Browsing Tag

Suomi

Kappale kauneinta Suomea

Ei siitä pääse mihinkään, että kesäinen Suomi on kaunis. Vaikka olisi yli 30 astetta lämminta tai puoletaan sataisi vettä kuin saavista kaataen, on se silti vaan niin kaunis ja nostalginen. Ja se tuoksu, kun luonto reagoi kesään ja sään muutoksiin. Maalaismaisema sateen jälkeen myös tuoksuu hyvältä.

Olen tällä Suomen pikavisiitillä ollut taas liikkeellä, tällä kertaa matkaillut Kuopion ja Nurmeksen väliä ja kokenut nuo molemmat yllä mainitsemani säätilat. On ollut todella kuuma, ja mahtipontinen ukkomyrsky sateineen yllätti myös. Olen ollut poikkeuksellinen onnekas säiden suhteen tänä vuonna noin yleisestikin – toukokuussa Suomessa käydessäni oli upea kesäinen sää, kuten myös nyt. Düsseldorfia on myös hellitty, ja maaliskuun lopun jälkeen ei ole ollut montaa päivää, jolloin olisi ollut tarve pitkille housuille. Hameet ja mekot, check.

Kuopion ja Nurmeksen välillä kauniina kesäiltana autolla ajaessa tuli taas kerran huomattua se, miten kesäinen kotimaa näyttää parastaan heinäkuisen auringonlaskun aikaan. Oli juuri satanut, ja aurinko oli tullut esiin pilvien takaa. Harmitti, että olin jättänyt kameran kotiin, ja mukana oli vain puhelin – en ajatellut kuvien ottoa tai mitään siihen liittyvää koko päivänä, koska päivän fokus oli sukujuhlissa, mutta olisinhan sen kameran voinut autoon ottaa mukaan, kuten yleensä teen.

Kello oli siinä yhdeksän maita, ja tuolla välillä nyt ei ihan hirveästi mitään ole – pari muuttotappiokuntaa ja hylättyjä kyläkauppoja. Paikkoja, joista ihmiset ovat lähteneet pois mahdollisuuksien perässä. Kaunista siellä on, ja upeaa luontoa, tietysti. Mutta esimerkiksi Suomen köyhin kunta eli Rautavaara on lopulta paikka, jonka moni on viime vuosina (ja vuosikymmeninä) joutunut jättämään taakseen.

Tämän jutun kuvat ovat Nurmeksesta ja automatkalta Rautavaaran mailta. Ja ne ovat aika hyvä otos siitä, mitä mielessäni näen kun puhutaan Suomen kauniista kesäilloista ja Suomen kesän ihanuudesta ylipäätään. Kaikilla on varmasti oma mielikuva näistä kesäilloista, ja pitkään Suomesta poissa olleelle se voi olla jokin paikka tai hetki kaukaakin menneisyydestä.

Puu-Nurmes

Suomalainen kesäilta tarkoittaa minulle auringonlaskua maaseudulla

Minulle tuo mielikuva ihanista kesäilloista tuo mieleen Kuopion sijaan enemmän maaseutua. Enemmän sitä idylliä, jossa saa olla ihan rauhassa luonnon keskellä. Ehkä siksi juuri tuo auringonlasku rautavaaralaisessa maalaismaisemassa oli niin mieleenpainuva. Pysähdyimme muutamaan kertaan, ja se luonnon tuoksu sateen jälkeen on päätähuimaava. Vähän niin kuin Chanel no. 5, kaikki tietävät mistä tuoksusta on kyse.

Nurmes

Niin, miksi Nurmes? Nurmes on ollut esillä Insta-stooreissani ja myös yhdessä julkaisussa, ja moni on laittanut viestiä stoorin kautta Nurmekseen liittyen, kivaa!

Nurmes on kesällä elävä, ja ihan oma tarinansa. Äitini puolen suku on sieltä suunnalta kotoisin, ja siksi siellä tulee käytyä (harvoin tietysti, mutta kuitenkin). Noin 8000 asukkaan Nurmes on paikka, jossa on helppo olla, ja upea luonto alkaa heti kotiovelta. Kolillekaan ei ole pitkä matka, ja Pielisen rannoilla viihtyy. Nurmes on jotenkin sympaattinen. Puu-Nurmes karjalaishenkisine puutaloineen tuo matkaan pientä eksotiikkaa. Uusittu Bomban kylpylä on alkanut myös niittää mainetta maailmalla, joten Nurmeksessa on ainekset mukavaan kotimaan lomaan.

Olen myös kuullut sisäpiirivinkin, että Nurmeksen Obotta on the paikka, jos iltaelämään haikailee. En ole itse sitä tosin testannut. (tästä vinkistä kiitos Unelmatrippi-blogin poppoolle!)

Kaunis Nurmeksen satama

Ala-Luosta, Rautavaara.

Matkan kruunasi tämä maisema, ja pysähdyimme ihailemaan sitä hetkeksi. Reissun maisemakruunu, mutta myös surullinen sellainen. Pisti nimittäin vihaksi, kun tätä kuvaa ottaessani huomasin, että tuohon koivun juureen oli nakattu kaksi muovipussillista roskia ja pikaruokapakkauksia. En jaksa ihmetellä, miten autossa ei ole sen vertaa tilaa, että siellä ei voisi pitää muutamaa muovikassia siihen asti, että seuraava roskis löytyy. Miksi ihmiset, miksi?

Millainen on sinun mielikuvasi ihanasta suomalaisesta kesäillasta?

Juhannusfiilis ilman juhannusjuhlia

Kuvissa tunnelmia viime vuodelta vanhempien luota Puijon kuppeesta

Juhannus on parhaillaan vielä käynnissä Pohjolassa, siinä missä täällä meillä on menossa melko tavallinen viikonloppu. Tai no, illalla koittaa Saksan peli, jossa Saksan kohtalo sinetöidään pitkälti jatkon osalta, mutta muuten. Suomipiireillä on ilmeisesti ollut jonkinlaisia kokoontumisia ympäri Saksaa, mutta täällä meidän kulmilla ei juurikaan. Ainoa asia joka muistutti juhannuksesta, oli IKEA:n juhannussalko.

Olen aina pitänyt juhannuksesta. Juhannus on mieluista juhla, vaikka olenkin sitä viettänyt enemmän kaupungissa kuin mökkeillen. Kerran jopa junan kyydissä Moskovasta Ulan Batoriin, jonne saavuimme juhannusaattona.

Suomen juhannuksessa on jotain taikaa siinä mielessä, että sitä juhlivat lähes kaikki ja näin on helppo aistia spesiaalimpi tunnelma. Tyhjissä kaupungeissa on myös oma tunnelmansa. En tosin liputa juhannuksen ja siihen joskus liittyvän ”pakkotekemisen” puolesta, vaan olen aina luonut siitä itselleni melko stressittömän. Juhlat ovat olleet joskus maaseudulla, joskus kaupungissa ja joskus ei ollenkaan.

Kerran olemme olleet myös legendaarisessa juhannuspyhätössä el Tahkolla, ja se oli vilkasta menoa se! Matteon ensimmänen suomijuhannus, josta lähdettiin sitten Lappiin itikoiden syötäväksi. Tästä juhannuksesta kerrotaan vieläkin tarinota Italian sukulaisille. Syntymäpäivänikin osuu usein juhannukseen, joten sitä juhlitaan sitten siinä samalla.

Parasta juhannuksessa on usein veden läheisyys, joka löytyy Suomen lukuisten vesistöjen lisäksi myös useasta kaupungista. Kuten nyt vaikka rakkaasta Kuopiosta, jossa voi viettää cityjuhannusta veden äärellä. Voi lähteä piknikille Väinölänniemen kallioille, ja nauttia luonnosta kuin mökillä konsanaan. Ja silti kaupungissa.

Juhannustunnelma on kuitenkin yltänyt tänne meille Saksaankin, sillä somessa ei millään voi välttyä juhannusfiilistelyiltä ja moni työjuttukin on jakautunut ajalle ennen ja jälkeen juhannuksen. Instastoorit kertovat, että juhannusta ei Suomessa vietetä kovinkaan aurinkoisissa tunnelmissa, ainakaan suurilta osin, ja tuuli tuivertaa eivätkä lämpötilatkaan päätä huimaa. Oli kuvia kaatuneista puista, myrskystä, perinteisen juhannussään hehkutuksesta ja mökeiltä. Ei sinänsä mitään yllättävää, vaikka itse viimeiset juhannukset muistankin oikein aurinkoisina. Viime aikoina helteistä ja auringosta nauttinut Düsseldorf on nyt viikonloppuna samaistunut suomalaiseen juhannussäähän, ja täällä on tarvittu jopa kevyttoppatakkia kovan tuulen vuoksi.

Sitten vielä yksi mielenkiintoinen huomio: Suomitunnelmien lisäksi seurasin somesta vähän espanjalaisia keskikesän juhlatunnelmia. Espanjassa tosin juhlitaan myös vuoden pisintä päivää San Joan -festivaalin tiimoilta, ja aamulla törmäsin allaolevaan kuvaan Espanjan Baskimaalta, Getxosta Bilbaon läheltä.

Tuo ranta on yksi kauneimmista, ja mielelläni siellä olisi ollut fiilistelemässä mukana. Baskimaan sää on ollut todella kurja koko vuoden, ja nyt taitaa olla tältäkin osin onni kääntymässä. Auringonlaskua on kirkkaina iltoina ilo seurata jylhien kallioiden luona.

#getxo #arrigunaga #sanjuan

A post shared by gabriel (@el_gran_txopo) on

Mahtavaa juhannuksen jatkoa kaikille! 

Suomalais-italialaisen kodin sisustusfilosofiasta

                                                                                              *kaupallinen yhteistyö: Desenio

Suomalainen ja italialainen asuvat samassa kodissa Saksassa. Suomalainen pitää pohjoismaisesta designista, yhdistettynä hieman neutraaleihin väreihin ja vanhoihinkin huonekaluihin. Italialaiselle sisustus on oikeastaan aika sama – hän tosin vierastaa kokovalkoisia koteja. Suomalainen ei pidä Italiassa suositusta tummasta puusta esim lattian värinä, vaan suosii eri vaalean sävyjä. Perinteinen puulattia olisi aivan ihana, joko puun värissä, valkeana tai jopa harmaana.

Tämä on meidän perheemme lähtökohta sisustuksellisesti.

Minua sisustaminen kiinnostaa, ja seuraan jonkin verran sisustusaiheisia Facebook-ryhmiä, nettisivustoja ja Instagram-tilejä. Ostan joskus satunnaisesti myös joitain sisustusaiheisia lehtiä. Matteon ainoa toive on kotiin liittyen on se, että väriä olisi kokovalkoista kotia enemmän. Ettei mentäisi ihan valkoisella linjalla.

Haluan Matteonkin viihtyvän omassa kodissaan, enkä vain yksin päättää kaikesta, vaikka paljon päätöksiä sisustuksellisesti teenkin. Tosin teen töitä kotona, ja vietän siellä häntä enemmän aikaa, joten on tärkeää että pidän näkemästäni. On tästä keskustelutu useaankin otteeseen, vaikka tuota italialaista osapuolta ei sisustus tosiaan niinkään kiinnosta. Paras palaute on kuitenkin ollut se, kun hän eräänä päivänä kotiin tullessaan kertoi, miten meillä näyttää kivalta. Kompromissi saavutettu.

Ps. Alekoodi Deseniolle jutun lopussa!

Kuten tiedätte, muutamme usein eri maiden väliä, mikä tuo oman lisämausteensa soppaan. Meillä on sisustuksessa paljon perinteistä Ikeaa, mutta muutama kalliimpi design-tuote kiinnostelisi kovasti. Vielä ei kuitenkaan ole niiden aika, koska tavaroiden roudaaminen paikasta a paikkaan b on hieman työlästä, riskialtistakin, ja koen että kalliimmat pohjoismaiset designit tulevat kuvaan sitten kun joskus olemme asettuneet aloillemme edes hetkeksi. Tai niin, että tiedämme että parin vuoden päästä emme taas muuta.

Olen tätä aihetta sivunnut hieman ennenkin, mutta nyt keskityn sisustukseen siltä kantilta, miten meillä pohditaan sisustusjuttuja kulttuurierojen näkökulmasta. Miten paljon meillä on kotona vaikutusta Suomesta, miten paljon Italiasta?

Suomalaisuus näkyy italialaisuutta enemmän

Myönnettäköön, että meillä Italia näkyy kotona todella vähän. Ehkä Italiasta muistuttavat eniten espresso-pannu sekä erilaiset espresso-kupit. Sekä suuri valikoima erilaista pastaa lasipurkeissa.

Pohjoismaisuus on sitten meillä enemmän näkyvämpi juttu. Kodin sisustus on meillä yleisilmeeltään vaalea, ilman mitään värihurjasteluja – ja sisustusta on sitten vähän ”piristetty” eri tekstiilein.

Suomi on esillä melko perinteisin tavoin – Suomi-designia meiltä löytyy lähinnä mukien ja muutaman esineen muodossa. Matteokin pitää muumimukeista, ja ne ovat hänen mielestään sopivan kokoisia kahvikuppeja. Olen itse tykästynyt Taika-mukeihin, sillä ne miellyttävät silmää ja ovat juuri sopivan kokoisia teemukeina.

Italiassa ei näitä suomimukeja luonnollisesti oikein tunneta, mutta ne ovat meillä  nyt jokapäiväisessä käytössä. Italialainen ei ehkä ymmärräkään, kuinka tärkeitä nuo jutut suomalaisille ovat, vaikka pieniä juttuja ne tavallaan ovatkin. Pieni pala Suomea maailmalla. Uskon, että näitä löytyy todella monesta suomalaiskodista maailmalta – enkä edes usko, vaan tiedän. Ja olen kuitenkin muutamassa käynyt. En kuitenkaan koe olevani kovinkaan intohimoinen suomi-designin keräilijä: pidän esimerkiksi juurikin näistä mukeista, muttei kokoelmani järin suuri ole.

Tämä postaus on tehty yhteistyössä Desenion kanssa, ja sain tilata heidän kauttaan meille lisää heidän julisteitaan. Jos esimerkiksi yhtään Instagramin skandinaaviseen sisustukseen liittyviä tilejä ja hashtageja seuraa, luultavasti Desenion julisteet ovat tulleet näillä kanavilla vastaan.

Real life office check – ei aina järjestyksessä, mutta toimii ja oma toimistonurkka on hyvin mieleinen! 

Tilasin meille kuvissa näkyvät Nine arch bridge-, Exploring- ja Banana leaves close up -julisteet, koossa 30×40, ja London street view -julisteen isommassa, 50×70-koossa.

Halusin meille luonnollisen värisiä julisteita, ei mitään liian raflaavaa, ja himoitsemani kultaiset kehykset. Tilasin myös yhdet suuremmat, pinkit kehykset (50×70), sillä halusin hieman väriä kehysten muodossa lapsen makuuhuoneessa sijaitsevaan nurkkaukseen. Julisteet ovat sopivan simppeleitä, sopivat meidän sisustukseen sekä etenkin banaaninlehti tuo vähän väriä.

Yksi omista suosikeistani on tuo banaaninlehtitaulu, joka tuo kivasti vihreää värä kotiin. Meillä ei ole juurikaan kasveja, koska ei viitsi niitä aina reissujen ajaksi naapuriin viedä hoitoon, joten tulkoon se väri näin kuvan kautta sitten. Desenion sivuilta löytyy paljon erilaisia kasviaiheisia julisteita. Luontoaiheiset printit ovat myös omaan makuuni.

En yleensä pidä tummasta puusta sisustuksessa, mutta tein yhden poikkeuksen

Tumma puu on yksi asia, joka usein erottaa meidät sisustuksellisesti. Ei kuitenkaan aina. Italiassa mennään tosiaan sisustuksessa usein huomattavasti värikkäämmällä linjalla, ja vaikka en olekaan koskaan pitänyt siellä hyvinkin suositusta tummasta puusta, löytyy meiltä kadulta pelastamani tummapuinen kirjoituspöytä. Itseasiassa olen siihen hyvinkin ihastunut.

Kirjoituspöydällä on itseasiassa ihan hauska tarina. Meilläpäin Saksaa saa jättää ennalta määrättyinä päivinä tarpeettomat tavarat ulos kadulle (taitaa olla kerran kuussa, en ole aivan varma), josta kaupungin työntekijät käyvät ne sitten noutamassa. Päivät ovat luonnollisesti ennalta tiedossa, ja parhaat viedään usein nopeasti naapureiden tai keräilijöiden toimesta, ja kaupungin työntekijöiden tehtäväksi jää sitten noukkia jämät.

Himoitsin tätä kirjoituspöytää päivän ajan ikkunastamme käsin, kunnes Matteo kävi sen ystävällisesti minulle noutamassa. Saimme naapurin mieheltä kantoapua, ja eipä mennyt kauaakaan kun paikalle jääneet loputkin tavarat käytiin noutamassa paikalle tulleen käytetyn tavaran keräilijän toimesta. Siellä olisi ollut vielä kiva lipastokin, mutta se ei vain enää mahtunut meille. En pidä liiasta tavarasta, mutta en kuitenkaan ole täysi minimalisti. Kuitenkaan en meille “rohmua” enemmän tavaraa, kuin tarve on ja haluan pitää tilan avarana ja selkeälinjaisena.

Pidän pöydästä paljon, mutta en tiedä mitä pöydälle tapahtuu, kun ja jos joskus muutamme. Nyt se on lähtemätön osa kotiamme.

Matteo toivoisi vielä enemmän väriä – ja lapselle värit “sallitaan”

Kysyin Matteolta, toivoisiko hän kotiin vielä enemmän väriä, tai mitä hän sisustuksesta noin ylipäätäänsä ajattelee. Kuten sanoin, ei asia häntä juurikaan kiinnosta, ja koska minua kiinnostaa enemmän, aika paljon minä päätän sisustuksesta.  Olemme mielestämme saavuttaneet melko hyvän kompromissin, ja vaikka vaalea perustana kodissamme onkin, on meillä myös sitä väriä.

Juttelimme eräänä aamuna aamiaispöydässä tästä sisustusasiasta, ja sivusimme vielä aihetta siltä kantilta, että lapsen kanssa on kiva, että värit myös näkyvät. Meillä on lelut välillä sikin sokin, ja iso osa niistä lelukorissa olohuoneessa ja makuuhuoneessa. Haluamme, että lapsi voi ja saa näkyä kodissa, eikä leluja sen kummemmin piilotella. Osa leluista ei mitenkään sovi värimaailmaan, mutta ei se haittaa (vaikka myönnettäköön, että yhden kerran vähän turhan värikäs leikkikeittiö jäi kauppaan). Olen kuitenkin hankkinut meille silmääni miellyttävän, puunvärisen lelukorin, johon illan tullen kasaan lelut.

 

Lontoota makuuhuoneeseen

Lontoo-aiheinen taulu sopi hyvin lapsen makuuhuoneessa sijaitsevaan nurkkaan, ja se tuo vähän piristettä muuten vaaleaan makuuhuoneeseen.

Taulu sopii mielestäni kivasti lapsen 1v-syntymäpäiviltä koristeena toimineesen vesimeloniriipukseen, joka löysi paikkansa puolivahingossa makuuhuoneesta. Meillä on melko hyvin neliöitä kolmelle, noin 90, mutta asunnon pohjaratkaisu on sen verran huono, että lapsella ei ole vielä omaa huonetta ja hän nukkuu huoneessamme. Antaisin oman toimistoni mielelläni lapsen käyttöön, mutta sen sijainti keittiön takana ei ole se optimaalisin – sinne kuuluu kaikki, ja vietämme keittiössä kuitenkin paljon aikaa iltaisinkin.

Lattiassa meillä on ihan perinteistä vaaleaa parkettia – Italiassa on tummaa kaakelia lattiassa melko paljon, ja se tumma on puolestaan Matteon mieleen. Omaani taas ei niinkään, mutta jos joskus Italiaan asetumme (voi olla, että ei, mutta mahdollisuus aina on), sellainen on todennäköisesti vastassa. Etenkin, jos asunto on vanhassa talossa.

Toisaalta, siinä onkin sitten hauska sisustushaaste. Olen käynyt muutamassa upeassa, vanhassa toscanalaiskodissa, jossa tätä kaakelia on koko huushollin täydeltä. Ja onhan se kesällä ihan hyödyllinenkin. Nämä vanhat asunnot ovat yksi unelmani Italiassa, ja niissä on sisustuksellisesti todella paljon potentiaalia – vaikka sen tumman lattian kanssa

Millainen sisustus kotonasi on? Jos kulttuureita on enemmän, näkyvätkö ne?

Koodilla LEENA25 saat 25% alennuksen julisteista 27.2-1.3. Alennus ei koske Handpicked / collaboration -julisteita eikä kehyksiä.

Kahden yön työmatka Helsinkiin

Suomi ja Helsinki kutsuvat luokseen joskus pitkäksikin aikaa, joskus visiitit ovat puolestaan todella lyhyitä. Etenkin Helsingin reissut jäävät usein valitettavasti liian lyhyiksi, ja silloin tulee juostua tukka putkella paikasta toiseen että kaikki oleellinen mahtuu kalenteriin.

Olen yleensä Helsingissä ilman lasta, ja tämä kuvio toistui tälläkin kertaa. Kävin Helsingissä työasioissa kahden yön verran, ja ehdin kiirehtiä paikasta toiseen pyörremyrskyn lailla. En ehtinyt näkemään kaikkia, joita olisin halunnut nähdä, sillä reissu oli eritoten työmatka, mutta silti iltoihin sain mahtumaan muutamia tapaamisia ystävien kanssa.

Tasapainottelu työjuttujen ja vapaa-ajan kanssa on hankalaa, olenhan ensisijaisesti työn vuoksi Suomessa. Todella moni ystäväni asuu nykyään Helsingissä, ja monta päivää menisi helposti pelkästään heitä tavatessa. En halua olla tuosta 1,5-vuotiaasta erossa paria yötä enempää, joten tämäkin sanelee aikatauluja. Kun kuitenkin melko harvoin Helsingissä käy, on pakko priorisoida työjutut ensin ja sitten katsoa mihin aika riittää. Vähän sydäntä särki myös se, kun en ollut paikalla pikkuisen päiväkodin karnevaaleissa, mutta ensi vuonna sitten.

Reissuun sisältyi muitakin jännitysmomentteja, sillä olimme olleet sairaana pari viikkoa. Halusin matkaan oikeastaan hinnalla millä hyvänsä – en tosin kipeänä kuitenkaan – ja onneksi olo oli hyvä jo keskiviikkona. Olen tämän pitkän sairasputken aikana saanut tehtyä tammikuussa kaiken välttämättömän, en yhtään enempää. Arki iskee päälle toden teolla, kun lapsi on kipeä, ja sitten itse samaan syssyyn.

Aurinko nousee Saksan yllä

Torstai

Saavuin Helsinkiin torstaina iltapäivällä, ja lähdin takaisin kohti Düsseldorfia lauantaina illalla. Koska suorien lentojen aikataulut ovat usein melko huonot omia menojani ajatellen (ensimmäinen suora lento saapuu Helsinkiin vasta 15:10, joka tarkoittaa sitä että sinä päivänä ei tapaamiset enää oikein onnistu), lähdin matkaan Frankfurtin kautta.

Ehdin tämän aikaisen aamulähdön ansiosta Helsinkiin jo hieman puolen päivän jälkeen. Parilla tunnilla on tässä tapauksessa suuri merkitys. Tein lennoilla töitä hetken, ensin tietokoneella ja sitten pelkän muistikirjan avulla. Olen aika perinteinen siinä mielessä, että ei ole muistikirjan voittanutta – siihen on helppo hahmoitella monen asian runko ja suunnitella tulevia artikkeleita.

Palaveerasin torstaina ensin lentoasemalla iltapäivän, ja jatkoin siitä matkaani Töölöön ystäväni luo. Illalla katsoimme Maria Veitolan yökyläilyä Päivi Räsäsen luona läppäriltä – villi ilta meillä.

Perjantai

Perjantai oli päivistä kiireisin, ja vähän voinkin tässä jo paljastaa tapaamisteni sisältöä. Kävin nimittäin Ukko.fi:n luona podcast-haastattelussa kertomassa omasta yrittäjätaipaleestani, paikkariippumattomasta työstä sekä arjesta lapsen kanssa ulkomailla. Vastailin kysymyksiin myös bloggaajan arjesta sekä matkabloggaamisesta.

Podcast tullee ulos kuukauden sisään, joten linkkaan sen sitten kaikkine informaatioineen teille kuunneltavaksi. Olen innostunut podcasteista kovasti, ja Suomessa niiden määrä onkin ollut viime vuoden aikana kovassa nousussa. Olen itsekin aloittelemassa omaa podcastia, ja tarkoitus olisi lähikuukausina höpötellä ainakin arjestamme Saksassa. Vähän jännittää, mutta elämässä on hyvä olla vähän jännitystä.

Sometauko Kampin kauppakeskuksessa

Perjantain ohjelmaan kuului siirtyminen Ruoholahdesta Alma-talolle, ja kävin matkalla nopeasti Kampin kauppakeskuksessa hakemassa evästä. Ilahduin kovasti, sillä Kampissa oli tuolloin Pienten Yrittäjien kauppapäivät – ala-sekä ylä-asteikäiset lapset ja nuoret (en nyt mene iästä ihan takuuseen, mutta olisivatko olleet siinä 11-13v kieppeillä) myivät omatekemiään tuotteita. Olin matkalla alakerran ruokakauppaan, mutta pyörsin päätökseni ja ostin heiltä eväiksi pizzaleivät. Ihanan toimeliaita tulevia yrittäjiä kerrassaan, ja vaihdoimme muutaman sanankin ostosten lomassa.

Nopean ruokailuni lomassa tsekkasin sähköpostit ja sometilit. Kampista löytyi mukavia nurkkauksia hetken istuskeluun.

Ohjelmassa oli myös after work -drinksut – en edes ihan oikeasti muista milloin olisin ollut viimeksi ”aftereilla”.

Nyt tilaisuus tuli kuin varkain, kun perjantaina palaveriputken jälkeen tapasin kaukana Aasiassa asuvaa ystävääni, hänen ystäväänsä ja päätimme että no nyt. Ei meillä ollut aikaa hukattavaksi, koska meille ulkosuomalaisille nämä Suomen reissut ovat usein erittäin kiireisiä, mutta hyvin siinä puolessatoista tunnissa ehdi jutustella.

Lauantai

Lauantai oli pyhitetty työjutuille, ennen lennon lähtöä kohti kotia ja Saksaa. Työjuttuihin liittyi läheisesti ystävä eli Veera Bianca, jonka kanssa olimme saaneet kerrankin aikataulut osumaan yksiin – ja vieläpä koko päiväksi. Tapasimme Hakaniemen La Torrezafionessa (käytin Helsingin metroa menestyksekkäästi toista kertaa koskaan!), ja matkasimme muutaman koukun kautta Veeran luo. Meillä on teille pian kerrottavaa työrintamalla, ja pian lähdemmekin punomaan lisää juonia Välimeren risteilylle. Lauantai meni hujauksessa, ja kaksi matkabloggaajaa a la Leena ja Veera eivät edes muistaneet ottaa yhteiskuvaa. Ylläoleva kuva on paras otokseni Veerasta. Aika meni taas kuin hujauksessa, ja meidän 5 tunnin tapaamisemme tuntui tunnilta.

Kotimatkalla tein lennolla töitä Frankfurtiin asti. Lennon myöhästymisen johdosta en ehtinyt kun kipittää nopeasti Frankfurtin kentän läpi – Frankfurt ei ole mukava vaihtokenttä silloin, jos on kiire. Minulla oli alunperin vaihtoaikaa ruhtinaalliset kaksi tuntia, mutta myöhästymisen vuoksi ehdin norkoilla portilla vartin ennen kuin Düsseldorfin lento oli lähtövalmis. Kukaan ei selkeästi halunnut matkustaa Düsseldorfiin myöhään lauantaina illalla, joten noin 30 matkustajan lastaaminen Airbus A320-koneeseen ei vienyt kauaa ja pääsimme matkaan.

Nappasin taksin lentoasemalta, ja olin kotona 25 minuttiia koneen laskeutumisesta. Yksi Düsseldorfin lentoaseman parhaista puolista on sen sijainti. Sieltä on todella hyvät yhteydet keskustaan, eikä se ole kaukana. Lentoasemalta kotiin olisi julkisilla kestänyt myös 25 minuuttia, mutta olisin joutunut odottelemaan junaa hetken eikä karnevaaleja juhliva, ilolientä nauttinut saksalainen herrasväki oikein kiehtonut. Tiesin, että etenkin metro on karnevaalikansaa täynnä, joten päätin säästellä hermojani ja nappasin taksin. Karnevaalit ovat täälläpäin Saksaa aivan mahtava juttu (suosittelen matkakohteena helmikuulle), ei sillä, mutta väsyneenä ei tämä kärttyinen muija oikein aina jaksa.

Mukavaa viikkoa! Millaisia työmatkoja teillä on? Tunnistaako joku ulkosuomalainen tästä jutusta itsensä?

Iisalmi ja Tuusniemi, teidän on ennustettu katoavan kartalta

Kuva: Tuukka / Into Experiences

Toimittaja Pasi Peiponen kirjoitti muutama päivä sitten YLE:n blogiin kolumnin, jonka otsikko on raflaavasti: ”Ovatko Iisalmi ja Tuusniemi enää osa Suomea? Eivät ole – eikä ole monikaan muu pikkupaikka”. Otsikko muistuttaa lähinnä aivopierua, vaikka totuuden nimissä en tiedä onko se Peiposen itse kehittelemä vai toimituksen tuotosta. Niin tai näin, artikkelin sanomaan on hyvä tarttua. Haluan sanoa pari sanaa Iisalmen ja Tuusniemen, ja näiden kahden kaltaisten paikkojen puolesta. Ja oli Peiposella tekstissään asiaakin.

Artikkelin sisältö lyhyesti: Peiponen on kulkenut Itä-ja Pohjois-Suomea ristiin rastiin, eikä hänen esimerkikseen ottamasta Ylä-Savossa ole hänen mielestään mitään kiinnostavaa. Seutu kuolee, eikä näistä tienoista tiedä pian enää kukaan. Itä- ja Pohjois-Suomesta puhuessaan Peiponen kiinnittää huomiota kuihtuviin kyliin: ”Katoavat seudut ovat kyliä, jopa pikkukaupunkeja. Mikään ei niissä nosta enää päätään – ei yrittäminen, ideat, rohkeus, ei synnytystalkoot”.

Peiponen kertoo, että Helsingillä on kaikki edellytykset olla maailman toimivin kaupunki, ja pormestari on hyvää peeärrää kaupungille. Kehä III:n ulkopuolelta ei löydy karismaattista maakuntajohtajaa, joka haluaisi pitää omiensa puolta. Helsinki tavoittelee suuria, ja niin sen pitääkin. Samoin pitäisi koko Kehä III:n ulkopuolisen Suomen, jos minulta kysytään (ei kysytty, mutta kuitenkin).

(jutun kuvat Savon upeasta luonnosta, kiitos frendilleni Tuukalle!)

Kuva: Tuukka / Into Experiences

Noniin, nyt saan sanaisen arkkuni auki. Vastakkainasettelu pääkaupunkiseudun ja ”muun Suomen” välillä on mielestäni ärsyttävä klisee, jossa vedetään usein mutkia suoraksi oikein olan takaa. Myönnän, kun ensi kertaa luin Peiposen artikkelin, minua vähän ärsytti. Ja se lienee ainakin ollut otsikon tarkoitus. Mutta luin sen muutamaan kertaan uudestaan, ja aloin ymmärtää joitain asioita, ja joillain Peiposen sanomisilla oli jopa ihan järkeäkin.

Ensiksi ne mielestäni epäkohdiksi luokiteltavat asiat. En ole aivan samaa mieltä siitä, että esimerkiksi Tuusniemellä ei ole mitään kiinnostavaa. Sama pätee Iisalmeen, joka ympäristöineen ei nyt ainakaan kuollut ole.

Olen ajanut muutamia kertoja Tuusniemen ohi Koillis-Savossa. Huoltoasemalla päätien varrella kylän ukot istuvat samalla kahvikaljalla. Kaksi isäntää istui viime kerralla terassilla. Siinä kaikki. Lopetan raportin Tuusniemeltä tähän.

Pohjois-Savoon kuuluvissa Ylä-Savon kunnissa – Iisalmi sen keskuksena – en ole käynyt kertaakaan. Mikään ei ole herättänyt mielenkiintoani, ei mikään, mistä kertoa. Se ei ole tietenkään olemassaolon mittari.

Tuusniemi sijaitsee noin 60 kilometrin päässä Kuopion kasvukeskuksesta. Tuusniemeltä käydään töissä Kuopiossa ja lähialueilla, ja uskallan väittää että siellä nautitaan siitä elämästä, josta monet maailmalla haaveilevat. Omasta tuvasta järven rannalla, mutta silti palvelujen läheisyydessä. Ei se mikään metropoli ole, mutta sen tietänevät kaikki siellä asuvat tai siellä asumisesta haaveilevat. Se on himpun alle 3000 asukkaan kunta, jossa voi nauttia juuri siitä rauhallisesta elämästä – jos se kuuluu haaveisiin. Minun haaveisiini se ei kuulu (eikä tietenkään kaikkien, mainitaan se heti kättelyssä, sillä tähän on helppo puuttua), mutta paljon puhutaan suomalaisesta omakotiunelmasta järven rannalla.

Tuusniemi on ollut mielessäni monesti, sillä siellä sijaitsee yksi Pohjois-Savon mielenkiintoisimmista luontokohteista, Rotkolaakso. Koivulahden Myllykoskella pääsee myös retkeilyn ja savolaisen metsämaiseman hellää huomaan.

Kuva: Tuukka / Into Experiences

Entäs se Iisalmi sitten.

Myönnettäköön, että viimeisimmästä Iisalmen reissustani on rutkasti aikaa. Iisalmi ei ole Peiposen mielenkiintoa herättänyt, ja se menee jokseenkin samaan kategoriaan Tuusniemen kanssa: Iisalmi on tosin hieman suurempi, siellä on varmasti leppoisa asua, ja oma tupa järven ja keskustan läheisyydessä ei liene mikään mahdottomuus. Siellä on Tuusniemeä enemmän palveluita, ja jos mieli olutta tekee,  ei tarvitse tyytyä paikallisen huoltoaseman baariin. Vaihtoehtoja löytyy. Ja tämän artikkelin myötä minua alkoi nyt kiinnostaa myös tuo tuusniemeläisen huoltoaseman baari. Lähteekö joku kanssani sinne kaljalle, kun seuraavan kerran Kuopiossa olen?

Peiposen dramaattinen kuvailu seuduista, joissa mikään ei nosta enää päätään (mukaan lukien yrittäjyys), ei sovi myöskään Iisalmen kuvaukseen. En tiedä viittasiko Peiponen tällä lausahduksellaan juuri Iisalmeen, mutta hänen esimerkkeinä käyttämistään paikkakunnista päätellen näin voisi olettaa. Iisalmi on kaupunki, joka on Olvin, yhden Suomen suurimmista panimoista, koti. En tohtisi sitä ihan täysin kuihtuvaksi paikkakunnaksi kuvailla. Etenkin kun Iisalmi vielä sijaitsee noin 20 minuutin ajomatkan päässä Vieremältä, joka on yhden Suomen menestyksekkäimmän yrittäjyystarinan, metsäkoneita valmistavan Ponssen, kotipaikka.

Noilla seuduilla on taloudellista vetovoimaa ja työllistäjiä. Tietysti mikään ei ole koskaan varmaa, ei missään päin Suomea, mutta tällä hetkellä näillä yrityksillä on suuri työllistävä vaikutus Ylä-Savon alueella (vaikka yt:t on Ponssellakin olleet riesana). Ne kuolevat seudut ovat jossain ihan muualla. Talouselämässä oli hyvä artikkeli Iisalmen seudun vahvoista vientiyrityksistä: ”Ylä-Savo syöksee vienti-ihmeitä”.

Jos A-studion toimittaja Peiposta ei nämä seudut kiinnosta, ei se mitään. Suosittelen tutkimaan aluetta, etenkin Pohjois-Savoa paljon läheisemmin! Tällä julkisuudella paikat ovat olleet ihmisten huulilla varmasti enemmän kuin hetkeen.

Toimittajalla on myös jutuissaan jujua

Niin. Se julkisuus ja itsestä metelin pitäminen. Peiponen muotoilee asian mielestäni ihan hyvin:

Tuusniemen kyläukotkin tämän tietävät: syrjä-Suomi tarvitsee, enemmän kuin koskaan, todesta otettavia, vakuuttavia ja sanavalmiita muun Suomen puolestapuhujia – profeetan partaa, sauvaa ja palavia näkyjen näkijöitä. Kysymys on viime kädessä myös toivon ylläpitämisestä, jäljellä olevien parissa.

Ajatuksettomat ja sammuneet johtoryhmät, seurantaryhmät, kehittämispäivät, raportit ja analyysit – ne eivät lämmitä ketään

Olen aina perään kuuluttanut itsestään metelin pitämisen tärkeyttä. Kokouksia ja pullakahveja tarvitaan (vai tarvintaanko?), mutta kaikista suurin merkitys on lopputuotteella joka niissä kokouksissa luodaan. Ihmisten tietouden nostattamisella ja mediahypellä.

Olen itse markkinoija ja haluan uskoa, että jokaisessa paikassa on jotain, jolla saadaan ihmiset kiinnostumaan. Joko suuren puolestapuhujan voimin (niitä tarvitaan aina), tai muuten. Keinoja on.

Kuva: Tuukka / Into Experiences

Kotimaisille Iisalmen ja Tuusniemen kaltaiset edustavat sitä monen suomalaista unelmaa asumisesta, kun taas ulkomaalaisille näitä paikkoja voi  helposti markkinoida suomalaisella maisemalla, hiljaisuudella ja luonnolla. Tai tuokaa näihin paikkoihin Michelin-tason kokki ja pop-up-ravintola, niinkuin Mänttä menestyksekkäästi teki. Tehkää markkinointia hieman eri lailla kuin muut (linkki hyvään esimerkkiartikkeliin alla). Miksi nämä paikat eivät tee sitä?

Antakaa palaa, maailmalle vaan, ei siihen aina edes välikäsiä tarvita. Nouskaa Tuusniemen porukka parin hyvän idean kanssa ensi maanantaina Aasian matkaavaan koneeseen, ja kokeilkaa – tämä aasialaismatkailijoiden Suomeen houkuttelu on aikamoinen klisee, mutta se on hyvä klisee. Kun asuin Taipeissa, on ollut jälkeenpäin helppo ymmärtää miksi ihmiset haluavat rauhaa, luontoa ja hiljaisuutta. Muutama sata keskituloista mannerkiinalaista tai taiwanilaista heilauttaisi kuntien taloutta aika kivasti, väitän.

La Vida Locan Sari kirjoitti mainion artikkelin rehellisyysmarkkinoinnista matkailussa, ja tässä on mielestäni todella paljon järkeä. En voinut kuin nyökytellä tätä lukiessani.

Kotimaassa esimerkiksi Juuka on viime aikoina kunnostautunut positiivisessa huomiossa median silmissä. Juukan kunnanjohtaja Markus Hirvonen sai valituksia kotipaikkansa mopopojista, ja päätti lähteä hakemaan asiaan ratkaishaluista lopputulosta. Hän lähti mopoilemaan poikien kanssa, ja sai ihan varmasti asiansa perille. Kotimainen lehdistö tykkäsi, ja Ylekin uutisoi asiasta: ”Kunnanjohtaja sai valituksia mopopojista – lähtee poikien kanssa rälläämään mopomiittiin”. Näin sitä kerätään hyvää huomiota mediassa.

(Oliko tuosta Peiposen artikkelista myös muuten jossain eri versio, vai onko sitä muokattu? Mielestäni ensimmäisellä lukukerralla Peiponen kirjoitti Helsingin trendikahviloissa istuvista kolmekymppisistä, jotka eivät tiedä missä Tuusniemi sijaitsee, mutta nyt sitä ei tuossa linkkaamassani versiossa ole).

Ajatuksia?