmunia”.
Ainakin Keflavíkissa paikalliset tykkäävät myös ilmeisesti nukkua pitkään, sillä kaupat, ravintolat ja pääsääntöisesti kaikki paikat aukesivat vasta klo 12, ihan arkenakin. Tosin en tiedä, onko esimerkiksi talvikaudella merkitystä asiaan, sillä aurinkokin nousee tammikuussa vasta klo 11 jälkeen. Vastaavasti taas iltapäivällä valoa riittää hiukan pidempään kuin Etelä-Suomessa talvella.

8. Turismi

Eritoten aasialaisia turisteja Kiinasta, Japanista ja Koreasta on todella paljon joka puolella, jopa Keflavíkin pikkukaupungissa. Eli turistimassojen näkemiseen kannattaa varautua. Turismi on nykyään Islannin pääelinkeino, joten sikäli tämä ei mikään ihme liene. Turismin tärkeyden huomaa hyvin ajaessa Islannin maaseudulla; jos reitti vie suositulle nähtävyydelle, kuten geysireille tai Skógafossille, koko reitti on täynnä ravintoloita, kahviloita, guesthouseja ja muita majapaikkoja. Vaikkei ympärillä välttämättä ole yhtikäs mitään ja Reykjavikiinkin parinsadan kilometrin matka.

9. Muuta

– Islannissa koetaan toisinaan maanjäristyksiä, sijaitseehan se mannerlaattojen yhtymäkohdassa ja maaperässä on paljon vulkaanista toimintaa. Mekin ”pääsimme” kokemaan yhden. Järistys oli kuitenkin hyvin pieni, ja sellaisia ne Islannissa pääsääntöisesti ovatkin, joten ei syytä huoleen.
– Koska Islanti sijaitsee pohjoisessa, ei talvisin valoisaa aikaa paljoa ole. Tämä toki on suomalaisille ihan tuttu juttu. Kannattaa olla siis hyvissä ajoin liikkeellä ja käyttää kaikki päivän vähäiset valoisat tunnit hyödyksi, mikäli matkustaa maahan talvella.
– Ainakaan Keflavíkissa ei aurata jalkakäytäviä kovinkaan usein, jos lainkaan, ja koska paikallisetkin näyttivät kävelevän pitkin autoteitä ja parkkipaikkoja tyytyväisenä, me toimimme samoin.
– Islannissa ei puhutella sukunimellä, vaan etunimellä. Paikalliset saattavat myös esitellä itsensä pelkällä etunimellä. Tämä johtuu islantilaisten sukunimen määräytymisestä, sillä sukunimenä on aina vanhemman nimi ja sen perässä -poika tai -tytär. Eli että kenenkä poikia tai tyttöjä sitä ollaan, niin sanotusti.

Islanti 18.-23.1.2018

Karuja ja puuttomia, mutta henkeäsalpaavan kauniita maisemia, luonnon ihmeitä, erittäin voimakasta tuulta, ystävällisiä ihmisiä, hintavaa tasoa, hiljaisuutta ja rauhaa – niistä on Islanti tehty. Teimme viiden päivän visiitin syrjäisimpään ja väkiluvultaan pienimpään pohjoismaahan avomieheni kanssa 2018 tammikuussa, ja reissu oli todella hyvä ja onnistunut. Islantilaiset ovat ystävällisiä ja osaavat hyvin englantia, sekä yllätykseksemme monet myös tunnistivat meidät suomalaisiksi puheestamme, ja he esittelivät ylpeinä muutamia osaamiaan suomenkielen sanoja, kuten ”katkarapupurkki” ja ”kananmunia”!
Majoituimme Keflavíkissa, joka sijaitsee Reykjanesbaerin niemimaalla lounais-Islannissa, ja jossa sijaitsee myös Islannin ainoa kansainvälinen lentokenttä. Keflavíkiin on yhdistetty useampi pienempi kunta, ja koko alueella asuu yhteensä noin 13000 ihmistä – kyseessä on siis todella pieni paikka, etenkin muun Euroopan kaupunkeihin verrattuna. Suomalaisellehan tämä ei kuitenkaan ole mikään ongelma, vaan päin vastoin; olonsa tuntee hyvin kotoisaksi tällaisessa rauhallisessa paikassa, jossa saa liikuskella lähinnä vain paikallisten ympäröimänä, joskaan heitäkään ei paljoa ympärillä näy. Keflavíkista mieleeni tuli lapsuuden kotikuntani Loppi, ja ihmismäärältään ja rauhallisuudeltaan paikat ovat hyvinkin samankaltaisia keskenään. Esimerkiksi edellisenä kesänä näkemääni Roomaan verrattuna Keflavíkin hiljaisuus, rauha ja kiireettömyys tuntuivat todella kotoisilta.
Huolimatta monista yhtäläisyyksistä Suomen kanssa on Islanti kuitenkin todella erilainen maa, etenkin luonnoltaan, kuten tämän postauksen kuvista hyvin nähnee.

PÄIVÄ 1

Saavuimme Keflavíkiin 18.1. kello 13 paikallista aikaa (2 tuntia Suomen aikaa jäljessä, eli +/-0). Ajoimme taksilla hotellillemme lentokentältä noin seitsemän kilometrin matkan, joka maksoi yli 3000 kruunua, eli noin 28 euroa. Tiesimme kuitenkin jo etukäteen, että Islannissa on hintavaa, eritoten taksit, alkoholi, sekä polttoaineet, joten emme tästä hätkähtäneet. Kuitenkin myöhemmin, kun illastimme eri ravintoloissa, kävimme pubeissa juomassa yhdet, tai tankkasimme vuokra-autoamme, tajusimme, kuinka kallis maa Islanti todella on. Itselläni meni kaksi kertaa enemmän rahaa kuin mitä olin suunnitellut käyttäväni, enkä edes shoppaillut mitään; ostin ainoastaan kaksi avaimenperää tuliaisiksi, sekä itselleni koristeeksi palan mustaa, huokoista laavakiveä, josta lähes koko Reykjanesbaerin niemimaa muodostuu. Pelkkä syöminen, juominen ja tankkaaminen maksoivat vain niin paljon, että budjetti ylittyi, mutta tietenkään en yrittänyt mitenkään erityisemmin kitsastellakaan rahoissani – söin sitä, mikä vaikutti herkulliselta, en sitä, mikä oli edullisinta. Omaan kulutukseensa voi tietenkin vaikuttaa, mutta budjettilomailijan kohteeksi Islantia ei tosiaan voi suositella, jo pelkästään senkään vuoksi, että kaikki nähtävyydet ovat pitkien matkojen päässä ympäri Islantia. Jos tahtoo nähdä siis muutakin kuin kylämaisemaa, joko auton vuokraaminen tai turistikierrokset ovat pakollisia. Julkisia ei ko. reiteillä kulje, eikä julkisia kulje oikeastaan juurikaan muutenkaan, ainoastaan paikallisbusseja. Rautateitä ei Islannissa ole.

Majoituimme Hotel Keflavikin omistamassa, vastapäätä katua olevassa Guesthouse Keflavíkissa. Guesthouse oli edullisempi vaihtoehto kuin hotelli, ja huoneemme oli oikein mukava; kaksi sänkyä, yöpöytä, pöytä, kaappi ja tv. Pieni, mutta kompakti. Suihku ja kaksi wc:tä olivat Guesthousen asukkaiden yhteisessä käytössä, mikä sopi minulle oikein mainiosti – samalla tyylillä olen majoittunut lukuisia kertoja muuallakin. Lisäksi Guesthousessa oli myös asukkaiden käytössä oleva keittiö, jossa oli hella, mikro ja jääkaappi.

Jätettyämme tavaramme huoneeseemme lähdimme hieman käppäilemään ympäri Keflavíkia, ihastelemaan merimaisemia ja etsimään ruokapaikkaa. Kävimme päivällä oikein tyylikkäästi ja eksoottisesti KFC:ssä syömässä, mutta illalla sentään menimme Library-nimiseen ravintolaan, jossa itse tilasin langusti-sandwichin. Asettuminen Islantiin tapahtui siis rennosti ja kiireettömästi.

 

PÄIVÄ 2

Kuten jo aiemmin totesinkin, auton vuokraaminen on Islannissa pakollista, mikäli haluaa nähdä muutakin kuin majoittumiskaupunkinsa, eikä tahdo maksaa itseään kipeäksi aasialaisia täynnä olevista turistikierroksista. Lisäksi auton vuokraamisessa on etuna se, että saa liikkua omaan tahtiin, juuri sinne, minne itse haluaa. Toisena päivänä vuokrasimme siis auton puolen päivän aikoihin, ja hieman jäi harmittamaan, ettemme tajunneet vuokrata sitä heti aamusta. Kuten muissakaan pohjoismaissa, ei Islannissa riitä talviaikaan päivänvaloa kovinkaan moneksi tunniksi.

Edullisin auto vuorokaudeksi maksoi n. 70 euroa, mikä ei mielestäni ole kovin paha hinta, ja huomattavasti edullisempi kuin turistikierrokset, joiden hinta on satasesta ylöspäin, yleensä monta sataa. Liikenne on hyvin hiljaista (lukuun ottamatta ”ruuhkaa” Reykjavikin kohdalla, joka sekin soljui todella hyvin ja mukavasti eteenpäin, huomattavasti helpommin kuin Suomen liikenneruuhkissa) ja maantiet sulia ja hyväkuntoisia, ja liikennesäännöt ja -merkit käytännössä samat kuin Suomessakin. Ainoastaan erittäin voimakas Islannin tuuli ja muuttuvat sääolosuhteet, etenkin talviaikaan, voivat aiheuttaa haasteita tien päällä. Toisinaan lumimyrsky saattaa yllättää ja alkaa kuin tyhjästä, kun ajat solaan, ja näkyvyys tippua aivan nollaan.  Ja sitten se saattaa päättyä kuin seinään, yhtä nopeasti kuin alkoikin, kun ajat yhden vuoren toiselle puolen ja myrsky jää sen taakse. Me saimme tästä maistiaisen viimeisenä päivänämme.

Ensimmäisenä suuntasimme meitä lähimpänä olevalle nähtävyydelle – mannerlaattojen väliin rakennetulle sillalle, ”The Bridge between two Continents”, joka sijaitsee n. 25 km:n päässä Keflavikin kaupungista. Kyseessä on siis pieni silta, jonka islantilaiset ovat rakentaneet pari milliä vuodessa toisistaan erkanevien Pohjois-Amerikan ja Euraasian mannerlaattojen välille, joiden yhtymäkohta tosiaan sijaitsee Islannissa.

Itse silta ei kovinkaan ihmeellinen nähtävyys ole – se on noin vain noin kahdenkymmenen metrin mittainen, eikä kulje kovin korkeallakaan. Silti paikka oli mielestäni mielenkiintoinen; luonnosta ja ylipäätään maailmasta kiinnostuneena minua luonnollisesti kiehtoi nähdä kahden mannerlaatan toisistaan erkanemisprosessi. Miljoonan vuoden päästä on paikalla jo valtava rotko – mikäli nyt maapalloa silloin enää on olemassa. Paikalla kannattaa käydä, mikäli se on lähellä, tai oman reitin varrella.

Sillalta jatkoimme matkaamme ”Golden Circle”lle – erittäin suositulle matkailijoiden käyttämälle reitille, joka käy läpi Thingvellirin kansallispuiston, Geysireiden, sekä Gullfossin vesiputouksen. Tässä kohtaa oli jo iltapäivä, ja aurinko alkoi laskea, ja aloimme moittia itseämme, että olimme vuokranneet auton vasta klo 13 maissa.
Emme olleet päässeet edes Thingvellirille saakka, kun aurinko oli jo aivan laskemaisillaan, ja näkyi enää pienenä kajona horisontissa. Päätimme, ettemme pysähdy Thingvellirissä, jotta ehdimme Geysireille, kun on vielä edes jonkin verran valoa. Matkalla oli kuitenkin pakko pysähtyä ikuistamaan tuo auringonlasku, sillä se oli niin upea kaikessa väriloistossaan, Islannin karussa ja puuttomassa maisemassa. Etäällä olevat jäävuoretkin värjäytyivät suorastaan hohtavan pinkeiksi, ja näkymä oli kaikkiaan todella huikea. Islannissa olin onnellinen, että kannoin kameraani ja parhaita objektiivejani mukana joka paikassa! Liikenteen rauhallisuudesta kertonee muuten hyvin se, että kun pysähdyimme näitä kuvia ottamaan tien A1 varrella, joka on kuitenkin yksi Islannin suurimmista teistä, näimme kaksi autoa ajavan tiellä ohitsemme. Yhtäkään muuta autoa ei näkynyt. Katastrofaalista kaikenkokoisten ja -näköisten ajoneuvojen seassa puikkelehtimista, kuten vaikka Aasian maissa joutuu tekemään, ei tarvitse siis Islannissa pelätä. Epävarmempikin kuski pärjää siis varmasti hyvin auton ratissa tässä pienessä maassa – kunhan muistaa varautua mahdollisiin myrskyihin.

Pitkäksi aikaa emme ehtineet jäädä maisemaa ihastelemaan, vaan jatkoimme melko nopeasti kuvien ottamisen jälkeen matkaamme Geysireille. Ajoimme halki Thingvellirin, eikä tuo ollut kovinkaan kummoinen näky näin talvella; Islannissa kun ei tosiaan puita juurikaan kasva. Kansallispuisto muodostui lähinnä erilaisista pensaista ja kitukasvuisista pikkupuista, ja luonnollisesti ne olivat talvilevossa, lehdettöminä ja kuivina. Kesällä se olisi varmasti upeaa patikointimaastoa, mutta näin talvella melko karun ja mitäänsanomattoman näköinen. Ei siis jäänyt harmittamaan, ettemme siellä pysähtyneet. Tie kuitenkin kulki puiston läpi, joten siinä saimme nähdä jo pääpiirteittäin sen maisemia.

Perille Geysireille ehdittyämme ei ollut valosta enää tietoakaan – kello oli noin viisi iltapäivällä, ja auringosta oli jäljellä enää ohut, valkoinen viiva horisontissa vuorten takana. Eli, mitä tästä opimme – jos olet Islannissa talvella, ole oikeasti hyvissä ajoin liikkeellä! Lähde mieluummin heti aikaisin aamusta liikkeelle, ennen auringonnousua. Golden Circlekin on monta sataa kilometriä pitkä reissu, joten se vie aikaa. Pelkästään Geysireille oli jo yli sata kilometriä matkaa Keflavíkista. Hämärässä näki vielä melko hyvin, mutta kuvien ottamisesta ei tullut oikein mitään. Säädin kamerani ISO-asetukset aivan tappiin, jotta sain ikuistettua pari otosta Strokkurista, Geysir-puiston aktiivisimmasta Geysiristä. Emme viipyneet puistossa varmastikaan varttia kauempaa, kun valokin kokoajan väheni, mutta Strokkur ehti suihkauttaa sinä aikana jo neljä tai viisi kertaa kuumaa vettä sisuksistaan, ja kerran se suihkautti tuplasatsin.

Strokkur, syljettyään juuri kaksi vesipatsasta kerralla.

Ajoimme vielä tämän jälkeen Gullfossille, sillä sinne oli enää muutaman kymmenen kilometrin matka – se oli virhe. Oli aivan säkkipimeää sinne päästyämme, ja lisäksi tie Gullfossille oli suljettu autoilta, sillä se oli niin huonossa kunnossa. Ainoastaan matkanjärjestäjien varta vasten suunnitelluilla maastureilla olisi saanut mennä putoukselle saakka, mutta maastureitakaan ei enää sinne kulkenut, eikä paikalla muutenkaan ollut ristin sielua, mikä ei ollut tietenkään mikään ihme, kun siellä ei tosiaan nähnyt mitään. Jälleen voivottelimme, ettemme olleet lähteneet aiemmin liikkeelle, mutta emme kuitenkaan kokeneet suurta mielipahaa tuostakaan – olihan Islannissa muitakin vesiputouksia, ja reissua vielä jäljellä. Aavistuksen homma kuitenkin jäi kaivertamaan.

Takaisintulomatkalla tähystelin ahkerasti revontulia auton ikkunoista, turhaan. Kunnes saavuimme takaisin Keflavíkiin; tarkkasilmäisenä huomasin pikkukaupungin yllä näkyvän todella himmeänä turkooseja revontulia! Pysähdyimme sivummalle, ja epätoivoisesti yritin saada jotakin kamerallani näkyviin. Kuten huomaattavissa, ei tulos ollut kovin hyvä. Kaupungin valot häiritsivät aivan liikaa, ja muutenkin revontulet olivat todella himmeät. Mutta näkyipä sentään jotakin!

PÄIVÄ 3

Heräsimme aikaisin aamulla, eilispäivästä oppimme ottaneina, tarkoituksenamme kivuta lähellä Keflavíkia sijaitsevalle Keilir-tuhkavuorelle. Kyseessä on siis täysin tuhkasta muodostunut 400 metriä korkea vuori, jonka huipulle on kuulemma todella helppo patikoida aloittelijankin. Keräsimme ensin energiaa hotellimme aamiaisella – ja tässä välissä mainittakoon, että oli muuten todella ihana aamiainen! Se sisältyi hintaan, ja noutopöydästä löytyi oikeastaan kaikkea – leipää ja leivänpäällisiä, jogurttia, islantilaista Skyr-rahkaa, muroja, pekonia, paistettua ja keitettyä munaa, nakkeja, papuja, juustoja, pikkupizzoja, suolaisia piirakoita, hedelmiä, erilaisia täytettyjä leipiä (esim. katkarapu-skagenia), jnejne, sekä jälkiruokaa. Suorastaan täydellinen aamiainen, josta olisi voinut maksaa lisähinnankin mielellään.

Tämän jälkeen suuntasimme siis auringon pikkuhiljaa noustessa kohti Keilir-vuorta. Ihastelimme kaunista aamua, joka vihjaili siihen, että päivällä olisi hyvä sää. Mutta, jälleen menivät suunnitelmamme uusiksi. Tie Keilirille oli todella huonokuntoinen, täynnä teräviä laavakiven palasia ja tuulen puhaltamia lumivalleja. Emme mitenkään päässeet etenemään tiellä, ja koska olimme jo jäädä autollamme jumiinkin lumeen, päätimme kääntyä takaisin. Pääsimme sen verran lähelle vuorta, että näimme siellä kiipeilevän ihmisiä – ja valtavat renkaanjäljet olivatkin kulkeneet jo ennen meitä samaa reittiä. Harmitti, että me emme päässeet sinne, mutta vuokra-automme oli yksinkertaisesti liian pieni. Päätimme palauttaa auton ja keksiä muuta tekemistä. Samalla päätimme, että yrittäisimme myöhemmin uudelleen päästä vuorelle, suuremmalla autolla.
Päiväsuunnitelmamme menikin siis uusiksi, ja päädyimme vain kiertelemään ympäri Keflavíkia. Ja itse asiassa, rehellinen ollakseni, tämä päivä oli mielestäni kaikkein paras koko reissun aikana. Meillä oli todella mukavaa, kun ihan vain rauhassa kävelimme ympäri rauhallista ja hiljaista Keflavíkia ja ihastelimme merta. Kuten aamulla olimme jo arvelleetkin, sää oli todella kaunis ja aurinkoinen.

Saavuimme aivan vahingossa jonkinlaiselle pikkuiselle portille pienvenesataman takana, ja päätimme mennä katsomaan, mihin tie portin alla johtaisi. Saavuimme upeannäköiseen luolaan, jonka katto oli täynnä jääpuikkoja – varmasti upeamman näköinen paikka talvella kuin kesällä. Luolassa oli myös pieni naulakonnäköinen, jossa roikkui tutteja, muutamia penkkejä, valtava koristesänky, ja aidan takana suuri, paperimassasta tehty jättiläinen. Luolassa kaikui kaiuttimista kaikenlaisia ääniä, joita jättiläinen piti; kuorsausta, välillä röyhtäisyjä ja pieruja. Jättiläisen nähdessäni muistin lukeneeni jostakin ohimennen, että tosiaan yksi Keflavíkin nähtävyyksistä oli ”Giantess in the mountain” – vuoren sisällä asuva kiltti vuorenpeikkonainen, joka on islantilaisille tuttu lastentarinasta Sigga and the Giantess. Aidassa oli kiinni infotaulu, jossa kerrottiin vuorenpeikon tarina, sekä kuka sen on rakentanut ja milloin. Luolaan on täysin vapaa ja ilmainen pääsy tiettyinä kellonaikoina.

The Giantess in the Mountain

 

Tuona iltana söimme Rain-nimisessä ravintolassa, ja vaikka tunsinkin pienen piston sydämessäni, päätin kuitenkin tilata valasta. En itse eettisistä syistä oikein pidä valaanpyytämisestä, mutta silti uteliaisuus voitti. En koskaan ole missään muualla nähnyt valasta ruokalistalla, ja Islannissa se on ikään kuin paikallisruokaa, joten tahdoin kokeilla. Ja todella hyväähän se oli! Maku muistutti eniten ehkä jotakin naudan ja hevosen risteytystä, ja liha oli todella tummanpunaista, eikä lainkaan sitkeää. Valas siis maistui, ja voin suositella sitä kokeilemaan, mikäli vain omatunto sallii.

 

PÄIVÄ 4

Odotettu päivä! Sunnuntaiksi olin varannut meille etukäteen liput kuuluisaan Blue Lagoonin geotermiseen kylpylään. Aamupäivä meni kuljeskellessa edestakaisin kaupunkia ja odotellessa. Lounaaksi vedimme pizzat Dominokselta – ja oli todella hyvää! Olin suorastaan positiivisesti yllättynyt, miten herkullinen pizza olikaan, kun kyse oli vieläpä ketjupaikasta.

Varauksemme Blue Lagooniin oli muistaakseni klo 16, joten lähdimme sitten vähän sitä ennen taksilla kohteeseen, ja sama ystävällinen taksikuski myös tuli hakemaan meidät laguunilta illalla.
Alkusähläyksen ja -ihmettelyn ja aasialaisten turistien rysän läpi selvittyämme vihdoin itse laguunille, ei voinut muuta kuin huokailla ihastuksesta. Todella upeat, Islannille tyypilliset vulkaaniset maisemat levittäytyivät laguunin takana, ja itse laguuni on täynnä 35-39 -asteista, läpikuultamatonta, kevyesti höyryävää turkoosia vettä. Paratiisi maan päällä.
Blue Lagoonissa on noin 9 miljoonaa litraa vettä, joka pulppuaa parin kilometrin syvyydestä maan sisältä, tuoden mukanaan erilaisia mineraaleja, ja silica-mutaa, joilla on lukuisia terveysvaikutuksia mm. iholle. Nämä mineraalit sekä silica saavat aikaan veden värin, sekä sen läpikuultamattomuuden. Vesi on luonnostaan tuon edellä mainitsemani lämpöistä, ja koko laguunin vesi uusiutuu itsekseen parissa vuorokaudessa täysin.

Pääsylippuumme sisältyi kaksi eri kasvonaamiota – algae- ja silica-naamiot, joita sai hakea ”mutanaamiobaarista”, joka oli vedessä laguunin toisella laidalla. Oli ihan mahtavaa, ettei vedestä tarvinnut nousta kertaakaan pois! Tuuli oli melko voimakas, joten aina sisällä vessassa käydessään sai tuta jäätävän kylmän viiman hyökkäävän kimppuunsa, vaikka meillä oli myös kylpytakit käytettävissämme. Pysyttelimmekin muuten visusti vedessä, ja myös yksi juomabaaritiski löytyi vedestä, ja sen kassalle pystyi vain uimaan. Olimme alussa saaneet rannekkeet, jotka vain vilautettiin kassalla, ostokset rekisteröityivät sinne, ja ne sitten maksettiin vasta laguunista lähdettäessä. Rahaa tai kortteja ei siis tarvinnut kanniskella mukana. Myös täysin ilmaisia vesipisteitä löytyi laguunista, erään sillan alta. Noin kuumassa vedessä on erittäin tärkeää muistaa juoda myös vettä, mikä meinaa helposti unohtua. Mekin lilluimme vedessä monta tuntia – aika meni ihan käsittämättömän nopeasti!
Kahdeksan maissa meillä oli varaus Blue Lagoonin omassa Lava-ravintolassa, ja saimme rannekkeisiimme kuuluvat lasilliset kuohuvaa. Koska emme osanneet päättää, mitä söisimme, päätimme molemmat ottaa neljän ruokalajin maistelumenun, ja syödä, mitä ikinä meille tuotaisiinkaan. Tarjoilijamme (joka muuten osasi sanoa suomeksi ”katkarapupurkki”, ja oli kovin ylpeä siitä) kertoi, että maistelumenu voi vaihdella päivittäin, ja että siitä voi sanoa vain, että kaksi ensimmäistä ruokaa ovat mereltä, pääruoka maalta, ja sitten on jälkiruoka. Näillä siis mentiin. Ja ruokahan oli aivan taivaallista. Toki alkuruokien kala ja langusti olivat ihania, samoin hunajalla ja koivulla maustettu vadelmainen jälkiruoka, mutta pääruoaksi tarjoiltu karitsa oli ehdottomasti paras! Karitsa suorastaan suli suussa, niin pehmeää liha oli. Huolimatta suuresta turistien määrästä kylpylässä oli ravintolan ruoan laatu silti osattu pitää erittäin tasokkaana. Samoin palvelu oli erinomaista, nopeaa ja ystävällistä, vaikka melko suurikokoinen Lava-ravintolakin tuohon aikaan illasta oli lähes täynnä. Tässä juuri huomaa ravintolahenkilökunnan tarpeeksi lukuisan määrän tärkeyden, itsekin ravintola-alan ammattilaisena.

Illallinen ravintolassa oli kallis, mutta hintansa arvoinen. Ylipäätänsäkin päivä Blue Lagoonissa oli ehdottomasti hintansa väärti.

PÄIVÄ 5

Viimeisenä kokonaisena päivänämme vuokrasimme uudelleen auton, tällä kertaa isomman, ja yritimme uudelleen päästä Keilir-vuorelle – ja yritykseksi se jäi tälläkin kertaa. Sää oli muuttunut, ja erittäin kova tuuli oli puhaltanut lähes metrin korkuisia lumikasoja ympäri Keilirille vievää tietä, eikä meillä ollut mitään toivoa päästä eteenpäin. Jouduimme siis tyytymään siihen, että me emme Keilirille tule pääsemään. Sää oli muutenkin melko huono tuona aamuna, oli todella pilvistä, tuulista ja harmaata, ja luntakin tuli jonkin verran, joten vaikka olisimmekin vuorelle päässeet, olisi sää ollut kiipeämiseen melkoisen ikävä, emmekä kovinkaan upeita maisemiakaan olisi päässeet ihastelemaan. Päätimme suosiolla unohtaa Keilirin, jättää sen valloittamisen jollekin seuraavalle kerralle, mikäli Islantiin vielä suuntamme. Kenties kesäajalle, kun vuorelle olisi mahdollista jopa päästäkin, eivätkä lumikinokset blokkaisi reittiä ja sää riepottelisi.

Lähdimmekin sitten Etelä-Islantiin, vesiputous Skógafossille päin. Matkaa Skógafossille on Keflavikista noin 200 kilometriä, joten koko päivämme kului hyvin tällä reissulla.

Sää huononi päästyämme Keflavíkin ulkopuolelle, ja pian se muuttui dramaattisesti suorastaan hirvittäväksi lumimyrskyksi, joka alkoi aivan tyhjästä. Islannissa sää saattaa vaihtua salamannopeasti täysin erilaiseksi, ja se tuli kyllä tällä reissulla huomattua. Lumimyrsky oli niin kova, ettemme voineet ajaa neljääkymppiä kovempaa hyväkuntoisella tiellä, jolla oli 100 km/h nopeusrajoitus. Myös paikalliset ajoivat tuolloin hyvin hitaasti. Näkyvyys ei ollut kymmentä metriä enempää, ja lumi alkoi kasautua valleiksi tielle. Aloimme ahdistua, että tähänkö tämäkin reissu nyt kaatuu. Myrsky ei näyttänyt hellittävän, joten päätimme kääntää auton ja suunnata takaisin Keflavíkiin seuraavassa liittymässä, sillä ajokeli oli jo oikeasti vaarallinen. Kuitenkin ennen kuin pääsimme seuraavalle liittymälle, tulimme solaan – ja lumimyrsky katkesi kuin seinään. Laskeuduimme todella pitkän ja jyrkän laskun etelämmäksi, ja myrsky jäi taaksemme ylämaahan. Todella outoa! Solassa ei ollut edes lunta kuin aivan pienen pienissä kasoissa siellä sun täällä. Tulimme sitten siihen tulokseen, että jatkamme eteenpäin.

Ajoimme läpi monien islantilaisten kylien. Pysähdyimme huomatessamme jonkin vesiputouksen kaukaisuudessa (joka myöhemmin Googlatessani paljastui Seljalandsfossiksi), ottamaan kuvia. Vaikka tiesin, että tuona päivänä oli kova tuuli, ja myöskin autonvuokraajat olivat meitä varoitelleet, että Islannissa suurin osa vuokra-autoille tapahtuvista vahingoista on kovan tuulen ympäri puhaltamat auton ovet, en silti osannut varautua siihen, mikä odotti, kun astuin kamerani kanssa autosta ulos. Tuuli oli niin voimakas, että meinasin kaatua. Pipo lensi päästäni (siis huom. syvällä päässä oleva pipo, ei mikään lippalakki), ja jouduin pitämään siitä kiinni, että se pysyi paikallaan. En meinannut päästä kävelemään eteenpäin. Asetuin kamerani kanssa leveään haara-asentoon seisomaan, jotta sain otettua edes yhden kuvan Seljalandsfossista. Suomessa en ole koskaan kohdannut vastaavanlaista tuulta, edes mikään myrskytuuli ei ole ollut yhtä kova kuin tuo! En lainkaan ihmettele, että Islannissa tuulesta varoitellaan.

Seljalandsfoss se siellä kaukaisuudessa.

Jatkoimme siis ripeästi matkaa, ja toivoimme, ettei Skógafossilla tuulisi yhtä paljoa – eikä onneksi tuullutkaan. Sen sijaan alkoi pikkuhiljaa ripottelemaan vettä päästyämme perille 60 metriä korkean ja 25 metriä leveän vaikuttavan putouksen luo.

Kiipesimme putouksen rinnettä kulkevat portaat putouksen huipulle – se oli yllättävän rankkaa, mutta toisaalta, onhan Skógafoss Islannin korkein vesiputous – ja näimme hienon maiseman levittäytyvän aina merelle saakka. Putouksen lasku näkyi myös upeasti, ja kuinka pieni joki kiemurteli sieltä mereen. Ehdottomasti vierailun arvoinen, jälleen upea Islannin oma luonnonnähtävyys! Lisäksi maisemareitti putoukselle on niin hieno jopa talviaikaan, kesällä ollen varmasti vielä upeampi, että jo senkin vuoksi kannattaa tämä roadtrip tehdä Kelfavíkista tai Reykjavikista käsin.

PÄIVÄ 6 / Kotiinpaluu

Lentomme takaisin Suomeen lähti tiistaina 23.1. klo 11 maissa. Koska majoituimme Keflavíkissa, joka sijaitsee n. 7 km:n päässä lentokentältä, meillä ei ollut aamulla mikään kiire mihinkään. Söimme rauhassa aamiaisen, ja päätimme vielä lopuksi käydä Keflavíkin omassa viikinkimuseossa, Vikingaheimarissa. Nähtävillä oli kaikenlaista tietoa ja historiaa niin viikingeistä kuin Islannistakin, kuten mm. Islannin asuttamisesta, siitä, kuinka ensimmäiset viikingit aikanaan Norjasta Islantiin purjehtivat. Erilaisia tuon ajan esineitä, koruja, aseita, jne, oli näytillä museossa. Museon ns. ”pääkohde” on katosta roikkuva Islendingur -niminen viikinkilaiva, joka on tarkka 2000-luvulla tehty kopio samannimisestä oikeasta viikinkilaivasta. Kyseisellä jäljitelmällä on aikanaan soudettu Atlantin yli – ei siis mikään pelkkä koriste sekään. Laivan kannelle pääsi vapaasti itsekin kulkemaan ja ihmettelemään. Tämä museo on ehdoton must Keflavikissa majoittuville viikinkifaneille ja muutenkin historiasta kiinnostuneille.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tämän jälkeen palasimme kotiin hyvällä fiiliksellä! Jatkolentomme Oslosta Helsinkiin oli parisen tuntia myöhässä, ja lopulta olimme kotona vasta kolmen aikoihin yöllä, todella väsyneinä. Tämä ei kuitenkaan häirinnyt yhtään, olihan meillä ihana reissu takana.
Loppupäätelmänä Islanti on todella ihana, pieni ja rauhallinen maa – suomalainen tuntee olonsa oikein kotoisaksi. Maisemat eroavat kuitenkin suuresti Suomen metsistä ja pelloista, joten suosittelen käymään Islannissa ihan vain jo luonnonkin takia, ei missään nimessä kannata ajatella, että se on vain joku pohjoismaa muiden joukossa, ihan samannäköistä kuin Suomessakin kuitenkin – ei nimittäin ole. Islantiin ei kuitenkaan kannata mennä, jos etsii halvan budjetin matkaa, sillä kaikki maassa on kallista, pääosin kalliimpaa kuin tyyriiksi tunnetussa Suomessa, ja jos luonnon nähtävyyksiä tahtoo nähdä, menee liikkumiseen useita satoja euroja väkisinkin. Maa on kuitenkin niin kaunis, ihmiset ystävällisiä ja ruoka hyvää, että tämä kannattaa ehdottomasti kokea. Unohtamatta Blue Lagoonia, jollaista ei muualta löydy!