Browsing Tag

Brisbane

Koaloja moikkaamassa Brisbanessa

Missä sijaitsee maailman ensimmäinen ja suurin koalapuisto, jossa voi myös pidellä koalaa sylissä? Aivan oikein, Brisbanessa, Queenslandin osavaltion pääkaupungissa, Australian itärannikolla. Brisbane oli päälle kahden viikon mittaisen Australianreissumme lähtöviiva. Vietimme kaupungissa pari yötä ennen kuin lähdimme jatkamaan matkaa pohjoiseen päin. Parin miljoonan asukkaan siisti ja moderni kaupunki olikin hyvä paikka aloittaa; saimme sieltä hommattua automme, minulle puhelinliittymän matkan ajaksi, ja pari päivää riitti hyvin kaupungin katsastamiseksi, Brisbanessa kun ei sikäli mitään niin ihmeellistä nähtävää ole, joka meitä houkuttaisi. Paitsi tietty se koalapuisto.

Pienen kaupunkikävelyn ja -kiertelyn, pulahduksen public pooliin ja käytännön järjestelyjen hoitamisen jälkeen olikin vierähtänyt jo ensimmäinen kokonainen päivä. Jos muuten ajelee Brisbanessa (tai muissa isommissa kaupungeissa) autolla, kannattaa ottaa huomioon tietullit ja pyrkiä välttämään niitä, etenkin jos matkustaa muutenkin pienellä budjetilla. Me hölmöinä ajoimme kaksi kertaa saman tietulli-sillan läpi, vaikka reittejä olisi ollut muitakin…

Vietimme ensimmäisen luvattoman yömme (niitä kertyi parin viikon aikana kaksi kappaletta) jollakin Brisbanen esikaupunkialueella, jolla piti olla rest area, mutta jota emme yli tunnin etsinnästä huolimatta löytäneet. Mitä todennäköisimmin se oli paikalla olleen rakennustyömaan aitojen sisäpuolella. Kuten tässä postauksessa jo kerroinkin, vältimme silkalla tuurilla 500 dollarin sakot, jotka luvattomasta yöpymisestä autossa voi saada, ja saimme ainoastaan kirjalliset nuhteet joltakin alueen asukkaalta. Tästä opimme, että jatkossa siis katsomme valmiiksi vähintään kaksi eri rest areaa suhteellisen läheltä toisiaan, jotta meillä olisi varavaihtoehto, mikäli alun perin suunniteltua yöpaikkaa ei löydykään. Tämäkään ei kuitenkaan auta, jos hölmöilee jotenkin muuten asiansa – kuten me teimme vielä myöhemmin, palattuamme Magnetic Islandilta, ja meiltä loppui bensa.

Herättyämme aikaisin aamulla hipsimme siis vähin äänin pois asuinalueelta, emmekä jääneet syömään aamupalaa tai edes harjaamaan hiuksiamme, kun häpeissämme ajoimme kohti n. 15 kilometrin päässä sijaitsevaa Lone Pine Koala Sanctuarya. Sen suurehkolle parkkipaikalle sitten asetuimme hetkeksi, keittelimme aamupuurot ja -kahvit ja hoidimme itsemme ihmisen näköisiksi. Lisäksi täytimme automme vesisäiliön; Koala sanctuaryn ulkopuolella on pieni piknik-/grillausalue, joka on vapaassa käytössä silloinkin, kun puisto ei ole auki, ja sieltä löytyy myös vesipiste (ei kuitenkaan juomakelpoista vettä) ja vessat.
Kun puisto sitten yhdeksältä aukesi, olin ihan ensimmäisten joukossa lippuluukulla, olimmehan olleet paikalla jo pari tuntia. Suvihan oli majaillut Australiassa jo viisi kuukautta ennen minua, ja hän oli käynyt tässä koalapuistossa jo paljon aiemmin, joten hän jäi autolle odottamaan siksi aikaa, kun minä menin alueelle.

Eläintarha on toki aina eläintarha, eikä ihmisiin tottuneiden eläinten näkeminen kalterien takana ole tietenkään mitään verrattuna luonnossa bongattuihin eläimiin, mutta silti Lone Pine Koala Sanctuary oli mielestäni oikein kiva kokemus. Yllätyin siitä, miten rauhallinen tunnelma puistossa oli – olin varautunut sormillaan osoitteleviin ja kameroidensa kanssa heiluviin turistimassoihin, ja heidän innostuksesta kirkuviin lapsiinsa, mutta ihmiset olivatkin todella rauhallisia ja asiallisia, myös lapset. Tietty myös sillä on vaikutusta asiaan, että olin paikalla heti puiston auettua, ja turistien määrä oli vielä suhteellisen vähäinen – puolenpäivän aikoihin paikalla on jo monta kertaa enemmän porukkaa, ja varmasti tunnelmakin on silloin rauhattomampi.

Lone Pine Koala Sanctuaryn kengurut eivät paljoa ihmisiä kammoksu.

Tässä Koala sanctuaryssa näkee kaikkia klassisia Australian eläinlajeja – kenguruita, emuja, dingoja, krokotiileja, hedelmälepakoita, vesinokkaeläimen, pussipiruja, maailman myrkyllisimpiä käärmeitä, taipaaneja, kasuaarin (jos sen vain aitauksestaan bongaa, kasuaarit tuppaavat välttelemään esillä olemista), sekä tietty niitä koaloja. Luonnonvaraisia liskoja näkyy siellä sun täällä kivillä paistattelemassa päivää – ne eivät siis ole puiston asukkaita. Hedelmälepakoita muuten näimme useastikin ihan luonnonvaraisinakin lentelemässä ilta-aikaan, ja kaupungissa! Ne elävät parvissa, ja oli melko vaikuttava näky todistaa kymmenien kissankokoisten lepakoiden lentävän suoraan yli, hiljaisina kuin kuolema.
Mutta tosiaan, koalapuistoon takaisin. Paikasta löytyy kenguruaitaus, johon saa vapaasti mennä sisälle, kunhan vain muistaa ensin pestä ja desinfioida kätensä portilla. Puistossa pääsee siis myös kenguruiden kanssa kosketuksiin, ei vain koalojen, ja niitä saa (lisämaksusta) syöttää. Itse olin Suvilta kuullut, ettei niiden ruokapussiin kannata tuhlata rahojaan, koska ne harvemmin jaksavat syödä, niitä kun ruokkivat sadat turistit joka päivä, ja tietty puiston henkilökunta. Menin siis aitauksessa käymään ilman ruokapussia, ja toden totta, ehkä 20:sta kengurusta vain muutama oli turistien luona syömässä, muut vain loikoilivat varjoissa. Itse siis tyydyin vain katselemaan kenguruita. Yksi ahne kaveri loikki luokseni heti, kun edellisiltä loppui ruoka – ja haisteltuaan tyhjiä käsiäni loikki heti aikailematta seuraavien ihmisten luo.

”Kuka voisi vastustaa, kun saa pitää oikeaa, elävää koalaa sylissään?”

Kello 10 alkoi jonotus koalan sylissä pitämistä ja koalakuvia varten, ja minä liityin jonoon. Kuvauslipuke piti lunastaa etukäteen viereisestä kaupasta, ja moni joutui kääntymään oman vuoronsa koittaessa takaisin lippua hakemaan. Itse onneksi huomasin asian, ennen kuin aloin jonottamaan – sikäli hassua, ettei lippua myydä suoraan jonossa, mikä olisi kaikkein loogisinta. Hinta oli muistaakseni 25 dollaria, ja tuo summa, samoin kuin pääsylippu koko puistoon (36 dollaria) käytetään yksinomaan puiston ylläpitoon, eläimistä huolehtimiseen, sekä uusien eukalyptuspuiden istuttamiseen, joten ainakaan kovin karvas rahastuksen maku ei suuhun hommasta jäänyt (vaikka toki mukana summassa on varmasti jokin lisä pomojen pikkutakkejakin varten). Jonotus sujui melko nopeasti, sillä koaloja hoitajineen oli paikalla kolme. Kokemus oli tietysti hyvin eläintarha-/turistimainen, ja silkkaa ihmisten huvittamista varten, mutta kuka voisi vastustaa, kun saa pitää oikeaa, elävää koalaa sylissään? En minä ainakaan.

Sylissäni ollut koala oli pehmeäturkkinen, painava uros nimeltään ”General”, Kenraali. Kenraalia ei tuntunut stressaavan ihmispaljous, eikä oikein mikään muukaan. Itseasiassa se alkoi rapsutella korvaansa sylissäni, ja ainakin hoitajan mukaan tämä viestii siitä, että koala on rentoutunut. Stressaantunut koala ei liiku eikä rapsuttele itseään, vaan pönöttää jähmettyneenä paikallaan. Mukavaa siis kuulla, että Kenraali viihtyi sylissäni. Lopuksi se vielä ikään kuin halasi minua; otti tukevamman otteen ja nojasi minua vasten. Todella suloista, ja hämmentävääkin! Hoitaja totesi, että selkeästi se jäisi mielellään pidemmäksikin aikaa syliini.
Jäljelle jäävä fiilis oli siis todella kiva, eikä kaduttanut yhtään, että olin kokemuksesta maksanut 25 dollaria. Myöskin se, että huomasin, ettei kontakti turistien kanssa tuntunut stressaavan koaloja, tuntui hyvältä ja kevensi mieltä. Eläinten hyvinvointia ei koskaan pitäisi vaarantaa, eikä aiheuttaa turhaa stressiä ihmisten huvituksen vuoksi.

Tunnissa olin jo kunnolla ja rauhassa ehtinyt kiertää koko puiston, joten koalan kohtaamisen jälkeen palasin autolle, josta matkamme jatkui heti karttaa ylöspäin, kohti Sunshine Beachia ja Noosaa. Olin aivan haltioissani koalasta koko loppupäivän, enkä voinut olla hymyilemättä miettiessäni karvaista, pyöreää pyllyä, jota pitelin aamulla käsilläni.