Hyppää sisältöön

Kymmenen yleistä lentomyyttiä – joko tiesit, etteivät nämä uskomukset pidä paikkaansa?

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 09.12.2022
Nämä lentomatkailuun liittyvät myytit sinäkin olet kuullut. Mutta miksi ne eivät ole totta?

1. Matkapuhelin voi aiheuttaa onnettomuuden

Matkustajia pyydetään sulkemaan elektroniset laitteet lentokoneen nousua ja laskua varten. Oletko joskus unohtanut laitteen päälle ja kauhistunut sitä, mitä olisi voinut tapahtua? Aivan näin pienestä lentoturvallisuus ei onneksi ole kiinni. Häiriösignaalit ovat periaatteessa mahdollisia – erityisesti jos kaikki matkustajat käyttäisivät laitteitaan – mutta jos puhelimen lentotila olisi elämän ja kuoleman kysymys, valvottaisiin sitä nykyistä tarkemmin.

2. Koneen oven voi avata kesken lennon

Ilmassa aukeava lentokoneen ovi on kuin kohtaus toimintaelokuvasta. Välillä uutisissakin vilahtelevat matkustajat, jotka ovat joko raivopäissään tai eksyneinä yrittäneet riuhtoa ovea auki. Jokainen lentopelosta kärsivä voi keventää mieltään sillä faktalla, että lentokoneen ovea ei ole mahdollista avata kesken lennon. Matkustamon paineistettu ilma pitää huolen siitä, ettei ovea voi tempaista auki vahingossa tai edes yrittämällä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

3. Lentokoneessa humaltuu helpommin

Moni matkustaja elää siinä luulossa, että lentokoneessa humaltuu helpommin kuin maan kamaralla. Kyseessä ei kuitenkaan ole fakta, vaan enemmänkin tunne, joka liittyy tutkijoiden mukaan matalaan ilmanpaineeseen ja veren ohentuneeseen hapenottokykyyn. Lentomatkustajat myös istuvat pitkään paikoillaan, jolloin humaltumisen saattaa huomata vasta seisomaan noustessa.

4. Lentäjät eivät tee mitään – kaikki on automatisoitu

Moderni teknologia on luonut kuvitelman siitä, ettei lentäjien tarvitse tehdä juuri mitään autopilotin hoitaessa työt. Vaikka lentäminenkin onkin pitkälti automatisoitu, on matkan turvallisuus lopulta aina ammattitaitoisten lentäjien käsissä. Nousun, laskeutumisen ja muiden kriittisten vaiheiden aikana autopilottia ei The Points Guyn haastatteleman lentäjän mukaan käytetä.

ShutterstockKoska autopilottia käytetään lennolla?
Autopilotin käyttäminen ei tarkoita sitä, etteivätkö lentäjät olisi ohjaamossa koko ajan tilanteen tasalla.

5. Jos moottori hajoaa, peli on menetetty

Ajatus lentokoneen moottorin hajoamisesta kesken matkan voi saada kokeneenkin reissaajan sydämen jättämään muutaman lyönnin välistä. Teknisiin vikoihin on kuitenkin aina varauduttu: matkustajakone käyttää mahdollisen vian ilmetessä toista moottoria. Laskeutuminen saattaa onnistua turvallisesti jopa täysin ilman moottoreita.

6. Lentokoneesta pudotetaan matkustajien jätöksiä

Yksi ilmailualan vanhoimmista myyteistä liittyy matkustajien jätöksiin. Urbaani legenda saattaa väittää lentokoneiden pudottavan wc-tiloihin kertyneitä jätöksiä ilmasta maahan, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Tosi asiassa jätökset imetään lennon jälkeen kuorma-auton tankkiin.

7. Lentokoneruoka on aina mautonta

Lentoyhtiöitä on helppo syyttää mauttoman ruoan tarjoilemisesta lennolla. Asialle löytyy kuitenkin toinenkin selitys. Kymmenen kilometrin korkeudessa matkustajien aistit heikkenevät siten, että ruokakaan ei tunnu maistuvan miltään. Makuaisti makeaan ja suolaiseen laskee jopa 30 prosenttia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

8. Happinaamareissa on rajattomasti happea

Kuvittelitko, että onnettomuustilanteessa laskeutuvasta happinaamarista riittää rajattomasti happea? Asia ei ole aivan näin. Turvallisuusväline on suunniteltu siten, että happea riittää noin varttitunniksi koneen laskeutuessa korkeuteen, jossa naamareille ei enää ole tarvetta.

ShutterstockLentomatkailun myytit
Ilmailuala on täynnä urbaaneja legendoja.

9. Tyylikäs pukeutuminen vie business-luokkaan

Ykköset päälle häämatkalle vievälle lennolle ja ilmainen matkustusluokan korotus on taattu – vai miten se menikään? Toisin kuin monesti kuvitellaan, siisti vaatetus ja tarinat merkkipäivistä eivät takaa kenellekään upgradea. On paljon todennäköisempää, että lentoyhtiöt palkitsevat matkustusluokan korotuksella kanta-asiakkaita tai hyvittelevät matkustajia, joiden reissulla on mennyt jokin pieleen.

10. Turbulenssi tai salamanisku ovat vaarallisia lentokoneelle

On totta, että voimakas turbulenssi aiheuttaa helposti turvattomuuden tunnetta kymmenen kilometrin korkeudessa. Turbulenssi on kuitenkin lentäjille arkipäivää, eikä se itsessään aiheuta lento-onnettomuuksia. Koneet on myös suunniteltu kestämään esimerkiksi salamaniskuja. Koneeseen saattaa iskeä salama jopa niin, etteivät matkustajat edes huomaa sitä.

Lue myös: Viisi yleistä myyttiä halvoista lennoista – mikä on totta ja mikä tarua?

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Shutterstock

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Helsinki-Vantaan lentoasema

Matkustajat valitsivat: Helsinki-Vantaa Pohjois-Euroopan paras lentoasema

Lento vauvan kanssa

Ensimmäinen lento vauvan kanssa voi jännittää – lue vinkit sujuvaan matkaan

Lentoyhtiöiden codeshare-yhteistyö

Yllätyitkö, kun varasit lennon ja lähtöportilla odottaakin eri yhtiön kone? Tätä tarkoittaa codeshare-yhteistyö

Pysäköinti Helsinki-Vantaalla

Näin jätät auton parkkiin Helsinki-Vantaalle – tiesitkö, että yksi hotelliyö voi tuoda ilmaisen pysäköinnin loman ajaksi?

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja