Hyppää sisältöön

Se aika vuodesta – lentokenttä ilmestyy kuin tyhjästä ja häviää viikon kuluttua

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 21.08.2016
Viikon ajan vuodessa toimivalla lentokentällä on virallinen lentokenttänumero.

Aavikkofestareille lentokoneella

Nevadan osavaltiossa Yhdysvalloissa sijaitsevalle Black Rockin aavikolle on suurimman osan vuodesta hankala kuvitella ihmismassoja – tai lentokenttää. Elo-syyskuun vaihteessa erämaa saa kuitenkin vuosittain väliaikaisen lentokentän.

Kyseessä on Burning Man -festivaalia varten aukeava Black Rock -lentokenttä, jolle liikennöivät sekä yksityiskoneet että kävijöille lippuja myyvät pienkoneet. Viikon ajan vuodessa toimiva lentokenttä rekisteröitiin vuonna 1997.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tältä lentokentältä on turha odottaa ravintoloita, myymälöitä tai edes lentoasemarakennusta, mutta Black Rock lukeutuu silti virallisten lentokenttien joukkoon. Sillä on kansainvälisen ilmakuljetusliitto IATA:n myöntämä lentokenttänumero 88NV.

Viikon mittainen Burning Man alkaa vuosittain elokuun viimeisenä maanantaina. Kulttimainetta nauttiva tapahtuma kerää Nevadan autiomaahan noin 65 000 kävijää, jotka muodostavat yhdessä väliaikaisen aavikkokaupungin.

Vaikka suurin osa festivaalikävijöistä saapuukin paikan päälle autokyydillä, odotetaan Black Rockin lentokentälle Daily Mailin mukaan vuosittain muutamia satoja lentokoneita.

Lentokentällä ei ole lennonjohtotornia, ja noin kolmen kilometrin mittaiset kiitoradat merkitään aavikolle ennen lentokentän avautumista. Kuten Burning Man, myös lentokenttä rakentuu vapaaehtoisten toimesta.

Lento Burning Man -festivaalille

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Burning Man on monella tapaa poikkeuksellinen tapahtuma. Kaupankäynti on festivaalilla kielletty, joten osallistujat tuovat kaiken tarvitsemansa mukanaan. Paikan päällä tuotteita voi vaihtaa muiden kävijöiden kanssa. Yhteisöllisyys on festivaalilla tärkeä arvo.

Osallistujat majoittuvat aavikolle teemoittain jaettuihin leireihin. Shortsit ja t-paidat voi tällä festivaalilla unohtaa – mielikuvituksellisiin asuihin panostaminen kuuluu tapahtuman henkeen.

Tapahtuman filosofian mukaisesti osallistujat kuljettavat kaiken aavikolle tuomansa mukanaan lähtiessään pois festivaalilta. Aavikolle rakennetut massiiviset installaatiot poltetaan.

Myös Black Rockin lentokenttä noudattaa samaa linjaa: festivaalin loputtua se häviää aina seuraavaan vuoteen saakka.

Lähde: Daily Mail
Kuva: Flickr / fabola, Flickr / jurvetson

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Helsinki-Vantaan lentoasema

Matkustajat valitsivat: Helsinki-Vantaa Pohjois-Euroopan paras lentoasema

Lento vauvan kanssa

Ensimmäinen lento vauvan kanssa voi jännittää – lue vinkit sujuvaan matkaan

Lentoyhtiöiden codeshare-yhteistyö

Yllätyitkö, kun varasit lennon ja lähtöportilla odottaakin eri yhtiön kone? Tätä tarkoittaa codeshare-yhteistyö

Pysäköinti Helsinki-Vantaalla

Näin jätät auton parkkiin Helsinki-Vantaalle – tiesitkö, että yksi hotelliyö voi tuoda ilmaisen pysäköinnin loman ajaksi?

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja