Viikko Pariisissa voi olla hyvin opettavaista aikaa niin kulttuurin kuin maailman ymmärtämisenkin kannalta. Viikko on myös hyvä aika kokeilla, miten yläaste- ja lukioaikoina opiskellulla ranskalla pärjää kun saavut keskelle pariisilaista elämänmenoa. Kielitaitoon (tai paremminkin sen puutteeseen) paneuduin jo aiemmin (linkki täällä) ja tämä juttu toimii sen jatkona, omiin kokemuksiini ranskan kielestä pohjautuen. Yritän käyttää paikallista kieltä reissuillani aina kun se on mahdollista, mutta hankaluuksia se tuottaa.
Oma historiani ranskan kielen kanssa
Olen aina ollut kiinnostunut Ranskasta ja ranskan kielestä. Siksi valitsin ylä-asteella ranskan B2-kieleksi ja jatkoin sen opiskelua koko lukioajan. Yhteensä viisi vuotta. Se on pitkä aika ja siitä pitäisi olla jäänyt jotain pääkoppaan, olkoonkin että tästä opiskelusta on aikaa kahdeksan (!) vuotta.
Ollessani 19-vuotias, lähdin Glasgow’n yliopistoon opiskelemaan politiikkaa ja ranskaa, sivuaineenani taloustiede. Kuinkas ollakaan, valmistuin neljä vuotta myöhemmin taloustieteilijäksi ja politiikan ja ranskan opintoni jäivät taloustieteen jalkoihin. Eli se siitä vaihtovuodesta Pariisissa, josta pitkään haaveilin. Olin ylä-asteella ja lukiossa uskoakseni keskiverto ranskan opiskelija ja olin aina erittäin innoissani ranskan tunneista, haaveilinhan muuttavani joko Pariisiin tai Ranskan kauniille Rivieralle. Samaa fiilistä ei minulle koskaan tullut esimerkiksi espanjan saati ruotsin kanssa, vaan mieli halasi Ranskaan.
Miten tällä opintopohjalla sitten pärjää ns. tositoimissa, paikan päällä Ranskassa?
Olen vieraillut Ranskassa lukuisia kertoja silloin, kun vielä opiskelin kieltä. Niin perheen kesken kuin lukion opintomatkallakin. Viimeisen kahden vuoden aikana olen käynyt Ranskassa kolme kertaa ja voin kertoa, että se kielitaito katoaa. Aika äkkiä, ennen kieli luisti nimittäin huomattavasti paremmin.
Tämänhetkinen tilanne on se, että pystyn asioimaan kaupassa, kysymään kelloa ja muita perusjuttuja. Perustervehdykset ja kiitokset sujuvat toki luonnostaan, kuten myös kohteliaisuudet. Ravintolassa pystyn tekemään perustilaukset ranskaksi ja vastaamaan minulle esitettäviin kysymyksiin, mikäli ne liittyvät annosten kokoihin ja kappalemääriin. Pystyn kertomaan mistä olen kotoisin, miksi olen Pariisissa ja mikä on ikäni, siinä se.
En välttämättä ymmärrä mitä minulle sanotaan jokapäiväisissä tilanteissa, mikäli tilanne tulee aivan puskista. Menneellä viikolla Pariisissa minulta tiedusteltiin, olisiko minulla antaa kahdenkymmenen euron setelin lisäksi kassalle pari euron kolikkoa jotta hän voisi antaa minulle kympin takaisin. En tietenkään ymmärtänyt minulle silloin esitettyä kysymystä. Mietin asiaa tilanteen satuttua hetken jolloin ymmärsin että kyllä, nyt on kolikoista kyse. Ei minun tietysti olisi korkeampaa matematiikkaa tarvinnut käyttää että olisin ymmärtänyt, että kahta euroa se kassa kyseli. Tämä on ongelmani uusien kielien opiskelussa, en aina pysy kärryillä yllättävissä tilanteissa. Vastasin toki hänelle tyylikkäästi että anteeksi, en puhu ranskaa. Ranskaksi. Älykästä kerrassaan.
Näitä tilanteita tulee kieliä opiskellessa ja uutta kieltä käytännössä testatessa, se on fakta. Mutta ai kun se ärsyttää! Varsinkin kun tajuat mitä sinulle on tajuttu vasta tilanteen päätyttyä.
Ennen pystyin keskustelemaan ostotilanteissa ranskaksi paljon paremmin, pystyin esimerkiksi juttelemaan vaatekaupan myyjän kanssa niitä näitä ja kysymään kokoja, ymmärsin ympäröivää menoa paljon paremmin ja saatoin jopa kysyä ohikulkijalta neuvoa. Ei tule enää kysymykseenkään. Säälihän se on, olisi mahtavaa pitää kieltä yllä ja jopa kehittää sitä. Nyt kuitenkin kiina menee ranskan edelle, samoin italian opettelu.
Onko teillä jokin kieli päässyt unohtumaan ihan vain siksi, että sitä ei tule käytettyä?
