Hyppää sisältöön

Tästä reitistä tulee maailman pisin suora lento – 17 tuntia ja 35 minuuttia koneessa

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 14.08.2015
Maailman pisintä lentoa aletaan liikennöidä vuonna 2016.

Jaksaisitko istua yli 17 tunnin lennolla?

Lentoyhtiö Emirates on ilmoittanut aikovansa avata helmikuussa 2016 uuden lentoreitin, josta tulee maailman pisin. Kyseessä on suora lento Dubaista Panaman pääkaupunkiin Panama Cityyn.

Monille matkailijoille tavallinen kymmenen tunnin kaukolentokin hipoo jo sietokyvyn rajoja, mutta yhtiön mukaan Dubain ja Panama Cityn välinen lento tulee kestämään 17 tuntia ja 35 minuuttia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lentoa tullaan liikennöimään Boeing 777-200LR -konetyypillä, josta löytyy turistiluokan ja business-luokan lisäksi myös ensimmäisen luokan paikkoja. Panama City on Emiratesin ensimmäinen kohde Väli-Amerikassa.

Tällä hetkellä maailman pisimmän lennon titteliä kantaa australialaisyhtiö Qantasin reitti Sydneyn ja Dallasin välillä. Lento kestää pisimmillään noin 15 tuntia ja 30 minuuttia.

Perinteisesti poikkeuksellisen pitkät lennot eivät ole nauttineet suurta suosiota. Singapore Airlines liikennöi aikoinaan 19-tuntista reittiä Singaporen ja Newarkin välillä, mutta se lakkautettiin kannattamattomana vuonna 2013.

Lähde: Emirates
Kuva: Flickr / Sarah_Ackerman

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lentoyhtiöiden codeshare-yhteistyö

Yllätyitkö, kun varasit lennon ja lähtöportilla odottaakin eri yhtiön kone? Tätä tarkoittaa codeshare-yhteistyö

Pysäköinti Helsinki-Vantaalla

Näin jätät auton parkkiin Helsinki-Vantaalle – tiesitkö, että yksi hotelliyö voi tuoda ilmaisen pysäköinnin loman ajaksi?

Norjan Kirkkoniemi

Finnairilta uusi reitti kesäkaudelle 2025 – lisävuoroja useille reiteille

Lentokoneen jättöpyörre

Näkymätön vaara säikäyttää kokeneenkin lentäjän – jättöpyörre voi kääntää lentokoneen ympäri

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja