Käytätkö sinäkin tuttua lentotermiä väärin? Suoraan lentoon voi sisältyä myös välilasku
Välilaskuton, nonstop vai suora lento?
Kun matkailussa puhutaan suorista lennoista, tarkoitetaan usein lentoja, jotka eivät pysähdy matkallaan kohteeseen. Lentotermistössä asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen, sillä suora lento ja välilaskuton nonstop-lento tarkoittavat eri asioita.
Suoralla lennolla tarkoitetaan lentoa, jolla on yksi lentonumero lähtöpaikasta määränpäähänsä. Matkalla lentokone voi kuitenkin tehdä yhden tai useamman suunnitellun pysähdyksen. Välilaskujen aikana lentokone voi jättää matkustajia kyydistä ja ottaa uusia matkustajia kyytiin. Myös tankkaamiseen tarkoitettuja välilaskuja tehdään pidemmillä matkoilla.
Lentokoneita tarvitsee kuitenkin yhä harvemmin pysähtyä tankkaamaan matkalla, joten välilaskuttomat nonstop-lennot ovat yleistyneet erityisesti kaukolennoilla.
Välilaskuja varsinkin kotimaassa
Välilaskullisia suoria lentoja lennetään erityisesti kotimaassa. Tällöin lentoyhtiöt hakevat kannattavuutta pysähtymällä useassa paikassa matkan varrella. Esimerkiksi Finnair on kasvattanut niin sanottujen kolmioreittien määrää, joissa sama kone pysähtyy kahden kohteen sijaan kolmessa kohteessa.
Monille Lapin-matkustajille ilmiö on tuttu varsinkin Ivalon-lennoilta, jotka tekevät välilaskun Kittilän lentokentällä. Lentoa varatessa Helsinki–Ivalo-reitistä käytetään termiä suora lento. Välilaskulliset ja välilaskuttomat lennot erottaa toisistaan vain lennon kestosta, koska välilaskuton nonstop-lento on nopeammin perillä kuin välilaskullinen suora lento.
Tiedä käsitteet varatessa
Alun perin englannista tullut termi nonstop-lento ei ole uusi sana suomen kielessä, sillä Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntijan ja kielenhuoltajan Henna Makkonen-Craigin mukaan sitä on käytetty jo 80-luvulla. Hän kuitenkin arvelee, että vanhemmalle väelle nonstop-lento on vieraampi sana.
Tällöin käytännöllisempää on käyttää välilaskutonta lentoa, joka on suomalaiselle varsin yksiselitteinen. Monet kuitenkin käyttävät myös suoraa lentoa tarkoittamaan välilaskuttomia lentoja – mikä ei ole väärin, mutta käsite sisältää myös välilaskulliset suorat lennot.
– Suoran lennon voisi ymmärtää niin, että se on liikeradaltaan ja suunnaltaan poikkeamaton, Makkonen-Graig sanoo.
Myöskään matkaa varatessa ei kannata tuudittautua välilaskuttomaan lentoon, jos varauspalvelussa lukee suora lento.
>> Lue myös: Onko lentokoneen iällä merkitystä? Näillä 10 yhtiöllä on vanhimmat koneet
Teksti: Elina Venttola
Kuva: Shutterstock
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







