Hyppää sisältöön

Lemmenlomalle Italiaan – neljä romanttista kaupunkia

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 18.07.2014
Italian romanttiset kaupungit sopivat hyvin ihanaan minilomaan oman rakastetun kanssa.

Italia vetoaa kaikkiin aisteihin

Kauniit vanhat kaupungit ja niiden rakennukset, herkullinen ruoka ja paikallisten välitön elämänasenne tekevät lomasta Italiassa ikimuistoisen. Maan matkakohteiden joukosta löytyy sopivia vaihtoehtoja niin kaupunki-, ranta- kuin aktiivilomallekin.

Rooma, Verona, Firenze ja Venetsia kuuluvat ehdottomasti maailman romanttisimpien kaupunkien joukkoon. Nämä neljä kaupunkia ovat täynnä taidetta, arkkitehtuuria ja italialaista tunnelmaa, mutta vilkkaimpana sesonkiaikana moni muukin matkailija suuntaa näihin maailmankuuluihin kohteisiin. Matkan ajankohta kannattaa siis miettiä tarkkaan välttyäkseen suurimmilta turistimassoilta. Myös esimerkiksi hotellien hinnat ovat alempana kuumimman sesongin ulkopuolella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ikuista rakkautta Roomassa

Ikuinen kaupunki Rooma on yksi maailman romanttisimmista kohteista. Kaupungissa voi kuluttaa päiviä antiikin ihmeiden tutkimiseen.

Rooma
Rooma on upeimmillaan auringonlaskun aikaan.

Roomaa kannattaa ihastella myös ylhäältä päin: kauneimmat näkymät alas kaupunkiin avautuvat Gianicolon kukkulalta. Mikäli kaipaat muinaisen Rooman valtakunnan kaikuja, on antiikin ajan virallinen pääkatu Via Sacra eli Pyhä tie oiva paikka tarkastella raunioita.

Romeon ja Julian jäljillä Veronassa

Pohjoisen Italian helmi Verona on toiminut erään kaikkien aikojen tunnetuimman rakkaustarinan näyttämönä: William Shakespeare sijoitti mestariteoksensa Romeo ja Julia Veronaan.

Verona
Yksi historian kuuluisimmista rakkaustarinoista sijoittuu Veronaan.

Upea kaupunki henkii näytelmän tunnelmaa ja on omiaan romantiikannälkäiselle matkailijalle. Verona on samalla yksi Italian parhaiten säilyneistä historiallisista kaupungeista.

Firenze on renessanssin kehto

Firenze on kauniin Toscanan pääkaupunki ja renessanssin kehto. Uffizin taidemuseosta löytyvät muun muassa Botticellin kuuluisa Venus-maalaus sekä Michelangelon Daavid-patsas.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Firenze, Italia
Ponte Vecchio on kuuluisa nähtävyys Firenzessä.

Arno-joen ranta kutsuu päiväkävelylle, ja joen ylittävältä, Firenzen vanhimmalta sillalta Ponte Vecchiota löytyy useita kultasepänliikkeitä. Myös Giardiano di Bobolin valtava ja hyvin hoidetuttu historiallinen puisto on ehdottomasti visiitin arvoinen paikka.

Tunnelmallinen kestosuosikki Venetsia

Mikä olisikaan romanttisempaa kuin lipua gondolissa ilta-auringon valossa pitkin Venetsian kanavia? Herkkusuut voivat jakaa gelaton ihastellessaan Pyhän Markuksen kirkkoa, Dogen palatsia ja Rialton siltaa.

Venetsia, Italia
Venetsia kuuluu maailman romanttisimpien kaupunkien joukkoon.

Jos juhlahumu ja salaperäinen naamiaisväki kiehtovat mielikuvitustasi, kannattaa suunnata Venetsian maailmankuuluille karnevaaleille helmikuussa.

Lähde: Hotels.com
Kuvat: Flickr / tubblesnap, Wade 48, mightymightymatze, Toni Rodrigo, Marius Brede

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Espanjalaiset portaat

Espanjalaiset portaat kuhisevat turisteja Roomassa – tiesitkö, mistä niiden nimi johtuu?

Käytännön vinkit Venetsiaan

Venetsia on kaupunki, jollaista et löydä muualta – uusi pääsymaksu ja 9 muuta käytännön vinkkiä

Cinque Terre, Italia

Italian kolme kauneinta paikkaa ovat saaneet matkailijat pauloihinsa – voitko sinä vastustaa näitä maisemia?

Parhaat Italiassa kuvatut elokuvat

Italian kohteet, joissa on kuvattu tunnettuja elokuvia – nämä 7 paikkaa haluat nähdä omin silmin

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja