Hyppää sisältöön

Ahdistavatko lentopäästöt? Kahdeksan vaihtoehtoa, jotka vähentävät lentomatkailun ympäristökuormaa

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 04.09.2019
Lentomatkailusta aiheutuvat päästöt ovat yhä useamman mielessä matkaa varatessa. Tässä kahdeksan vaihtoehtoa, joiden avulla voit vähentää päästöjä – joko kuulit näistä?

1. Tutustu lentoyhtiöiden omiin kompensointipalveluihin

Lentoyhtiöt tarjoavat matkustajille helppoja ratkaisuja lentopäästöjen kompensoimiseksi. Esimerkiksi Finnair tarjoaa matkustajilleen Push for change -palvelunsa kautta mahdollisuuden hyvittää päästöt kahdella tavalla: joko tukemalla päästövähennysprojektia tai kompensoimalla päästöjä ostamalla biopolttoainetta. Yhtiö kertoo lisäksi hyvittävänsä oman henkilöstönsä päästöt tukemalla valitsemaansa päästövähennysprojektia.

Palvelu tekee päästöjen hyvittämisestä hyvin helppoa ja vaivatonta, sillä matkustajat voivat ostaa hyvitystä paitsi rahalla myös Finnair Plus -pisteillä. Lisäksi summat ovat pieniä, mikä voi herättää kysymyksen siitä onko kompensaatio kuitenkaan riittävä, mutta toisaalta pieni summa rohkaissee yhä useampaa osallistumaan päästöjen hyvittämiseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
ShutterstockLentopäästöjen kompensointi
Lentoyhtiöiden tarjoamat omat kompensaatiopalvelut tekevät päästömaksujen maksamisesta helppoa.

Päästöhyvitysmaksu on yhden euron edestakaisesta kotimaan lennosta, kaksi euroa edestakaisesta Euroopan lennosta ja kuusi euroa edestakaisesta kaukolennosta. Summat on laskettu keskimääräisen päästömäärän ja Finnairin yhteistyöprojektissa saadun hiilidioksiditonnin vähentämisen kustannusten perusteella. Lentoyhtiön valitsema yhteistyöprojekti vähentää hiilen kulutusta ja paikallisten metsien hakkuuta Mosambikissa Pohjoismaiden ympäristörahoitusyhtiö NEFCO:n kautta.

Biopolttoainetta taas voi ostaa 10, 20 tai 65 eurolla riippuen siitä, minkä mittaisen lennon päästöjä haluaa vähentää. Finnairin mukaan biopolttoaineen käyttö vähentää päästöjä raaka-aineesta riippuen 60–80 prosenttia.

Myös Norwegianilta on tulossa palvelu, jonka avulla voi laskea jäljelle jäävät päästöt sen jälkeen, kun päästöissä on huomioitu lentoyhtiön jo tekemät toimet päästöjen vähentämiseksi.

2. Kompensoi päästöjä sijoittamalla suohon

Suomen luonnonsuojeluliiton ja Koneen säätiön perustaman Hiilipörssin toiminta perustuu ennallistettuun suohon sijoittamiseen. Nimen mukaisesti Hiilipörssi on pörssi, jossa sijoittajat voivat edesauttaa hiilivuodon pysäyttämistä ennallistamalla ojitettuja soita ja kasvattamalla uutta turvetta. Sijoittajat saavat vastineeksi hiiliosakekirjan.

Käytännössä ojituksessa kärsinyt ekosysteemi palautetaan takaisin kohti luonnontilaa muun muassa mahdollisella puuston poistamisella vedenpinnan tason kohottamiseksi ja suolajiston palauttamiseksi sekä turpeen muodostumisen ja samalla hiilen sitomisen käynnistymiseksi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Hiilipörssin mukaan viidellä ennallistetulla hehtaarilla suota sidotaan hiiltä ilmakehästä saman verran kuin keskivertosuomalainen päästää ilmakehään vuodessa. Hiilipörssin laskelmien mukaan tämä on 3 100 kiloa hiiltä, joka vastaa 11 500 kiloa hiilidioksidipäästöjä.

Sijoitukset alkavat 600 neliömetrin kokoisesta alueesta, ja suurin tarjolla oleva yksittäinen alue on viisi hehtaaria. Hinnat vaihtelevat 50–4 000 euron välillä.

3. Tue ympäristöjärjestöä lentojen päästömaksulla

Lentopäästöjä voi kompensoida maksamalla vapaaehtoista lentomaksua valitsemalleen ympäristöjärjestölle. Esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliiton ja WWF:n kautta lahjoituksen voi keskittää juuri ilmastotyölle.

Ilmaston puolesta tehtävä työ voi olla monenlaista. Järjestöt pyrkivät esimerkiksi vaikuttamaan poliittisiin päättäjiin ja sitä kautta saamaan aikaan konkreettisia muutoksia muun muassa kansainvälisiä ilmastosopimuksia valmistelemalla ja valvomalla. Lisäksi luonnonsuojelujärjestöt lisäävät tietoisuutta ympäristöongelmista ja tarjoavat niihin ratkaisuja, edistävät ilmastonmuutosta hillitsevää sijoittamista ja esimerkiksi ovat mukana kehittämässä käytännön ratkaisuja energiatehokkuuden lisäämiseksi yhdessä yritysten kanssa.

ShutterstockLentopäästöjen kompensointi
Lennoista aiheutuvia päätöjä voi kompensoida myös maksamalla maksun haluamalleen ympäristöjärjestölle.

Vapaaehtoinen päästömaksu voi olla juuri sen suuruinen, kuin lahjoittajalla on varaa tai kiinnostusta panostaa. Matkailija voi maksaa esimerkiksi kymmenen prosentin suuruisen osuuden lentolipun hinnasta valitsemalleen ympäristöjärjestölle ja sitä kautta edistää ympäristötyötä.

4. Kiinnitä huomiota lentokoneiden ikään

Jos haluat lentää lentokoneilla, jotka kuluttavat mahdollisimman vähän, kiinnitä huomiota lentokoneiden ikään. Ikä on ratkaiseva kysymys, koska uudet lentokoneet ovat polttoainetehokkaampia kun vanhat. Lentokoneen käyttöikä on parhaimmillaan jopa 30 vuotta, minkä vuoksi erot polttoainetehokkuudessa voivat olla suuria.

Uusissa lentokoneissa polttoainetehokkuutta on parannettu esimerkiksi siivekkeillä, jotka vähentävät siiven ilmanvastusta. Päästöjen määrään pyritään vaikuttamaan myös painolla: uudet lentokoneet rakennetaan ja sisustetaan kevyemmistä materiaaleista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vuonna 2017 vertailluista koneista Norwegianilla oli uusin laivasto, kun taas British Airwaysilla vanhin.

5. Jos lennät, viivy kohteessa pitkään

Lentomatkailu on mukava ja helppo tapa nauttia eksoottisista matkakohteista. On inhimillistä valita helpoin matkustustapa, ja vain harva matkailija on valmis lopettamaan lentomatkustuksen pysyvästi ja kokonaan. Lentomatkustustapaan on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota.

Esimerkiksi yhden lentomatkan vähentäminen joka vuosi herättää etsimään itselle parhaiten sopivia vaihtoehtoja kaikessa rauhassa. Samalla niihin lentomatkoihin jotka vuodessa tekee, voi keskittää esimerkiksi lomapäiviä enemmän, jolloin samalla lennolla voi nauttia kohteesta aiempaa pidempään.

ShutterstockLentopäästöjen kompensointi
Australiaan on pitkä matka, joten matkan jälkeen perillä kohteessa kannattaa viettää mahdollisimman pitkä aika.

Nyrkkisääntö onkin viettää lentokohteessa mahdollisimman pitkä aika. Jos haluat lentää kohteeseen, käytä mahdollisimman paljon lomia yhdellä kerralla sen sijaan, että ripottelisit yksittäisiä viikkoja vuoden mittaan. Yksi kaukolento vuodessa aiheuttaa vähemmän hiilidioksidipäästöjä kuin esimerkiksi viisi Euroopan kaupunkilomaa. Lennoista koituvia päästöjä voi vertailla esimerkiksi kansainvälisen siviili-ilmailujärjestö ICAO:n päästölaskurin avulla.

6. Suosi suoria lentoja

Halpa lento useilla koneenvaihdoilla vai hieman kalliimpi suora lento? Jos ajattelet asiaa ympäristön kannalta, vähemmän lentoja tarkoittaa myös vähemmän päästöjä.

Lentäessä suurimmat tehot vaaditaan koneen nostamiseksi taivaalle, mikä tarkoittaa sitä, että noususta syntyy enemmän päästöjä kuin tasaisesta lentämisestä. Mitä enemmän nousuja, sitä enemmän päästöjä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

7. Pakkaa vähemmän

Kenties helpoin keino vaikuttaa lentopäästöihin on pakata vähemmän tavaraa mukaan lennolle. Teko voi tuntua pieneltä, mutta esimerkiksi Finnairin kestävän kehityksen johtaja Kati Ihamäki on todennut, että jos jokainen matkustaja pakkaisi kilon vähemmän matkatavaraa, lentoyhtiö säästäisi vuodessa 1,2 miljoonaa kiloa lentopetrolia.

Säästetyllä lentopetrolimäärällä lentäisi kaksikymmentä lentoa Helsingin ja Tokion välillä.

8. Etsi vaihtoehtoisia tapoja matkustaa

Lentomatkustamisen aiheuttamia päästöjä ei voi kompensoida loputtomiin. Sitran hiilineutraalin kiertotalouden johtavan asiantuntijan Lari Rajantien mukaan päästöjä tulee oikeasti vähentää. Matkaillessa suuri vaikutus on etsiä vaihtoehtoisia matkustustapoja lentoliikenteen rinnalle.

Esimerkiksi kotimaanmatkojen taittaminen junalla lentokoneen sijaan on helppo tapa vähentää lennoista aiheutuvia päästöjä. Myös Euroopassa junalla liikkuminen on nopeaa ja vaivatonta.

ShutterstockLentopäästöjen kompensointi
Junamatkailu on varteenotettava vaihtoehto lentomatkustamiselle.

Reilaaminen ei ole vain nuorison suosima matkailutapa, sillä interrail-lippuja on saatavilla kaikenikäisille. Palvelut monipuolistuvat kovaa vauhtia, ja reilata voi nyt jopa kolme kuukautta putkeen samalla lipulla, mutta reililippuja on saatavilla myös Kreikan saarihyppelyä varten. Lisäksi Suomesta pääsee junalla vaivatta Venäjälle ja sitä kautta aina pitkälle Aasiaan saakka.

Myös julkisen liikenteen linja-autot ovat hyvä tapa matkustaa lentokoneen sijaan.

Rajantie muistuttaa lentämisestä koituvan saman verran päästöjä kuin autoilusta, jos autossa matkustaa vain yksi henkilö. Autoilu esimerkiksi kaveriporukalla tai perheellä on ympäristön kannalta siis lentomatkustamista parempi vaihtoehto, joten mitäpä jos Yhdysvaltain road tripin sijaan suuntaisitkin automatkalle Keski-Eurooppaan?

>> Lue myös: Matkailun ympäristövaikutukset pakottavat muutokseen – asiantuntijan ohjeistus: “Lentomatkustusta on pakko vähentää”

Teksti: Inka Khanji ja Elina Venttola
Lähteet: Finnair, Hiilipörssi, WWF, SLL, Sitra ja Norwegian
Kuvat: Shutterstock

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Lento vauvan kanssa

Ensimmäinen lento vauvan kanssa voi jännittää – lue vinkit sujuvaan matkaan

Lentoyhtiöiden codeshare-yhteistyö

Yllätyitkö, kun varasit lennon ja lähtöportilla odottaakin eri yhtiön kone? Tätä tarkoittaa codeshare-yhteistyö

Pysäköinti Helsinki-Vantaalla

Näin jätät auton parkkiin Helsinki-Vantaalle – tiesitkö, että yksi hotelliyö voi tuoda ilmaisen pysäköinnin loman ajaksi?

Norjan Kirkkoniemi

Finnairilta uusi reitti kesäkaudelle 2025 – lisävuoroja useille reiteille

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja