Hyppää sisältöön

Kymmenen asiaa, jotka eivät ikinä jää lentoemänniltä huomaamatta – itse et edes näe niitä

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 31.07.2019
Matkustamohenkilökunta koulutetaan tarkkailemaan ympäristöään koko ajan.

1. Kun matkatavarat puuttuvat

Useimmat matkustajat tarvitsevat reissuun vähintään pienen käsimatkatavaran. Matkustamohenkilökunnan huomion kiinnittävätkin matkustajat, joilla ei jostain syystä näytä olevan lainkaan matkatavaroita.

2. Matkustajien huonot päivät

Jos pinnasi on kiristynyt matkustuspäivän aikana, et todennäköisesti pysty salaamaan sitä lentoemänniltä ja stuerteilta. United-lentoyhtiölle työskentelevä matkustamohenkilökunnan jäsen kertoo huomaavansa matkustajien huonot päivät. Kasvoista voi myös nähdä, jos matkustaja on itkenyt.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

3. Salaperäisen “ding”-äänen merkitys

Lentomatka on täynnä erilaisia “ding”-ääniä, joilla on omat salaiset merkityksensä. Matkustajat eivät tiedä mistä on kyse, mutta lentoemännät ja stuertit osaavat lukea tilanteen heti merkkiäänien lukumäärän perusteella. Äänet voivat viitata esimerkiksi turvavyövaloon tai miehistön keskinäisiin kutsuihin.

4. Apua tarvitsevat matkustajat

Matkustamohenkilökunta on koulutettu havaitsemaan tilanteet, joissa heidän apunsa on erityisen tärkeää. Yksin pienten lasten kanssa matkustava äiti tai isä arvostaa ylimääräistä käsiparia. Käsinojaa tuskaisena puristava lentopelkoinen matkustaja taas saattaa kaivata juttukaveria.

5. Lähin uloskäynti

Lentoemännät ja stuertit tietävät aina, missä heitä lähin hätäuloskäynti sijaitsee – olivat he sitten missä tahansa päin konetta.

ShutterstockMatkustamohenkilökunta tarkkailee ympäristöään lennolla
Lentokoneen turvatoimet ovat aina matkustahenkilökunnan mielessä.

6. Hermostuneet matkustajat

Jos kärsit lentopelosta, matkustamohenkilökunta yleensä huomaa tilanteen ja voi yrittää toimia tukenasi. Joskus se tarkoittaa rohkaisevia sanoja, toisinaan Business Insiderin jututtaman stuertin mukaan jopa lasillista viiniä.

– Erotan hermostuneen matkustajan jo kaukaa, sanoo PSA Airlinesin stuertti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

7. Kepulikonstit matkatavaroiden kanssa

Oletko joskus yrittänyt pitää käsimatkatavaroita sylissäsi, kun et ole jaksanut nousta laittamaan niitä istuimen yläpuolella olevaan lokeroon tai edessä olevan istuimen alle? Ei kannata – matkustamohenkilökunta huomaa tämän aina.

8. Wc-tilojen sijainti

Hätäuloskäyntien tapaan myös wc-tilojen sijainti on piirtynyt matkustamohenkilökunnan mieleen niin automaattisesti, etteivät lentoemännät ja stuertit joudu ikinä pälyilemään ympärilleen. Tiesitkö muuten, että helpotat matkustamohenkilökunnan työtä odottamalla vessareissua siihen saakka, kunnes kone on saavuttanut lentokorkeuden ilmassa?

9. Lentokoneiden likaisimmat paikat

Mesa Airlinesin lentoemännän mielestä on jopa huvittavaa, etteivät matkustajat tunnu pitävän koneen matkustamoa likaisena. Miehistö kuitenkin tietää totuuden: lentokone kuhisee bakteereita ja paikkoja, joita ei ehditä siivota lentojen välissä.

10. Matkustajien vaatetus

Tavalliseen massaan sulautuvat asut tuskin jäävät matkustamohenkilökunnan mieleen, mutta poikkeuksellinen vaatetus herättää ammattilaisten huomion. Matkustamohenkilökunnan mielestä voi olla epäilyttävää, jos joku esimerkiksi pukeutuu isoon talvitakkiin keskellä kesää.

Lue myös: Haaveiletko lentoemännän ammatista? Näin pääset alkuun

Lähde: Business Insider
Kuva: Istockphoto

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Helsinki-Vantaan lentoasema

Matkustajat valitsivat: Helsinki-Vantaa Pohjois-Euroopan paras lentoasema

Lento vauvan kanssa

Ensimmäinen lento vauvan kanssa voi jännittää – lue vinkit sujuvaan matkaan

Lentoyhtiöiden codeshare-yhteistyö

Yllätyitkö, kun varasit lennon ja lähtöportilla odottaakin eri yhtiön kone? Tätä tarkoittaa codeshare-yhteistyö

Pysäköinti Helsinki-Vantaalla

Näin jätät auton parkkiin Helsinki-Vantaalle – tiesitkö, että yksi hotelliyö voi tuoda ilmaisen pysäköinnin loman ajaksi?

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja