Budapest Zoo – Suloisia eläimiä ja vastuullista höpinää

Taannoisen Slovakian turneemme starttasimme lentojen vuoksi Budapestista, jossa ehdimme viettää kaksi kokonaista päivää. Toisen näistä tuskastuttavan kuumista päivistä käytimme Budapestin kehutun eläintarhan kiertämiseen. Lähes koko päivä eläintarhaa tutkien kuluikin, ja olisi kulunut pitempäänkin, mutta helle ja väsyneet jalat veivät voiton.

Alkuun tarina Splitin eläintarhasta. Vuonna 2015 olin aikamoinen matkailunoviisi, mitä olen kyllä vieläkin. Kroatian matkalla vierailimme äitini kanssa Splitin eläintarhassa ja se todella avasi silmäni. Tarha oli hoitamaton. Portti repsotti ja kasvit olivat villiintyneet. Eläimet makoilivat masentuneina pienissä vankiloissaan ja marsut olivat lisääntyneet holtittomasti peittäen lähes koko häkin pohjan. Eläintarha oli määrätty suljettavaksi jo 2014 keväällä, ja lopullisesti se sulki ovensa lokakuussa 2015. Luin tästä vuosi vierailumme jälkeen.

Suhteeni eläintarhoihin on muuttunut Kroatian matkan jälkeen. Ennen matkaa en ollut ajatellutkaan, että eläintarhassa voisi asiat olla noin huonosti. Niiden olemassaolo oikeutetaan sillä, että niissä tehdään eläintieteellistä tutkimusta ja pyritään edistämään lajien suojelua. Eläintarhoissa on saatu säilymään lajeja, jotka olisivat muuten kuolleet sukupuuttoon, vaikka usein lajin uhanalaisuus onkin tavalla tai toisella ihmisen syytä. Tällaiset Splitin kaltaiset kokemukset saavat ajattelemaan, että eläimen paikka ei todellakaan ole maailman toisella puolella kotoaan vangittuna pieneen häkkiin, jossa se ei pysty toteuttamaan lajille luonnollista käyttäytymistä.

En neuvo ketään välttämään eläintarhoissa vierailua, mutta niihin ei kannata suhtautua varauksettomasti. Yksikään eläin ei ole pyytänyt päästä vangituksi. Erityisesti ulkomailla on hyvä ottaa etukäteen selvää eläintarhan kunnosta, ja tehdä vierailupäätös sen perusteella. Koska en ole täydellinen, vierailin minäkin Budapestin eläintarhassa.

Tässä hieman infoa. Budapestin eläintarha ja kasvitieteellinen puutarha aloitti toimintansa jo vuonna 1866, mikä tekee siitä yhden maailman vanhimmista eläintarhoista. Eläintarha ei muutenkaan ole pienimmästä päästä, sillä se tarjoaa kodin yli 1000 lajille. Suosittu eläintarha on pitkän ikänsä aikana nähnyt kaikenlaista. Sitä on koetellut sekä konkurssi että toinen maailmansota, jonka aikaan sitä pommitettiin. Myös eläimiä kuoli, ja loput päätyivät Wikipedian mukaan nälkäisten unkarilaisten ruokalautasille. Vain viisitoista eläinlajia säästyi karulta kohtalolta. Eläintarhaa kunnostettiin verkkaisin ottein 1950- ja 60-luvulla, jolloin siitä tuli jälleen yksi Euroopan moderneimmista eläintarhoista. Se täyttää nykyaikaiset vaatimukset ja on suosittu kohde, jossa vierailee vuosittain yli miljoona kävijää.

Budapestin eläintarha on järjettömän laaja, tarvitseehan tuhatkunta lajia aika paljon tilaa. Emme jaksaneet kiertää kaikkia lajeja kovin tarkkaan, ja lintutalot skippasimme huoletta. Muut eläimet kiinnostivat meitä enemmän. Omia lemppareita oli selällään makoileva vyötiäinen, raitahäntäinen rengashäntämäki ja strutsien kanssa viihtyneet marat, joihin tutustuin ensimmäisen kerran Korkeasaaressa. Myös saukot olivat hauskaa katsottavaa, vaikka eivät vesiliukumäestään huolimatta tarjonneet ”Hello from the otter slide” -materiaalia. Pieni tila saukoilla kyllä oli, sillä ne uivat allastaan päästä päähän samalla kun me turistit toljotettiin niiden touhuja lasin takaa.

Eniten harmitti nähdä eläintarhassa jääkarhuja. Ne sopivat muutenkin erittäin huonosti vankeuteen ja ulkona oli 30 astetta lämmintä. Eikä ollut aitauksen koolla juhlimista jääkarhuillakaan. Pääsääntöisesti eläintarhan asukkaat näyttivät hyvinvoivilta, mutta kaikki ei asiakkaalle lyhyellä vierailulla näy.

Budapestin eläintarhalle on helppo tulla metrolla. M1 eli keltainen linja tuo Kaupunginpuiston pysäkille Széchenyi fürdő, josta on lyhyt kävely eläintarhalle. Kaupunginpuisto on muuten yksi maailman vanhimpia julkisia puistoja. Sieltä löytyy muun muassa sirkus, kuuluisa Széchenyin kylpylä sekä tekojärvi, joka toimii talvisin luistinratana. Lisäksi sadan hehtaarin kokoisessa puistossa on kahviloita ja ravintoloita. Myös eläintarhasta löytyy noin kymmenkunta kioskia ja ravintolaa. Söimme siellä langosit, paikallista pikaruokaa.

Eläintarha on auki ympäri vuoden ja sisäänpääsy aikuiselta on noin yhdeksän euroa. Tarjolla on myös ”Supporter ticket” pari euroa kalliimmalla. Koska me teimme näköjään kaiken väärin, keplottelimme itsellemme opiskelija-alennukset vaikka vaadittua ISIC-korttia meillä ei ollutkaan. Opiskelijat pääsevät eläintarhaan noin 6,5 euron hintaan.

Aikataulut ja muut tarkemmat tiedot löytyvät Budapestin eläintarhan ja kasvitieteellisen puutarhan nettisivuilta.

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply