Sain eilen ajatuksen kirjoittaa muutaman rivin Tallinnasta, josta on kuin huomaamatta tullut yksi suosikkikohteeni. Eikun tuumasta toimeen.
Avaan ensin vähän suhdettani Tallinnaan.
Minulle Tallinna ei ole koskaan ollut kuin ”yksi Helsingin lähiöistä”, jonne matkustetaan päiväksi edullisten tarjousristeilyiden turvin. Tallinna on ollut kaikkea muuta: se on itse asiassa ollut jokseenkin hankalasti saavutettava matkakohde. Eikä se mikään ihme ole, sillä Kuopiosta Tallinnaan on melkein yhtä ”hankala” matkustaa kuin Lontooseen, jos matkaa ajatellaan – lentoa täytyy vaihtaa kuitenkin Helsingissä. Tai vastaavasti ottaa lautta Helsingin satamista, mikä lisää vuorostaan matka-aikaa. Ja sinne Helsinkiinkin on jotenkin päästävä. Nämä kombinaatiot nostavat hintaa, ja hups, kohta sitä huomaakin että samalla hinnalla matkustaa paljon kauemmaksikin. Tämän vuoksi matkasin Tallinnaan ensi kertaa vasta nelisen vuotta sitten. Yhteensä Tallinnan katuja on tullut tallattua tähän mennessä kaksi kertaa, joista toinen oli kaverireissu (lue: olin edustamassa Suomea sangen tyylikkäästi lahden toisella puolella, öhhh), toinen reissuista on ollut pariskuntareissu Matteon kanssa. Lontoosta oli halvempi lentää Tallinnaan kuin Kuopiosta, ja Düsseldorfista pääsee lentämään Viron pääkaupunkiin muutamalla kympillä. Joten luulen, että saatan palata Tallinnaan hyvinkin pian.
Ennakkoluulot romukoppaan!
Olin joskus epäluuloinen Tallinnaa kohtaan. Arvannette varmasti miksi. Olen kuitenkin oppinut vuosien varrella, että ennakkoluulot kannattaa heittää romukoppaan oli asia lähes mikä tahansa.
Siinä vaiheessa kun selvitin ennen reissuamme Matteolle, mitä ovat kaljakärry ja viinaralli, alkoi itseänikin huvittaa. Vaikka sen kaljakärryn bongaaminen IRL saikin italiaanon näyttämään kysymysmerkiltä, en voinut olla miettimättä yhtä asiaa. Eikö minulla ihan oikeasti ole muuta kerrottavaa Tallinnasta? Kamoon nyt.
Miksi sitten ihastuin Tallinnaan?
Ehkäpä siksi, että ymmärsin ennakkoluulojeni olevan täysin turhia. Koska kukaan ei jaksa lukea liian pitkää tekstiä, yritän tiivistää pääkodat muutamaan kappaleeseen. Tämä lähtee nimittäin helposti käsistä.
Aloitetaan. Tallinna on täynnä kulttuuria ja nähtävää, tosin tämä fraasi nyt varmasti lukee jokaisen eurooppalaisen pääkaupungin matkailubrosyyreissä. Liibalaabaa tai ei, Tallinnassa ihan oikeasti on kulttuuria ja nähtävää. Isolla koolla ja ännällä. Sekä sellainen historia, jota ei kaikkialla ole. Olen itse ollut hyvin kiinnostunut Baltian historiasta ja maiden kehityksestä, joten se on minulle mielenkiintoinen mauste Tallinnassa reissailuun. Viro on maantieteellisesti hyvin lähellä Suomea, mutta samalla se on kuin täysin eri maailmasta historiansa vuoksi. Tallinnassa tulee usein mietittyä, että ei ollut kauaakaan, kun tässä maassa vallitsi hieman eri meininki. Tästä syystä mm. Viru-hotellin yläkerrassa sijaitseva KGB-museo oli itselleni erittäin mieluinen katsaus viime vuosikymmenten tapahtumiin (klikkaa museota käsittelevään artikkeliin tästä).
Hylätty Patarein vankila on melko karua katseltavaa
Kauniina kesäpäivänä Patarein vankila on ehdoton juttu (luulen, että syyspimeällä vankila olisi sellainen paikka, joka veisi tältä hermoheikolta yöunet), rantabulevardi on leppoisa tuttavuus ja tällä hetkellä kovin trendikäs Kalamaja vei minut täysin mukanaan. Rantabulevardin alussa (tai lopussa, miten sen nyt haluaa ottaa) sijaitseva karun kaunis Linnahall tuo tuulahduksen mennyttä vibaa reissumuistoihin ja vanhakaupunki… no, sille on syynsä miksi se on yksi Tallinnan suosituimmista turistinähtävyyksistä. Kaunista vanhaa arkkitehtuuria on ilo katsella.
Ja koska ruoka on tie meidän jokaisen sydämeen, en voi olla ottamatta asiaa esille. Yksi syy lähteä Tallinnaan on nimittäin nautiskelu ja ruoka. Olen syönyt Tallinnassa hyvin, lähestulkoon aina. Erittäin hyvin itseasiassa, hinta-laatusuhde on kunnossa ja minulla on tallinnalaisten ravintoloiden henkilökunnista vain hyvää sanottavaa. Jotenkin minulla on tunne, että Virossa ollaan kokeilunhaluisempia ruoan kanssa ja ravintolat paneutuvat listoihinsa antaumuksella. Tähän vaikuttaa sekin, että hintojen vuoksi Virossa kynnys hyvien ravintoloiden kokeiluun on matalampi (tälle on tietysti syynsä että Suomen hinnat eivät voi Viron kanssa kilpailla, mutta ymmärtänette pointin). Jos hyvät arviot saaneen tallinnalaisen ravintolan hinta on sama kuin Kuopion Amarillon, ei minun tarvitse miettiä kumpaan rahani vien mahdollisuuden tullen. Inkan Archie gone lebanon-blogissa juttua mm. Rataskaevu 16-nimisestä ravintolasta, itse kävimme Matteon kanssa suositussa F-Hoone-nimisessä ravintolassa Kalamajan alueella, johon sain alunperin vinkin Pingiviinimatkojen Millalta. Ja kyllä, molemmat pärjäävät hintakilpailussa antamalleni kuopiolaiselle esimerkkiravintolalle.
Ja tähän loppuun yksi tärkeimmistä huomioista: Virossa vallitsee yleisesti ihan eri meininki kuin Suomessa. Sellainen positiivinen tekemisen meininki. Siellä ei niuhoteta turhasta kuin Suomessa, ja silti asiat toimivat ja maa rullaa eteenpäin. Se on juttu, joka saa minut hyvin tyytyväiseksi. Olenko ihan väärässä, mutta siellä tulevaisuuteen katsotaan positiivisesti ja innostuen?
Mistä sinä tykkäät Tallinnassa?
