Hyppää sisältöön

Mitä kulissien takana tapahtuu, kun vasta jonotat turvatarkastuksessa? Nämä asiat tehdään ennen lentoa

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 14.11.2019
Ennen lentoa tapahtuu paljon sellaista, mitä tavallinen matkustaja ei näe.

Lentohenkilökunnan päivä ei ala lennosta

Matkustajat eivät ole ainoita, jotka joutuvat tulemaan kentälle hyvissä ajoin ennen lentoa. Lentohenkilökunta aloittaa työt pääsääntöisesti tunnin tai puolitoista ennen lennon suunniteltua lähtöaikaa.

Aikaa, jolloin lentohenkilökunnan tulee olla töissä, kutsutaan sisäänkirjautumisajaksi. Ylimääräinen aika ei ole varokeino myöhästelijöiden varalta, vaan tunti ennen lähtöä on tehokasta valmisteluaikaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Päivä alkaa yleensä lentoyhtiön tiloissa lähellä lentokenttää. Sekä matkustamohenkilökunta että lentäjät käyvät erikseen läpi omat työnkuvansa ja lentoon liittyvät erikoisuudet.

Matkustamohenkilökunnalla valmisteluun voi kuulua muun muassa se, että lennolla on mukana avustettava matkustaja. Lentäjät puolestaan käyvät läpi reitin, lentokenttien erikoispiirteet ja matkan sääolot läpi. Jokaisella lennolla on myös varalentokenttänsä, jonne lennetään, jos alkuperäiseen määränpäähän ei pääse.

Elina VenttolaNorwegianin lentohenkilökunta
Norwegianilla kunkin lennon henkilökunta kokoontuu lentoyhtiön tiloissa lennosta riippuen tuntia tai yli tuntia ennen lähtöä.

Lopuksi koko lentohenkilökunta kokoontuu kapteenin johdolla ja käy lyhyesti koko lennon tärkeimmät yksityiskohdat läpi. Monesti voi käydä niinkin, että työkaverit ovat ennalta tuntemattomia, jolloin päivä aloitetaan esittäytymisillä.

Tuuraaja voidaan hälyttää 90 minuuttia ennen

Päivystysvuoro kuuluu jokaisen lentoalalla työskentelevän arkeen, ja monesti paikalla on työntekijä, joka on hälytetty mukaan lyhyellä varoitusajalla.

Päivystävä työntekijä astuu kuvioon silloin, kun joku lentohenkilökunnasta sairastuu tai lennolla tarvitaan jostakin syystä enemmän henkilökuntaa. Yksi syy päivistäjän hälyttämiseen on konetyypin vaihtuminen: sekä lentäjillä että matkustamohenkilökunnalla voi olla kelpuutukset vain tiettyihin konetyyppeihin, joihin heidät on koulutettu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Päivystys vaatii joustavuutta, sillä työvuoroon voi päätyä vain 90 minuuttia ennen lennon lähtöä, ja esimerkiksi kaukana lentokentästä asuvat päivystäjät joutuvat lähtemään paikalle parhaassa tapauksessa heti, kun puhelin soi. Päivystysvuoro ei katso perhetilannetta, vaan se on edessä kaikilla lentohenkilökuntaan kuuluvilla.

Polttoaine pitää tilata ennen lähtöä

Tiesitkö, että lentäjät tilaavat jokaista lentoa varten polttoaineen noin tuntia ennen lentoa? Lentäjien tehtäviin kuuluu selvittää, paljonko polttoainetta tarvitaan lennolla ja välittää tieto lentokentälle, joka toimittaa polttoaineen koneeseen juuri ennen lentoa.

Elina Venttola
Oletko miettinyt, mitä lentäjät ja matkustamohenkilökunta tekevät ennen lähtöä?

Syy siihen, miksei lentokoneen tankkeja täytetä joka lennolla piripintaan johtuu siitä, ettei lentokone voi laskeutua liian täysillä polttoainetankeilla, koska se painaa liikaa. Onkin siis lentäjien vastuulla laskea, paljonko kullakin reitillä palaa polttoainetta.

Lennon polttoainetarpeeseen vaikuttavat muun muassa matkustajien määrä ja sääolosuhteet sekä se, että tankkiin pitää jäädä varaa myös varakentälle lentämiseen.

Kone tarkastetaan ennen lähtöä ulkopuolelta

Matkustajat eivät juuri koskaan näe, kun lentäjä tarkistaa lentokoneen ulkopuolelta, mutta usko tai älä, se tapahtuu jokaisella lennolla. Oli aurinkoista tai sateista, pimeää tai valoisaa, ennen lentoa tehtäviin valmisteluihin kuuluu aina koneen ulkoisen kunnon tarkistaminen.

Tarkistaessaan konetta lentäjä kiertää sen ympäri ja arvioi silmämääräisesti lentokoneen kriittisimmät osat: anturit, tutkat ja koneen rakenteen laskeutumistelineestä näkyviin moottoreihin ja johtoihin. Koneen tarkistamisessa auttaa myös lentokentän huoltohenkilökunta, joka toimittaa viimeisimmät tiedot lentokoneesta lentäjille.

Elina Venttola
Lentokone tarkistetaan myös ulkopuolelta ennen lähtöä.

Ennen lentoa sekä lentokoneessa että lentokentällä käydään läpi listoja, joiden kaikki kohdat pitää varmistaa, ennen kuin kone voi turvallisesti lähteä liikkeelle. Lentäjien listaan kuuluvat muun muassa oikeiden valojen kytkeminen päälle, moottorien tilan tarkistaminen ja siipien liikkuvien osien oikean asennon varmistaminen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Myös matkustamon turvallisuus tarkistetaan

Lentäjät eivät ole ainoita, jotka suorittavat turvallisuustarkistuksia lentokoneessa. Koska myös matkustamohenkilökunnan työstä suurin osa on turvallisuuteen liittyvää, myös heidän tulee tarkistaa matkustamon turvallisuus ennen lähtöä.

Matkustamohenkilökunnan vastuulla on muun muassa varmistaa, että lentokone on siisti, kaikilla paikoilla on turvallisuusohjeet ja tarjoilukärryt on laitettu tiukasti paikoilleen ennen lähtöä.

Juttuun on haastateltu Norwegianin Helsinki–Vaasa-ensilennon miehistöä.

>> Lue myös: Nämä 13 asiaa tapahtuvat kaukolennolla niin salaa, että et edes huomaa

Teksti: Elina Venttola
Kuvat: Shutterstock, Elina Venttola

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Helsinki-Vantaan lentoasema

Matkustajat valitsivat: Helsinki-Vantaa Pohjois-Euroopan paras lentoasema

Lento vauvan kanssa

Ensimmäinen lento vauvan kanssa voi jännittää – lue vinkit sujuvaan matkaan

Lentoyhtiöiden codeshare-yhteistyö

Yllätyitkö, kun varasit lennon ja lähtöportilla odottaakin eri yhtiön kone? Tätä tarkoittaa codeshare-yhteistyö

Pysäköinti Helsinki-Vantaalla

Näin jätät auton parkkiin Helsinki-Vantaalle – tiesitkö, että yksi hotelliyö voi tuoda ilmaisen pysäköinnin loman ajaksi?

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja