Kun näin tämän kirjan pari viikkoa sitten kirjakaupassa, oli pakko ostaa. Hyvä, suorastaan täydellinen ostos, sillä harvoin saan yhtä paljon lukiessa näin paljon oivalluksia sekä ratkaisuja jo päässä pyörineisiin asioihin yhtä aikaa. Olen laittanut sivujen väliin niin paljon kuitteja merkitsemään mahtavia kohtia, etteivät ne mitenkään mahdu yhteen kirja-arvioon. Kun olet lukenut määränsä enemmän self help-kirjallisuutta ja huomannut, että positiivinen ajattelu ei hemmetti sentään vaan aina toimi, lue tämä kirja. Kun olet kurkkuasi myöten tännä kasvamista, kehittymistä ja kehittämistä, tavalla tai toisella ruuhkaisia vuosia, lue tämä.
Mark Manson: Kuinka olla piittaamatta paskaakaan (The Subtle Art of Not Giving a Fuck, 2016)
Atena (Seitsemäs painos, 2019)
216 sivua
Ongelma on tämä: Kulutuskulttuurin ja ”he-hei, elämäni on coolimpaa kuin sinun-”henkisen somemaailman myötävaikutuksella yhteiskunta on tuottanut kokonaisen sukupolven, joka uskoo, että kielteisiä tunteita, kuten ahdistusta, pelkoa ja syyllisyyttä, ei tule hyväksyä. Halu olla onnellisempi on kielteisiä tunteita herättävä olotila. Ikävän olon hyväksyminen on myönteinen kokemus jo itsessään.
Kirjan sanoma ei siis ole, että lakkaat piittaamasta ja haistatat paskan työlle, perheelle, kodille ja kaikelle, vaan se, että valitset tarkkaan, mistä piittaat. Mihin laitat aikasi ja energiasi, millaisia arvosi ovat ja millaista elämää haluat elää.
Älä piittaa paskaakaan on kiteytys, jonka tarkoitus oa auttaa kohtuullistamaan elämälle asetettuja odotuksia ja valitsemaan, mikä on tärkeää ja mikä ei. Tällainen pohdinta johtaa käytännönläheiseksi valaistumiseksi kutsumaani tilaan.
Kirjan käsittelemiä asioita olen pohtinut viime aikoina paljon ja kirja tuli minulle täydelliseen aikaan elämässä, kun olen uuden edessä, mutta uhkaan viedä sinne uuteen kaikki vanhat tapani ja ajatukseni, ne haitallisetkin. Mansonin tyyli on suorasukainen ja kirosanojakin sisältävä. Hiukka saarnaava ja erittäin kärjistävä välillä, mutta myös Mansonin itsensä peliin pistävä ja analyyttinen. Toimii. Välillä tosielämän esimerkit ovat surkuhupaisia: näinkö typeriä me ihmiset olemme? Dave Mustaine sai potkut Metallica-yhtyeestä 80-luvulla, sisuuntui ja perusti Megadeathin. Vuosikymmeniä myöhemmin annetussa haastattelussa hän koki itsensä edelleen epäonnistuneeksi, koska hänen bändinsä ei ollut myynyt yhtä monta miljoonaa levyä kuin Metallica. Jos, jos ja jos. Koska sehän ei riitä, mitä itsellä on, jos toisella on enemmän.
(Arvoista) Arvoissa on kyse priorisoinnista. Yksinkertaistaen voi sanoa, että itsensä kehittämisessä on kyse juuri tästä: priorisoidaan hyviä arvoja huonojen edelle ja välitetään aidosti tärkeistä asioista. Kun välittää paremmista asioista, saa eteensä parempia ongelmia. Kun saa ratkaistavakseen parempia ongelmia, pääsee elämään parempaa elämää.
Kirja on jaettu yhdeksään lukuun:
- Älä yritä
- Onnellisuus on ongelma
- Sinä et ole erikoistapaus
- Kärsimyksen arvo
- Kaikki on valintoja
- Olet ihan pihalla (mutta niin olen minäkin)
- Epäonnistumalla eteenpäin
- Sano ei
- …ja sitten kuolema korjaa
(Sinä et ole erikoistapaus) Tavallisuus ja keskivertous tarkoittavat nykyään epäonnistumista. Harva uskaltaa hyväksyä tavanomaisuuden, koska se tuntuu kuin hyväksyisi samalla sen, ettei koskaan saavuta mitään, ei pääse elämässä eteenpäin eikä elämällä ole merkitystä.
Kuinka minä aloin valita tarkemmin, mistä piittaan ja kuinka opin sanomaan ”ei”
Uskon, että löydämme itsemme tiettyjen kirjojen äärelle syystä. Olen ottanut vuonna 2019 iisimmin kuin vuosiin. Tai ainakin olen tehnyt vähemmän konkreettista kuin vuosiin. Se tuntuu todella hyvältä. Olen ammatiltani opettaja, mutta olen tehnyt vuosia PT:n, ryhmäliikunnanohjaajan ja joogaopen hommia siinä sivussa. Olin pitänyt muutaman kuukauden ohjaustaukoa vain pari kertaa eli yleensä olen ohjannut kesät läpeensä liikuntaa, vaikka opettajan olisi tärkeä palautua täysin vähintäänkin kesällä (mielellään myös lukuvuoden aikana). Olin usein ärtynyt, väsynyt ja aloin tuntea jossain vaiheessa, etten halua koko ajan olla kiireinen ja pää kolmantena jalkana jossain. En tee mitään sillä, että tienaan neljä tonnia kuussa, jos olen koko ajan ylikuormittunut ja tyytymätön. Miksi opettaminen tai liikunnan ohjaaminen sitten on niin rankkaa? Lainaan erästä toista opea yhdessä Facebookin operyhmästä: Kun siellä tunnilla, vaikka kuinka ollaan asiantuntijoita, siellä ei ylikuormittuneella päällä tee yhtään mitään. Tunneilla tarttee olla niin monella tapaa skarppina. Naulan kantaan.
Ystävät ja lähisuku ovat muilla paikkakunnilla. Työtoverit on syystä tai toisesta jääneet enimmäkseen moikkaustasolle, ja ystävät ovat opiskeluajoilta, koska en juurikaan jaksa verkostoitua ja hankkia uusia. Tein myös vuosia niin paljon töitä, ettei vilkkaalle sosiaaliselle elämälle oikein ollut mahdollisuuksia. Toisaalta olen introvertti ja viihdyn paljon yksin – kunhan en ole yksin koko ajan. Olen taipuvainen kääntymään sisään päin ja jos olen yksin pitkiä aikoja, alan ajatella liikaa ja toisaalta tunteet vievät välillä täysin mukanaan.
Pakkomielteinen tunteiden tuijottelu ja niiden merkityksen ylenpalttinen korostaminen jättävät pulaan siitä yksinkertaisesta syystä, että tunteet ovat luonteeltaan ohimeneviä. Tänään iloa aiheuttava asia ei enää piristäkään huomenna, koska ihminen on viritetty haluamaan aina enemmän.
Someen minulla on hyvin ristiriitainen suhde: vietän siellä liikaa aikaa, tulen levottomaksi ja tilkitsen yksin oloa ja yksinäisyyttä sillä, yritän saada lisää lukijoita, seuraajia ja verkostoja – vaan mitä varten? Kaikki työpaikkani olen saanut käymällä haastatteluissa, ystäväni tapaamalla kasvotusten ja parhaimmat hetkeni tosielämässä. En valitettavasti kotikasvatuksessa enkä myöhemminkään koskaan saanut vahvaa itsetuntoa ja lisäksi olen perfektionisti ja kärsin huijari-syndroomasta suunnilleen kaikilla elämän osa-alueilla. Joka toinen päivä some romuttaa mielenterveyttäni ja joka toinen päivä se on inspiraation lähde.
Kun lähtee ulkomaille ensimmäistä kertaa, matka avartaa ajatusmaailmaa valtavasti, koska vertailukohtia on niin vähän. Mutta kun on käynyt 20 maassa, 21. matkakohde ei aiheuta suuria mullistuksia. Kun on käynyt 50 maassa, 51. maassa vieraileminen tarjoaa vieläkin vähemmän lisäarvoa. Sama pätee omaisuuteen, rahaan, harrastuksiin, työpaikkoihin, seksikumppaneihin – kaikkiin pinnallisiin arvoihin, joilla ihmiset itseään usein mittaavat.
Tästä ajatuksesta viisastuneena pidän tämän tekstin myötä heinäkuun alkupuolella hieman blogitaukoa ja vähennän myös somen käyttöä. Olen yrittänyt niin kamalan kovasti kaikenlaista blogini ja sometilieni eteen, ja nyt tarvitsen taukoa. Lopultakin se sometodellisuus ei ole tärkein ja jos joku seuraaja häviää tauon aikana, niin häviää taatusti myös silloin, kun julkaisen paljon. Ajattelin antaa tauon aikana reissulla miehelleni aikaa ja itselleni mahdollisuuksia olla hetkessä ja ottaa valokuvia mahdollisimman vähän eikä ruokakuvia ollenkaan. Hyvä askel tähän suuntaan oli, kun keväällä siirsimme hajonneen läppärin kovalevyltä tiedostoja toiselle läppärille ja siirto meni pieleen. Neljän vuoden matkakuvat tuhoutuivat ja Facebookiin tallennettuna oli niistä vain muutamia (en blogannut vielä silloin). Totesin vaan, että jaahas, onhan meillä muistot ja olikin niin huonolaatuisia kuvia suurin osa, joutikin mennä!
Mitä ajatuksia teksti ja kirja herättivät? Mansonilta löytyy luettavaksi englanniksi suositut kotisivut ja blogi, hyvä juttu esimerkiksi https://mrk.mn/2XzJ9tM. Lisäksi uusi kirja Everything Is Fucked: A Book about Hope on tulossa. Minun somekanavani löydät profiilistani, jos haluat minua seurata. Hyvää alkavaa heinäkuuta!
Pistä halutessasi blogi seurantaan, ja Instassa kesäarvontani 28.6. klo 19 asti.
Kiitos tästä, ihana kirjoitus! Paljon samoja ajatuksia minulla! Itsekin olen monella tavalla vanhan ja uuden välisessä rajamaastossa nyt. Ja mikä onnekkainta, älypuhelimeni on sopivasti alkanut sekoilla juuri nyt! Jos vain suinkin pystyn, haluaisin hankkia nyt ”mummopuhelimen” ja rajoittaa somen käytön minimiin!! Me olemme pian lähdössä lomalle, ja ajattelin, että ehkä ostaisin jo sitä ennen sen mummopuhelimen, ottaisin siihen prepaid-liittymän ja antaisin sen numeron vain muutamalle ”pakolliselle” ihmiselle! Älypuhelin kotiin, ja lomakuvat kameralla! Ärsyttää muutenkin, että on jo kauan tullut kuvattua melkein pelkästään kännykällä, koska sillä eivät kaikki kuvat edes onnistu…
Hyvin sanottu myös tuo huijarisyndrooma ja että joka toinen päivä some hajottaa mielenterveyttä ja joka toinen päivä inspiroi!! Kuin omasta suustani! Toivon oikeastaan, että pystyisin sulkemaan instagramin kokonaan, niin ihana kuin se onkin ja niin ihania ihmisiä kuin siellä tapaa… Mutta jos ihminen on oikeasti someaddikti, hän kärsii siitä, koska ELÄMÄ jää elämättä!! Tätä eivät jotkut sometuttuni ole hyväksyneet, kun olen tästä joskus puhunut, koska heille some on elämä… eli heillä ei kai ole muuta elämää. No, pitäkööt he somensa sitten… Jos joskus sattuisin sulkemaan instan, niin blogistahan mut kyllä löytää… Facebookissa joutuu ehkä vähän olemaan, vaikka harmi kyllä instasta itse tykkäisin enemmän. Mutta koska tykkään siitä liikaa, se koukuttaa… 🙁
Kiitti kommentista, tästähän me jo Instagramissa puhuttiin. Mummopuhelin on hyvä idea! 🙂 Esimerkkinä somen ajankäytöstä: saan paljon enemmän aikaan kotitöitä ja luen paljon enemmän kirjansivuja, mitä vähemmän sometan.
Tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta. Esiin nostamissasi lainauksissa sanotaan asiat halki.
Ajatuksesi somen vähentämisestä olivat myös terveellisiä. Tosin kirjoittelen tätä nyt sosiaaliseen mediaan, mutta olen tietoinen siitä, että some on kupla. Ihmiset vouhottavat liikaa somessa ja somesta. Ikävää vain, että jotkut ottavat vakavissaan kaikki sometöräytykset ilman lähdekritiikin häviääkään ja jotkut pukkaavat sinne kaiken kansan nähtäville mitä vain ilman sekunninkaan harkintaa. Joskus toivoisi, että kaikkiin viestivälineisiin kuuluisi vakiovarusteena edes alkolukko.
Tosin kuka muistaa kahden viikon takaista somekohua? No, eipä juuri kukaan, jos et satu olemaan kansanedustaja, joka on menneisyydessä kirjoitellut törkeyksiä. Yksi esimerkkihenkilöhän on ollut siitämisin sairaslomalla, kun hänen tajunnanvirtaansa kevään vaalien jälkeen nostettiin laajempaan tietoisuuteen. Some tai poliittinen ura eivät selvästikään sovi sellaisille, jotka eivät kestä omien kirjoitustensa ja/tai kuviensa vastaanottoa ja mahdollisia seurauksia.
Hei, kiitti kommentista. Kuten sanoit, monilla meistä on ristiriitainen suhde someen ja sekä hyvät että huonot puolet löytyy tästäkin asiasta. Pidän vähän blogitaukoa mutta samalla tiedostan, että blogin sivukatselut ja oma sijoitus blogiyhteisössä huononee. Mikä sitten lopulta on tärkeää? Se Oikea Elämä tietenkin, kun ei ole ammattisomettaja. Ja mun mielestä kaikilla olisi hyvä olla joku oikea ammatti, koska se päivä voi tulla, ettei somejulkkiksen tekemiset enää kiinnosta ketään.
Kun sinä laitat kuitteja kirjan väliin mielenkiintoisiin kohtiin, niin itse huomasin kun tämän kirjan lopetin, että kännykässä oli 32 valokuvaa sen sivuista :). Minä otan aina kännykkäkuvan mielenkiintoisesta kohdasta ja tässä kirjassa niitä oli todella paljon.
Joo Mari, mä otan paljon kuvia resepteistä ja ennen otin kirjansivuistakin. Sitten ärsyynnyin, että on niin paljon poistettavia kuvia, että siirryin laittamaan kuitteja kirjan väliin (otan vahingossa tosi usein kuitit ostoksista mukaan). Kuvia otan myös vaatteista ja muista jutuista, jotka haluaisin ostaa mutta joita jään harkitsemaan.
kiitti, tuo olikin hyvä vinkki ottaa kuvia tuotteista joita haluaa miettiä vielä yhden yön. Se voisi ollakin hyvä idea eikä muistele tuotetta kultaisten lasien läpi.