Muuttoni Taiwaniin mandariinikiinaa opiskelemaan sai pääosin erittäin hyvän vastaanoton tutuiltani, mutta muutaman kerran sain kuulla sen minkä monet kieltä opiskelevat kuulevat. Ei sitä kieltä noin lyhyessä ajassa opi. Kun lähden helmikuussa Taiwanista, olen opiskellut mandariinikiinaa kuusi kuukautta. Nyt minulla on takana hieman yli kolme kuukautta tämän yhden maailman vaikeimmaksi laskettavan kielen opintoja, mikä on hyvä rajapyykki kertoa hieman edistyksestäni ja tehdä havaintoja siitä, missä ajassa kieltä voi odottaa oppivansa. Onko se mahdollista lyhyessäkin ajassa?
Kerron nyt teille oman tarinani.
Kuten tiedätte, aloitin opiskelun aivan vasta-alkajan tasolta. Osasin sanoa Ni Hao, mutten juuri sen enempää. Eli aivan nollasta lähdin liikkeelle, kuten monet muutkin kurssikavereistani. Vaihdoin kurssia ensimmäisen viikon jälkeen, siitä syystä että aiempi ryhmäni koostui pääosin aasialaistaustaisista yhdysvaltalaisista, joilla oli jo opiskelemastamme kielestä jonkunlainen käsitys jo valmiina. Eli he olivat minua hurjasti edellä esimerkiksi ääntämisessa, äänteiden tunnistamisessa sekä perussanastossa. Päätös ryhmän vaihdosta rentoutti opiskeluani kovasti – olenkin jälkikäteen kiitellyt itseäni tästä. On mukava edetä yhdessä oman tasoisten kanssa ja vaihtaa keskustelunaiheita sitä mukaa, mitä opimme lisää uutta.

Opiskelutahti on rankkaa, vaikka kurssini hieman leppoisampaan vaihdoinkin. Minulla on joka päivä kaksi tuntia opiskelua, mihin sisältyy joko isompi koe tai sanakoe sekä kasa läksyjä. Nämä kaikki arvioidaan. Pakollisten luentojen lisäksi kurssiaikatauluun kuuluu myös pakollisia kirjasto- sekä kuuntelutunteja, joista pidetään kirjaa. Kokonaisarvosanan keskiarvon tulee olla 80 / 100 mikäli stipendin aikoo kuukausittain saada, joten lepsuiluun ei ole varaa ei sitten yhtään. Aasialaiset eivät ole myöskään tunnettuja siitä, että arvosanat heruisivat kovin helposti joten töitä on oikeasti täytynyt tehdä. Monta iltaa ja yötä olen valvonut koulujuttujen kanssa ja aamuisin on kirjasto kutsunut aikaisin. Mutta arvatkaas mitä, kaikki tämä vaivannäkö ja tuskailu on ihan oikeasti tuottanut tulosta!
Tällä hetkellä kieleni on tasolla, jolla pystyn kommunikoimaan kaupassa sekä ravintoloissa, tekemään tilauksia sekä päivittämään puhelinliittymäni netin kuukausittain. Peruskeskustelukin onnistuu, jos siihen sisältyy esimerkiksi kuulumisten vaihtoa, paikkojen sijaintien tiedustelua, vapaa-ajan viettokeskustelua, Taiwaniin liittyviä juttuja, tulevaisuuden suunnitelmia tai ruokajuttuja. Ruokaan paneudutaan kurssilla yllättävän paljon, mikä on ehdottomasti plussaa. Suurin osa opiskelijoista kun kuitenkin ruokailee kodin sijaan ulkona markkinoilla tai ravintoloissa. Osaan myös pyytää vuokranantajaa vaihtamaan asuntomme lämminvesivaraajan tarvittaessa, eli laidasta laitaan on tullut asioita opittua! Viime viikolla olin japanilaisen luokkakaverini kanssa kahvilla parin tunnin ajan ja koska hän ei englantia osaa, niin meidän oli käytävä keskustelut kiinaksi. Ei se keskustelu mitään ydinfysiikkaa ollut, mutta kotiin tullessani minulle tuli olo että tässähän on tosissaan menty eteenpäin ja lujaa.

Käytämme paljon aikaa merkkien kirjoittamiseen sekä pinyiniin, mikä on tietysti aina hyvä asia. Kuitenkin Taiwaniin tullessani asetin itselleni tavoitteen oppia puhumaan kiinaa, en oppia kirjoittamaan merkkejä. Maassa maan tavalla ja koulussa koulun tavalla, tietenkin, mutta olisin mieluummin käyttänyt merkkeihin käytetyn ajan puheen harjoitteluun. Monet ulkomaalaiset kun kiinaa saattavat puhua, mutteivat osaa lukea pinyiniä enempää. Ja se olisi riittänyt minulle. Eihän tästä merkkien osaamisesta tietysti haittaa ole, joten pitää kääntää asia edukseni jos/kun kiinan kielitaitoa vaativaa työtä haen.
Vastaukseni otsikon esittämään kysymykseen Mandariinikiinan opiskelu kolmessa kuukaudessa, hitti vai huti? on hyvin selvä. Kyllä sitä kiinaa kannattaa opiskella, vaikka vain vähänkin aikaa. Kolme kuukautta mandariinikiinan opiskelua on ehdottomasti vaivan arvoista, siinä ajassa on mahdollista kehittyä huimasti ja edistyminen on vain sinusta itsestäsi kiinni. Jos opiskelet pari tuntia viikossa ilman sen kummempaa tavoitetta tai patistelevaa opettaajaa, eivt tulokset ole välttämättä kovin hyviä. Mutta jos käytät aikaasi vain ja ainoastaan opiskeluun ja käytät kieltä myös koulun ulkopuolella, on sinulla hyvät mahdollisuudet oppia perusasiat. En minä kolmen kuukauden opiskelun jälkeen väitä sujuvasti kieltä puhuvani, mutta pystyn jonkinasteiseen keskusteluun ja selviydyn arkipäivän tilaiteista (vaikka roska-auton kuljettajaa en ymmärrä ollenkaa eikä hän minua, herra ei ilmeisesti pidä lajitteluun käyttämistämme roskapusseista). Virheitä tulee, mutta kummallistahan se olisi jos niitä ei tulisi. Ahkeruus palkitaan ehdottomasti tässä asiassa.
Teen helmikuussa tähän postaukseen jatkopostauksen ja kerron millainen tilanne on kuuden kuukauden opiskelun jälkeen.
Millaisia kokemuksia teillä on vieraiden kielten opiskelusta?