Halusin tuoda vuoden viimeiseen blogijuttuun jotakin kevyttä ja matka-aiheista, vaikka minulle tämä on ollut ihan järkyttävän arkinen ja paikallaan pysyvä syksy ja talvi. Siihen ei liity pelkästään koronan pelko, vaan myös ajokortin puute ja miehen sairasloma. Olemme tänä vuonna onnistuneet välttämään jopa flunssat, vaikka olen töissä opettajana ihmisten joukossa viisi päivää viikossa. Etäkouluun emme joutuneet siirtymään. En ole kuitenkaan koronan kiihtymis- ja leviämisvaiheiden takia uskaltanut hypätä junaan edes reilun tunnin matkan päähän Tampereelle, ja itse asiassa Tampereen kaikki museotkin suljettiin koronatoimina joululoman ajaksi. Olin odottanut pääseväni edes Tampereelle, mutta päiväretken pääpointti eli museokierros ei siis onnistu. Tyydyn tuijottelemaan ikkunasta ohi ajavia junia.
Mutta siis: Etelä-Pohjanmaalla on hieman haastavaa asua ja matkailla, kun ajokorttia ei ole. En ole viitsinyt pakottaa miestä kuskiksi joka paikkaan, ja hänen siskojaankaan en ole saanut kovin montaa kertaa seuraksi lähikuntiin. Jopa oma matkainnostukseni on vähentynyt kai samaan tahtiin laskevien kilpirauhashormoniarvojeni ja poukkoilevien koronasuositusten kanssa. Ja toki myös koronan aiheuttaman epävarmuuden takia: tuntuu turvallisemmalta jättää osa haaveista ja suunnitelmista hamaan tulevaisuuteen, ainakin mielenrauhan takia. Keväällä aion jatkaa autokoulua, jonka keskeytin 2012, koska ehkä sitä nyt pitää sitten yrittää olla aikuinen.
Koko vuotta 2020 leimaakin sellainen epämääräinen ja alitajuinen huoli terveydestä: omasta, läheisten, työkavereiden, oppilaiden, suomalaisten ja ihmiskunnan. Olen lapsettomana tottunut menemään ja tulemaan aika vapaasti, mutta tänä vuonna kaikkea jopa ravintolassa syömisen järkevyyteen asti on täytynyt harkita tarkkaan. Kävin tänä vuonna vain kerran leffassa ja kerran teatterissa ja ulkomailla kerran heinäkuussa Virossa. Olen hyödyntänyt Seinäjoen liikunta-, kulttuuri-, kahvila- ja kauppapalveluita sekä luontoa monipuolisesti, ja jos asuisin pienemmässä kunnassa, olisin varmasti hyvin tylsistynyt. Olen myös lukenut ja kuunnellut äänikirjoja sekä podcasteja ihan valtavasti.
Mennäänpä itse haasteeseen. Tämä on Unelmatrippi-matkablogin kehittämä haastepostaus 10 matkailufaktaa minusta. Faktat saa jokainen keksiä itse.
1. Minulla on huono Suuntavaisto
Teen suurimman osan matkoistani ulkomaille ja monet Suomessakin yksin. En ole kuitenkaan hyvä hahmottamaan paikkoja ja etäisyyksiä enkä osaa suunnistaa kovin hyvin. Porukassa annan reitin miettimisen ja suunnistamisen mielelläni jonkun muun tehtäväksi. Rakastan Google mapsia ja Helsingin liikenteen ja muiden suomalaisten kaupunkien reittisovelluksia. Hotelleissa ja laivoissa saatan aivan hyvin lähteä kävelemään käytäviä väärään suuntaan vielä monen päivän yöpymisenkin jälkeen. Yksin valitsen mieluiten matkakohteita, joissa on helppo liikkua kävellen ja julkisilla. Tässä suhteessa Saigon ja Kuala Lumpur ovat olleet ahdistavimpia matkakokemuksiani, koska monesti oli vaikea edes päästä ylittämään tietä jatkuvien moporyppäiden takia enkä luota mopotaksien turvallisuuteen.
2. viihdyn yksin äärettömän hyvin
Teen suurimman osan matkoistani yksin, koska yleensä en saa seuraksi ketään lähtemään yhtä usein kuin itse haluan mennä tai loma-ajat menevät ristiin ystävien kanssa. Olen ammatiltani opettaja, joten loma-aikani on määritty enkä kovin usein halua ottaa palkatonta vapaata. Tarvitsen kuitenkin ihan älyttömästi omaa aikaa ja epäsosiaalista olemista vapaa-ajallani ja lomilla. Arkipäivisin en yleensä näe ketään työpäivän jälkeen, paitsi avomiestä. Minussa on paljon introvertin piirteitä ja joskus sosiaalisuus vie kauheasti voimia. Lomamatkoilla poden toki joskus yksinäisyyttä, mutta yleensä minua ei kiinnosta tutustua uusiin ihmisiin ja suunnitella menoja jonkun toisen kanssa. Olen huono pitämään yhteyttä myöhemmin. Viime kesän Viron-matkalla tutustuin kuitenkin muutamaan joogaporukkani ihmiseen ja olemme viestitelleet, varmasti joskus vielä näemmekin uudestaan sattuessamme käymään toistemme maakunnissa.
3. pihistän usein hotellihuoneen laadusta
Tutkailen netissä aina tarkkaan eri hotelleja ja niiden huonevaihtoehdot. Usein valitsen hotellin, joka on lähellä jotakin päänähtävyyttä tai hyvien julkisten yhteyksien varrella, joskus yhden ja joskus jopa neljän tähden hotellin. Usein otan edullisimman tai toiseksi edullisimman huonetyypin. Silloin rahaa jää enemmän vaikkapa ruokaan ja aktiviteetteihin (tai seuraavaan matkaan, kuten opintovapaallani laskeskelin ja tein). Rakastan hotellien kylpyläosastoja. Ilahdun, jos hotelliaamiaisella on jotain erityistä extraa. En ole kuitenkaan yöpynyt hostellin dormissa rahattomien opiskeluvuosien jälkeen eli siinä kohtaa en säästä. En ota riskejä huonoista yöunista. En tarvitse luksusta mutta haluan rahalle vastinetta. En kuitenkaan koskaan laittaisi omaa rahaa business-luokan lentolippuun.
4. luontosuhteeni on ohut
Kyllä minäkin innostuin koronakeväänä metsäkävelyistä ja lasken joka lenkillä, montako sorsaa, oravaa, jänistä ja fasaania näin tai kuulin. Olen käynyt kävelemässä muutamassa kansallispuistossa sellaiset korkeintaan seitsemän kilometriä kerralla. Luonnossa liikkuminen tutkitusti virkistää ja vähentää stressiä. Mutta siihen se minulla jääkin. Uimavesi on liian kylmää 11 kuukautta vuodesta, ja marjat ja sienet ostan työkaverilta, joka viitsii niitä poimia. En ole koskaan yöpynyt teltassa kaverin kotipihaa pidemmällä. Tämä on ihan fine.
5. Haluaisin tuplata käymäni maat
Olen käynyt 32 maassa ja olen nyt 35-vuotias. En tykkää tehdä asioista suoritusta tai kilpailua, mutta olisi mukava nähdä vielä toiset reilut 30 maata. Eniten minua kiinnostaa Eurooppa ja Aasia sekä Pohjois- ja Väli-Amerikka.
6. en julkaise uimapukukuvia
Liityin Instagramiin vasta 2018 perustettuani blogin. Kuvapalvelussa ja blogeissa monet paljastavat itsestään julkisesti joskus aika paljon sekä fyysisesti että esimerkiksi tarinoissa perheenjäsenistä tai keskusteluista ystäviensä kanssa. Ketä tämän pitäisi kiinnostaa? Kai sillä huomiota saa, mutta jotkin asiat olisi hyvää pitää vain itsellään. Minusta on edelleen kiusallista julkaista edes kasvokuvia tai yrittää buustata omaa blogia kommentointiryhmissä.
7. aloin arvostaa Suomen matkailua myöhään
Myönnetään: olen se tyyppi, joka häpeää joitakin entisiä asuinpaikkakuntiaan ja inhoaa Suomen ilmastoa puolet vuodesta (sitä talvea). Ei kovin isänmaallista, sillähän minä niitä muita kieliä ja kulttuureja opiskelin! No, sanotaanko ilman vitsailua, että Kanaria vai Lappi, niin totta kai Kanaria. Singapore vai Hanko, niin tietysti Singapore, vaikka lento on kyllä karsean pitkä. Koli vai Madeiran levadat, nyt pistit aika pahan. Suomi on lähellä ja siis lähtökohtaisesti tylsempi vaihtoehto. Ehkä tämä koronascheisse on tehnyt hyvää edes siinä, että se on pakottanut suuntaamaan katseen lähelle ja valikoimaan matkakohteita, joita ei ehkä muuten olisi ajatellut.
8. en ole koskaan käynyt Lapissa
Jep, Suomesta kaikki näkemättä Oulusta ylöspäin. Aiemmin ajattelin, että pitäisi tykätä talvesta ja hiihtää tai lasketella, jotta kannattaisi vaivautua Lappiin. Olen muutenkin aina kaivannut talveen lämpöä ja aurinkoa, en lisää pimeää ja kylmää. Nyt voisin ajatella, että menisin vaikkapa vuoden päästä jonnekin päin Lappiin kylpylään, lumikenkäilemään, syömään hyvin ja ihastelemaan tykkylunta.
9. olen turvallisuushakuinen
En ole seikkailijaluonne. Haluan yöpyä sisätiloissa ja oman huoneeni rauhassa. En saa kicksejä itseni haastamisesta, vaan hyvin normaaleista jutuista. Kauniisti katettu hyvä ruoka, laadukas kahvi tai viini, kävelyä kivoissa maisemissa. Kun eräs ystäväni ehdotti koskenlaskua Kolin-reissun yhteyteen, melkein löin häntä telepaattisesti (90 % tämän vuoden viestimisestä ystävien kanssa on ollut WhatsAppissa, Messengerissä, Zoomissa tai Teamsissa). Koskenlaskua ei onneksi otettu matkasuunnitelmiin.
10. passini on aina voimassa
Koska eihän sitä koskaan tiedä, minne keksii lähteä. Passini ei ole koskaan ehtinyt mennä vanhaksi – ja usein se on myös ollut ainoa virallinen henkkarini ajokortin puuttuessa – ja se on vain sellainen asia, joka hoidetaan. En ole maailman huolellisin ihminen, mutta silti minun on vaikea ymmärtää, että joku huomaa passin vanhentuneen tai jääneen kotiin, kun matka lähestyy. Minulla ei ole koskaan ollut siis pikapassia.
Milloin sitten on turvallista matkustaa seuraavan kerran ulkomaille, en tiedä. Toivottavasti rokotukset ja jonkinlainen rajoitusten jatkaminen ja noudattaminen purevat koronaan. Kävin jo Finnairin sivuilla haaveilemassa Dublinin-lennoista, mutta jätin varaamatta. Todennäköisesti lähikuukausien seuraavat matkani ovat Kyrön tislaamokierros Isossakyrössä, ostosretki Pirulan viinitilalle Seinäjoen Ylistaroon ja museo- ja kirppisreissu Tampereelle. Alkuvuodesta aion osallistua myös virtuaalimatkalle ainakin Islannissa ja ehkä myös Dubaissa tai Lontoossa. Näitä live- tai tallenneopastuksia järjestää esimerkiksi Naantalin matkakauppa.
Osallistu ihmeessä tähän haasteeseen, jos pidit tästä ja haluat jakaa omat kokemuksesi, sinun ei tarvitse edes välttämättä olla matkabloggaaja. Lue täältä Unelmatrippi-matkablogin alkuperäinen haastepostaus.
Kaikki kuvat Seinäjoelta, paitsi minä metsätaulun edessä Lapuan taidemuseosta.
Lue myös:
Minua ja blogiani voit seurata myös Instagramissa tai Bloglovin- tai Blogit.fi – palveluissa.
Mahtavaa, että lähdit tähän mukaan!
Mulla on muuten vähän sama juttu majoituksen kanssa, pihistän siinä kohtaa. En koe tarvitsevani mitään ihmeempää, koska yleensä käyn hotellilla tai majapaikassa vain nukkumassa ja suihkussa, joten en näe järkeä laittaa majoitukseen paljoa rahaa. Dormeissa ei ole tullut yövyttyä, mutta hostelleissa kyllä useinkin (omassa 2 hengen huoneessa). Enkä myöskään maksaisi business-luokan lennosta. 🙂
Se on kyllä juuri näin, että majoituksesta itsestään harvoin hakee suurempaa elämystä ja silloin perusmajoitus riittää. Toki sitten joillakin matkoilla hakee enemmän vaikkapa rentoutumista ja kylpylähotellia, joka vähän nostaa kuluja. Hotellien rinnalle olen löytänyt vuokrattavat asunnot, jotka ovat aina olleet positiivinen kokemus. Voisi muistaa jatkossa vielä tutkailla hostelleja ja niistä omaa huonetta, viime vuosina olen tainnut yöpyä hostellissa vain kerran Suomessa.
Minä olen myös hyvin turvallisuuden hakuinen. Täytyy kuitenkin myöntää, että Mikon seikkailunhalun myötä olen saanut upeimmat matkakokemukseni. Itselleni ei olisi tullut mieleen lähteä viikoksi telttailemaan Amazonin viidakkoon, mutta se reissu on ollut käännekohta omassa matkailussani. Myös upeat kokemukset Afrikassa ovat pitkälti Mikon ansiota, itselläni ne olisivat jääneet turvallisuudentunteen jalkoihin jo suunnitteluvaiheessa. Benjihypyn tai koskenlaskut jätän kuitenkin suosiolla muille.
Joskus on ihan hyvä poistua mukavuusalueeltaan (mä olen siinä huono) ja matkakumppani voi auttaa siinä. Teillä on hienoja matkakokemuksia! 🙂 Mä olen ylpeästi perusreissaaja, vaikka välillä tuntuu, että matkablogiin sellaisesta ei saa kovin ihmeellisiä juttuja. Mulla on Afrikan manner kokonaan kokematta, piti käydä päiväreissulla Marokossa Fuengirolasta käsin, mutta matkanjärjestäjän kanssa kävi jokin väärinymmärrys eikä mua koskaan haettu retkibussiin. Onneksi kaikista kohteista löytää tietoa ja juttuja esimerkiksi juuri blogeista 🙂
Tuo yksin olon tarve on todella tuttua. Mäkään en halua tutustua matkoilla uusiin ihmisiin esim. hostellissa enkä koskaan osallistu mihinkään yhteisiin illanistujaisiin tms. mitä reissaajille järjestetään. Toissakeväänä tutustuin yhteen saksalaiseen naiseen Meksikossa ja reissattiin yhessä kaks viikkoa. Ihminen oli mukava, mutta mua jotenkin uuvutti tosi paljon se jatkuva sosialisointi ja yhdessä suunnittelu. Reissaan mieluiten yksin, vaikka se onkin välillä ikävää. Ja siis mulle on ihan sama vaikka se olis joku perheenjäsen, niin en silti jaksa olla koko aikaa toisen ihmisen seurassa. Mua ei ole haitannu yhtään tää koronavuoden sosiaalinen eristäytyminen, koska en muutenkaan nää ikinä ketään ja mun kaikki kaverit asuu jossain muualla, joten yhteyttä tulee pidettyä joka tapauksessa netin kautta.
En myöskään koskaan tuhlais rahaa mihinkään bisnesluokan lentoihin tai luksusmajoitukseen. Siis joo, kyllähän sitä olis kiva matkustaa vaikka Meksikon reissutkin niin, että saa maata makuuasennossa sen 12 tuntia, mutta en todellakaan maksais siitä neljää tonnia. En myöskään arvosta mitään viiden tähden hotelleja ja mulle tulee niissä vaan sellanen olo, et ”kiitos mutta ei tarvii palvella, koska osaan itekin”. Joskus joillain seminaarimatkoilla joutunu majoittuu hienoissa paikoissa, eikä se tunnu yhtään omalta. Mutta toisaalta en myöskään majoitu missään bilehostelleissa, koska en jaksa enää tämän ikäisenä kuunnella mitään riekkumista ja katella ihmisten örveltämistä.
Bikinikuvia oon ottanu kai yhen elämässäni ja sen kyllä julkaisin Instaan. Se oli kuitenkin harvinainen tapahtuma, koska mä en yleensä käy edes uimassa reissuillani enkä ole mikään aurinhonpalvoja. Kesäisin en ikinä kuljeskele missään pikkuvaatteissa ihmisten ilmoilla, oli miten kuuma tahansa. Jo pelkkien farkkushortsien käyttö tuntuu alastomalta, joten niitäkin näkee todella harvoin mun jalassa. Ja mulla on myös kans toi, että tuntuu jotenkin vaikeelta mainostaa esim. omaa blogia missään. Aina kun postaan vaikka johonkin reissuryhmään, niin tulee sellanen olo et ihan kun tyrkyttäis sitä blogia muille 😀
Kyllähän se oma persoona ja omat mieltymykset ja tottumukset näkyvät myös matkoilla. Esimerkiksi viime kesän matkalla tutustuin, hengailin ja vaihdoin yhteystietoja muutaman (suomalaisen) matkakumppanin kanssa siksi, että olin potenut yksinäisyyttä koko kesän. Kun kaverit asuvat muilla paikkakunnilla ja puolisolla on paljon vähemmän lomaa kuin itsellä, yksin olemiseen myös välillä kyllästyy. Lisäksi tuon viime kesän matkan teema jooga jo valmiiksi sitoi samanhenkisiä ihmisiä yhteen. Joskus vaan tulee tarve ottaa askeleita kohti uusia ihmisiä, vaikka se onkin haastavaa.
Monissa maissa saa Suomen hintatasoon verrattuna hyvätasoista majoitusta edullisella, mutta New Yorkissa tuli törsättyä elämäni kalliimpiin hotelliöihin. Ensi kerralla ottaisin edullisemman majoituksen jostain metrolinjan varrelta kauempaa Manhattanin ytimestä. Lentojen vertailemiseen saa menemään paljon aikaa, mutta yleensä se kannattaa.
Tuo huomion saaminen blogille sekä verkostoituminen on kyllä ihan oma rastinsa 🙂 Joskus olen saanut jonkin omasta mielestä kivan blogitekstin valmiiksi ja huomannut, että kaupungin Visit-sivu on jo tehnyt samantyyppisen. Tai iloinnut, että omassa blogissa oli pitkästä aikaa yli 4000 kävijää kuussa ja sitten lukenut, että Suomen suosituimmalla matkablogilla oli 60 000 lukijaa/kk. Nyt vaan ylipäätään ärsyttää, ettei edes naapurikaupunkeihin voi lähteä tuosta noin vaan miettimättä alueen koronatilannetta. Toivottavasti vuoisi 2021 tuo tähän parannuksen.
Hyvää Uutta Vuotta!