Mitä maksoi reilun viikon matka Unkarissa ja Slovakiassa?

Rahaa kuluu reissussa väistämättä, mutta aiemmilta reissuilta en ole tällä tavalla kustannuksia koonnut. Kulutetun massin määrä lukuina hirvittää, vaikka tiedostan, että matkustusta parempaa käyttöä ei rahalle voi keksiä. Raha kuitenkin kiinnostaa aina, joten seuraavaksi on luvassa matkan kustannusten ruotimista.

Reissattiin siis poikaystäväni kanssa reilu viikko Unkarissa ja Slovakiassa. Startattiin yhdeksän yön reissu Unkarin Budapestistä, josta jatkoimme autolla kuudeksi yöksi Slovakiaan. Sisällytin laskelmiin lennot, majoituksen, liikkumisen ja nähtävyydet sekä muut aktiviteetit. Jätin laskelmasta pois ruokakulut, sillä ne vaihtelevat suuresti matkailijan mukaan. Meiltä kului ravintoloihin, kahviloihin ja ruokakauppaan useita satalappusia. En ole aivan tarkkaan perillä paljonko rahaa näihin meni, mutta itse olen matkoilla melko höveli mitä tulee esimerkiksi take away -kahveihin ja ruokakauppalöytöihin.

Lentojen suhteen koitamme päästä mahdollisimman halvalla joustamalla lentopäivissä ja välilaskuissa. Majoitukselta emme vaadi ihmeitä, mutta hostellidormiin meitä ei kaksin saa. Vaikka majoitus olisi vaatimaton, luemme jätetyt arvostelut tarkasti. Majoituksessa eniten merkitsee hinta-laatusuhde, se mitä panostetulla rahalla mahdollisesti saa.

Omatoiminen Unkarin ja Slovakian matka maksoi yhdeltä hengeltä 614 euroa.

Tähän summaan sisältyy lennot, autonvuokra viikoksi, bensa, majoitus yhdeksälle yölle sekä aktiviteetit ja nähtävyydet.

Lennot Budapestiin 126 € / hlö

Ostettiin lennot Budapestiin noin kuukautta ennen matkaa. Norwegianin lentoihin kuuluu ainoastaan käsimatkatavarat, mutta ostettiin lisäksi yksi laukku ruumaan. Laukusta tuli lisähintaa 12e/suunta. Yhdeltä hengeltä lennot maksoivat siis 114e + 12e = 126e.

Pikkuauton vuokra 7 vuorokaudelle omvastuun alennuksella 300 €

Varasimme Global-vuokraamosta kaikkein pienimmän ja halvimman ajoneuvoluokan auton ylimääräisellä vakuutuksella, joka pudotti omavastuun nollaan. Meillä kävi kuitenkin tuuri, sillä saimme samalla rahalla käyttöömme farmarimallisen Opel Astran. Autosta maksoimme 166 euroa ja bensaan meni 124 euroa, millä ajoimme noin 1400 kilometriä. Lisäksi Slovakiaan tarvittiin erillinen ajolupa (vinjetti) moottoriteille, mikä maksoi kymmenelle päivälle 10 euroa.

Autoilusta Unkarissa ja Slovakiassa kirjoitin tarkemmin tässä postauksessa.

Yhdeksän yön majoitus 499 €

Yövyimme matkan aikana kolmessa eri majoituksessa. Emme etsi halvinta, mutta emme myöskään kalleinta majoitusta. Sijantiin kiinnitämme eniten huomiota etenkin suuremmissa kaupungeissa, myös langaton internet on tärkeä. Näiden lisäksi Slovakian majoituksissa kriteerinä oli ilmainen pysäköinti.

Meille oli varattuna neljäs majapaikka Pohjois-Slovakiasta, Oravský Podzámokista. Suunnitelmat muuttuivat, jonka seurauksena jätimme varauksen käyttämättä ja jatkoimme suoraan Bratislavaan. Varauksella ei ollut peruutusoikeutta, joten jouidimme maksamaan turhaan 35 euroa. En laskenut tätä pientä mokaa mukaan budjettiin. Menetetty raha ei kaduta, sillä Oravaan päästyämme tiesimme tehneemme oikean ratkaisun. Oravassa ei linnan lisäksi ollut juuri mitään. Nostan käden pystyyn virheen merkiksi ja otan opikseni. Jatkossa teen taustatyöni paremmin.

Kolme yötä Budapestissa: Corvin Center Suites 50€ / yö

Tämä oli ihan kiva huoneistohotelli Corvin-kauppakeskuksen vieressä. Hotelli sijaitsee keskustan tuntumassa ja lyhyen kävelymatkan päässä metroasemalta. Olimme varanneet studion, mutta saimme pienen kaksion. Viihdyimme ikealla kalustetussa huoneistossa hyvin, mutta keittiön välineistö olisi kaivannut päivitystä. Jäi aamupalamunat paistamatta, kun näimme kämpän ainoan paistinpannun.

Neljä yötä Popradissa: Penzion plesnivec 55 € / yö

Viiden huoneen majatalo sijaitsi lyhyen kävelymatkan päässä Popradin keskustasta. Talo tai huone ei ollut erityisen pramea, mutta paikka oli siisti ja siihen kuului ilmainen pysäköinti. Aamiainen ei kuulunut huoneen hintaan, mutta sen voi ostaa viidellä eurolla. Valikoima ei ollut laaja, mutta joka aamu sai munia haluamallaan tavalla valmistettuna. En ehkä olisi kehdannut jättää aamiaista ottamatta, eikä siinä olisi ollut järkeäkään. Poprad ei aamiaispaikkoja pursuile, joten kätevimmin mahansa sai täyteen tällä tavalla. Huone maksoi 45e/yö ja aamiainen 5 euroa per naamari.

Kaksi yötä Bratislavassa: Centrum Salvator Bratislava 66 € / yö

Myös Bratislavassa yövyimme aivan keskustan tuntumassa. Alkuperäiseen suunnitelmaan ei kuulunut koko Bratislavaa, mutta muutimme suunnitelmaa lennosta ja varasimme hotellin vasta reissun päältä. Varausvaiheessa ei millään tapaa käynyt ilmi, että kyseinen hotelli toimii nunnien vanhainkodin/asuntolan yhteydessä. Periaatteessa tämä ei haitannut, koska emme ole hurjia bile-eläimiä. Iloisempaa ja äänekkäämpää sakkia olisi voitu katsoa hieman kieroon. Nunnaluostarin mentaliteetti näkyi myös siinä, että meille ei kovin mieluusti annettu parisängyllistä huonetta, olemmehan naimattomia. Sisarien aamuhartauteenkin olisi halutessaan saanut liittyä.

Huonehintaan kuului aamiainen, joka tarjoillaan seitsemästä yhdeksään. Aamiainen oli todella pelkistetty, ja molempina aamuina lähes kaikki oli jo loppu, kun puoli yhdeksältä aamiaissaliin hiivimme. Jostain syystä tässä majapaikassa ei puhuttu kunnolla englantia, vaikka koko muu Bratislava tuntui puhuvan sitä täydellisesti. Saksaa ja ranskaa respan neito olisi kyllä taitanut.

Muu liikkuminen ja aktiviteetit 177 €

Budapestissa liikuimme julkisilla, joiden liput haukkasivat budjestista 22 euroa. Kylpyläreissu Popradissa oli suurin yksittäinen kulu aktiviteeteissa, siihen upposi opiskelijalta 26 euroa. Kaapelihissiin kului 19e/naama, mutta muut Slovakian ja Unkarin nähtävyydet olivat melko edullisia. Nähtävyyksien parkkimaksut kuuluvat tähän kategoriaan.

Kahdelta hengeltä reissu maksoi yhteensä 1228 euroa

Halvemmalla olisi päässyt tinkimällä majoituksesta ja aktiviteeteista. Yllätyin miten paljon rahaa meillä meni aktiviteetteihin, mutta siellä on pari selkeästi arvokkaampaa juttua mukana. Mielestäni matkan hinta oli noin muuten oikein kohtuullinen yli viikon reissusta.

Kaikki Slovakian matkapostaukset voit lukea täältä.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply