Hyppää sisältöön

Tätä lentoemäntien nerokasta niksiä et olisi ikinä keksinyt itse – kuulostaa oudolta, mutta poistaa korvakivun

  • Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 19.12.2024
Hullunkuriselta kuulostava niksi auttaa korvakipuun lentokoneessa.

“Mikki Hiiri -korvat” voivat pelastaa lennon

Monet matkailijat ovat joutuneet tilanteeseen, jossa lentäminen aiheuttaa lähes epätodelliselta tuntuvaa korvakipua. Erityisesti lapsille lentäminen voi muuttua korvakivun myötä tuskalliseksi.

Pahimmillaan matkustamon ilmanpaineen vaihtelut aiheuttavat korvakipua nousun ja laskun aikana. Nopeimpana ensiapuna nieleskely, haukottelu tai imeskelytabletit voivat auttaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lentoyhtiö Etihad Airwaysin palveluksessa lasten kanssa työskentelevä “flying nanny” Denya Glover kertoo matkailusivusto Condé Nast Travelerille matkustamohenkilökunnan nerokkaasta niksistä, jota kannattaa kokeilla korvakipuun.

Apukeinoa varten tarvitaan kaksi pahvimukia. Molempien pohjalle laitetaan lämpimällä vedellä kasteltu nenäliina tai palanen talouspaperia. Lopuksi pahvimukit asetetaan korvia vasten.

Niksi saattaa kuulostaa erikoiselta, mutta kuten monet kikkaa kokeilleet lentomatkustajat tietävät: yllättäen se todella toimii. Kupin sisään muodostuva höyry vähentää painetta ja joko poistaa kivun tai lieventää sitä.

Ilmailualalla pahvikupeista käytetään lempinimeä “Mikki Hiiri -korvat”, ja matkustamohenkilökunnalta voi pyytää niksin vaatimia tykötarpeita. Pahvikupit toimivat samaan tapaan myös aikuisille.

Vinkki kannattaa pitää mielessä erityisesti siltä varalta, että joudut joskus lentämään flunssassa. Vaikka et normaalisti kärsisi lennolla korvakivusta, voi tukkoinen nenä tehdä lentämisestä tuskaista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lue myös: Kärsitkö sinäkin tästä kiusallisesta vaivasta lennolla? 10 helppoa apukeinoa

Lähde: Condé Nast Traveler

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Agadir, Marokko

Norwegian aloittaa lennot Helsingistä Agadiriin, Hurghadaan ja Marrakechiin

Matkat Gdanskiin

Tuore vertailu: 10 kaupunkia, joissa on edullisin hintataso – ja matkan voi saada reilulla satasella

Ivalon lentokenttä

Suomen pohjoisin lentoasema vie helposti Saariselälle – katso kaikki reitit Ivalosta

Kuopion lentokenttä

Mihin Kuopiosta pääsee suorin lennoin? Katso lentoaseman reitit ja palvelut

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja