Monthly Archives

Kuusamo ja Pieni Karhunkierros syksyllä

Vaellusreittejä, ruskan viimeisiä hetkiä, poroja, syysloma ja Kuusamoon muuttanut ystävä. Siinäpä syitä kerrakseen matkustaa ensimmäistä kertaa ikinä pohjoiseen, Oulusta vielä ohi ja ylöspäin. Kuusamo ja Pieni Karhunkierros olivat olleet mielessäni jo vuosia, ja nyt kun majapaikka löytyi helposti ystävän luota, niin pitkä viikonloppu perjantaista maanantaihin kutsui lokakuun puolivälissä. Pidin Kuusamon seudusta niin paljon, että pian varasin ensimmäisen reissuni virallisesti Lapin puolelle, kaupunkiloman Rovaniemelle pääsiäisenä.

Kuusamon seutu soveltuu monenlaiseen ulkoiluun ja erilaisiin tarpeisiin. Vaellukseen löytyy muun muassa Oulanka, joka soveltuu päiväretkeilyyn, viikonloppuretkiin ja jopa koko viikon vaellukseen (Karhunkierros). Minä ja ystäväni valitsimme näistä Pienen karhunkierroksen. Ruka-tunturilla on vaellusreittejä, muun muassa lyhyt Juhannuskallio, joka tosin peittyi sumuun ja lyhensi kävelyaikeemme vähiin. Riisitunturi on myös hyvin saavutettavissa Kuusamosta, samoin melko hiljattain kansallispuiston statuksen saanut Sallan kansallispuisto.

Pieni karhunkierros

Pienen Karhunkierroksen aloituspaikkaan Juuman parkkipaikalle ajaa puolisen tuntia Kuusamon keskustasta. Karhunkierros on Suomen suosituin vaellusreitti, ja 12 kilometrin Pieni Karhunkierros sopii aloittelijoillekin, kuten minulle. Aivan huonokuntoiselle ja huonojalkaiselle reitti ei kuitenkaan sovi. Ystäväni on vaeltanut minua enemmän, mutta emme kumpikaan ole mitään luonnossa eräkämpällä yöpyjiä. Me saimme sään puolesta oikein mukavan selkeän ja kuivan päivän. Otimme makkarat, leivät, hedelmät, mehut ja vedet reppuihin mukaan laavulla pidettävää taukoa varten. Kävimme lisäksi Base Camp Oulangan viihtyisässä kahvilassa heti lenkkimme alkupäässä, koska no, syyslomallahan tässä oltiin ja ainoa tavoite oli ehtiä pois metsästä ennen kuin pimeä tulee.

Reitin varrelle mahtuu monenlaista luontoa ja maastoa. Pieni Karhunkierros on rengasreitti, jonka voi kiertää myötä- tai vastapäivään. Näin Metsähallitus kuvailee Pientä Karhunkierrosta (voit myös tulostaa karttajulkaisun tästä):

Juuman läheisyyteen sijoittuva 12 kilometrin mittainen Pieni Karhunkierros vie kulkijan Oulangan kansallispuiston eteläisimpään osaan. Maisemareitiksi kutsutun päiväreitin varrella pääsee ihastelemaan upeaa Oulangan luontoa: kuohuvia koskia, jyrkkiä kallioita ja suojaisia metsiä. Pienen Karhunkierroksen varren eliölajisto on erikoislaatuinen ja monipuolinen johtuen osittain etelä-pohjoisrinteiden tarjoamista kasvupaikoista.

Pieni Karhunkierros sopii suhteellisen hyväkuntoisille, koska nimestään huolimatta reitti on varsinainen kuntopolku. Kiviset, kuluneet polut ja jyrkät nousut antavat kulkijalle haasteita. Palveluvarustusta, kuten riippusiltoja, maaporrastuksia ja pitkoksia, on kuitenkin runsaasti helpottamassa kävelyä. Reitin varrella on useita tulentekopaikkoja sekä kaksi tupaa. 

https://julkaisut.metsa.fi/julkaisut/show/1182

Reitin voi kiertää kahteen eri suuntaan. Me lähdimme Niskakosken ja Myllykosken riippusiltojen ja komeiden jokimaisemien suuntaan (tässä voi myös kääntyä takaisin parkkipaikalle, jos haluaa vain lyhyen patikan), valitsimme suunnan kohti Pyöreälampea ja Kallioporttia ja lopetimme Jyrävän ja jälleen Juuman parkkipaikan päähän. Näin saimme kulkea Kallioportin suuret portaat (noin 100 metriä ja 252 porrasta) alas- eikä ylöspäin, kun taas muita kulkijoita tuli vastaan huohottaen ja portaita ylöspäin mennessä jatkuvasti pysähdellen. Sitten kohta onkin sopivasti Harrisuvannon laavupaikka, josta löytyy makkaratikut valmiina ja laavu katoksella.

Evästauon jälkeen oli selkeästi hankalampi motivoitua kävelemään viimeiset kilometrit, tämä oli kuitenkin pisin vaellukseni 37-vuotisen kaupunkielämään tottuneen elämäni aikana. Reitti on keskivaikea ja suositeltu siihen käytettävä aika 4 tai 5h – 9h. Lopulta käytimme noin puoli tuntia kestänyt makkaranpaisto mukaan lukien aika tasan viisi tuntia. Luonto on niin vaihtelevaa reitillä, että maisemat viihdyttävät aivan varmasti. Illalla jaloissa tuntui vaihtelevan maaston aiheuttama liikunta, joten lihashuoltoon kannattaa satsata venyttelyllä, hierontapalloilla, kylmägeelillä, syömällä hyvin ja juomalla riittävästi, nukkumalla ja ottamalla seuraava päivä kevyemmin.

Haluan ehdottomasti vaeltaa heti ensi kesänä jälleen Kuusamon tai Sallan maisemissa, mutta kuten nytkin, vain järkeviä päiväreissuja. Ja illalla otetaan sitten viinilasillinen tai pari 🙂 Talviurheilulajit eivät ole minun juttuni, joten Ruka-tunturikin kiinnostaa minua vain kävelyn ja ravintolassa syömisen merkeissä (suositus Colorado Bar & Grill).

Pienestä Karhunkierroksesta lisää netissä täällä, muita Oulangan vaellusreittejä, klikkaa tänne. Lue myös juttuni Kolilta täällä.

Juhannuskallio sumuisena sunnuntaina Rukalla
Syyslomaviikon 41 sateista Rukaa

Seuraa blogia Ig/Blogit.fi/Bloglovin’: @lentavajoogamatto

Pakettimatka Las Palmasiin – talven pelastaja aidossa kanarialaisessa kaupungissa

Jos et tiennyt, että Kanariansaarilla on myös aitoa espanjalaista ja kanarialaista tunnelmaa turistirysien sijaan, niin otapa kohteeksi Las Palmas. Tässä lähes 400 000 asukkaan kaupungissa riittää tekemistä ja näkemistä. Kanarinsaaria on yhteensä 13, joista kahdeksan on asuttuja saaria ja pääkaupunkien titteli on jaettu Gran Canarian Las Palmasin ja Teneriffan Santa Cruzin kesken. Olin ennen joululoman Las Palmasin reissua käynyt Kanarialla kahdesti, ja silloin vuosia sitten päiväreissun perusteella Las Palmas jäi mieleen kiinnostamaan monipuolisena matkakohteena.

Marraskuun työkiireiden ja kaamosoireiden keskellä oli pakko myöntää, että talvi tuntuu aivan liian pitkältä ja uuvuttavalta, jos en nyt varaa matkaa odottamaan. Päädyin joululomalle sijoittuvan ajankohdan, kohtuullisen hinnan, lämmön ja kohteen perusteella Tjäreborgin viikon pakettimatkaan: hinta 930 € viikosta parin tähden huoneistohotelli Idafessa aivan Las Canterasin kolme kilometriä pitkän rannan tuntumassa. Lisäksi varasin Tjäreborgilta lentokenttäkuljetukset (noin 25 minuuttia suuntaansa), yhden päiväretken sisämaahan ja lounaat lentokoneeseen. Hotelliani en voi suositella, jos olet yhtään ääniherkkä, mutta sijainti oli hyvä. Huoneistoni ikkunasta näkyi vain kadulle, mutta hotellin kuudennen kerroksen aurinkoterassilta näki merelle ja kaupungin kattojen yli. Ravintoloita ja kuppiloita sekä pieni ruoka- ja kivijalkakauppoja oli mihin tahansa suuntaan lähtiessä vieri vieressä.

Las Palmas ja talven hulppeat 23 – 30 asteen päivälämpötilat auringossa saavat minulta isot plussat. Edelliset kerrat Kanarialla yövyin pienessä ja silloin vuonna 2017 rauhallisessa Agaetessa Gran Canarian pohjoisosassa, joka oli hieman liiankin rauhallinen, niin että tein sieltä monta retkeä muualle, mm. Las Palmasiin, biitsipäivälle Maspalomasiin ja lautalla naapurisaari Teneriffalle. Gran Canarian Puerto Ricossa joululomalla 2018-19 puolestaan sain maistaa etelärannikon melko pienten ja turististen paikkakuntien menoa, mikä ei ollut minun juttuni.

Sanoisin että Las Palmasissa saa jopa menemään koko viikon ilman retkiä, mutta tein sieltä nyt omatoimisen päiväretken kauniiseen Terorin kylään sekä sisämaahan Tjäreborgin kautta. Bussiliput eri puolille saarta maksavat yleisesti noin vitosen molemmin puolin. Auton vuokraaminen ei siis ole mikään pakko, koska bussit kulkevat hyvin jopa joulupäivänä ja ovat edullisia.

Kannattaa huomioida pukeutumisessa, että talvella illat ja aamut ovat viileitä, ja sisämaahan matkustettaessa lämpötila yleensä laskee. Vuorilla yhtenä sade- ja hiekkamyrskypäivänä oli alimmillaan + 8 astetta! Tämä retki olisi mielestäni pitänyt perua jo sääennustuksen myötä, mutta päädyimme vaeltamaan Roque Nublolle tihkusateessa ja kovassa hiekkatuulessa, elämys sekin!

Vietin täällä muuten ensimmäistä kertaa joulun yksin. Olin niin kiitollinen joka päivä koittavasta auringonpaisteesta ja lämmöstä (okei, yksi päivä oli pilvisempi ja viileämpi tuulinen päivä, joka toi hiekkaa Saharasta asti) sekä lomasta, että yksin oleminen ei haitannut oikeastaan yhtään. Reissailen yksin melko paljon ja kaipasin lepoa, sillä syksy kulutti sosiaalista energiaani todella paljon. Espanjassa kaupat olivat jouluaattona auki iltaan asti, joulupäivän kiinni ja ravintolat enimmäkseen auki joka päivä. Joulukoristeet loistivat palmupuita myöten joka puolella ja joulumusiikit soivat. Rannalla näkyi joitakin ihmisiä tonttulakit päässä. Näin myös joulupukin kadulla.

Viikon reissusta palasin aurinkoenergiaa täynnä, hieman ruskettuneena ja uskoni elämään palanneena. Taidan varata uudelleenkin talven pimeyden keskelle ranta- ja kaupunkiloman yhdistelmän odottelemaan.

Lempparini Las Palmasissa:

  • Uiminen ja rantaelämä Las Canterasin rannalla. Merivesi ei tuntunut joulukuussa kylmältä ja kävin uimassa joka päivä, jopa kahdesti päivässä. Enkä todellakaan ui avannossa tai pidä kylmästä. Meren kohinaa oli rauhoittavaa kuunnella. Hiekka vaihtelee sileästä karkeampaan. Kaikki viihtyvät vauvasta vaariin. Älä säikähdä muutamia yläosattomia naisia!
  • Lenkkeily ja surffaaminen Las Canterasin rantaviivalla. Aloitin jokaisen aamun kävelylenkillä alhaalla hiekalla tai päällystetyllä tiellä. Surffikoulut vaikuttivat suosituilta, mutta minä tyydyin katselemaan. Rannalta saa myös ilmaisia matkamuistoja, kun kerää saaren upeita laavakiviä taskuun.
  • Las Canterasin rantaravintolat ja -kahvilat. Täältä nappaa myös upeita auringonlaskukuvia illalla tai aamukahvin leivällä ja tuorepuristetulla mehulla alle 4 eurolla ja maisemat kaupan päälle.
  • Parc Santa Catalina. Ravintoloita ja kahviloita, joista yhdessä söin viikon parhaisiin aterioihin kuuluneen paellan merenelävistä. Paikallisen bussiliikenteen solmukohta. Tapahtuma-aukio, jossa esim. helmikuun karnevaalien konsertit.
  • Vanhakaupunki, La Vegueta. Upea sekä päivällä että iltavalaistuksessa. Kävele, syö, juo, shoppaile, käy museoissa. Viinilasillinen yleisesti noin 3 euroa.
  • Ostospaikoista upein kokonaisuus on Trianan alue vanhankaupungin ja San Telmon bussiaseman välissä. Lempikauppani täällä on Natura (vaatteet, asusteet). Las Canterasin rannan toisessa päässä on iso Las Arenas -ostoskeskus, jossa sain melkein tunnin menemään Primarkin myymälän koti- ja vaatepuolella. Las Canterasin ja Santa Catalinan lähellä on ostoskatu Avenida Mesa y López sekä espanjalaisten Stocka tai Sokos eli El Corte Inglés. Las Canterasin rannalla on kivat lifetyleliikkeet Las Canteras Lifestyle ja Buenas Coches.
  • Muista lounaalla menu del día -tarjoukset, joissa pääruoan lisäksi alku- tai jälkiruoka tai kahvi sekä juoma (joskus vain holiton, joskus holillinenkin).
Patikointi onnistuu vaikkapa Las Canterasin rantakadun päässä

retki-ideoita las palmasista:

  • Terorin kylä sisämaata kohti (kutsutaan usein Gran Canarian kauneimmaksi)
  • San Mateon markkinat, lue juttuni täältä
  • Puerto de Mogán etelärannikolla, lue juttuni tästä
  • etelärannikon turistikylistä Maspalomasissa sijaitsevat dyynit
  • lautalla naapurisaarelle
  • vaeltaminen jossakin sademetsän tai tulivuoren maisemissa tai etelärannikolla vieri vieressä olevasta kylästä toiseen

Seuraa blogia Instagram/Blogit.fi/Bloglovin’: @lentavajoogamatto

Matkamessut 2023 ja omat matkasuunnitelmat

Messuliput saatu: Matkamessut/Messukeskus

Matkamessujen 2023 anti

Matkamessut pidettiin ennen tammikuuta 2023 viimeksi kolme vuotta sitten. Niin paljon pandemia sekoitti matkailuskeneä. Lähdinkin messuille tänä vuonna erityisen into pinkeänä, koska viimeksi olin päässyt messuille vuosina 2020 ja 2019. Oma osallistumiseni jäi kuitenkin tänä vuonna vain yhteen päivään eli lauantaihin, sillä monen sadan kilometrin päästä ja työni takia en voi lähteä Helsinkiin asti arkena, ja erään sukulaislapsen synttäritkin osuvat aina tuohon matkamessuviikonloppuun. Messuilta sain silti inspiraatiota, tietoa, kiinnostavia luentoja ja infolappusia neljässä tunnissakin riittävästi, vaikka messut ovat kolmipäiväiset ja ammattilaispäivä mukaan lukien nelipäiväiset.

Itse messuilla jotkut asiat eivät onneksi muutu. Matkamessut on Pohjois-Euroopan suurin matkailualan tapahtuma. Näytteilleasettajia oli 70 eri maasta. Messuilla vieraili yli 50 000 kävijää eli kuten Helsingin Kirjamessuillakin, isojen messujen kävijämäärät alkavat palailla siihen, mitä ne olivat ennen korona-aikaa (lähde: Matkamessujen mediatiedote). Partnerimaa oli Kreikka (ei suinkaan ensimmäistä kertaa), joka oli vuonna 2022 jälleen suomalaisten suosikkimaa matkapakettien matkustajamäärällä mitattuna. Espanja tulee hyvänä kakkosena ja oli messuillakin monipuolisesti edustettuna, niin manner kuin saaret. (Lähde: Suomen matkailualan liitto SMAL ry)

Messuilla tehtävistä matkavarauksista saa välillä messualennuksen, ja messujen etuna on päästä kysymään kohteista niiden asiantuntevilta edustajilta. Messuilla on myös runsaasti arvontoja, monipuolista luento-ohjelmaa, tanssiesityksiä eri maista (kuten ihanan iloiset Viron kansantanssit) ja ruoka- ja juomakojuja. Minä tiedustelin esimerkiksi pääsiäisenä koittavaan Rovaniemen-reissuuni vinkkejä ei-talviurheilevalle matkailijalle ja otin esitteitä.

Messujen Tasty travel -osasto sekä Helsinki Food Court ruokineen, viineineen, kahveineen ja jälkkäreineen toivat vaihtelua Messukeskuksen omille kahviloille ja ravintoloille. Söin italialaistyyppistä pastaa, join lasillisen hyvää punaviiniä sekä mukillisen australiaistyyppistä kahvia. Täällä mahduin jopa syödessä penkille istumaan, toisin kuin Helsingin Kirjamessujen yhteydessä järjestetyillä Ruokamessuilla.

Haluan messuilla aina osastojen kiertelyn lisäksi kuunnella useampia puhujia, ja tällä kertaa sain kuulla muun muassa ulkoministeri Pekka Haaviston työ- ja lomamatkoista, vaikuttaja Veera Biancan vinkit vastuulliseen matkailuaiheeseen viestintään, Tripsterin Tukholman ruoka- ja juomavinkkejä, Henna Nikkilän Tallinna-tärppejä ja Nata Salmelan kokemuksia matkoista lasten kanssa ja ilman.

Messuilla valitaan tyypillisesti vuoden parhaita toimijoita. Vuoden matkailualueen top-3 sijoittui Lappiin: 1. Inari-Saariselän alue, 2. Kemi ja 3. Sodankylä (SMAL, SUOMA ry ja TAK Research). Myös Saimaan alue loisti kotimaan kilpailuissa ja Visit Saimaalla oli aihetta juhlaan messuilla. Matkamessujen Vastuullisuuskilpailun voitto meni nimittäin Hanhiniitty Ay/Saimaa Canoeing -reitistön ja uudistavan matkailun tuotteelle. Vuoden hostelli-kilpailun voitto osui Savonlinnaan, KartanoHostel AnnaCatharinalle. Teemana ja painopistealueena tämän vuoden valinnassa oli paikallisuus. Matkailutoimittajien kilta ry puolestaan valitsi vuoden ulkomaan matkakohteeksi La Gomeran, pienen Kanarialla sijaitsevan saaren, ja kotimaan kohteeksi Majatalosta majataloon -hiihtokierroksen Nurmeksessa. Tunnustuspalkinnon sai Kristina Cruises.

Matkamessujen kanssa yhtä aikaa Messukeskuksessa järjestettiin Caravan-messut, mutta itselläni ei ole intressejä matkailuajoneuvoihin. Matkamessujen kävijätutkimuksen mukaan vähän yli puolet messuvieraista katsastaa myös Caravan-osaston.

matkaTrendejä

Suomalaisten matkailun elpyminen alkoi viime vuonna vauhdikkaasti, kun koronarajoituksia poistettiin ja matkailuvaje herätteli jälleen matkakuumetta. Silti kotimaan, Euroopan ja kaukomaiden matkamyynti on perässä pandemiaa edeltäneistä luvuista.

Matkamessujen matkailututkimuksen ja lomamatkaennusteen 2023 mukaan suomalaiset suunnittelevat lomamatkat huolellisesti. Suomalaiset kaipaavat eniten Etelä-Eurooppaan, jonne viime vuonna tehtiinkin runsaasti matkoja (top-maat Kreikka, Espanja, Turkki, Kypros, Portugali, Italia, Kroatia).

Kotimaan matkailun suosio Suomessa jatkuu. Vuoden 2023 messuilla esiteltiinkin ennätysmäärä uusia tai uudistettuja matkailukohteita, tarinallisia majoituspalveluja, kahviloita, ravintoloita, tapahtumia, museoita ja aktiviteetteja. Ulkomaisia matkailijoita alkoi 2022 jälleen virrata Suomeen enemmän kuin 2020-2021, ja monen kuukauden osalta kotimaisissa yöpymisissä rikottiin ennätyksiä koko maassa. Monet fiksut yritykset kehittivätkin toimintaansa ja hotellit remontoivat tilojaan pandemian hiljentäminä aikoina.

matkasuunnitelmani 2023

Sain Matkamessujen yhteydessä hyödyntää ilmaisen pisteyön Scandic Kallioon ja tehdä pienen Helsingin-reissun, jolla ehdin vajaan vuorokauden aikana käydä messujen lisäksi Kaisaniemen kasvitieteellisessä, parilla kirpparilla ja kalliolaisessa viinibaarissa. Talven pimeydessä vihaan automatkoja ja rakastan vaivattomia junamatkoja. Junaa suosin muinakin vuodenaikoina, koska matkailen paljon yksin. Sähköautomme ei juuri saastuta, mutta yksin ajaminen vaatii keskittymistä eri lailla kuin julkisilla matkailu. Helsingin ja Tampereen reissuja teen muutenkin joka vuosi parin kuukauden välein. Kuopiossa ja Jyväskylässä kävin alkuvuodesta tuttuja tervehtimässä ja kaupunkielämästä nauttimassa. Kaiken kaikkiaan olen oppinut arvostamaan Suomea monipuolisena matkailumaana viime vuosina.

Hiihtolomalla pistäydyin Helsingin reissun yhteydessä Tallinnassa ja pääsin Tallinkin uudelle ja hienolle MyStar-alukselle. Virossa olen pandemian alettuakin käynyt kolmesti, edellisen kerran Rammsteinin keikalla heinäkuussa 2022 ja 2020 kesällä kesäkaupunki Pärnussa. Tallinna-rutiineiksi ovat minulla muodostuneet valokuvataiteen Fotografiska-museo Telliskivessä, käppäily ja kahvittelu vanhassakaupungissa ja Balti jaama turgin kauppahalli.

Pääsiäisenä käyn ensimmäistä kertaa elämässäni Lapissa, kun viivyn kaksi yötä Rovaniemellä. Suunnitteilla on kulttuuripitoinen kaupunki- ja kylpyläreissu, jolla aion tietenkin piipahtaa Joulupukin pajakylässä ja ylittämässä Napapiirin sekä katsomassa huskeja. Ounastunturilla käyn vain kävelemässä, koska vihaan kaikkia talviurheilulajeja (tai vihasin koululiikuntaa enkä ole koskaan antanut uutta mahdollisuutta). Monet Lappi-aktiviteetit maksavat maltaita, joten kelkkailut sun muut jäävät varmastikin minulta väliin.

Ulkomaanmatkoja olen suunnitellut kuluvalle vuodelle vasta yhden, työmatkan eli kouluni kansainvälisyysprojektin matkan Etelä-Saksaan opiskelijoiden kanssa. Tälle vuodelle en ole vielä suunnitellut omia lomareissuja ulkomaille, tapanani on varata ne melko myöhään, mutta Euroopan ulkopuolelle en ole vielä suuntaamassa. Toivon, että puolisoni pääsisi sairaudeltaan monen vuoden tauon jälkeen kanssani ulkomaan reissulle. Viime joulu kului kaamoksen väsyttämänä Gran Canarian Las Palmasissa, ja saaren pääkaupunki ja viikon valohoito elvyttivät kyllä ihanasti tätä talvivihaajaa.

Blogissa näkyvät siis myös vuonna 2023 enimmäkseen Suomen matkat, ja blogi päivittyy säännöllisen epäsäännöllisesti. Seuraamalla Instagramiani @lentavajoogamatto näet päivittyvää sisältöä suunnilleen viikoittain.

UA-126685926-1