Browsing Tag

pohdintaa

Miten kouluranskalla pärjää Ranskan reissulla?

Viikko Pariisissa voi olla hyvin opettavaista aikaa niin kulttuurin kuin maailman ymmärtämisenkin kannalta. Viikko on myös hyvä aika kokeilla, miten yläaste- ja lukioaikoina opiskellulla ranskalla pärjää kun saavut keskelle pariisilaista elämänmenoa. Kielitaitoon (tai paremminkin sen puutteeseen) paneuduin jo aiemmin (linkki täällä) ja tämä juttu toimii sen jatkona, omiin kokemuksiini ranskan kielestä pohjautuen. Yritän käyttää paikallista kieltä reissuillani aina kun se on mahdollista, mutta hankaluuksia se tuottaa.

IMG_3051

Oma historiani ranskan kielen kanssa

Olen aina ollut kiinnostunut Ranskasta ja ranskan kielestä. Siksi valitsin ylä-asteella ranskan B2-kieleksi ja jatkoin sen opiskelua koko lukioajan. Yhteensä viisi vuotta. Se on pitkä aika ja siitä pitäisi olla jäänyt jotain pääkoppaan, olkoonkin että tästä opiskelusta on aikaa kahdeksan (!) vuotta.
Ollessani 19-vuotias, lähdin Glasgow’n yliopistoon opiskelemaan politiikkaa ja ranskaa, sivuaineenani taloustiede. Kuinkas ollakaan, valmistuin neljä vuotta myöhemmin taloustieteilijäksi ja politiikan ja ranskan opintoni jäivät taloustieteen jalkoihin. Eli se siitä vaihtovuodesta Pariisissa, josta pitkään haaveilin. Olin ylä-asteella ja lukiossa uskoakseni keskiverto ranskan opiskelija ja olin aina erittäin innoissani ranskan tunneista, haaveilinhan muuttavani joko Pariisiin tai Ranskan kauniille Rivieralle. Samaa fiilistä ei minulle koskaan tullut esimerkiksi espanjan saati ruotsin kanssa, vaan mieli halasi Ranskaan.

IMG_3198

Miten tällä opintopohjalla sitten pärjää ns. tositoimissa, paikan päällä Ranskassa?

Olen vieraillut Ranskassa lukuisia kertoja silloin, kun vielä opiskelin kieltä. Niin perheen kesken kuin lukion opintomatkallakin. Viimeisen kahden vuoden aikana olen käynyt Ranskassa kolme kertaa ja voin kertoa, että se kielitaito katoaa. Aika äkkiä, ennen kieli luisti nimittäin huomattavasti paremmin.

Tämänhetkinen tilanne on se, että pystyn asioimaan kaupassa, kysymään kelloa ja muita perusjuttuja. Perustervehdykset ja kiitokset sujuvat toki luonnostaan, kuten myös kohteliaisuudet. Ravintolassa pystyn tekemään perustilaukset ranskaksi ja vastaamaan minulle esitettäviin kysymyksiin, mikäli ne liittyvät annosten kokoihin ja kappalemääriin. Pystyn kertomaan mistä olen kotoisin, miksi olen Pariisissa ja mikä on ikäni, siinä se.

En välttämättä ymmärrä mitä minulle sanotaan jokapäiväisissä tilanteissa, mikäli tilanne tulee aivan puskista. Menneellä viikolla Pariisissa minulta tiedusteltiin, olisiko minulla antaa kahdenkymmenen euron setelin lisäksi kassalle pari euron kolikkoa jotta hän voisi antaa minulle kympin takaisin. En tietenkään ymmärtänyt minulle silloin esitettyä kysymystä. Mietin asiaa tilanteen satuttua hetken jolloin ymmärsin että kyllä, nyt on kolikoista kyse. Ei minun tietysti olisi korkeampaa matematiikkaa tarvinnut käyttää että olisin ymmärtänyt, että kahta euroa se kassa kyseli. Tämä on ongelmani uusien kielien opiskelussa, en aina pysy kärryillä yllättävissä tilanteissa. Vastasin toki hänelle tyylikkäästi että anteeksi, en puhu ranskaa. Ranskaksi. Älykästä kerrassaan.

Näitä tilanteita tulee kieliä opiskellessa ja uutta kieltä käytännössä testatessa, se on fakta. Mutta ai kun se ärsyttää! Varsinkin kun tajuat mitä sinulle on tajuttu vasta tilanteen päätyttyä.

IMG_2869

Ennen pystyin keskustelemaan ostotilanteissa ranskaksi paljon paremmin, pystyin esimerkiksi juttelemaan vaatekaupan myyjän kanssa niitä näitä ja kysymään kokoja, ymmärsin ympäröivää menoa paljon paremmin ja saatoin jopa kysyä ohikulkijalta neuvoa. Ei tule enää kysymykseenkään. Säälihän se on, olisi mahtavaa pitää kieltä yllä ja jopa kehittää sitä. Nyt kuitenkin kiina menee ranskan edelle, samoin italian opettelu.

Onko teillä jokin kieli päässyt unohtumaan ihan vain siksi, että sitä ei tule käytettyä?

Pohdintaa kielitaidosta: miltä tuntuu olla kielipuoli maailmalla?

Vaikka Saksan reissuni oli kaikin puolin mainio, yksi asia aiheutti minulle valtavan turhautumista. Nimittäin se, etten osaa paikallista kieltä. Yleisesti ottaen hoidan reissatessani suurimman osan asioista englanniksi, joskus kiinaksi tilanteen niin edellyttäessä. Opettelen kuitenkin ennen reissujani kohdemaan kohteliaisuusfraasit, yleensä sen kiitoksen verran ainakin. Euroopassa tulee kohdallani kuitenkin usein vastaan tilanteita, jolloin en ymmärrä ympäröivästä maailmasta kertakaikkiaan yhtään mitään.

Otan esimerkiksi tässä kieliasiassa Saksan, sillä viimeisin reissukokemukseni on sieltä ja se on vielä tuoreessa muistissa. Kuvituskuvat ovat Puolasta ja Thaimaasta.
Saksassa puhutaan kohtuullisen hyvää englantia, ainakin paikoissa joissa on turisteja. Saksalaisen englanninkielentaito ei kuitenkaan yllä mielestäni pohjoismaiden tai Hollannin tasolle, jossa asioiden hoito englanniksi hoituu moitteettomasti (puhun Ruotsissakin englantia asioita hoitaessani, ruotsin kieli alkaa olla melko hyvin unohduksissa). Periaatteenani on ollut, että tervehdykset ja kiitokset opettelen paikallisella kielellä. Se on mielestäni osoitus paikallisten arvostamisesta eikä ole iso vaiva, hei ja kiitos riittävät aivan hyvin.

Saksassa ollessani huomasin kuitenkin ongelman. Kun en osaa paikallista kieltä eivätkä esimerkiksi juna-asemien kuulutukset ole aina englanniksi, huomaan oloni epämiellyttäväksi. Siksi, etten pysty seuraamaan tapahtumia ja olen voinut missata jotain tärkeää. Juna-asemalla oltaisiin aivan hyvin voitu kuuluttaa, että juna on peruttu tai vastaavasti että odottamani juna meneekin Kölnin sijasta Amsterdamiin. En olisi ymmärtänyt asian ydintä kummassakaan tapauksessa. Aina voi kysyä ja kysymällä sainkin junamatkustukseen liityvät ongelmani selvitettyä, mutta olisihan se ihana ymmärtää mitä ympärillä tapahtuu.

IMG_1090

Jos Saksassa on kielen kanssa hankalaa, niin se on vielä hankalampaa Puolassa. Enhän osaa lausua siellä edes katujen nimiä! Saksassa ne kuitenkin jollain tapaa luonnistuvat.

Euroopassa sulaudun joukkoon kohtuullisen hyvin ja minun usein oletetaan puhuvan kohdemaan kieltä. Tällöin täytyy vain todeta, että olen pahoillani, en valitettavasti kieltäsi osaa, englantia kylläkin. Italiassa minulla on tulkki mukana omasta takaa ja ymmärrän italiaa päivä päivältä enemmän, saksaa en osaa sanaakaan. Ranskaa olen lukenut ylä-asteella ja lukiossa ja pysyn huonosti kärryillä sitä kuunnellessani, mutta pystyn Ransakssa ollessani poimimaan sanan sieltä täältä ja päätellä mitä mahdollisesti saattaa olla tapahtumassa. Aasiassa kuljen suureksi osaksi täydellisenä ummikkona.

IMG_1313

Bangkokin paikallisbusseilla kuljettaessa saa luottaa tuuriinsa, katsokaa vaikka tuon bussin etuikkunaa. Melkoinen selvännäkijä saat olla, jos keksit minne se on matkalla.

Kaupoissa ja ravintolassa minulle tulee usein hieman epäkohtelias olo. Koen olevani epäkohtelias, kun en pysty kommunikoimaan esimerkiksi ravintolan tai tavaratalojen työntekijöiden kanssa heidän kielellään, enkä edes yritä. Jokainen ymmärtää että kielen osaamattomuus ei ole epäkohteliasta jos käytöstavat ovat muuten kunnossa, mutta itselleni se aiheuttaa usein pienen morkkiksen. Esimerkiksi silloin, kun kysyin Düsseldorfin keskustassa sijaitsevan ravintolan henkilökunnalta että mahtaako heillä olla menua englanniksi (kerron asiasta tässä postauksessa). Olin edellispäivänä saanut toisessa ravintolassa englanninkielisen menun ja ajattelin, että ehkäpä heilläkin sellainen olisi. Sain kuitenkin vastauksen, että tämä on Saksa eikä heillä mitään englanninkielisiä menuja ole. Itselleni tuli hieman vaivautunut olo vastauksen saatuani ja teki mieli pyytää anteeksi, etten saksaa osaa. Mutta toisaalta…. miksi minun pitäisi pyytää anteeksi? Kun ei osaa niin ei osaa. Paljon matkustavana on mahdotonta osata kaikkien kohdemaiden kieliä edes sillä tasolla, että pystyisi ravintolassa tilaamaan. Teen jatkossakin parhaani paikallisia fraaseja opetellassani mutta yritän päästä eroon siitä, että kielitaidottomuuteni aiheuttaa itselleni ahdistusta.

Millaisia kokemuksia teillä on kielitaidosta maailmalla tai sen puutteesta?

Ulkoasun merkitys blogien lukumukavuuteen

Rantapallon blogien uudet ulkoasumahdollisuudet ovat saaneet minut suunnattoman innostuneeksi. Olen ollut aina jokseenkin tyytymätön blogini ulkoasuun ja nyt kun blogini näyttää suunnilleen siltä, miltä haluankin sen näyttävän, en voisi olla tyytyväisempi. Vaalea pohja, kiva fontti ja eritoten selkeä ulkoasu saa minut hyvin iloiseksi joka kerta blogiani katsellessani.

Seuraan itse mieluiten blogeja, joilla on siisti ja selkeä ulkoasu. Blogini aiempi ulkoasu oli sellainen josta en olisi lukijana ollut itse innostunut. Yritin pitää sen mahdollisimman siistinä, mutta silti siitä tuli sellaiset bloggaanpas tässä vuonna 1995-vibat. Ihanaa, että tämä ongelma on nyt historiaa ja kiitokset samalla Rantapallolle uudesta teemasta.

Immagineblogleena(1)

Kiva, simppeli fontti yhdistettynä selkeään ulkoasuun lisää lukumukavuutta

Olen yrittänyt tehdä tästä uudesta ulkoasusta sellaisen, että tykkäisin itse sitä selailla vaikka blogi ei oma olisikaan.

Blogien ulkoasu, mitä arvostan?

Blogeissa pidän vaaleaa yleisilmettä melkeinpä ehdottomana. Vaalea tausta rauhoittaa kokonaisuutta ja antaa pääosan mille se kuuluukin, nimittäin sisällölle. Eli tekstille, valokuville ja videoille. Navigoinnin tulee olle helppoa ja postausten tulee olla selkeästi löydettävissä. Oikea (tai vasen, samapa tuo) sivupalkki on hyödyllinen ja sitä kautta usein selailenkin lukemieni blogien vanhoja postauksia. Kun jutut ovat helposti löydettävissä, saatan jäädä selailemaan mielenkiintoista blogia joskus jopa tunniksi. Suosituimmat postaukset ovat aina mielenkiintoinen asia, joten jos sellainen valikko sivupalkista löytyy, olen enemmän kuin tyytyväinen.

Blogiin saapuessa on myös kiva tietää, kenen blogiin sitä onkaan tullut. Esittelyn ei tarvitse olla pitkä, kunhan se on informatiivinen ja löytyy ilman etsintää. Se antaa heti kasvot blogille ja bloggaajalle sen takana ja tekee tekstit huomattavasti mielenkiintoisemmiksi.

Entä mikä on ulkoasun kannalta no-no?

Sekava ulkoasu, värien sekamelska sekä valikkojen puute eivät saa minua jäämään blogin lukijaksi, vaikka sisältö ok olisikin. Sen verran visuaalisuutta arvostan, vaikken mikään taitailijasielu olekaan. Esimerkiksi mustalla taustalla olevia tekstejä on yleisesti ottaen melko vaivalloista lukea. Blogien lukeminen on minulle ensisijaisesti rentoutumiskeino, enkä halua tehdä rentoutumistuokiostani yhtään hankalampaa kuin on tarvis. Nämä ovat tietysti vain omia näkemyksiäni asiasta, eivät universaaleja totuuksia. Ne ovat kuitenkin asioita, joita olen yrittänyt ottaa huomioon uutta ulkoasua muokatessani.

Minulla on vielä paljon tehtävää tämän uuden teeman tiimoilta ja pikkuhiljaa lisäilen juttuja tuonne oikeaan sivupalkkiin – nyt siitä löytyy vain ne kaikista välttämättämimmät jutut. Suunnitelmissa on esimerkiksi koota sinne lista suosituimmista postauksista ja lisäillä blogini saamat tunnustukset takaisin, kunhan ne koneen uumenista löydän. Avainsanoja tulen myös karsimaan. Yksi mieltäni askarruttava tekijä on banneri ja mitä sen kanssa tulen tekemään. Se on uusi ja olen siihen melko tyytyväinen (ottaen huomion että todellakaan ole mikään guru näissä jutuissa), mutta toisaalta…. jokin simppelimpi voisi hyvinkin toimia tämän teeman kanssa. Minulla on paljon kehitettävää ja mietittävää, mutta koen että suunta on nyt oikea.

Tässä vaiheessa minusta olisikin todella mielenkiintoista kuulla, mitä te arvostatte blogin ulkoasussa? Jos vaikka saisin teiltä muutamia vinkkejä tähän uudistusprosessiin. Ja aina on kiva vaihtaa kokemuksia mielenkiintoisiin aiheisiin liittyen, joten kommenttiboksi on avoin.

Mukavaa pääsiäisen jatkoa!

Mitäs ne ulkomaalaiset meistä suomalaisista oikein ajattelevat?

Riku Rantalan HS:n kolumneja luettuani olen usein vaikuttunut. Riku pukee ajatukseni aika usein sanoiksi ja kunnioitan tätä paljon reissannutta herraa siitä, että hän on hyvin suorapuheinen eikä arastele sanoa asioita ääneen. Viimeksi Riku Rantalan kolumni Finnairin SkyBistro-uudistuksesta herätti itsessäni paljon ajatuksia ja sai runosuoneni sykkimään (postaukseen pääsee tästä). Luin pari päivää takaperin nopeasti puhelimella Rantalan viimeisimmän kolumnin aiheeesta Meitä suomalaisia ei pidetä yhtään minään ja voi kun päässä taas raksuttaa! Monta Thaimaa-juttua on tulossa blogiin ihan lähiaikoina niin videon kuin normaalin postauksenkin muodossa, mutta julkaisen tänään ajatuksia suomalaisuudesta ja siitä, miten ulkomaalaiset asian kokevat Rantalan kolumnin ollessa vielä kohtuullisen tuore.

Mitä suomalaisista maailmalla ajatellaan
on kysymys, joka on usein suomalaisten huulilla. Kun Riku Rantala sanoo, ettei meistä ajatella yhtikäs mitään, hän on siinä jokseenkin oikeassa. Kerron teille nyt hieman omista kokemuksistani.

IMG_1278

Oma empiirisen tutkimukseni pohjalta totean, mitä kauemmas kotikonnuilta mennään, on ihmisillä harvemmin mitään mielipiteitä Suomesta tai sen asukeista. Aloitetaan siis Taiwanin kokemuksista. Taipeissa asuessani törmäsin usein siihen, että keskustelun vastapuoli ei ollut koskaan kuullut pienestä pohjoisesta maasta nimeltä Suomi, saati sitten sen asukeista. Kun chileläinen sijoittaa Suomen pohjoiseen Eurooppaan, on se mielestäni oikein tarpeeksi tietoa maastamme. Karibian asukit eivät osanneet sijoittaa Suomea kartalle, mutta vastatessani tarkentavaan kysymykseen Suomen sijanititiedoksi Euroopan, alkoi heillä raksuttaa. Niinhän se olikin. Mutta kaikella rehellisyydellä, en usko että kovinkaan suuri määrä suomalaisista osaisi äkkiseltään sijoitaa esimerkiksi St Vincent-saaria kartalle, ainakaan ilman pientä vinkkiä. Japanilaiset ystäväni taasen tietävät ja tuntevat Suomen, muumit sekä Joulupukin. Mutta että mielipidettä suomalaisista, ei heillä sellaista varsinaisesti ollut, vaikka suomalaisista tykkäsivätkin. Kun maan sijainnistakaan ei ole aivan täydellistä tietoa, ei sen asukeistakaan hirveästi ajatuksia voi luonnollisesti olla. Eräs japanilanen tuttuni tosin on sitä mieltä, että me kaikki suomalaiset olemme vaaleatukkaisia. Aika usein suomalaisuus ei tosin aiheuta mitään jatkokysymyksiä, aivan kuin Rikukin on huomannut. Kun kerron keskustelukumppanilleni olevani Suomesta, oli vastaus aika usein laatua ”öh ok” tai ”cooool!”, jos sitäkään. Jos tutustuin paremmin henkilöön, sitten vaihdoimme enemmän tietoja kotimaistamme, mutta ei se Suomi automaattisesti aiheuta vastapuolessa mielenkiinnon puuskaa.

Tilanne muuttuu kuitenkin hieman, kun ollaan tekemisissä esimerkiksi eurooppalaisten kanssa.
Tietämys maastamme kasvaa ja Suomi on jo konkreettinen maa, jonka väestöä on tavattu muunmuaassa reissatessa ja monella tapaamallani henkilöllä on jo jonkinlainen käsitys suomalaisista. Färsaarelainen ystäväni tunnisti Suomen hyvät PISA-tulokset, puolalaiset tuntevat veljellisyyttä Suomea kohtaan, olut maistuu, tiedättehän. Muut pohjoismaalaiset ovat maininneet minulle enemmän kuin kerran Suomen puukotusluvut (häh?), itsemurhaluvut ovat myös tiedossa. Ja se, että alkoholia kuluu paljon. He kokevat meidät hiljaisina, mutta myös rehtinä porukkana. Kuulumme pohjoismaiseen porukkaan, muttemme sitten aivan kuitenkaan. Yksi ruotsalainen ystävättäreni aina ihmettelee sitä, miksi me ruotsia puhumme ja opiskelemme, ihan hyvällä siis. Etelä-Eurooppalaisille Suomi on jo sitten hitusen eksoottisempi kohde, lumen ja talven valtakunta jota pidetään suunnilleen eksootiikan huipentumana. Saksalaiset pitävät myös Suomesta ja sen luonto mainitaan usein.

IMG_0511

Kuvassa suomalainen matkabloggaaja vahvistamassa stereotypiaa suomalaisista ja alkoholista viinitilalla Portossa.

Aika usein mielikuva suomalaisista kansana on positiivinen, mutta eivät suomalaiset sen kummemmin tunteita herätä. Verrattuna vaikkapa ranskalaisiin tai jenkkeihin, aika monella on heistä mielipide valmiina. Ja se ei ole aina positiivinen, vaikka yleistykseen usein näissä mielipiteissä sorrutaankin. Tunnen ranskalaisia, joille Ranska on maailman napa. Tunnen jenkkejä, joiden mielestä Yhdysvallat on paratiisi, eikä muualla vain voida osata tehdä asioita. Mutta tunnen myös monia ranskalaisia ja jenkkejä, joita kutsun ystäviksini, eikä heitä saa millään sopimaan näihin stereotypioohin. Ei meistä suomalaisista tuollaisia yleistyksiä taida juurikaan olla olemassa, mikä on varmasti ihan hyväkin juttu. Saamme liikkua maailmalla rauhassa ja meihin voidaan tutustua ilman vallitsevia ennakkoasenteita.

Onko teillä millaisia kokemuksia aiheesta?

Fiilispäivitys suoraan keväisestä Englannista

(Varoitus jo etukäteen: Tämän artikkelin kuvitus ei liity mitenkään Englantiin, kuvituksena muutama satunnainen kuva Koh Wain saarelta. Mieli on vieläkin auringossa)

Lentokoneen pyörät iskeytyivät Lontoon Gatwickin lentoaseman kiitorataan tänä aamuna 6:40 paikallista aikaa. Meitä oli vastassa sankka sumu ja neljä lämpöastetta, joka tuntui luissa ja ytimissä. Etenkin itselläni, sillä minulla ei ole mukanani takkia saati legginsejä kummempia housuja. Ei taas tullut hirveästi ajateltua asiaa kun lähdin Kuopiosta kohti Bangkokia kaksi ja puoli viikkoa sitten.

Eilen Bangkokista lähtiessämme lämpötila huiteli 30 celsius-asteen tienoilla. Vaihdoimme konetta sateisessa (!) Dubaissa, jossa öinen lämpötila oli silti mukavat 23 astetta. Ja sitten tämä Lontoon säätila, kai sitä saa sanoa toivoneensa edes jotain hieman mieltäylentävämpää vaikka tänne ihan mukava olikin palata. Kun pääsimme Matteon kämpille, muutaman tunnin päiväunet tekivät tehtävänsä ja heräsin kuin uutena ihmisenä. Tällä välin aurinkokin oli ehtinyt tulla esiin ja pääsin nauttimaan Englannin kauniista keväästä kävelylenkin muodossa. Odottelen juuri Matteon työjutun loppumista, jonka jälkeen lähdemme kavereiden kanssa pubilounaalle. Pikaisesti tosin, sillä minun pitää tänä iltana vielä pakata, järjestellä tavaroita sekä muutamia ensi viikkoon liittyviä juttuja. Lennän huomenna aamulla Suomeen ja torstai-iltana minulla on suunnitelmissa tavata matkabloggaajakollegoitani Helsingissä ennenkuin suuntaan Kuopion koneeseen. Lähden Suomeen hakemaan loppuja tavaroitani Lontooseen palua varten ja lennän takaisin tämän kuun lopussa.

IMG_1628

Lontooseen paluusta minulla on jännät fiilikset. Toisaalta odotan sitä kovasti, sillä on ihana asua taas samassa maassa Matteon kanssa ja aloittaa viime kuukausien reissauksen jälkeen se tavallinen arki. Toisaalta, Lontoo itsessään saa minut hieman ahdistuneeksi. Välimatkat ja hintataso näin etupäässä. Aasiassa asuneena jo Gatwickin juna-asemalta ostettujen lippujen hinta sai minut näkemään punaista ja kun tiedän mitä tämä vuokrataso täällä on, niin voin sanoa asian hieman ahdistavan minua. Olisi ollut helpompaa muuttaa nyt heti uuteen maahan ilman tätä Lontoon puolen vuoden välivaihetta, mutta minkäs teet. Olen viisaampi monen asian tiimoilta lähiviikkojen aikana!

IMG_1644

Lähipäivinä- ja viikkoina blogi täyttyy Thaimaahan liittyvistä muisteloista, vinkeistä ja kokemuksista. Emiratesin A380-kokemuksia on myös tulossa ihan lähitulevaisuudessa, kuten myös pohdintaa bloggaamisesta ja elämästä. Yritän myös uusia blogini logoja ja bannereita freesimpään suuntaan lähitulevaisuudessa.

Mahtavaa viikkoa kaikille!