Hyppää sisältöön

Kuinka paljon lentoemännät tietävät sinusta? Älä säikähdä, mutta se on enemmän kuin luulit

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 25.06.2018
Matkustamohenkilökunta saattaa tietää sinusta enemmän kuin uskoisit.

Mitä tietoja matkustajista jaetaan?

Lentomatkustajat tietävät joutuvansa jakamaan henkilötietonsa ennen jokaista lentoa. Koneessa et ehkä kuitenkaan tulisi ajatelleeksi matkustamohenkilökunnan tietävän sinusta muuta kuin mahdollisesti kansallisuuden ja puhumasi kielen.

Matkustamohenkilökunnan työhön kuuluu matkustajien tarkkailu, mutta lentoemännillä ja stuerteilla on myös konkreettisia apuvälineitä. Amerikkalaismedia Wall Street Journal kertoo Yhdysvalloissa yleistyneestä käytännöstä, jossa hyödynnetään teknologiaa matkustajien tietojen jakamiseen lennon aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ja tietojahan lentoyhtiöillä riittää. Varaamiesi lentojen perusteella yhtiöt tietävät esimerkiksi koska synnyit, missä asut, mihin kohteisiin matkustat ja millaisia ostoksia teet koneessa.

Lentoyhtiö United Airlines on ottanut käyttöön sovelluksen, jonka kautta matkustamohenkilökunnalla on mahdollisuus päästä käsiksi matkustajien tietoihin. Lentoemäntien ja stuerttien käytössä on tabletteja taustatietojen tarkistamista varten.

Sovelluksen kautta matkustamohenkilökunta näkee esimerkiksi matkustajien kanta-asiakkuustason. Usein samalla yhtiöllä matkustajien tietoihin on kerätty faktoja viideltä aiemmalta lennolta. Menikö kaikki hyvin vai onko aiemmin tapahtunut virheitä, joita ehkä pitäisi hyvitellä?

Matkustajien tiedoista selviävät myös esimerkiksi poikkeuksellisen tiukat vaihtoyhteydet, mahdolliset merkkipäivät, ilman vanhempia matkustavat alaikäiset sekä matkustajien erityistoiveet.

Lisääntyneen tiedon tarkoituksena on helpottaa matkustamohenkilökunnan työtä sekä tarjota matkustajille entistä yksilöllisempää palvelua. Amerikkalaisen matkustamohenkilökunnan liiton mukaan on kuitenkin kyseenalaista, helpottaako vai vaikeuttaako informaatiotulva haastavaa työtä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mobiililaitteita hyödynnetään matkustamohenkilökunnan työssä

Lentoyhtiöt joutuvat tasapainottelemaan tietojen jakamisen ja yksityisyydensuojan kanssa. On selvää, että monet matkustajat pitäisivät asiansa mieluiten omana tietonaan. Nähtäväksi jää, onko lentoemännän vastaisuudessa hyväksyttävää ehdottaa matkustajalle tämän aiemmilla lennoilla usein tilaamaa juomaa.

Matkustajien syntymäpäivät näkyvät tiedoissa, mutta niiden nostaminen esiin on lentoemäntien ja stuerttien oman harkintakyvyn varassa. Kaikki eivät ilahdu julkisista onnitteluista ja lahjoista, vaan tilannetta on osattava lukea.

Vastavaanlaisia käytäntöjä ovat kokeilleet myös muut lentoyhtiöt. Esimerkiksi JetBluen matkustamohenkilökunnalla on tarjoiluvaunuissaan tabletit, jonka kautta on helppo tarkistaa matkustajien henkilöllisyydet.

American Airlinesin matkustamohenkilökunnalla on mahdollisuus tiedottaa mobiililaitteiden avulla mahdollisista puutteista tai välikohtauksista lennolla. Lennon jälkeiseltä paperityöltä vältytään, kun asiaan puututaan heti.

Alaska Airlines on puolestaan hyödyntänyt mobiililaitteita tarjoamalla matkustamohenkilökunnalle sovelluksen, jonka kautta on entistä helpompaa ja nopeampaa raportoida seksuaalisesta häirinnästä lennolla.

Entä miten matkustajat voivat hyötyä siitä, että lentoemännät ja stuertit pääsevät käsiksi heidän tietoihinsa? Hyviä uutisia usein samalla yhtiöllä lentäville matkustajille: kanta-asiakkaihin kiinnitetään lentoyhtiöiden mukaan erityistä huomiota.

Lentoyhtiöiden mukaan tietoja matkustajien käytöksestä ei kirjata ylös, ellei kyseessä ole esimerkiksi häiriköintitapaus.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lue myös: Oletko kuullut lentoyhtiön salaisista pisteistä? Nämä asiat vaikuttavat siihen, miten sinut arvotetaan

Lähde: Wall Street Journal
Kuva: United Airlines

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Helsinki-Vantaan lentoasema

Matkustajat valitsivat: Helsinki-Vantaa Pohjois-Euroopan paras lentoasema

Lento vauvan kanssa

Ensimmäinen lento vauvan kanssa voi jännittää – lue vinkit sujuvaan matkaan

Lentoyhtiöiden codeshare-yhteistyö

Yllätyitkö, kun varasit lennon ja lähtöportilla odottaakin eri yhtiön kone? Tätä tarkoittaa codeshare-yhteistyö

Pysäköinti Helsinki-Vantaalla

Näin jätät auton parkkiin Helsinki-Vantaalle – tiesitkö, että yksi hotelliyö voi tuoda ilmaisen pysäköinnin loman ajaksi?

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja