Vastaremontoitu terminaali autioituu – Ryanair heittää hyvästit Tampereelle

Terminaali tyhjenee marraskuussa
Hiljattain remontoitu Tampere-Pirkkalan lentoaseman terminaali 2 sulkee jälleen ovensa. Terminaalia käyttävä halpalentoyhtiö Ryanair on ilmoittanut lopettavansa lennot talvikaudeksi Tampereelle, eikä terminaaliin ole toistaiseksi muuta liikennettä.
Ryanair operoi syyskauden viimeiset lentonsa Tampere-Pirkkalaan 2. marraskuuta 2015. Lentoyhtiön palvelut ovat siis vielä syyslomalaisten käytössä.
– Odotamme lentoasemalle vilkasta syyskautta. Pirkanmaalaiset ovat perinteisesti matkustaneet ahkerasti syyslomien aikaan. Teemme Finaviassa kaikkemme eri toimijoiden kanssa, että lentoasemalta olisi jatkossakin tarjolla yhteyksiä mahdollisimman kattavasti. Lentoyhteyksien käyttäminen on edellytys sille, että liikenne Tampere-Pirkkalasta voisi tulevaisuudessa kasvaa, sanoo Tampere-Pirkkalan lentoasemapäällikkö Mari Nurminen Finaviasta.
Lennot jatkuvat ykkösterminaalissa
Tampere-Pirkkalan lentoaseman ykkösterminaali palvelee matkustajia normaalisti. Tulevana talvena lentoasemalta pääsee useilla päivittäisillä lentovuoroilla Helsinkiin ja Tukholmaan sekä säännöllisillä lomalennoilla muun muassa Kanariansaarille.
Finavia tukee Pirkanmaan matkailu- ja elinkeinopäättäjien työtä uusien operaattorien houkuttelemiseksi. Finavia on investoinut kakkosterminaalin kehittämiseen yhdessä alueen kuntien kanssa, jotta alueen lentoliikennetarpeille olisi mahdollisimman hyvät lentoasemapalvelut.
– Tampere-Pirkkalan tiloja ja palveluita on uudistettu viime kuukausina vastaamaan lentomatkustajien sekä lentoyhtiöiden tarpeita erittäin hyvin. Erinomainenkaan lentoasema ei kuitenkaan synnytä lentoliikennettä, vaan kysyntä ratkaisee eli riittääkö koneisiin matkustajia, sanoo Nurminen.
Vuonna 2014 Tampere-Pirkkalan lentoasemaa käytti 412 609 lentomatkustajaa. Alkuvuonna tammi-heinäkuussa liikenne on vähentynyt 10 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
>> Lue myös: Tampere-Pirkkalan lentoasema uudistui: tältä näyttää uusi kakkosterminaali
Lähde ja kuva: Finavia
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







