Hyvää YK:n turismipäivää! Vuonna 2020 päivää ei varmasti noteerata samalla tavalla kuin muuten, ja minäkin huomasin päivän olemassaolon ainoastaan sattumalta Facebook-syötteestäni Tilastokeskuksen Tilastotohtori-sivulta. Turistien määrä Suomessa, ja turistien määrä missä päin maailmaa tahansa, on romahtanut. Viimeistään vuonna 2020 on ollut pakko kiinnostua kotimaasta, jos reissata haluaa. Kotimaanmatkailu on vilkastunut ja osittain paikannut Suomessa toimivien majoitus- ja palveluyritysten vieraskatoa. Pandemia ei ole kuitenkaan lähimainkaan ohi, ja etenkin matkailu-, palvelu-, ravintola- ja tapahtuma-aloilla on nyt valtavat haasteet edessään. Miten tästä selvitään vai selvitäänkö?
Suomen YK-liitto kertoo World Tourism Daysta eli Maailman turismipäivästä seuraavaa:
Turismi on 2000-luvulla triljoonien dollarien teollisuudenala, kun jo yli miljardi turistia vuosittain matkustavat tutustumaan ja perehdymään vieraisiin kulttuureihin ja maihin ympäri maailmaa. Maailman turistijärjestö UNWTO teki päätöksen turismipäivästä sen kolmannessa yleiskokouksessa Espanjan Torremolinoksessa syyskuussa 1979. Sen tarkoituksena on luoda tietoisuutta turismin sosiaalisesta, kulttuurisesta, poliittisesta ja taloudellista arvosta ja suunnata turismista syntyviä vaikutuksia vuosittuhattavoitteita edistävään suuntaan. Turismiteollisuudessa tehdyillä kestävillä ratkaisuilla on suuri painoarvo näiden tavoitteiden saavuttamisessa.
Huomasin kesällä, että monesti varsinkin somessa ihmiset, jotka reissasivat tai osallistuivat tapahtumiin, syyllistettiin, välillä lähes lynkattiin verbaalisesti. Suu- ja nenäsuojusten käyttösuositus tuli Suomessa eurooppalaisittain verrattain myöhään, ja varsinkin kesällä ilmaiseksikin jaettuja suojuksia jätettiin yleisesti käyttämättä. Olen itsekin kerännyt katseita Etelä-Pohjanmaalla, kun olen suojusta välillä käyttänyt. Voitaisiinko ottaa tämä järkevä käyttäytyminen nyt yhteiseksi asiaksemme? Osallistuin viime viikolla Kilroyn täysin verkossa toteutetun matkamessujen webinaariin matkailun tulevaisuudesta. Kanadalainen esitelmöitsijä kiteytti, että matkailu ei lopu mutta se varmaan muuttaa muotoaan, ja suojautuminen ja ohjeiden noudattaminen varmistaa, että voimme matkustaa. Matkailu elinkeinona on suuri työllistäjä kansainvälisesti, ja vaikka joku yksittäinen ihminen voisi luopua matkailusta pandemian, ilmastonmuutoksen tai muun syyn takia, monet maailman maista ja yrittäjistä ovat täysin riippuvaisia matkailun jatkuvuudesta.
Matkustaminen merkitsee minulle uteliaisuutta elämää ja muita ihmisiä ja kulttuureita kohtaan, uuden oppimista maailmasta ja itsestäni, hyvää ajanvietettä jossa raha ja aika ei koskaan mene hukkaan, tapaa rentoutua, breikkiä arkeen, rakasta harrastusta, iloa, itseilmaisua, itsestäänselvyyttä. Matkustaminen ei ole minulle statussymboli tai tapa päteä. Olen jokaisesta matkastani kiitollinen, sillä elämässä on ollut myös ajanjaksoja, jolloin matkustaminen ei ollut mahdollista. Joskus syy on ollut raha tai aika, nyt pandemia. En haluaisi luopua matkustamisesta, mutta todennäköisesti matkustan tulevaisuudessa vähemmän ja harkitummin.
Covid19-pandemia on huolestuttanut minua ja huolestuttaa edelleen ja se on vaikuttanut elämääni paljon. Vielä 35-vuotiaanakin haaveilen enemmän matkoista ja runsaasta vapaa-ajasta kuin vauvoista tai hauvoista. Toki onnellinen elämä poikaystävän kanssa ja oma ja läheisten terveys on myös korkealla prioriteettilistalla. Minulle on joskus vihjailtu, että kannattaisi jättää se ulkomaille haihattelu ja elää kuten vastuulliset aikuiset, mennä naimisiin ja tehdä lapsia, ajaa ajokortti. Mutta ei kukaan voi määrittää toisen ihmisen valintoja pinnallisiksi, toista huonommiksi tai vääriksi.
Omakotitalon jo omistankin avopuolisoni kanssa, mutta ne talokaupat ei menneet ihan kuin Strömsössä: kun kauan sitten, ennen meidän muuttoamme, tehtyjen rakennusvirheiden laajuus paljastui meille, emme voineet viedä ketään vastuuseen ja nyt pohdimme kaikkia mahdollisuuksia talon osittaisesta korjaamisesta sen purkamiseen asti. Nyt kumpaakin kiinnostaa vain asua mahdollisimman vaivattomasti kerrostalossa kaupungin keskustassa. Ei ole montaa makkaria tai venettä eikä haittaa yhtään. Aurinkoloma jossain lämpimässä olisi ollut kiva tänäkin talvena, mutta tuli nyt kaikkea muuta tähän.
Mihin kaikkeen jatkuvasti muuttuvat koronarajoitukset sitten vaikuttavat ja mikä niissä oikein ahdistaa? Omalla kohdallani vastaus on yksinkertainen: epävarmuus ja odottaminen. Kun ei tiedä, milloin poikkeustilanne tai uusi normaali loppuu. Mitä normaali edes sitten joskus on? Voin tökkiä itseäni vaikka kuinka kovasti hereille ja tämä tosiaan tapahtuu. Kevään eristyksestäkin selvittiin järjissään. Mutta: Voimmeko vielä matkustaa minne päin maailmaa tahansa, kun oma maakunta ei ole koskaan riittänyt eikä tule riittämään oman maailman rajoiksi? Voiko töitä, esimerkiksi opettajan työtä, tehdä huoletta vai pelkäämmekö ihmiskontakteja ja viruksen leviämistä ja sairastumista ja kommunikoimme ruutujen välityksellä? Milloin vapaa-ajasta sekä sosiaalisista kokoontumisista ja huolettomasta tulemisesta ja menemisestä voi taas nauttia ilman turvavälejä ja muita rajoituksia?
Näinä aikoina ei ole kovin motivoivaa olla matkailuun painottuvan blogin pitäjä matkaportaalissa. Lukijoita ei tulvi ovista ja ikkunoista. Täytyy olla luova ja ajatella menemiset kotikaupungissakin matkailuna – ja itse asiassa se on ehkä ollut hienointa tässä kaikessa. Oppia arvostamaan myös lähellä olevaa luontoa, kulttuuria, infraa, tapahtuma- ja palvelutarjontaa eikä ajatella automaattisesti, että Espanjassa tai Singaporessa loma olisi kyllä paljon parempi. Rehellisesti sanottuna ne pitkät bussi-, juna- ja lentomatkat Vietnamiin tai New Yorkiin eivät aina ole olleet pelkästään kivoja vaan myös todella uuvuttavia.
Normaalisti tähän aikaan vuodesta suunnittelisin syyslomareissua ulkomaille ja olisin tehnyt jo ainakin pari ulkomaanreissua. Keskituloisenakin tämä on mahdollista. Tänä vuonna ehdin käydä vain Viron Pärnussa heinäkuun lopussa, kun matkailua vapautettiin ja Suomi ja Viro vielä kuuluivat maihin, joissa oli pieni määrä todettuja koronatartuntoja. Toki kävin vapaaehtoisessa koronatestissä muutama päivä reissun jälkeen, koska sain kurkkuoireita (ilmeisesti kylmässä vedessä uimisen takia). Matkani jälkeen sain kuitenkin aivan tolkuttoman masiksen siitä, että toteutin reissun ulkomaille sekä Kolille ja Tampereella ja kuljin osittain julkisilla liikennevälineillä, ilman suu- ja nenäsuojusta. Saimme heinäkuun lopussa nimittäin tietää, että miehelläni on syöpäkasvain. Hoidettavissa oleva eikä vielä levinnyt, mutta kuitenkin vakava sairaus. Maailma pysähtyi hetkeksi, kunnes totesimme, että nyt tuli tällainen. Suhtautuminen itsestäänselvyyksiin, kuten terveyteen, muuttuu kummasti kun kotona on yhtäkkiä riskiryhmäläinen. Tänne sitä käsidesiä ja pysykää vieraat ihmiset kaukana, kiitos.
Sukuni ja ystäväni asuvat hajallaan eri puolella Suomea. Näin on ollut oikeastaan aina ja se on aina tarkoittanut säännöllistä matkustamista kotimaassa, jotta näkisimme toisemme. Asun itse tällä hetkellä viidennessä maakunnassa elämäni aikana. Normaalisti olisin käynyt sukuni luona Kuopiossa tässä vaiheessa vuotta ainakin kerran keväällä tai menisin viimeistään syyslomalla, kun sitten puolestaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa näin veljeäni sekä riskiryhmään kuuluvaa isääni vasta elokuussa, kun he kävivät meillä uudessa asunnossamme Seinäjoella. Normaalisti näkisin Keski-Suomen ja Helsingin ystäviäni vähintäänkin kaveripikkujouluissa, mutta nyt sellaista ei uskalla edes suunnitella. Viimeisin muuttomme pikkukunnasta Seinäjoen keskustaan on kuitenkin tuottanut minulle valtavasti iloa ja lohtua matkustusrajoitusten keskellä, koska Seinäjoella on ihan mahtavat ravintolat, teatterit, museot, kirjastot, kirpparit, luontoliikunta- ja sisäliikuntapalvelut, ja rautatieasema kivenheiton päässä kotoa.
Työni opettajana siirtyi keväällä pariksi kuukaudeksi etäopetukseen, ja nyt syksyllä ilmassa leijuu jatkuva etäopetukseen siirtymisen uhka. Se on sellainen alitajunnassa painava lisähuoli, koska alaikäisten kanssa etäduunissa on aina omat lisähaasteensa.
Minä voin kuitenkin odottaa ja maailma odottaa meitä. Minulla ei ole mitään hätää, koska minä en ansaitse elantoani matkailusta, se on vain rakas harrastus. Matkailu on kuitenkin melko etuoikeutettujen ihmisten hommaa, ja maailmassa on lukemattomia ihmisiä, jotka eivät ole käyneet kotikyläänsä pidemmällä. Jaksetaan siis odottaa ja tutustutaan sillä välin kauniin kotimaamme tarjontaan, josta löydät paljon vinkkejä minunkin blogistani. Lähiaikojen matkahaaveisiini kuuluvat nyt Vaasa, Tampere, Isokyrö ja Kuopio, lähivuosina taas esimerkiksi Italian Gardajärvi, Serbia, Shanghai ja piiiiiiitkä lista muita kohteita. Haaveilla, uskoa ja toivoa kannattaa ja pitää yhä edelleen.
Mitä ajatuksia teksti herätti? Kommentteja blogiin ei tule koskaan liikaa, sillä olen hylännyt kaikki blogien ja somen kommentointi- ja buustausryhmät. Keskustelu on kuitenkin kiinnostavaa, jos se on aitoa, ja Instagramissa voit myös kommentoida. Postauksen kuvat Lapualta Vanhan Paukun kulttuuri- ja yrityskeskittymän alueelta. Blogiani voit seurata tiiviimmin Instagramissa @lentavajoogamatto.
