Browsing Tag

Trans-Siberian

Trans-Siperian junamatka – mitä olisin tehnyt toisin?

Palasin hetkeksi Siperian muistoihin viime viikolla, kun kirjoitin junamatkastani Siperian halki Mongoliaan ja sieltä vielä junaillen Pekingiin. Tänään palaan matkan tunnelmiin miettimällä asiaa, joka teitä tulevia Trans-Siperian matkaajia saattaa kiinnostaa. Nimittäin sitä, mitä virheitä tein matkan suunnittelussa ja mitä olisin näin jälkiviisaana tehnyt toisin.

Me matkasimme Siperiaan osana kuuden hengen ryhmää. Minä ja ystävättäreni, sekä kanssamme kulki neljä meille entuudestaan tuntematonta brittiä. Tämä matkustustapa oli sinällään aivan mainio – ostimme etukäteen matkatoimiston kautta junaliput, majoitukset ja retket välillä Moskava – Ulan Bator – Peking. Tämä varmisti sen, että kaikki matkan osuudet oli hoidettu etukäteen ja paikallinen opas oli kanssamme suuren osan ajasta kohteissa. Junamme puksutti melkein yhtä mittaa Moskovasta Ulan Batoriin, joka oli yksi matkamme pääkohteista. Tämä oli kuitenkin pieni miinus.

Jälkiviisaana totean, että olisi pitänyt pysähtyä enemmän

Kuten aiemmassa aihetta käsittelevässä artikkelissa totesin, Siperian rata kulkee monen mielenkiintoisen kaupungin läpi. Ne ovat paikkoja, jonne on hyvin hankala eksyä niin sanotusti täysin vahingossa ja siksi niihin pitäisi tutustua kun kerran mahdollisuus annetaan kuin tarjottimella. Itseäni jäi matkalta harmittamaan etenkin Novosibirskin ja Jekaterinburgin missaaminen, puhumattakaan matkan varrella nähdyistä idyllisistä venäläiskylistä. Muutama tunti noissa suurissa kaupungeissa ei ole tarpeeksi ja aseman lähistö on tuskin sitä mielenkiintoisinta aluetta missään kaupungissa, ei Venäjällä eikä missään muuallakaan. Olen ollut luulossa, että matkan tekeminen pienissä pätkissä on melko ongelmallista. Suurin Onni – blogin Henna kuitenkin valaisi allekirjoittanutta Facebookissa, että on hyvin mahdollista ostaa liput lyhyille väleille asemalta toiselle. Eli pysähtyminen ei olisikaan ollut niin hankalaa kuin oletin, jos olisimme olleet puhtaalla omatoimimatkalla.

Tiesitkö esimerkiksi, että Jekaterinburg on Venäjän neljänneksi suurin kaupunki, ja siellä on kuulemma mielenkiintoinen ja alati kasvava ravintolakulttuuri? Sen sijainti Uralin vuoriston läheisyydessä mahdollistaa alueen tutkimisen mitä mainioimmin. Minä en tiennyt näitä asioita, kun matkalle lähdin. Jos olisin tiennyt, olisi saattanut vähän harmittaakin. Jos seuraava kerta noille kulmille tulee, haluan tutkia Venäjää paljon enemmän. Kuten myös Kiinan maaseutua lähellä Mongolian rajaa.

Olisi pitänyt varata vieläkin enemmän aikaa Mongoliaan

Mongolia on myös paikka, jonne kukaan ei varmastikaan vahingossa tupsahda. Me olimme maassa viisi ja puoli päivää, ja sanoisin että se oli ihan liian vähän. Kolme päivää Ulan Batorissa, kaksi päivää Tereljin luonnonpuistossa. Ulan Bator on pieni pääkaupunki, jossa esimerkiksi pitkä viikonloppu on mielestäni sopiva aika. Mutta se luonto Ulan Batorin ympärillä ja vielä vähän kauempanakin. Se vasta on jotakin. Olisin viihtynyt maaseudulla luonnonpuistoja tutkien vaikka viikkoja. Esimerkiksi Khorgo-Terkhiin Tsagaan Nuur National Park upeine järvimaisemineen olisi ollut mahtavaa nähdä. Se on ilmeisen hyvä myös telttailuun, joka olisi Mongoliassa hyvin mielenkiintoinen kokemus. Me yövyimme jurtassa kaksi yötä maaseudun rauhassa, ja se oli aika hieno kokemus se. Gobin autiomaa kuuluu myös mielenkiintoisten kohteiden listalle.

Olisin lähtenyt matkaan kevyemmällä repulla

Mukanani reissussa oli Haltin lasten rinkka, joka on muuten ihan huikea reissulaukku. Vika ei siis todellakaan ollut itse rinkassa, vaan täysin pakkaajassa. Ihan näin vilpittömästi tässä mietin, että miksi ihmeessä minä lähdin Siperiaan juhlamekon ja suoristusraudan kanssa? Miten tämä kävi edes mielessä? Siellä junassa olo kun ei millään tavalla muistutua hienostuneen drinkkibaarin tunnelmaa, saati Lontoon trendibaareja. Ajattelin varmastikin mekkoa pakatessani, että käymme drinkeillä Moskovassa tai Pekingissä. No, emme käyneet ja olisihan sitä voinut etsiä tarpeen tullen drinkkibaarin, jossa ei ole pukukoodia. Oikeasti, eihän tuossa pakkaamisessa ollut päätä eikä häntää. Olen tätä nykyä onneksi oppinut pakkaamaan reissun vaatimalla tavalla ja kevyesti, suunnittelemaan asukokonaisuudet valmiiksi jo ennen reissua ja yhdistelemään juttuja toimiviksi. Olisinpa osannut jo aiemmin. Painava rinkka ei ole junassa kiva raahattava, eikä myöskään Moskovan ja Pekingin kaduilla.

Näihin tunnelmiin toivotan teille mahtavaa perjantaita! Palaillaan viikonloppuna ja sitten ihan pian Bilbaosta.

11 kommenttia
perjantai, elokuu 28, 2015 by lena

Matkani junalla Siperian halki

Olen muutaman kerran kirjoittanut blogissani junamatkastani Siperian halki. Olen saanut viime kuukausina muutamia kyselyitä aiheesta ja toiveita siitä, että avaisin matkaani uudelleen blogissa. Sitä miten reissulle päädyin, käytännön jutuista, reissun kulusta ja ajatuksista. Olen suunnitellut tätä tekstiä jo jonkin aikaa, luonnostellut ja miettinyt miten saisin kaiken kokemani kirjoitettua mahdollisimman informatiivisesti. Aloitan siitä, mistä kumpusi ajatus matkata Siperian halki junalla – ensin pääkohteeseemme Mongoliaan, sieltä matkaa jatkaen Kiinaan. Reissus tapahtui vuonna 2009, mutta yritän muistella kaikki yksityiskohdat niin tarkasti, kuin pääkoppani antaa myöten. Tämä postaus kertoo matkalle lähdön motiiveista ja junamatkasta, seuraava juttu keskittyy enemmän käytännön asioihin ja siihen, mitä olisin tehnyt toisin. Jaan jutut kahteen osaan, ettei yhdestä tule liian pitkää ja sekavaa. Pahoittelut kuvista, en voinut reissussa ollessani kuvitellakaan, että minusta joskus tulisi valokuvaava bloggaaja!

Mistä ajatus reissun toteuttamiseen tuli?

Olin haaveillut Trans-Siperiasta jo kauan. Se oli yksi matkaunelmistani, kategoriassa sitten joskus. En ollut varsinaisesti tehnyt mitään matkan toteuttamiseksi. Tiesin, että joskus matkaisin junassa Siperian tundralla, mutta milloin, sitä en tiennyt. Olisin voinut hyvin tehdä reissun eläkepäivinäni. Kohtalo päätti kuitenkin toisin eräänä sunnuntaina sateisessa Glasgowssa vuonna 2009, kun kuljin Byres Roadilla ystäväni Annan kanssa. Meillä oli usein tapana tutkia STA Travel – matkatoimiston ikkunoita Byres Roadia pitkin kulkiessamme ja tuona sunnuntaina siinä ikkunassa komeili oikein varteenotettava tarjous junamatkasta Moskovasta Mongolian kautta Pekingiin. Matkan tarkoitus olisi pysähtyä Mongoliassa neljän päivän ajan – Mongolia oli myös haaveissani joten tarjous kuulosti just eikä melkein unelmareissultani. Hetken päästä meillä oli taskussame junaliput Moskovasta Ulan Batoriin ja Ulan Batorista Pekingiin. Sinne meni palkkarahat, mutta tyytyväisinä matkasimme luokseni miettimään, että mitäs sitä tulikaan tehtyä. Reissun hintaan kuului liput, majoitus sekä opastettua ohjelmaa ja retkiä Moskovassa, Mongoliassa, kuten myös Pekingissä sinne päästyämme. Jos en aivan väärin muista, niin koko paketin hinta oli siellä 800£ kieppeillä. Nykyään hinta saattaa olla noussut.

Matkapäivät

Berliini – Moskova

Koska meillä oli hankittuina junaliput vain yhteen suuntaan, piti meidän järjestää ensin lennot Moskovaan ja takaisin kotiin Pekingistä. Päädyimme lentämään Moskovaan Berliinistä. Tapasin Annan Berliinissä, jossa vietimme kaksi päivää ennen lentoamme Moskovaan. Moskovaa kiersimme muutaman päivän paikallisen oppaamme johdolla, ja tutustuimme samalla toisiin matkakumppaneihimme: UK:sta oli samoille päiville matkansa varannut meidän lisäksemme neljä henkilöä, yksi pariskunta ja kaksi opiskelijapoikaa. Lopulta koitti päivä, jolloin astuimme Ulan Batorin junaan Moskovassa. Mongolialainen juna vailla mukavuuksia tulisi olemaan asumuksemme seuraavien viiden päivän ajan (kuvassa vasemmalla).

Moskova – Ulan Bator

Viiden päivän junamatka vailla mukavuuksia oli opettava kokemus. Junassa ei ollut suihkua saatika mitään muitakaan mukavuuksia. Hytit olivat neljälle hengelle suunniteltuja, ja niissä oli kaksi alasänkyä ja taitettavat yläsängyt. Ostimme ruokaa mukaan Moskovasta (nuudelit yms kuivaruoat, vaunusta sai kiehuvaa vettä) ja kokkasimme niitä matkan aikana milloin missäkin. Nuudelipurkeissa, pienissä retkipannuissa, mukeissa. Juna pysähtyi lukuisilla asemilla matkallaan kohti Mongoliaa, ja asemalaitureilta sai ostettua syötävää ja juotavaa paikallisilta kauppiallta. Hyödynsimme tätä mahdollisuutta moneen kertaan, kun nuudelit alkoivat tulla korvista ulos. Kauppiailla oli myynnissä myös vaatteita ja muita perushyödykkeitä. Kauppa kävi todella vilkkaana.

Konduktööri möi matkustajille kylmää Baltikaa asemilta lähdön jälkeen. Junassamme oli kuusi turistia (eli meidän matkaporukkamme) ja loput olivat venäläisiä tai Moskovassa asuvia mongolialaisia, jotka olivat palaamassa kotiin kesälomaksi. Tai näin meille eräs ystävällinen mongolialainen opiskelijapariskunta kertoi.

Mukavuuksien puutteeseen tottuu. Sitä alkaa keksiä keinoja, miten peseytyä ja miten pysyä mahdollisimman freesinä. Kuivashampoo on ystävä. Hygieenisyyden lisäksi ongelmaksi koitui ajan kuluminen, tai oikeastaan sen kulumattomuus. Vaikka meillä oli todella hauska porukka mukana reissulla, alkoi reissun puolivälissä himpun verran puuduttaa. Pelasimme korttia, juttelimme niitä näitä, kokkasimme (hah) ja vietimme iltajuhlia hytissämme. Pienimuotoisesti, mutta kuitenkin. Tutkimme radan varrella olevia asemia. Matkalle osui Nizni Novgorod, Perm, Jekaterinburg, Omsk, Novosibirsk, Tomsk ja Irkutsk. Sekä lukuisia pienempiä asemia.

Juna kulki koko matkan Moskovan ajassa, joten loppumatkasta alkoi olla aika sekaisin ajasta. Pysähdyimme Irkutskissa hieman pidempään, ja ostimme kalaa nautittavaksi loppumatkaksi. Irkutskissa nousi kuitenkin pieni huoli, kun kalaa hakenut matkakumppanimme meinasi jäädä junasta. Pienen huolehtimisen jälkeen selvisi, että herra oli ehtinyt nousta viimeiseen vaunuun juuri oikeaan aikaan. Kukaan tuskin haluaa jäädä radan varrelle ilman passia ja rahaa, joten olimme tästä lähtien hyvin tarkkoja junan lähtöajoista.

Venäjän ja Mongolian välinen rajatarkastus oli melko epämiellyttävä. Passimme kerättiin pois moneksi tunniksi ja kaikki reissaajat varmasti tietävät, miten epämiellyttävä olo voi olla ilman passia. Etenkin kyseisessä maantieteellisessä sijainnissa. Toisaalta, ei meillä ollut vaihtoehtoja. Tai no, olihan niitä – passin luovutus tai Venäjälle jääminen. Valitsin ensimmäisen. Hieman ennen Mongolian rajaa sijaitsee oikein söpö, perivenäläinen kylä, jossa meillä oli muutama tunti aikaa kierrellä. Kylä oli kuin parin vuosisadan takaa, mutta tunnelmaa siellä riitti. Vanhoja puutaloja sekä Ladoja, asfaltista ei tietoakaan.

Maisema alkoi muuttua, mitä lähemmäs Ulan Batoria juna kulki. Suurin osa Venäjästä oli vehreää. Uralillakin. Maisemasta tuli Mongolian lähestyessä karumpi ja kuivempi.

Ulan Bator oli itselleni kaupunki, josta minun oli melko hankala kuvitella mitään etukäteen. Se oli niin erilainen, missä olin koskaan aiemmin ollut. Melkoisen eristyksissä Euroopasta katsottuna ja no…. hyvin kaukana (tuolloin UB:sta pystyi lentämään Eurooppaan vain Frankfurtiin, muistaakseni). Mongolia oli kaunis ja eksoottinen, ja taidan tehdä siitäkin erillisen postauksen. Sen kyseinen maa ansaitsee.

Ulan Bator – Peking

Neljä päivää Mongoliassa kului nopeasti ja tuli aika astua uudestaan junaan, suuntana Peking. Olin pakahtua onnesta, kun pääsin Ulan Batorissa oikeaan sänkyyn nukkumaan ja suihkuun, ja uusi kahden päivän junamatka hurjassa kuumuudessa ei välttämättä ollut asia jota varsinaisesti odotin. Kiinalainen juna oli kuitenkin paljon modernimpi kuin mongolialainen versio junasta, joten meillä oli hieman mukavammat oltavat.

Tuo kiinalainen juna oli kuitenkin suunnattu turisteille. Selkeästi. Noin puolet matkustajista olivat länsimaalaisia, ravintolavaunussa oli paljon suurempi valikoima ja viihtyvyyteen oli panostettu. Teimme tuttavuutta useiden kanssamatkustajien kanssa. Libanonilainen putkimies (juttua hänestä täällä), hurmaava, vanhempi libanonilais-ranskalainen lääkäripariskunta sekä hollantilaiset isä ja tytär jäivät mieleen. Libanonilainen putkimies oli lähtenyt Siperiaan pakoon menetettyä rakkauttaan, muut olivat toteuttamassa unelmiaan matkasta Venäjän halki Kiinaan. Kahden päivän junamatkan aikana näimme autiomaata. Se oli jopa kaunista, mutta hieman pelottavaakin. Monikaan luonnollinen asia ei täällä elä, ajattelin.

Mongolian ja Kiinan rajalla Erlanissa passimme takavarikoitiin taas, matkustajilta mitattiin kuume (lintuinfluenssa oli tuolloin valloillaan) ja junasta vaihdettiin pyörät. Juna nostettiin vaijereiden varassa ilmaan ja se sai alleen uudet, Kiinan mittoja vastaavat pyörät. Mielessäni mietin, että mitäs olisikaan tapahtunut jos olisin sattunut kuumeessa olemaan.

Matka jatkui ja aamun koittaessa heräsimme horisontissa siintävään Kiinan Muuriin. Tuohon näkyyn tulee harvemmin herättyä, ja olin näystä niin mykistynyt, etten edes tajunnut kaivaa kameraa esiin. Ikkunasta alkoi matkan edetessä näkyä massiivisia asuinrakennuskomplekseja, ja lähestyimme matkamme viimeistä etappia eli Pekingiä.

Peking lähestyi kovaa vauhtia ja perille saavuttuamme hyvästeltyämme matkakumppanimme pekingiläisellä rautatieasemalla olimme valmiit tutustumaan Kiinaan, maahan joka oli minlle ja Annalle molemmille aivan uusi tuttavuus. Tuosta alkoi kiinnostukseni kiinalaista kulttuuria kohtaan, joka vei minut lopulta Taiwaniin kieltä opiskelemaan vuosia myöhemmin.

Seuraava Trans-Siperia-juttu kertoo käytännön jutuista ja siitä mitä olisin mahdollisesti toisin reissussa ollessani. Matkastani löytyy lisätietoa niin täältä blogista kuin tästä Iltalehden artikkelistakin.

Onko siellä ruudun toisella puolella ketään, joka olisi tällä samaisella reissulla käynyt? Entä te muut, kiinnostaako matka halki Siperian?

48 kommenttia
sunnuntai, elokuu 23, 2015 by lena

Kokemuksiani Trans-Siperian junasta Iltalehdessä

Kuten osa teistä lukijoista varmasti tietääkin, tein monen haaveileman Trans-Siperian junamatkan muutama vuosi sitten. Junamatka Venäjän halki Mongoliaan ja sieltä Pekingiin oli ollut suunnitelmissani jo pitkään ja kun ystäväni kanssa päätimme hankkia extempore-liput mongolialaiseen junaan, tiesin että reissusta tulisi yksi ikimuistettavimmista koskaan.

Niinhän siinä kävikin. Siperian arot ja Mongolian karuus saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että matkustaminen on yksi niistä asioista johon kannattaa panostaa: se opettaa ympäröivästä maailmasta enemmän kuin mikään ja luo muistoja, jotka säilyvät mukana läpi elämän. Tämä oli yksi suurimmista oivalluksistani Siperiassa, tapaamieni ihmisten ja hankkimieni kokemuksieni lisäksi.

Kokemuksia Siperian reissultani voi nyt lukea Iltalehden Matkailu-osiosta, jossa kerron kokemuksistani itse junasta reissaajan silmin. Pieni hytti neljälle hengelle, oksentava naapurihytin mies sekä peseytymismahdollisuuksien puute. Näistä kokemuksita saisi vaikka pienen kirjan aikaiseksi. Kaikesta huolimatta reissu oli yksi parhaista, ja kokemuksistani voi lukea lisää Iltalehden sivulta (linkki).

Olen pitänyt (tai yrittänyt pitää) blogiani mahdollisimman paljon reaaliaikaisena, silloin tällöin kuitenkin menneitä muistellen. Trans-Siperian reissustani kertovia juttuja löytyy lisää täältä ja tästä linkistä. Kiinnostaisiko teitä kuulla matkasta lisää? Jos kiinnostaa, niin mitä?

14 kommenttia
maanantai, helmikuu 2, 2015 by lena

MONGOLIA – ULAN BATOR AND THE COUNTRYSIDE // TRANS-SIBERIAN RAILWAY PART THREE

So far, I have discussed Moscow and the train journey from Moscow to Ulan Bator in my previous Trans-Siberian related posts. Today, it is time to recall my Mongolian memories and explain what we did in a country that stole our hearts – and why I would like to return to Mongolia one day.

// Viimeisimmät Trans-Siberian junamatkaan liittyvien postausteni aiheina ovat olleet Moskova sekä itse junamatka Siperian halki. Tänään on aika kuitenkin muistella mitä matkan päämäärässämme Mongoliassa tapahtui ja yrittää kertoa teille miksi Mongolia on maa jonne haluaisin vielä joskus palata.

ULAN BATOR, A COMBINATION OF OLD AND MODERN. Ulan Bator is the capital of this lovely but largely isolated country. Approximately 1,300,000 inhabitants call it home – accounting for roughly one third of Mongolia’s total population.

// ULAN BATOR, YHDISTELMÄ ENTISAIKOJA JA NYKYPÄIVÄÄ. Ulan Bator on Mongolian, tämän mielenkiintoisen mutta kovin eristyksissä olevan maan, pääkaupunki. Noin 1,300,000 henkilöä kutsuu kaupunkia kodikseen – mikä tarkoittaa noin yhtä kolmasosaa koko maan väestöstä.

Ulan Bator is the cultural centre of the country and it is a city where old and new architecture walk hand in hand (see below). Its architecture reminds the occasional visitor of the Soviet times although Eastern influences are largely visible too. As roughly half of the Mongolian residents are Buddhist, Buddhist statues can also be found in the city. Residents of Ulan Bator were friendly, spoke English and were curious about foreigners in their country. I can recall many lovely conversations with the locals on the train, in a clothing store and in the streets of Ulan Bator.

Ulan Bator on Mongolian kulttuurillinen keskus missä uusi ja vanha arkkitehtuuri kulkevat käsi kädessä (kuva alla). Sen arkkitehtuuri muistuttaa satunnaista vierailijaa Neuvosto-ajoistaja vaikkakin itämainen vaikutelma on myös läsnä. Noin puolet Mongolian asukkaista ovat buddhia, joten buddhalaisuuden vaikutteita kuten buddha-patsaita löytyy kaupungista mikäli uskonto ja kulttuuri kiinnostavat. Mitä asukkaisiin tulee, täytyy todeta että Ulan Batorin asukkaat ovat hyvin ystävällistä väkeä, puhuivat englantia sekä olivat uteliaita ulkomaalaisista maassaan. Näin jälkikäteenkin pystyn muistamaan monia mukavia keskusteluita paikallisten kanssa niin junassa, vaatekaupassa kuin Ulan Batorin kaduillakin.

One of the best and most memorable birthdays I’ve ever had was certainly in Ulan Bator. After the long train journey eating in a restaurant felt very luxurious and a pint of beer has never tasted that good. My cake was very cute too!

// Yksi parhaimmista ja ikimuistettavimmista syntymäpäivistäni tuli ehdottomasti juhlittua Ulan Batorissa. Erittän pitkän junamatkan jälkeen ravintolassa syönti ja olut olivat kertakaikkisen luksusta. Eikä kakussakaan ollut valittamista, päinvastoin!

FROM ULAN BATOR TO THE COUNTRYSIDE. After Ulan Bator, we jumped in a car that took us to the Mongolian countryside. Our gers were located roughly an hour drive away from Ulan Bator and I believe we all were stunned once we arrived at our destination. It was very quiet, calm and really beautiful – I’m afraid the pictures don’t really make any justice to the landscape. It’s one of these things you have to go and explore yourself.

// ULAN BATORISTA KOHTI MONGOLIAN MAASEUTUA. Seikkailtuamme muutaman päivän Ulan Batorissa hyppäsimme vuokrattuun autoon ja otimme suunnaksi Mongolian maaseudun. Yövyimme jurtissa jotka sijaitsivat noin tunnin ajomatkan päässä Ulan Batorista ja uskon että koko seurueemme oli erittäin vaikuttunut päästessämme perille. Perillä oli hiljaista, rauhallista sekä erittäin kaunista. Kuvat eivät tee millään tapaa oikeutta maisemalle, mielestäni oikean käsityksen tästä paikasta saa vain matkustamalla paikan päälle ja kokemalla sen itse. Näinhän se usein menee.

To my surprise, gers were more like houses than tents. Our stay was very comfortable and our hosts took really good care of us. We were treated to delicious Mongolian dishes such as dumplings and were given a great insight into local culture (more about Mongolian food here). My advice is, try to meet as many locals as possible during your stay in Mongolia. They definitely know their country best and are often happy to tell you more about it. If possible, travel with someone who knows both Mongolian and English – makes things a lot easier!

// Yllätyksekseni jurtat joissa yövyimme muistuttivat enemmänkin ns. oikeita taloja kuin telttoja. Visiittimme oli kaikin puolin erittäin mukava ja isäntämme pitivät meistä oikein hyvää huolta. He hemmottelivat meitä perinteisillä Mongolialaisialla herkuilla (lisäinfoa täällä) ja saimme samalla erittäin hyvän käsityksen heidän kulttuuristaan. Neuvoni kaikille Mongoliaan matkaaville on kaikessa yksinkertaisuudessaan tässä: tapaa niin paljon paikallisia kuin suinkin vain mahdollista. He jos joskus tuntevat Mongolian parhaiten ja ovat yleensä innokkaita kertomaan turisteille lisää. Mikäli mahdollista, matkusta sellaisen kanssa joka osaa paikallista kieltä sekä englantia – helpottaa muuten kummasti!

I had felt very blessed to be able to take part on this amazing journey, and the feeling only got stronger here. Out of all places in the world, I had ended up in the Mongolian countryside, being surrounded by beautiful mountains and local Mongolian people. If you had arrived in Mongolia to search for new experiences, what else could you ask for?

Olin koko matkan ajan ollut kiitollinen siitä että saan olla osa tätä reissua, ja tämä tunne vain vahvistui saavuttuamme perille. Kaikista maailman paikoista olin päätynyt Mongolian maaseudulle, paikallisten pariin kauniiden vuorten ympäröimäksi. Jos saapuu Mongoliaan etsimään uusia kokoemuksia, kehtaako sitä muuta enää pyytääkään?

Calling for all golf enthusiasts: Have you ever imagined playing at Chinggis Khaan Country Club? A nine-hole course with fake greens (grass doesn’t really grow there), with half a dozen local cows and horses running around the course. An experience for a truly adventurous golfer!

// Tämän golfkentän ohi ratsastessamme tuli kaikki golfariystäväni mieleen. Kuinka moni onkaan haaveillut pelaavansa golfia Chinggis Khaan Country Clubilla? Tämä melko vaatimaton yhdeksänreikäinen kenttä löytyi Mongolian maaseudulta, tekonurmi-griinein tietenkin (ruohon kasvu on vähän niin ja näin). Paikallisia lehmiä ja hevosia juoksentelee ympäri kenttää, joten varovainen kannattaa olla. Kenttä vaikuttaisi olevan todellinen elämys seikkailunhaluiselle golfarille!

In the beginning of this post, I promised to explain why I would like to return to Mongolia one day. To me, the answer is rather simple. Mongolia’s charm is in its people, its rather isolated location and all the mystery it has. It is a country that is rather unknown to us Europeans and thus remains a bit exotic – which is exactly what makes me interested!

Tekstin alkupuolella lupailin kertoa teille miksi haluaisin vielä joskus palata Mongoliaan. Vastausta ei tarvinnut pitkään miettiä. Kuten ylläolevasta tekstistä on käynyt ilmi, Mongolian charmi piilee sen ihmisissä, melko eristäytyneessä sijainnissa sekä kaikessa siihen liittyvässä mysteerissä. Mongolia on maa joka on melko tuntematon meille eurooppalaisille ja tekee siten siitä hyvin eksoottisen – ja tämähän saa ainakin minut kiinnostumaan Mongoliasta kerta toisensa jälkeen!

8 kommenttia
tiistai, joulukuu 3, 2013 by lena

MOSCOW – ULAN BATOR TRAIN // TRANS-SIBERIAN RAILWAY PART TWO

Last week I published the first part of my Trans-Siberian travel journal, which was a brief story of Moscow (it can be found here). Today it is however time to leave Moscow behind and take a look at the highlight of the whole journey, the train ride itself.

//Viime viikolla julkaisin ensimmäisen osan Trans Siberian matkakuvauksestani, ja luonnollisesti aloitin kerronnan Moskovasta, olihan se matkan aloituspiste. Tänään kuitenkin jätän Moskovan muistelot sikseen ja siirryn pidemmittä puheitta aiheeseen itse junamatka. Se nimittäin oli kokemus kerrassaan.

We left Moscow on a warm summer night, just before sunset. Train to Ulan Bator, Mongolian capital, was waiting for us in one of Moscow’s biggest railway stations and was ready to take us to a destination we knew very little about. However, before reaching UB we were destined to spend five days in a Mongolian train – an experience I would recommend to each and everyone. Before Mongolia, the train stopped at Nizhny Novogord, Perm, Yekaterinburg, Novosibirsk, Irkutsk and Lake Baikal although we did not spend too much time in these destinations due to time limitations.

//Jätimme Moskovan taaksemme eräänä kauniina kesäiltana, juuri ennen kuin aurinko laski horisonttiin. Juna Ulan Batoriin, Mongolian pääkaupunkiin, odotti meitä eräällä Moskovan suurimmista juna-asemista ja oli valmiina kuljettamaan meidät määränpäähämme josta tiesimme etukäteen kovin vähän. Ennen sitä kauan odotettua määränpäätä meidän tuli kuitenkin viettää seuraavat viisi päivää Mongolialaisessa junassa – kokemus jota suosittelen jokaiselle koettavaksi. Ennen Mongoliaa juna pysähtyi Nizhny Novogordissa, Permissä, Jekaterinburgissa, Novosibirskissä, Irkutskissa ja Baikaljärvellä mutta valitettavasti emme viettäneet näissä kohteissä kovin paljoa aikaa aikataulullisista syistä.

It was six of us traveling together towards Mongolia. It was holiday time in Mongolia and Mongolian expats living in Moscow were traveling home to see their families – soon we found out we were the only non-Mongolians on that international express service to Ulan Bator that night. The train was full and we made friends with some locals although we spend quite a lot of time together as a group due to language barrier. Five days is however a long time to spend on a train and you get to know your fellow travelers rather well – no matter what language you speak. We got to know a Mongolian couple studying in Moscow and learnt that Moscow seems to be a popular destination for Mongolians to go abroad and study. Not the shortest way from home by train though.

//Meitä oli lopuinviimein kuusi matkalaista matkaamassa kohti Mongoliaa. Matkan ajankohta osui Mongolian paikallisten pyhien aikoihin ja juna oli täynnä ulko-Mongolialaisia matkalla kotia kohti tapaamaan sukulaisiaan ja ystäviään – pian huomasimmekin olevamme ainoat ulkomaalaiset koko junassa. Tapasimme ja tutustuimme satunnaisiin paikallisiin vaikka suurimman osan ajasta vietimme keskenämme. Tämä johtui vain ja ainoastaan kielimuurista sillä olisi ollut ihana jutella enemmän heidän kanssaan. Viisi päivää on kuitenkin hyvin pitkä aika viettää junassa ja siinähän sitä ehtii tutustua kanssamatkustajiin kielestä huolimatta. Tapasimme Mongolialaisen pariskunnan jotka opiskelivat Moskovassa lääketiedettä, ja heiltä kuulimme että heidän kaltaisiaan on enemmänkin. Moskova on heille suosittu paikka asua, elää ja opiskella. Hieman epäkäyttännöllinen kotimatka heillä tosin on, viisi päivää junamatkustamista putkeen käy kokeneemmankin matkustajan hermoille.

In Perm (above), locals were waiting for the train to arrive at the station. Our train was full of Mongolian traders and it seemed that they had a rather good variety of goods for sale. At least according to the amount of people in the platform. However, some traders enjoyed their alcohol a bit too much between the stops and were quite tipsy throughout the journey. For example, one short but big Mongolian man who was misbehaving through the journey disappeared before the Mongolian border – I have no idea what happened to him but it may not have been any good. Just guessing.

//Permin kaupugissa huomasin että junan saapumista odotettiin kovasti. Asemalle oli ilmaantunut paikalle monia permiläisiä jotka olivat kiinnostuneita junassa matkustavien mongolialaisten kauppiaiden tuotteista. Näillä kauppiailla näytti olevan hyvä valikoima erilaisia tuotteita, ainakin mitä tulee asiakkaiden määrään laiturilla – en tosin katsonut tarkemmin mitä oli kaupan. Joillekin kauppiaista alkoholi näytti maistuvan paremmin kuin hyvin asemien välillä ja olivat melkoisen humalassa melkeimpä koko matkan ajan. Erityisesti yksi lyhyt mutta muuten suuri mongolialainen mies jäi mieleeni erittäin törkeän käytöksensä takia. Hän tosin katosi jonnekin juuri ennen Mongolian rajatarkastusta – mitä lienee sitten hänelle tapahtunut.

I really loved to look out of the window and see charming little Siberian villages one after another. Seeing local people doing their daily activities is always interesting and it becomes extremely interesting in a place you never thought you would end up. That is another proof that traveling is something everyone should do: it makes you to notice that in the end of the day, we all humans are rather similar everywhere. Same needs, same goals in life.

//Yksi lempipuuhistani junassa oli katsella ulos ikkunasta ja nähdä pienten Siperian kylien lipuvan silmieni ohitse. Paikallisten näkeminen arkiaskareissaan on hyvin mielenkiintoista, ja se muuttuu vielä mielenkiintoisemmaksi silloin kun saavut paikkaan jonne et koskaan uskonut päätyväsi. Olen entistä vakuuttuneempi sitä että matkustaminen on asia jonka jokaisen pitäisi joskus kokea. Se auttaa ymmärtämään sen, että ihmiset ovat lopuin viimein kaikkialla melko samanlaisia tarpeineen ja tavoitteineen.

Lake Baikal was certainly something to look forward to. I believe we all were looking forward to it and fresh fish it had to offer – it was pretty amazing to realise we had finally reached Lake Baikal after four days of travel. However, our stop was only a couple of hours long and took place in the middle of the night. We did not discover much but had time to buy the famous fresh fish and a couple of beers to keep us happy for the night. Nevertheless, none of us had any idea what the time really was: the train was running on Moscow time and everything was announced in accordance to that time. It was a bit funny as we had crossed a couple of timezones and there was more to come – in the end, we just decided to go to bed when sun went down and wake up when sun was up again.

//Baikal-järvi oli mielessämme jo matkan alussa. Maisemat ja sieltä saatavilla oleva tuore kala josta olimme kuulleet paljon lienivät ne suurimmat houkuttimet – harmi vain meillä oli aikaa aivan liian vähän. Saavuimme Baikal-järvelle yöllä ja eihän siellä silloin juuri mitään ollut. Pysähdyskin oli vain muutaman tunnin mittainen joten päätimme tyytyä ostamaan sitä kuuluisaa kalaa mukaan muutaman oluen kera loppuyöksi. Pieniä käytännön ongelmia junassa aiheutui tosiaan ajasta sillä juna noudatti koko matkan ajan Moskovan aikaa. Muutaman aikavyöhykkeen jälkeen tiedottomana missä milloinkin mentiin ajan seuraaminen alkoi olla melko hankalaa. Asioiden yksinkertaistamiseksi menimme illalla nukkumaan jossain vaiheessa pimeän tultua ja heräsimme vastaavasti auringon noustessa. Täydellinen irtiotto etten sanoisi.

After Lake Baikal the landscape began to change. It changed from green forest-type landscape to a dry, desert-type one with occasional lakes here and there.

//Baikal-järven ohitettuamme maisema alkoi muuttua kovaa vauhtia. Muutos oli suuri vihreistä metsäisistä maisemista kuiviin, enemmänkin aavikkoa muistuttaviin olosuhteisiin. Järviä kuitenkin näkyi siellä täällä joten aivan aavikko-fiiliksiin ei ennen Mongoliaa vielä päästy.

The above is a border control between Russia and Mongolia. No doubt it was an impressive building, however all facilities in it were very basic (I am being very kind here). Border crossing took six hours and we had to give our passports away. It made me feel a very uncomfortable considering we were literally in the middle of nowhere. Also, considering it was still Russian side of the border, you do not really want to start arguing with local officials and police.

//Ylläoleva kuva on Venäjän ja Mongolian väliseltä raja-asemalta. Rakennus oli erittäin vaikuttava siitä ei mihinkään pääse, sisätiloissa ja palveluissa oli toivomisen varaa sitäkin enemmän. Rajan ylitys kesti kuusi tuntia ja jouduimme luopumaan tarkastuksen ajaksi passeistamme – ei niin kiva juttu ottaen huomioon maantieteellisen sijantimme. Tosin paikallisten virkamiesten kanssa ei myöskään ollut kovin hyvä idea alkaa asiasta väittelemään – varmaan kaikki tietävät mitä tarkoitan onhan kyseessä kuitenkin Venäjän poliisi.

10 kommenttia
maanantai, marraskuu 25, 2013 by lena

Older Posts