Browsing Tag

KGB-museo

Fotografiska ja viisi muuta vinkkiä talviseen Tallinnaan

Kaipasin joululomalle pientä reissua tuttuun paikkaan, joten suuntasin yhdeksi yöksi Tallinnaan. Jälleen kerran totesin, että aika loppui kesken, mutta tässä suositukseni talviseen Tallinnaan tämän reissun ja muutaman aiemman perusteella. Viro on vuoden 2020 Matkamessujen partnerimaa, joten Viro on senkin suhteen ajankohtainen. Matkamessuthan koittavat jo 17.-19.1. Helsingissä.

 

1. Fotografiska

James Nachtweyn Memoria-näyttely

Vincent Petersin Sisäinen valo 

Valokuvataidekeskus Fotografiska oli tämän sooloreissuni pääkohde. Ruotsalainen Fotografiska laajenee Tukholmasta maailmalle, ja Tallinnan piste avattiin kesällä 2019, lisäksi New York ja Lontoo avaavat pian omansa. Tallinnan Fotografiska sijaitsee Telliskiven alueella, vanhassa teollisuusrakennuksessa. Fotografiskalla on laajat aukioloajat: normaaleista museokäytänteistä poiketen myös maanantaisin sekä aivan aamusta iltaan. Silja Europalta pääsi maihin sunnuntaina jo klo 08.00 ja Fotografiska avaa klo 09.00. Suurimman vaikutuksen kolmesta näyttelystä teki James Nachtweyn Memoria (1.3.20120 asti). Kuvaaja on tehnyt pitkän uran muun muassa sotavalokuvaajana. Jäin seuraamaan kuvaajasta tehtyä dokumenttia pitkäksi aikaa ja kuvien taustat saivat selityksensä. Tämä oli ehdoton suosikkini Fotografiskan näyttelyistä ja kuvaajan viesti selvä: Jos emme ymmärrä historiaamme ja toisiamme, historian kauheudet tulevat toistamaan itseään. Seuraavassa kerroksessa Vincent Petersin Sisäinen valo (16.2.2020 asti) keskittyi julkisuuden henkilöiden kauniin aistikkaisiin kuviin. Mandy Barkerin Sea of Artifacts (9.2.2020 asti) on ajankohtainen esitellessään merestä ja rannoilta löytyneitä muoviesineitä. Peruslippu 14 euroa, alle 12-vuotiaat ilmaiseksi.

Kahvittelin ja kuittasin samalla lounaan Fotografiskan kahvilassa, josta löytyy muun muassa suomalaisittain nimettyjä herkullisia voileipiä (taisin syödä Pentin tai Pertin), makeaa ja erikoiskahveja. Erittäin tyylikäs kahvila, kuten kaupunginosakin, ja myös holillista löytyy. Myös Fotografiskan pieni museokauppa kannattaa katsastaa. Eräs juliste olisi kiinnostellut, mutta olin jo päättänyt ostaa Bold Tuesdayn List of countries by area – julisteen toisaalta. Fotografiskan sivuille pääset tästä. Museofanien kannattaa toki pitää mielessä myös klassikot taidemuseo Kumu ja Lentosataman merimuseo sekä uudehko taidekeskus Kai, lapsiperheiden puolestaan Keksintötehdas Proto. Käyn katsomassa osan näistä seuraavalla matkallani.

 

2. Telliskivi

Fotografiskan lisäksi Telliskivessä kannattaa pyöriä pienissä myymälöissä, kirpputoreilla, kahvilla ja syömässä sekä Balti jaam turg – kauppahallissa, ratikkapysäkin ja rautatieaseman vieressä. Ruokapaikoista Telliskivessä suositus F-hooneelle ja lämpimään vuodenaikaan konttiravintoloille. Kesällä järjestetään myös ulkoilmakirpparia.

 

3. Vanhakaupunki

 

Tämä voi tuntua jo kuluneelta ajatukselta meille laivan tuomille suomalaisille, mutta kyllä Tallinnan vanhakaupunki on kaunis. Hansakaupan vaikutus saa Tallinnan muistuttamaan suuresti fanittamiani saksalaisia Hansa-kaupunkeja. Tallinnan joulutori oli auki loppiaisen yli 7.1. asti, joten historiallisessa keskustassa oli pientä extrakivaa vielä uuden vuoden kolkutellessa ovella. Joulukuusi Raatihuoneen aukiolle on tuotu muuten jo vuodesta 1441. Arkkitehtuurin ihastelemisen lomassa voi syödä, kahvitella (kahvilavinkkejä lisää täältä), shoppailla ja Tallinnan historiasta kiinnostunut poiketa vaikkapa Tallinnan kaupunginmuseoon (Vene 17), jossa poikkesin muutama vuosi sitten. Oma kahvilasuosikkini on koko Viron vanhin kahvila Maiasmokk.

 

4. KGB-museo

Kuulin Tallinnan KGB-museon olemassaolosta Kohteena maailma-blogista ja päätin heti, että seuraavalla reissulla piipahdan museossa itsekin. Museo sijaitsee Viru-hotellin 23. kerroksessa. Sinne on varattava opastettu kierros hotellin nettisivuilta. Opastuksia järjestetään suomeksi ja englanniksi. Kierros kestää tunnin ja käsittää kaksi huonetta sekä vierailun hotellin kattoterassilla. Puhelimet ja kamerat kannattaa virittää valmiiksi.

Kierroksen tapaamispaikkana oli Viru-hotellin aulan museopiste. Siitä reilun kahdenkymmenen-kolmenkymmenen hengen joukkomme siirtyi hissikyydillä museoon. Neuvostoaikana hotelli oli virallisesti 22-kerroksinen ja lisäkerros oli salaisuus. Virolainen opas kertoo vakavasta asiasta ymmärrettävällä suomella myös huumorin keinoin ja kysymyksille jää aikaa koko opastuksen ajan. Kierroksella viihtyvät myös kouluikäiset lapset. Kuvia ei virallisesti saisi ottaa mutta huoneesta toiseen siirryttäessä niitä ei suoranaisesti estettykään ottamasta. Olen syntynyt vuonna 1985, joten kun kylmää sotaa ei juurikaan ole itse ehtinyt kokea, täytyy lähihistoriaan tutustua muilla tavoin. Aikuiselle kierros kustantaa 11-12 euroa. Omani varasin alle vuorokausi ennen vierailua.

 

5. Rotermannin kortteli

 

Viime ressulla yövyin Rotermannilla sijaitsevassa Metropol Spa Hotelissa. Ihastuin Rotermannin kortteliin jo vuosia sitten, ja sen tiiviiltä alueelta löytyy esimerkiksi vaatekauppoja, Estonian Design House, second handia, ravintoloita, Kalevin suklaakauppa ja Coca Cola Plaza-elokuvateatteri. Tällä hetkellä korttelissa oli hieman remppaa kesken, mutta kaikki liikkeet olivat toiminnassa. Sijainti näppärästi sataman ja Viru-keskuksen välissä. Uudeksi suosikikseni kohosi Estonian Design House, samoin Solaris-keskuksen vastaava myymälä, jossa myydään virolaista muotia ja sisustustavaraa. Kuolasin Bold Tuesdayn matka-aiheisia kangaskasseja, mutta ostin lopulta kullanvärisen nahkarannekorun, marjaisen tuoksusaippuan ja Bold Tuesdayn seinäjulisteen. Bonukset kahviautomaatista Rotermannin myymälässä, kyllähän se kahvikupillinen aina maistuu.

 

6. Kauppakeskukset ja ostosalueet

Jos saavut Tallinnaan ilman autoa, satamasta lähtee bussi numero 2, joka vie lentoasemalle ja sen liepeillä olevaan T1 Mall of Tallinniin ja Ülemisten kauppakeskukseen. Mall of Tallinnilla on lisäksi katseenvangitsijana SkyWheel of Tallinn – maailmanpyörä. Olen vähentänyt ostelua, ja keskitin nyt ostokset (koruja, lompakon) laivalle ja Estonian Design Houseen, joten kauppakeskukset saavat jäädä seuraavalle kerralle. Minulla on pari Tallinnan-konkarimatkailijaystävää, jotka nimenomaan keskittävät muun muassa vaateostoksensa näihin Tallinnan reunamilla oleviin kauppakeskuksiin. Sisustuksesta kiinnostuneiden on suositeltavaa tutustua Noblessnerin alueeseen. Keskustassa palvelevat esimerkiksi tutut Viru-keskus, Foorum, Solaris ja Kaubamaja, ja sataman Nautica Keskus on päivittynyt edukseen Noorde Centrumin ajoista.

 

Olen itse hyödyntänyt paljon (ja sinunkin kannattaa tutustua) tällaisia Tallinnaan erikoistuneita nettisivuja:

parastatallinnassa.com

tallinnaa.com

sooloiluja.com – Se erilainen Tallinna-opas

Seuraa Lentävää joogamattoa Instagramissa ja Facebookissa @lentavajoogamatto. Tarinassani (Ig ja Fb) voit lisäksi seurailla sunnuntaina 19.1. menoa Matkamessuilta.

 

Ja hei! Osallistu Rantapallon matka-arvontaan täällä.