Suomen suurin matkablogiyhteisö

Berliinin monet kasvot 31.10.2014 – 3.11.2014

Grüße aus Deutschland!

Lähdimme viettämään syksyn ja terassikauden päättäjäisiä Berliiniin, Saksaan. Lensimme kaupunkiin Airberlinin koneella. Berliinin lentokentälle saavuttuamme pääsimme todella nopeasti ulos terminaalista, sillä kaikki hoitui saksalaiseen tapaan nopeasti ja järjestelmällisesti. Laukkuhihna oli heti sisälle terminaaliin päästyämme edessämme ja siksi saimme laukkumme supernopeasti. Päätimme mennä hotellillemme bussilla ja junalla, sillä bussi lähti lentokentältä keskustaan ja junalla jatkoimme matkaa perille.
Hotelli, jossa yövyimme oli nimeltään Innside Berlin Hotel. Huoneemme erikoisuutena siellä oli suihku läpinäkyvässä putkessa heti makuutilan ja WC-tilan välissä. Huomaa, että yövyimme design-hotellissa. Asiakaskunta taitaakin olla pääosin liikematkustajista koostuvaa. Ennen matkaa hahmotimme, että hotellimme sijaitsi juna-aseman varrella ja aseman nimi oli Ostbahnhoff, sopivasti Itä- Berliinin puolella. Hotelli oli siisti, mutta ehkäpä hiukan liian kaukana palveluista.
Olimme nälkäisiä saavuttuamme hotellille ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Emme löytäneet kunnon ravintolaa lähettyviltä, vaan jouduimme kävelemään pitkän matkan ympäri lähiöitä ensimmäisenä iltana etsien jotain suuhun pantavaa. Alue on itsessään enemmänkin paikallisten asuttama lähiö, kuin turismia varten tehty. Loppujen lopuksi meille tulikin sitten vähän pidempi iltalenkki, sillä kävelimme melkein Aleksanderplazille asti, jonne olikin matkaa useampi kilometri. Vihdoin viimein löytyi ihana pieni saksalainen ravintola, missä saimme vatsat täyteen herkullisia saksalaisia schnitzeleitä ja ahh..se kauan odotettu lasillinen punaviiniä. Tunnelma ravintolassa oli viihtyisä ja saimme välittömästi kokea saksalaisten ystävällisyyden, sillä palvelu oli loistavaa ja tunsimme itsemme tervetulleiksi.
Syötyämme vatsat täyteen olimme väsyneitä, mutta päätimme vielä käydä katsastamassa kaupungin yöelämää. Aleksanderplazilta löytyikin osittain ulkoilmaklubi, jossa istuimme lämpölamppujen lämmössä ja värjöttelimme vilttien alla hienolla lounge tyylisellä terassilla, sillä ulkona oli jo hiukan viileähkö ilma. Terassilla istuessamme maistelimme saksalaisia erikoisoluita ja nautimme hetkestä kahden kesken.

Seuraavana päivänä suuntasimme kohti East Side Gallery-aluetta, joka on pala legendaarista Berliinin muuria. Alueen upea puisto houkutteli viettämään päivää ja katselemaan taiteilijoiden teoksia muurista. Lämpöasteita oli reilusti yli 20, mikä on tuntui oudolta meille suomalaisille siihen aikaan vuodesta. Aijai, mitä herkkua!

Koska oli upea lämmin aurinkoinen päivä, saimme otettua yhteisvarjokuvan East Side Galleryn puistossa.

Koska oli upea lämmin aurinkoinen päivä, saimme otettua yhteisvarjokuvan East Side Galleryn puistossa.

 

Puiston puut olivat saaneet jo pienen syksyisen värityksen. Oli upeaa hengähtää hetki ja ihastella maisemia.

Puiston puut olivat saaneet jo pienen syksyisen värityksen. Oli upeaa hengähtää hetki ja ihastella maisemia.

Kuljimme muurin varrella ihastellen ja kauhistellen totuudenmukaisia ja ehkäpä myös anarkistisia maalauksia, joissa esiintyi jakautuneen Berliinin kokemuksia. Kenelläkään ei tuolloin ollut kaupungissa helppoa ja monen perhe hajosikin eri puolille muuria. Sukulaiset eivät nähneet toisiaan, jos asuivat muurin toisella puolella. Koettelumkset ovat käsin kosketeltavissa vielä tänäkin päivänä ja ilmapiiristä voi aistia ahdistuksen. Sillä paikalla seisoessa ei voi edes ymmärtää, mitä on tapahtunut 50-vuotta sitten.

East Side Gallery on osa jäljellä olevaa Berliinin muuria, jota taiteilijat ovat koristelleet.

East Side Gallery on osa jäljellä olevaa Berliinin muuria, jota taiteilijat ovat koristelleet.

Kävimme myös nautiskelemassa terassilla juomat ja ihastelimme korkeammalta ympäristöä. Kontrasti muurin rosoisuuden ja siistin ympäristön sekä seesteiseen joen välillä oli upea. Parasta hetkessä oli kuitenkin kiirettömyyden ja lomailun tunne.

Nurmikkoalueet ovat hyvin hoidettuja East Side Galleryn ympäristössä. Kanavan varrella mieli lepää.

Nurmikkoalueet ovat hyvin hoidettuja East Side Galleryn ympäristössä. Kanavan varrella mieli lepää.

Yllätys oli melkoinen, kun toinen meistä oli teetättänyt lemmenlukon ennen matkaa. Tämä näytti olevan oikea paikka esittää yllätys ja löysimmekin lukolle täydellisen paikan. Ainoana kohtana koko muurista, mihin lukon pystyi kiinnittämään… vanha rautainen ja ruosteinen portti. Siinä näytti olevan muutaman muunkin parin lukot.

Ainoat Berliinin muuriin kiinnitetyt lemmenlukot ovat kiinni tässä rautaisessa portissa. Kiinnitimme myös omamme siihen.

Ainoat Berliinin muuriin kiinnitetyt lemmenlukot ovat kiinni tässä rautaisessa portissa. Kiinnitimme myös omamme siihen.

Edettyämme syvemmälle itäiseen Berliiniin näky muuttui valtavasti. Graffitien täyttämät seinät ja hipsteriparrat saapuivat katukuvaan. Nyt alkoi näyttää rennolta alueelta. Tämä alue oli täysin vastakohta ylikliiniseen länsi-Berliinin keskusta-alueeseen, jossa ei ollut nuoria, graffiteja, persoonallisuutta eikä mitään muutakaan mielenkiintoista. Idän rentous tuntui ja näkyi selkeänä eroavaisuutena lännen kireyden sekä kiireen jälkeen.
Kovin pitkälle ei tarvinnut kävellä, kunnes kadun reunasta löysimmekin sen mistä olimme lukeneet suosituksia Tripadvisorin kautta. Burgermeister tarjosi yksinkertaisesta kolkkoudestaan ja kaukana myyntiluukusta kiemurtelevasta asiakasjonostaan huolimatta meille ehdottomasti yhden parhaista makuelämyksistä mitä fast food -tyyppinen grilli voi tarjota. Burgermeisteria ympäröi vilkasliikenteinen tie sekä päällä kulkeva junarata, joista kantautuva melu ja kolina eivät haitanneet ollenkaan. Mehevät hampurilaiset ja kylmät oluet käsissä istuessamme juomakorien päällä, autojen liikenteen melun keskellä ja rasvaisten tuoksujen sekoituksessa mielessämme oli vain ajatus, että tämän täytyi olla juuri sitä kuuluisaa Berliinin omaleimaisuutta parhaimmillaan. Ruoka maistui erinomaiselta eikä ympärillä olevia haitakkeita edes huomannut. Asiakkaista huomasi, että moni käy paikassa useamminkin, ei ulkomuodon vaan yleisen sosiaalisen kanssakäynnin ja ystäväporukoiden kautta.

Burgermeisterin löytää helposti Itä-Berliinin Oberbaumstraßen varrelta.

Burgermeisterin löytää helposti Itä-Berliinin Oberbaumstraßen varrelta.

 

Burgermeisteristä saa mahtavata aidot grillimätöt ja päälle vielä kylmät paikalliset huurteiset.

Burgermeisteristä saa mahtavat aidot grillimätöt ja päälle vielä kylmät paikalliset huurteiset.

Berliinisssä ei voi olla törmäämättä kaupunkia halkovaan jokeen, Spreehen. Joki rauhoittaa valtavasti kaupungin ilmapiiriä ja lipuu hiljalleen uomassaan. Spree on Havelin vasen sivujoki, jotka yhdistyvät toisiinsa Oderiin -kanavan kautta. Joella tehdään jokiristeilyjä, joiden kyytiin voi hypätä pitkälle syksyyn asti.

Maisemakuvaa Berliinin halki virtaavan Spree-joen varrelta. Joki on kokonaisuudessaan jopa 400km pitkä.

Maisemakuvaa Berliinin halki virtaavan Spree-joen varrelta. Joki on kokonaisuudessaan jopa 400km pitkä.

Viimeisenä päivänämme kävimme valtavilla markkinoilla Mauerparkissa, joista ei ainakaan ostettavaa puuttunut. Myynnissä oli niin 70-luvun kalusteita kotiin, kuin myös käsitöitä ja erikoisempia toriruokia. Torilta löytyy monia pieniä kahviloita ja pubeja, joista jokainen oli oman näköisensä. Markkinat itse ovat keskellä puistoa, kun taas puiston reunamilla paikalliset ja turistit nauttivat piknikistä ja ympäriinsä oli live-musiikkia esittäviä pienempiä ja tuntemattomampia artisteja. mäen päällä löytyy alue, johon kaupunki on antanut taiteilijoiden maalata vapaaasti graffiteja, sekä omia teoksiaan. Tunnelma koko aluella oli vapaa ja rento, kuten kaivopuistossa hellepäivänä, mutta nyt oli marraskuu. Tuntui, kuin olisi ollut kotonaan keskellä ihmisiä ja keskustelun aloitus vieraan ihmisen kanssa oli jotenkin normaalia vaivattomampaa.

Kävimme sunnuntaimarkkinoilla Mauerparkissa, josta löytyikin mitä tahansa, kenelle tahansa. Alue on valtava täynnä ohjelmaa.

Kävimme sunnuntaimarkkinoilla Mauerparkissa, josta löytyikin mitä tahansa, kenelle tahansa. Alue on valtava täynnä ohjelmaa.

Kokonaisuudessa Berliiniin matkustavan kannattaa kierrellä mahdollisimman paljon kaupunkia ja huomioida sen monet puolet. Länsi- ja itäpuoli ovat kuin kaksi eri kaupunkia. Länsipuolella sykkii bisnes, kalliimmat ravintolat, puhtaat kadut ja merkkiliikkeet, kun taas itäpuolella enemmän nuorekas, duunari, villapaita ja graffitien keskellä oleva vapaampi maailma. Julkinen liikenne toimii loistavasti ja on myös helppo käyttää. Mikäli vain mahdollista, kannattaa kaupungista löytää itselleen paikallinen näyttämään paikkoja ja olemaan mukana, sillä se on ainoa keino löytää parhaat spotit.

Tämän matkan teimme 31.10.2014 – 3.11.2014.

Life Without Seasons

No Comments

Leave a Reply