Lentopelosta eroon NLP:n avulla

Lentopelko rajoittaa matkustusintoa
Tekisikö mieli ulkomaanmatkalle, mutta henki salpautuu jo lentoja varatessa? Menevätkö työmatkat pilalle lentojännityksen takia? Ei hätää, et ole ainoa. Eriasteisesta lentopelosta kärsii noin 20 prosenttia ihmisistä.
Toisille lentopelko aiheuttaa vain pientä epämukavuutta, toisilla se rajoittaa elämänpiiriä merkittävästi. Lievään vaivaan voi saada helpotusta esimerkisi aihetta käsittelevistä oppaista ja kirjoista, vakavammissa tapauksissa apua antavat Finnairin turvatietokurssit. Uudempana mahdollisuutena tarjolla on nykyisin myös NLP-menetelmään pohjautuvia lentopelkokursseja.
Mitä on lentopelko?
NLP-kouluttaja Sami Minkkinen kertoo, että ei ole olemassa pelkoa, jota ei voisi hoitaa. Minkkisen mukaan lentopelko ja jännittäminen ovat kaksi eri asiaa.
Lentämistä todella pelkäävät eivät usein edes uskalla astua lentokentälle, kun taas jännittäjien matkasuunnitelmiin ei lievä epämukavuus vaikuta.
Lentopelko voi Minkkisen mukaan syntyä huonosta lentokokemuksesta, jonka jälkeen ei enää tee mieli nousta koneeseen. Toisinaan taas asenteet ja pelot siirtyvät esimerkiksi vanhemmilta lapsille.
– Ihmisellä on vain kaksi synnynnäistä pelkoa, putoaminen ja kovat äänet. Kaikki muu on opittua, ja siitä voi myös päästä eroon.
Minkkisen mukaan menneisyyden traumoja ei voi muuttaa, mutta niihin suhtautumistaan voi.
Kuinka lentopelkoa hoidetaan?
Esiintymisjännityksestä kärsinyt Minkkinen sai NLP:stä avun myös omaan jännitykseensä. Nykyisin mies esiintyy ja kouluttaa työkseen, eikä ihmisille puhuminen enää jännitä.
– Kuulin NLP:stä seminaarissa ja päädyin kouluttautumaan sekä Suomessa että ulkomailla. Olen saanut huomata, että omia pelkojaan voi kontrolloida.
NLP-lyhenne muodostuu sanoista Neurolinguistic Programming. Tiivistettynä NLP tarkoittaa Richard Bandlerin kehittämää mallia aivojen toiminnasta ja siihen vaikuttamisesta.
NLP-Opiston kursseilla lentopelkoa hoidetaan ensisijaisesti mielikuvaharjoituksilla, mutta joskus myös hypnoosin avulla. Ajatus koulutuksen takana on yksinkertainen: hyvien ajatusten on suurennuttava ja pahojen hävittävä.
– Lentopelosta irtautuminen voi kirjaimellisesti muuttaa koko elämän. Yritysjohtajalle aukeavat uudet bisnekset ulkomailla ja perheellinen pääsee viemään lapsensa ulkomaanlomalle.
Pelosta luopumisen vapaus
Usein kurssinjälkeinen tunne on hämmennys. Monet osallistujat miettivät, mistä he tietävät pelkonsa kadonneen. Koulutuksen jälkeen kurssilaiset haluavatkin monesti heti kokeilla lentämistä. Minkkinen suosittelee vaikkapa lyhyen kotimaanlennon varaamista.
– Kun pelosta pääsee irti, voi iskeä toisenlainen hämmennys – mitä tehdä kaikella sillä ajalla, joka ennen kului pelkäämiseen ja jännittämiseen.
Toiset epäilevät kurssille osallistumista taloudellisista syistä, mutta Minkkisen mukaan NLP-Opiston kursseilla on tyytyväisyystakuu. Joillekin riittää yksi koulutuskerta, kun taas toiset vaativat muutaman session – joskus hoito viimeistellään hypnoosilla.
– Tarvittaessa tsemppaan asiakkaitani vaikka puhelimessa turvatarkastuksesta lähtöportille.
Lisätietoja
NLP-Opisto
Finnairin turvatietokurssit
Rantapallon bloggaajan Veeran kokemuksia lentopelkokurssilta: Running with Wild Horses
Teksti: Maria Hietala
Kuvat: iStockphoto ja Niina Stolt
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







