Autossa majoittuen halki Australian koillisrannikon

24.4.2018 Minua jännitti – edessä oli ensimmäinen kerta, kun lentäisin yksin lentokoneella. Lisäksi kohde ei olisi voinut paljoa kauempana olla; olin menossa Australiaan Brisbaneen, ja edessä olisi yli 29:n tunnin matka kera kahden lennonvaihdon. Luotin kuitenkin itseeni ja siihen, että kaikki tulisi sujumaan hyvin, ja niinhän siinä sitten kävikin. Qatar Airways lennätti minut Helsingistä Dohaan, ja muutaman tunnin vaihtoajan jälkeen Dohasta Melbourneen. Täyden palvelun lentoyhtiötä ei suotta ole kehuttu; koneessa (pidemmällä lennolla Dohasta Melbourneen) sai sekä illallisen, välipaloja, että aamiaisen. Kahvia, teetä, viiniä ja olutta sai lipittää minkä sielu sieti, sekä, mikä tärkeintä, vettä. Ja kaikki kuului hintaan. Lentokoneessa nukkuminen on aina vähän mitä on, penkit ovat ahtaat ja epämukavat myös hyvien lentoyhtiöiden koneissa, jollei osta business-luokan lippua, mutta ainakin Qatar Airways yrittää parhaansa mukaan taata matkustajien unimahdollisuudet; koneessa sai ilmaisen peiton, tyynyn, silmälapun, ja matkustamon valot himmennettiin yöksi. Unettomille tarjolla oli lukuisa määrä ilmaisia elokuvia ja sarjoja, joita katsella kuulokkeiden kera vapaasti.
Melbournesta oli sisäinen lento Virgin Australialla Brisbaneen. Tälläkin lennolla sai pientä suolaista; pähkinöitä, keksejä ja juustoja, hintaan kuuluen, vaikka lento kesti vain n. 2,5 tuntia. Se sujahtikin silmänräpäyksessä yli 13 tunnin Doha-Melbourne -lennon jälkeen, ja perillä Brisbanen kentällä minua odotti Australiassa jo lähes puoli vuotta majaillut ystäväni, Suvi.

Suvi oli paria päivää aiemmin hommannut meille Traveller’s Autobarnista vuokra-auton, jossa tulisimme asumaan aivan viimeisiä päiviä lukuunottamatta koko kahden viikon reissun ajan, ja havaitsinkin oransseilla jättitarroilla varustellun, hieman kulahtaneen näköisen pakettiauton helposti lentokentän edustalla seisseiden muiden autojen seasta. Siitä alkoi matkamme Brisbanesta ylöspäin kohti Cairnsia, josta lähtisivät lentomme takaisin Suomeen.

Auton vuokraaminen oli erittäin hyvä ratkaisu, ja suosittelen sitä kaikille, jotka Australiassa ollessaan haluavat liikkua paikasta toiseen laajemmalla alueella. Joka puolella ympäri Australiaa on ilmaisia Rest Areoita, eli levähdyspaikkoja, joihin voi parkkeerata yöksi, joihinkin jopa pariksi viikoksi. Useimmilla rest areoilla on wc:t, ja parhaimmista löytyvät jopa suihkut. Tosin lämmintä vettä näistä suihkuista on turha odottaa, mutta Queenslandin aina-lämpimässä osavaltiossa viileä suihku tuo vain ihanan viilennyksen, enkä itse ainakaan kaivannut lainkaan lämmintä vettä, vaikka matkasin kohteeseen nimenomaan paikallisen syksyn aikaan.
Lisäksi ilmaisia vessoja ja suihkuja löytyy käytännössä jokaiselta uimarannalta, joita ”The Sunshine Staten” rannikolla luonnollisesti on myös joka paikassa. Hyvin helppoa siis, eikä suihkun tai wc:n puute haitannut matkaamme lainkaan! Vain pari päivää vierähti niin, ettemme käyneet suihkussa lainkaan, eikä terve ihminen suihkua edes joka päivä tarvitse muutenkaan.

Traveller’s Autobarneja löytyy myös ympäri Australiaa, mikä tekee auton vuokraamisesta entistä helpompaa; voit vuokrata auton vaikkapa Perthistä, ja jättää sen Melbournen toimipisteeseen. Näin mekin toimimme – auto vuokrattiin Brisbanesta ja luovutettiin Cairnsiin. Eli jos suunnitelmissa olisi vaikkapa kuukausien mittainen roadtrip halki koko Australian, onnistuisi se täysin ongelmitta, kun autoa ei tarvitse palauttaa lähtöpaikkaan. Tosin pidemmillä roadtripeillä täytyy ehdottomasti pitää huoli siitä, että bensaa on aina riittävästi (oma pakumme oli ainakin varsinainen bensasyöppö), sekä ettei auton moottori leikkaa Australian kuumissa olosuhteissa kiinni. Myös meitä kehotettiin aika ajoin tarkistamaan jäähdytinnesteen ja öljyn tilanne, vaikka kokonaismatkamme oli ”vain” noin 2500 kilometriä (mutkien kautta toki, emme sentään ajaneet ihan vain suoraa soittoa Cairnsiin).

Automme oli muistaakseni hinnaltaan noin 400 euron luokkaa per naama, kahdeksi viikoksi. Tosin, mikäli meillä olisi ollut tarpeeksi rahaa maksaa vuokratessa takuusumma autosta, olisimme saaneet sen takaisin auton palautettuamme, ja säästäneet. Koska meiltä puuttui tuo 2000 dollaria, joka takuuseen olisi tarvittu, jouduimme maksamaan 25 dollaria per päivä ylimääräistä. Tätä rahaa ei siis saanut takaisin.

Autossa me nukuimme, teimme ruokaa ja söimme, tiskasimme, vaihdoimme vaatteet ja säilytimme kaikki tavaramme. Varusteisiin kuului kylmälaukku, joka tosin ei ollut kovinkaan kylmä, sillä emme saaneet sen viilentämiseen tarkoitettuja kylmäkalleja pidettyä kylminä millään, eihän meillä ollut pääsyä mihinkään pakastimiin. Niinpä tyydyimme ostamaan sellaisia ruokia, jotka eivät vaatineet kylmäsäilytystä; purkkipapuja ja -sieniä, kananmunia, leipää, wrappeja, purkkitonnikalaa, pikapuuroa, vihanneksia, jnejne. Itse kofeiiniriippuvaisena tarvitsen joka aamu kahvia välttyäkseni jäätävältä päänsäryltä, ja kahvimaidoksi hommattu UHT-maitokin säilyi lämpimässä joitakin päiviä hyvin.
Autossa muita varusteita olivat mm. retkikeitin, jolla keitin pikakahvini ja jolla teimme ruokaa, sekä kaikki tarvittavat astiat kahdelle, tuolit, pikkuruinen pöytä ja jopa pyyhkeet. Siis kaikki, mitä suinkin tarvitsimme!

Auton vesisäiliötä, jossa kulki esim. tiskivesi, sai hyvin täytettyä lähes jokaisessa kylässä ja kaupungissa. Samoin isoa 10 litran vesitonkkaamme ja juomapullojamme sai hyvin täytettyä; Australiassa on ainakin Queenslandissa todella paljon juoma-automaatteja joka puolella, mikä on lämpötilan pysyessä vuoden ympäri 20-35 asteessa todella hyvä asia.

Noosassa vietimme yhden yön 20 dollarilla maksullisella leirintäalueella, sillä lähimailla ei ollut ilmaisia rest areoita. Hätkähdimme pian paikoilleen asettumisen jälkeen, kun auton katolta kuului painava tömähdys, kuin joku olisi heittänyt kiven sinne. Näitä tömähdyksiä kuului silloin tällöin pitkin iltaa, ja aamulla, kun oli valoa, huomasimme parkkeeraaneemme puun alle, joka pudotteli tällaisia painavia palkoja päällemme. Kannattaa siis olla tarkkana Australiassa, mihin asettuu, jos viettää yönsä ulkona! Tällaisen päähän tippuminen tuskin olisi tuntunut kovin mukavalle, sen verran painavia mötiköitä olivat. Jatkossa, jos mekin näimme näitä palkoja maassa, pysäköimme suosiolla toiseen kohtaan.

 

Pääasiassa kaikki sujui siis todella hyvin ja oli todella helppoa. Ilmaiset rest areat olimme merkinneet etukäteen ylös, ja aamulla liikkeelle lähtiessämme suunnittelimme hieman päivää, ja valitsimme sen mukaan rest arean, jolle ajaisimme illalla ja jolla yöpyisimme seuraavan yön. Kuitenkaan kämmeiltäkään ei aivan vältytty; palattuamme Magnetic Islandilta illansuussa teimme virhearvion, ja meiltä loppui bensa lähes tyystin. Jouduimme jäämään erään bensa-aseman vieressä olleelle leirintäalueelle yöksi, joka ei ollut todellisuudessa ilmainen, ja jonne olisi pitänyt varata paikka. Me kuitenkin vain menimme sinne, tietäen, ettei näin saisi toimia, mutta vailla vaihtoehtoja; kyseinen bensa-asema kun ei ollut auki, ja lähimpään auki olevaan oli aivan liian pitkä matka. Tämä onkin asia, joka kannattaa autolla Australiassa matkustavan ottaa huomioon; suurin osa bensa-asemista sulkee yhdeksältä illalla, ja sen jälkeen ei sieltä saa enää bensaa. Lähes kaikki bensa-asemat ovat sellaisia, joissa maksetaan sisälle, ja päinvastoin kuin Suomessa, kylmäasemia on todella vähän, eivätkä nekään välttämättä ole aina öisin käytössä. Kyseinen bensa-asema toimi myös kylmäasemana, mutta juuri sinä yönä oli korttimaksukone päättänyt lakata toimimasta, emmekä näin ollen saaneet bensaa, ennen kuin asema aukesi klo 7 aamulla. Kun kerroimme, ettei kone hyväksynyt maksuamme yöllä, myyjä kertoi, että näköjään kukaan muukaan ei ollut yöllä tankannut, vaikka normaalisti tankkauksia tulee joka yö lukuisia, joten kone on hajonnut. Ei siis parane luottaa siihen, että klo 21 jälkeen saisi vielä jostakin bensaa, vaan suosiolla tankata hyvissä ajoin.

Lisäksi heti reissun alkuun toinen yömme Brisbanessa tapahtui luvattomalla paikalla, hiljaisella asuinalueella. Sekä kartan että internetin mukaan kyseisessä paikassa olisi pitänyt olla rest area, mutta sitä ei ollut. Päättelimme, että sen täytyi olla paikalla olleen rakennustyömaan aitojen sisällä. Koska kello oli kuitenkin jo paljon, parkkeerasimme kadun varteen yöksi riskin ottaen. Yön aikana joku tuohtunut asukas olikin laittanut tuulilasinpyyhkijämme alle lapun, jossa mainitsi, ettei tässä saisi yöpyä. Pyysimme mielessämme nöyrästi anteeksi kadun asukkailta ja jatkoimme hetimmiten jo ennen kello kuutta aamulla matkaamme; emme jääneet paikalle edes keittelemään aamukahvejamme.

Kannattaa ottaa siis huomioon, että jopa kartat ja internet saattavat neuvoa väärin, eivätkä ne ole aina välttämättä ajan tasalla. Suosittelen katsomaan pari, kolme eri rest areaa, jotka ovat lähellä (30 km:n säteellä) toisiaan, jotta voi sitten tarvittaessa vaihtaa toiseen paikkaan, ja välttää laittomasta yöksiparkkeerauksesta saatavat 500 dollarin sakot, jotka me ihan vain silkalla tuurilla vältimme. Sakko on mojova, joten en suosittele ottamaan meistä esimerkkiä ja kokeilemaan tuurilla.
Aina alueella ei tietenkään välttämättä ole ilmaisia rest areoita kuin yksi, mutta maksullisetkaan eivät yleensä kustanna 20 dollaria enempää. Jos mitään muita rest areoita ei ole lähimaillakaan, hostellit ja/tai hotellit antavat yleensä maksusta parkkeerata pihalleen yöksi tai pariksi.
Näin me teimme esimerkiksi Agnes Waterissa; parkkeerasimme todella viehättävän Cool Bananas -hostellin takapihalle yhdeksi yöksi, kun lähimmälle rest arealle oli 50 kilometriä, ja väärään suuntaan. Yöpymismaksu oli 12 dollaria per nenä. Lisäksi hostellilla saimme käyttää vessaa, suihkuja, keittiötä, ja pestä vaatteemme siellä, joten on jopa suotavaa ainakin pidemmillä reissuilla maksaa silloin tällöin hiukan ekstraa, niin pääsee pesemään hikiset alusvaatteensa, jotka on jo kertaalleen kääntänyt ympäri, ja saa nauttia kerrankin siitä lämpimästä suihkusta, mikäli sitä ikävöi. Lisäksi hostelleissa tapaa aina myös muita reissaajia, ja uusiin ihmisiin tutustuminen on aina yhtä hauskaa ja antoisaa; he voivat jakaa omia kokemuksiaan ja tarinoitaan, itse pääsee kertomaan, millaista on matkustaa autolla halki rannikon ja yöpyä siellä.

Kuten aiemmin jo totesin, ainakin oma automme oli kunnon bensasyöppö, joten kaikkein halvimmasta päästä tämä matkustusvaihtoehto ei liene, mutta suhteellisen edullinen kuitenkin; onhan meillä tässä yöpaikka, tavaroiden turvallinen säilytyspaikka, keittiö ja oma rauha samassa paketissa, ja lisäksi saamme edetä siinä tahdissa kuin haluamme, ja käytännössä minne haluamme, mikäli pakumme vain sinne kulkee. Eikä bensa Australiassa maksa aivan maltaita, hinta pyörii 1,5 dollarissa/litra. En edes tiedä, millä olisimme päässeet esimerkiksi Rainbow Beachille, jossa ihana paikallinen Luke, Suvin tuttava, meidät majoitti. Omasta autosta on siis ehdottomasti hyötyä, ja sen avulla pääsee huomattavasti useampiin ja upeampiin paikkoihin kuin pelkillä turistiajeluilla (jotka todennäköisesti tulevat vieläpä paljon kalliimmaksi kuin oma menopeli). Pääsee paremmin sisään maahan, halutessaan voi mennä mihin tahansa suloiseen pikkukylään, vaikkapa Seventeen-Seventyyn (1770) tutustumaan, jutella paikallisten kanssa, luoda uusia ystävyyssuhteita, pysähtyä kiinnostavan näköiselle katukojulle, käydä Tyynessä Valtameressä vilvoittelemassa… Mitä tahansa! Suuri osa meidänkin matkastamme koostui tällaisista kommenteista: ”Hei kato, tuolla on joku vesiputous / tuolla kuulemma näkee kenguruita / tuolta kukkulalta näkee upean auringonnousun, mennään sinne!” Ja niin me vain menimme.

Täysin vapaa liikkuminen mahdollisti meille mm. sen, että pääsimme klo 5 seuraamaan auringonnousua Cape Hillsborough National Parkissa, merenrannalla, jonne joka aamu kokoontuu lukuisia villejä kenguruita ruokailemaan. Niin upeaa näkyä on vaikea kuvailla sanoin; punainen pallo nousee pikkuhiljaa Tyynenmeren yläpuolelle, ja ilmielävän, täysin villin kengurun siluetti piirtyy sitä vasten sen loikkiessa rennosti rantahiekalla, etsien aamupalaa itselleen.
Cape Hillsborough on ikävä kyllä melko tunnettu paikka; tuolloinkin paikalla oli lisäksemme kymmeniä turisteja, joista osa yritti itsepäisesti lähestyä kenguruita huolimatta siitä, että nämä loikkivat karkuun. Näin ei missään nimessä saisi toimia, mutta valitettavasti kaikki ihmiset eivät tunnu ymmärtävän sitä, että villieläin on aina villieläin, vaikka se olisikin suloinen kenguru tai koala. Se ei todellakaan kaipaa ihmisen huomiota, saati sitten kosketusta, vaan ahdistuu siitä, kun ihminen välkkyvän kameran perässä suorastaan jahtaa sitä. Itse pysyttelimme Suvin kanssa kauempana turistimassasta, joka piiritti rannan toisella reunalla olevia kenguruita, ja tyydyimme etäisyyden päästä katselemaan niitä muutamia yksilöitä, jotka olivat meidän puolellamme rantaa.

Näinkin lähelle voi villiä kengurua päästä, jos antaa vain eläimen liikkua rauhassa ja vapaasti, eikä uhkaa sitä millään tavalla. Itse ei tule villiä eläintä lähestyä, vaan voi jäädä odottamaan, josko eläin itse uskaltaisi tulla lähemmäs – kuten tämä yksilö teki. Se mutusteli kaikessa rauhassa, välittämättä tuon taivaallista minusta tai kamerastani. Lisäksi hieman myöhemmin, syödessämme aamiaista Cape Hillsboroughn parkkipaikalla, tuli eräs kenguru vielä lähemmäs meitä, kosketusetäisyydelle, syömään kanssamme aamupalaa. Se kierteli autoamme uteliaana ja haisteli meitä, ja me annoimme sen rauhassa ihmetellä.

 

Ihmiset voivat myös tartuttaa tauteja eläimiin, jota ei moni kaukomaille matkustava tule edes ajatelleeksi. Eritoten Australia ja Uusi-Seelanti ovat sellaisia paikkoja, joissa tulisi olla tarkkana, sillä kyseiset maat ovat olleet muusta maailmasta eristyksissään niin kauan – juuri siksi siellä niin uniikkeja eläinlajeja esiintyykin. Se tekee niistä myös haavoittuvaisia meidän eläintemme kantamille taudeille, joita me ihmiset saatamme tahtomattamme levittää tullessamme maapallon toiselta puolelta. Jos eläinten kanssa tahtoo kosketuksiin, tämäkin onnistuu, vaikkapa Lone Pine Koala Sanctuaryssa Brisbanessa, jossa pääsee sekä pitämään koalaa sylissä, että syöttämään kenguruita. Sielläkin kuitenkin tuli pestä ja desinfioida kätensä ennen kenguruaitaukseen astumista, saatteena ollen kyltti, joka infosi turisteja juurikin näistä eläimiä uhkaavista taudeista. Kaikki varmasti tietävät historiantunneilta, mitä kävi Pohjois-Amerikan intiaaneille, kun Eurooppalaiset toivat sinne mukanaan tuiki tavallisen flunssan – sama tappavan epidemian riski on olemassa myös eläimillä.

Myös Magnetic Islandilla kohtasimme tilanteen, jossa saksalaisturistit olivat kiivenneet puuhun pelosta jäykistyneen villin koalan perässä yrittäen syöttää sitä; onneksi paikalle osunut australialaisnainen, joka tosin oli myös turistina saarella, informoi saksalaisia, että koalat voivat sitten purra. Kuin ymmärtäen tämän koala huitaisi juuri silloin vihaisesti turistin eukalyptuslehtiä ojentavaa kättä. Nämä ”eläintenystävät” pelästyivät niin, että perääntyivät aika äkkiä ja lähtivät livohkaan. Koala rentoutui puussa heti silminnähden; se alkoi liikahdella hieman ja tiirailla meitä muita, maassa olevia, ja nosti korvansa pystyyn, kun ne äsken olivat olleet sen pään sivuille painuneena.
Mutta eipä tästä aiheesta sen enempää (juttu lähti kenties hieman sivuraiteille, heh), omasta mielestäni jokaisen aikuisen ihmisen tulisi ihan automaattisesti ymmärtää se, ettei villieläimiin kuulu koskea.

Mutta tosiaan, jos ja kun vielä uudelleen Australiaan matkustan, todennäköisesti tulisin tekemään sen tällä samalla tyylillä, sillä niin helppoa ja kivaa autossa majaileminen oli. Australian tiet ovat pääsääntöisesti hyväkuntoisia (tosin juurikin Queenslandissa saattaa olla tiettyyn aikaan vuodesta tulvia, jolloin osalla teistä ei pääse kulkemaan) ja liikennekulttuuri ei juurikaan eroa pohjoismaalaisesta/Keski-Eurooppalaisesta. Ihmiset ajavat fiksusti, noudattavat liikennesääntöjä, liikennemerkit- ja valot ovat selkeitä. Ainoa merkittävä ero on se, että liikenne on vasemmanpuoleista, mutta kunhan sen muistaa ja sisäistää, ei pitäisi olla hätäpäivää. Autolla liikkuminen on todennäköisesti paras vaihtoehto tutustua kunnolla monipuolisen Australian eri paikkoihin.

 

Lue lisää Australiasta:
Brisbane ja Lone Pine Koala Sanctuary
Noosa, Sunshine Beach, Rainbow Beach ja Tin Can Bay
Rento Agnes Water ja 1770:n kylä
Upeita auringonnousuja Gladstonessa ja Cape Hillsborough National Parkissa, sekä Rockhampton Zoo
• Magnetic Island (tulossa myöhemmin)
• Millaa Millaa ja Jourama Falls, Daintreen sademetsä ja Cape Tribulation (tulossa myöhemmin)
• Snorklausretki Suurelle Valliriutalle, Port Douglas ja Cairns (tulossa myöhemmin)

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

© Ramona Parkkonen 2019. Kaikki kuvat ja tekstit ovat käsialaani, ellei toisin ole mainittu. Ethän kopioi ilman lupaa, kiitos.