Hyppää sisältöön

Palaako sinullakin pinna helposti lentoasemalla? Sitä sattuu jokaiselle – ja siihen on hyvä syy

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 30.01.2018
Matkastressi iskee helposti lentoasemalla, kun ollaan uudessa ympäristössä ja tavoitteena on ehtiä koneeseen ongelmitta. Syyt lentokenttästressiin ovat selvät: hallinnan puute, kiire ja ihmispaljous.

Lentokentän puitteet madaltavat stressitasoja

Helsinki-Vantaan lentoasema on rankattu Euroopan parhaimpien lentoasemien joukkoon erityisesti hyvän palvelutarjontansa vuoksi. Lentokenttää hallinnoivan Finavian mukaan Helsinki-Vantaalla panostetaan hartiavoimin siihen, että matkustajat tuntisivat olonsa luottavaisiksi ja kiireettömiksi.

Lentomatkustaminen on monelle kaukana arkipäiväisestä, mistä syystä se nostaa helposti stressitasoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Stressaavimmat osuudet ovat aivan matkustajapolun alussa: kentälle tullessa, lähtöselvityksessä ja turvatarkastuksessa. Kun matkustajat ovat päässeet turvan läpi, he yleensä rentoutuvat, kertoo Finavian asiakaskokemuspäällikkö Johanna Laakso.

– Me pyrimme tietysti helpottamaan stressiä kaikilla mahdollisilla tavoilla, jotta matkustajan kokemus kentällä toimimisesta olisi mahdollisimman sujuva.

Kolme syytä lentokenttästressiin

Lentokentän stressaavuus johtuu tutkimusten mukaan kolmesta eri tekijästä: hallinnan puutteesta, kiireestä ja ihmispaljoudesta sekä melusta. Nämä luovat tilanteet, jossa monet kokevat hankalaksi pysytellä rauhallisena ja rentona.

– Ympäristöpsykologian näkökulmasta voi ajatella, että ihmisellä on luontainen tarve hallita ympäristöään. Lentoasemalla taas on useita elementtejä, joiden takia hallinnan tunne on vähäisempi: kentällä liikkuminen on säädeltyä ja matkustaja on erilaisten rutiinien ja tarkastusten kohteena, sanoo psykologi Annu Haapakangas.

Vähän matkustavalle lentokenttä on vieras ympäristö, mikä vähentää hallinnan tunnetta. Paljon matkustavalla taas on omat rutiinit ja paikat, joten lentokentällä on paljon tuttua, eikä sitä koeta stressaavana ympäristönä. Selkeät opasteet helpottavat myös ensikertalaisen stressinhallintaa, ja niihin on panostettu Helsinki-Vantaalla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Myös pelko lennolta myöhästymisestä herättää stressiä, mutta Helsinki-Vantaan kompaktin koon vuoksi matkustaja ei joudu pahimmassakaan tapauksessa taittamaan pitkää matkaa portilta tai turvatarkastuspisteestä lähtöportille.

Inka KhanjiHelsinki-Vantaan lentoasema
Helsinki-Vantaan lentoasemalla sijaitseva jokamiehen lounge on rauhallinen oleskelupaikka kiireisellä kentällä.

Lentokentän kiireisimmät tunnit ja valtava väenpaljous ovat monelle suuria stressitekijöitä.

– Englanniksi ilmiötä kutsutaan käsitteellä crowding stress, millä viitataan tilanteeseen, jossa henkilöllä on paljon vieraita ihmisiä sosiaalisella reviirillään, jolloin yksityisyyttä ja omaa tilaa ei ole mahdollista säädellä, kuvailee Haapakangas.

– Se saattaa aiheuttaa fysiologisiakin reaktioita, eli syke ja verenpaine nousevat, ja negatiiviset tunteet nousevat pintaan.

Stressaavalla hetkellä Helsinki-Vantaan lentoasemalla löytää hiljaisuutta kentän rauhoittumiseen tarkoitetuista paikoista. Esimerkiksi lähtöportin 31 lähistöllä sijaitseva Kainuu-lounge tarjoaa rauhallisen ilmapiirin hektisessä lentokenttäympäristössä.

>> Lue myös: Ruuhka Helsinki-Vantaalla? Näiden vinkkien avulla pääset lähtöportille nopeasti

Lähde: Finavia
Kuvat: Inka Khanji

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Pysäköinti Helsinki-Vantaalla

Näin jätät auton parkkiin Helsinki-Vantaalle – tiesitkö, että yksi hotelliyö voi tuoda ilmaisen pysäköinnin loman ajaksi?

Helsinki-Vantaan lentoasema

Näin toimit lentokentällä – kaikki mitä haluat tietää ennen ensimmäistä lentoa

Helsinki-Vantaan reitit kesällä

Näihin kohteisiin pääset kesällä suorin lennoin Helsinki-Vantaalta – katso jättilista

Helsinki-Vantaan lentoasema

Helsinki-Vantaalle arvostettu palkinto: Euroopan paras omassa kokoluokassaan

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja