Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Pohdinta

Lontoossa minä olin elossa

IMG_3758
IMG_6214

Varmaan osa teistä huomasikin, että piipahdin Lontoossa kuukausi sitten.  Lontoo oli kotikaupunkini noin kolmen vuoden ajan, ja kuukauden takainen visiittinen oli monella tapaa silmiä avaava. Olin ollut poissa Lontoon vilinästä kuuden kuukauden ajan, ja palattuani kaupunkiin ymmärsin ymmärtäväni taas vähän paremmin itseäni – reissu auttoi ymmärtämään monta asiaa menneestä ja tästä hetkestä.

Ei ole mikään salaisuus, että uusi kotikaupunkini Düsseldorf on aiheuttanut minulle pieniä sopeutumisvaikeuksia. Paneudun tähän aiheeseen ihan omassa artikkelissaan myöhemmin, sillä muuten tälle tekstille ei loppua näy. Düsseldorfiin muuton ja etenkin taannoisen reissuni jälkeen olen oivaltanut monta asiaa Lontoosta. Olen enimmäkseen miettinyt, miksi Lontoo oli paikka jossa olin lopulta kuitenkin niin tyytyväinen.

Lontoo oli ennenkaikkea kaupunki, jossa nautin elämästä ja sain tuulta purjeisiin unelmien osalta. Sellaisia kaupunkeja ei niin vain löydetä.

Muutin Lontooseen opiskelemaan Skotlannin vuosien jälkeen, ja maailma oli täysin avoinna. Lontoossa minulla oli olo, että on keskellä kaikkea, mukana kaikessa. Se oli ennenkaikkea paikka, jossa tunsin olevani elossa, kaiken sen hulinan keskellä. Olin onnellinen vain kävellessäni pitkin kaupungin katuja, ja parhaita hetkiä koin teekupposen äärellä lontoolaisissa kahviloissa, etenkin lempikahviloissani kotini lähellä Fulham Roadilla ja South Kensingtonissa. Sain vain istua ja katsella, kun ihmiset vilisevät ohitse ja maailma pyörii omia aikojaan. Lontoo inspiroi minua hurjasti eri kulttuureillaan ja vaihtelevuudellaan, se yllätti, se tutustutti minut moniin ihmisiin. Myös Matteoon, eli voi sanoa että kaupunki muutti elämääni valtavasti, enemmän kuin mikään muu aiemmin. Siellä tapahtui myös jotain koko ajan, ja joka päivälle löytyi uusia juttuja: näyttelyitä, uusia ravintola- ja kahvilalöytöjä, mielenkiintoisia putiikkeja. Koskaan ei ollut tylsää. Ihmisiä oli joka lähtöön, ja kaikki saivat olla oma itsensä: ketään ei juuri kiinnostanut. Nämä ovat näitä kliseitä, joita usein toistellaan. Mutta mikäs siinä, tottahan ne ovat!

Lontoosta löytyi myös monta niin erilaista, omaleimaista aluetta koettavaksi, että runsaudenpulahan siinä meinasi tulla. Tätä vaihtelevuutta on ikävä: toki Düsseldorfistakin löytyy yhtä sun toista, mutta kaupunki ei vain ole onnistunut inspiroimaan tai saanut minua hykertelemään tyytyväisyydestä Lontoon lailla. Onhan Düsseldorf pienempi kuin Lontoo, mutta se ei mielestäni ole oleellista. Olenhan Kuopiosta kotoisin ja voisin sopivan raon tullessa palatakin sinne, eli koko ei ole se pääasia. Ehkä se on se kaupungin fiilis, innostava ja kaiken mahdollistava, kuten Lontoo on. Saksalainen tehokkuus on toimivaa ja Saksa on todella hyvä paikka asua. Ihan oikeasti, näin on. Olen kuitenkin alkanut miettimään, että minä ja Saksa emme vain ole sopiva match, ilman sen kummempaa draamaa.

Lontoossa oli tilaa unelmille, siellä kaikki tuntui olevan mahdollista: tapasin ihmisiä, jotka olivat uskaltaneet poiketa siitä perinteisestä aamulla toimistolle, illalla kotiin – elämästä ja toteuttivat haaveitaan. Tästä sain ensimmäisen kipinän omalle yrittäjän polulleni: ymmärsin paremmin, ettei ole sitä yhtä ainoaa oikeaa tapaa elää vaan mahdollisuuksia on jos niihin uskoo ja niitä etsii.  Ei tietenkään tarvitse olla itse Sherlock tätä ymmärtääkseen, mutta ei tuo 2000-luvun alun lukioaikojeni Kuopio varsinaisesti kannustanut tekemään ”hurjia” päätöksiä: esimerkit loistivat poissaolollaan. Lontoo opetti minut unelmoimaan ja se opetti myös sen, että omaan elämään kannattaa vaikuttaa ja tehdä muutoksia jos jokin tuntuu epämiellyttävältä.

IMG_5183

Vanhat kotikulmat, jonne muuttaisin mielelläni takaisin.

Lontoo ei ollut kuitenkaan kaupunki, jonne suunnittelin jääväni pysyvästi. Oli hetkiä, jolloin kaupungin kirosi maanrakoon, etenkin silloin kun asunnossamme oli meneillään hiirien invaasio tai silloin, kun ymmärrät kotimatkasi kestävän kaverisi luota metrolla noin puolitoista tuntia.  Kaupungin hintataso ja  välimatkat tekivät siitä paikan, joka sai minut harkitsemaan muuttoa pois. En olisi voinut hypätä Lontoon hintatasolla kokeilemaan onneani yrittäjänä – se olisi ollut jo vähän riskialtista puuhaa, ainakin aluksi. Lontoolle oli aikansa ja paikkansa, ja tällä hetkellä elintaso kohtuullisen edullisessa Düsseldorfissa on ihan muuta kuin kalliissa Lontoossa. Asuinalueeni, Fulhamin Parsons Green, oli aivan ihana, mutta näin perheen kasvaessa täytyy aina muistuttaa itseään mm. perheasuntojen hinnoista alueella – lähes seitsemännumeroinen summa saattaa mennä hujauksessa samantyyliseen asuntoon ostomielessä (ja vuokramielessäkin puhutaan tuhansista), missä tällä hetkellä asumme kohtuuhinnalla Saksassa. Ja se on… no, aika paljon se, ja Lontoon kauimmat zonet eivät minua pitkällä tähtäimellä houkuttele.

Aina säännöllisin väliajoin jaksan kuitenkin muistuttaa itseäni, miten paljon olin kuitenkin tyytyväisempi Lontoossa – sille on hintansa, ja se saattaa hyvinkin olla sen väärti. Lontossa tosiaan tunsin olevani enemmän elossa kuin koskaan, Düsseldorfissa en. Siitä lisää pian.

Vauva

Tämä juttu oli tarkoitus julkaista jo aiemmin tällä viikolla, mutta aprillipäivä ei tuntunut oikein oikealta julkaisuajankohdalta ja eilinen meni muuten vähän harakoille. Eli tänään sitten, keväisen sunnuntain kunniaksi!

Tämä ei ole ollut mikään salaisuus, mutta kun asuu ulkomailla aika kaukana suuresta osasta kavereita ja perhettä, asiasta tietävät vain ne joiden kanssa tulee pidettyä säännöllisesti yhteyttä. Tämä on yksi mullistavimmista jutuista ikinä: meidän perheestä tulee kolmihenkinen kesäkuussa, kun saamme seuraksemme ihanan pienen pojan. <3

Monet teistä saattavat muistaa valitteluni heikosta olosta syystalvella ja blogin hienoisen hiljentymisen – tämä johtuu alkuajan pienestä huonosta olosta ja siitä selviytymisestä. Muuten kaikki mennyt jokseenkin hyvin, vaikka olenkin juossut lääkärissä enemmän kuin varmasti koskaan aiemmin yhteensä. Epäilyt raskausdiabeteksesta, kuumeilu ja alhainen verenpaine ovat veroittaneet voimia – eilen olin pyörtyä metropysäkillä ja huono olo johti vierailuun sairaalan päivystyksessä. Saksalaiselle terveydenhuollolle toiminnasta kymmenen pistettä ja papukaijamerkki, olimme ulkona päivystyksestä 20 minuutissa. Tästä terveydenhuolto-asiasta kirjoittelen varmasti vielä erikseen, siitä riittää aihetta ihan oman jutun verran.

IMG_5682

Vatsa alkaa näkyä! Kuva eiliseltä, jolloin kävelimme puistossa kameran kanssa. Kunnes hupsista.. päässä alkoi heittää ja päädyimme sairaalaan.

Mitään vakavampaa ei kuitenkaan ole löytynyt, diabetesta ei ole ja beibillä kaikki hyvin – se on tietenkin pääasia. Pari kuukautta menee niinsanotusti vaikka päällään seisoen, joten katseet on jo suunnattuna kesään ja uuteen arkeen. Uuden opettelua on varmasti edessä – enhän minä ole pitänyt vauvaa sylissä kuin kerran ja mammamaailma on ihmeellinen ja tuntematon juttu!

IMG_5684

Blogin ei ole tarkoitus muuttua huomattavasti beibin myötä. Mammabloggaaminen ei tunnu omalta jutulta ja on tullut paljon mietittyä myös sitä, miten paljon haluaa pientä pitää esillä tuhansille ihmisille siellä ruudun takana. Olen tullut pitkän harkinnan tuloksena ajatuksiin, etten kovinkaan paljoa.

Eli matkailu- ja ulkosuomalaislinjalla jatketaan, mutta tietysti yleisellä tasolla tulee varmasti pohdittua elämänmuutoksesta johtuvia juttuja, uudesta näkökulmasta. Ja matkailusta beibin kanssa varmasti saatte lukea kokemuksia, sillä saralla suunnitelmia on jo tehty – tosin mitään ei ole vielä varattu. Odotellaan beibin syntymää ensin ja katsotaan millainen kaveri sieltä tulee, sitten voi aloittaa tarkempien matkasuunnitelmien tekemisen. Ainakin Suomea ja Italiaa on jo lyöty lukkoon alustavasti, kauempia kohteita pohdittu vakavasti. Mutta katsotaan, kun asia on ajankohtainen! Seuraavaa asuinpaikkaakin pitää pohtia eri näkövinkkelistä, siltä osin kuin se on meidän päätettävissämme.

Miksi en ole maabongari?

Maiden bongaaminen on harrastus, joka vie helposti matkailijan mennessään. Aihe on kiinnostanut itseäni kovasti jo teiniä-iästä lähtien, jolloin vannoin kerääväni helposti kokoon sata maata seuraavien vuosikymmenten aikana. Selasin ahkerasti erilaisia listoja ja tutkin, mistä olisi helpon saada yksi rasti lisää ruutuun. Myöhemmin tavoitteeksi vakiintui 50 käytyä maata ennen 30 ikävuotta – kolmekymppiset ovat ajankohtaist hieman yli vuoden kuluttua kesäkuussa ja maita on tällä haavaa kasassa 30+.

Tavoitteeni ei ole mahdoton, mutta se vaatisi hieman ponnisteluja.

Olen viime aikoina löysännyt tavoitteessani, ja vaikka matkapäiviä onkin tullut kiitettävästi, täysin uusia maita on tullut kasaan melko vähän. Tälle on pari syytä.

Omalla kohdallani tähän vaikuttaa melko paljo se, että asumme ulkomailla. Maassa, joka ei ole kummankaan meidän kotimaa. Täten reissumme suuntautuvat melko paljon Italiaan ja Suomeen – vaikka meillä käy paljon vieraita, haluamme myös käydä kotimaissamme tervehtimässä perhettä ja ystäviä. Minulle on tärkeää käydä Suomessa, ja vaikken sinne muutosta välttämättä haaveilekaan, nautin siellä olosta todella paljon. Eikä minulla ole mitään ongelmaa reissata Italiaan (harvallapa on ..). Nämä reissut näkyvät matkapäivissä, mutta myös budjetissa – reissuilla ei koidu esimerkiksi majoituskuluja. Näin näitä reissuja on mahdollisuus tehdä useammin.

IMG_6022

Toisekseen, kun on asunut monessa eri paikassa, on luonnollista että ystäviä on myös ympäri maailmaa. Heitä tulee käytyä tervehtimässä, ja entisiin kotikaupunkeihin on aina mukava palata. Viime viikolla olimme Lontoossa ja Italiassa – tervehtimässä ystäviä ensimmäisessä sekä hakemassa säilössä olleita tavaroita, Italiassa muuten vain. Nämäkään reissut eivät yleensä kerrytä maasaldoa, sillä moni ystävä asuu esimerkiksi Lontoossa tai Glasgowssa.

Olemme käyneet viime aikoina ihan puhtailla lomilla maissa, joissa emme ole kumpikaa käyneet. Mutta suuri osa reissuista on kuitenkin ollut oman asuinmaan sisällä tai naapurimaissa – joissa on jo käyty. Esimerkiksi Bilbaossa viettämämme parin kuukauden aikana halusimme tutkia Baskimaata ja Pohjois-Espanjaa tarkoin, kuten myös Baskimaan Ranskan puolta. Reissussa tuli oltua harvase viikonloppu, mutta uusia maita ei tälle listalle valitettavasti mahtunut. Maailmankuvaa olisi nyt tarkoitus laajentaa myös Saksan osalta.

IMG_4302

Jos haluaisin, en usko että 50 maata ennen kolmattakymmenettä syntymäpäivääni olisi täysi mahdottomuus. Asummehan Keski-Euroopassa, ja tästä meiltä autoilee kätevästi esimerkiksi Luxemburgiin, Sveitsiin ja Itävaltaan – ne puuttuvat listaltani täysin, itäisestä Euroopasta ja Balkanista puhumattakaan. Kuitenkin olen sen verran omasta tavoitteestani jäljessä, etten halua kiirehtiä. Käyn mielummin pidemmillä reissuilla muutamissa maissa, kuin yöpymässä pikaisesti saadakseni rastin ruutuun.

Vaikka olenkin löysännyt tavoitettani, olen silti hyvin kiinnostunut maabongauksesta harrastuksena. Selailen listoja ja ehkä tässä joku vuosi vielä saan kartutettua lisää uusia maailmankolkkia ja maita – mutta ennen ensi kesää 50:n maan täyttyminen on todella aika epävarmaa. Mikäli maabongaus kiinnostaa, kannattaa tutkia mm. Meriharakka-blogi, jota kirjoittavat paljon maailmaa nähneet maabongarit Pirkko ja Lasse. Heidän lisäkseen Travellover-blogin Annikakin lieneekin yksi suomalaisen matkablogimaailman eniten maita nähneistä bloggaajista.

Miten sinä suhtaudut maabongaamiseen?

Jupinaa ja pohdintaa netistä elämän peruspilarina

Huhhuh, mistäköhän sitä aloittaisi. Olin pari viikkoa Suomessa tammikuun lopulla ja sillä aikaa oli ehtinyt Saksassa tapahtua paljon. Kodinvaihto nimittäin. Matteo oli poissaollessani hoitanut muuton pois alta isänsä kanssa ja pääsin palatessani muuttamaan valmiiseen asuntoon – ihan mahtavaa. Tästä iso kiitos toimeliaille italiaanoille.

Kaiken piti olla ok, ja netti oli tarkoitus asentaa paluutani seuraavana päivänä. Tämä oli etukäteen mietitty – pystyin olemaan kotona odottamassa asentajaa jonka saapumisajasta ei ollut tarkempaa tietoa. Eikä siinä mitään, sain ajan hyvin kulumaan laukkujani purkien ja laitellessani tavaroita omille paikoilleen. Jos olette lukeneet blogiani viimeisimpiä postauksiani, arvannettekin että tässä kohtaa hermot alkoivat kiristyä. Asentajaa ei ole nimittäin tähän päivään mennessäkään näkynyt ja kävin kohtuullisen kuumana: jos kotona pitää olla tiettynä päivänä odottamassa maksetun palvelun saapumista, niin sen pitää nyt herranjumala saapua silloin. Piste. Ja jos jotain mutkia tulee matkaan, niistä ilmoitetaan, eikö vaan?

Koska en puhu Saksaa, en voinut soittaa siltä istumalta palveluntarjoajalle ja kertoa että linjan toisessa päässä on yksi kärttyinen akka joka ei vain voi käsittää tällaista palvelua. Matteo kotiutui töistä myöhään illalla ja hoiti puhelun hieman diplomaattisempaan tyyliin seuraavana aamuna. Palveluntarjoajalla ei ollut mitään tietoa asennuksesta (meillä oli vahvistus meilinä) ja lupasivat lähettää meille piuhan, joka pitää vain kytkeä seinään. Excuse me, olisi ollut ihan superkiva tietää tämä etukäteen ja olisin voinut vaikka ihan itse ostaa sen piuhan. Palveluntarjoaja laittoi puihan tulemaan juuri sopivasti ennen pitkää karnevaaliviikonloppua, ja eipä niitä oikein mistään karnevaalihumussa saanut. Viikko siinä meni, kun kaapeli oli kotona.

Internetin (liian?) suuri merkitys nykypäivänä

IMG_5556

Netin myötä uusi kotitoimistoni pääsi hyötykäyttöön, jee!

Suurempaa ongelmaa ei olisi tästä aiheutunut, mikäli minulla ei olisi ollut töitä tehtävänä. Ja kun tekee paikkariippumatonta työtä niin se intenet on aika tärkeä osa työprosessia. Tästä syystä vietimme monilla vapaan karnevaalimaanantain Matteon toimistolla, että sain tehtyä nettiyhteyttä vaativat hommat kuntoon ajoissa. Villit karnevaalit tosiaan, mutta kuin kohtalon oikusta Düsseldorf oli perunut maanantain suuren karnevaalikiertueen… päivä oli hyvä viettää toimistolla joka tapauksessa.

Tämä netitön aikani aiheutti pientä pohdinnan aihetta. Miten yhteys ulkomaailmaan netin kautta voikin olla niin suuria asia, joka aiheuttaa jopa pientä riippuvuutta? Minulla on puhelimessani normaali liittymä, johon sisältyy internet. Mutta sitä dataa ei oletuksena ole paljon,joten ei liene yllätys, että datapakettini kului nopeasti loppuun ja sitä piti muutaman kerran päivittää ostamalla lisädataa. Ei siitä konkurssiin mennä, mutta ärsyttäähän se. Aivan minimillä netinkäytöllä mentiin kuitenkin viikko, eikä se ollut niin helppoa kuin luulin! Positiivisia huomioita: luin enemmän ihan oikeita kirjoja, siivosin ja tein ruokaa. Kävelin ulkona enemmän ja minulla oli aikaa purkaa Suomesta tuomiani tavaroita. Mutta tieto siitä, että sähköpostia ei voi seurata kuten haluaisi eikä voi oikein pitää yhteyttä kehenkään (whatsapp, facetime yms) on erittäin epämukava. Kaikki on jotenkin niin hankalaa, koska kaikki tieto ja palvelut ovat netissä. Entäs sitten jos maailmalla tapahtuu jotain mullistavaa, ja siitä jää kaikesta paitsi kun ei pysty uutisia lukemaan? Olin myös yllättynyt siitä, että minulla oli olo että jään jostain paitsi koska en ole netissä. Eikai sentään? Tämä oli jo vähän huolestuttavakin huomio.

IMG_1405

Kai näissä maisemissa voi tehdä jotain muutakin kuin roikkua netissä?

Lomareissuilla yritän taiteilla parhaani mukaan ilman internetiä. Ostan yleensä kohteesta datapaketin sisältävän prepaid-liittymän, mutta lähinnä tuota yhteydenpitotarkoitusta varten. Ja onhan se netti nykyään oikeastaan oltava matkakohteessa: kartat helpottavat elämää huomattavasti, bussi yms. liput voi monesti ostaa netin kautta, ja vinkit ravintoloista ja nähtävyyksistä löytyvät helposti lähistöltä muutamalla napin painalluksella. Mutta pyrin siihen, että netin käyttö on lomilla ihan minimissä, myönnettäköön kuitenkin että tässä on minulla vielä jonkin verran parantamisen varaa. Haluaisin nauttia kohteesta, lukea kirjoja rauhassa, enkä halua edes välttämättä tietää mitä ”ulkomaailmassa” tapahtuu. Haluan nauttia matkaseurasta ja imeä itseeni kaikki kohteesta. Somettaminen häiritsee hetkessä elämistä ja uuden ihmettelyä, ja sitä hetkessä elämistä minä lomiltani haluan. Toki Instagram jne päivittyy jo kohteesta, mutta useimmiten myös aktiivisesti reissun jälkeen.

Hankala dilemma tämä netin käyttö. Ilmankaan ei osaa olla, mutta ei kai sen kokoaikainenkaan käyttö kovin hyvästä ole.

Tähän loppuun vielä lyhyt huomio Saksassa sijaitsevista internet-palveluntarjoajista. Surffailin eilen illalla netissä, ja silmiini osui Facebooksissa Düsseldorfin expat-ryhmässä keskustelu internetin hankkimiseen liittyvistä ongelmista. Ja kas, keskustelun aloittajalla oli aivan sama ongelma kanssamme, asentaja oli no show ja asiakaspalvelu on olematonta. Keskustelu kävi melko tunteellisena ja pitkänä, ja lähes jokainen keskusteluun osaa ottanut oli kohdannut saman ongelman nettiä hankkiessaan. Eikä tämä ongelma ollut vain yhdellä palveluntarjoajalla, vaan sama toistui erittäin yleinen monen yrityksen kohdella. Come on Saksa, yleensä olet hyvin jämpti, mikä tässä nyt mättää?

Onko teillä kokemuksia aiheeseen liittyen?

Saako expat-elämään kyllästyä?

Saako expat-elämään kyllästyä_

Tämä artikkeli on ollut jonkin aikaa luonnokset-kansiossa, odottamassa julkaisua. Olen odottanut viikkojen kuluvan Bilbaossa, saadakseni lisää perspektiiviä aiheeseen ja mahdollisesti uusiakin näkökulmia. Olen asunut ulkomailla pääosin jo 8 vuotta (mukaanlukien muutama lyhyt Suomen keikka). Ulkomailla asuminen on hieno kokemus. On avartavaa nähdä uusia kulttuureita ja päästä niihin sisään. Mutta muuttamisella on myös nurjakin puoli. Varoitan jo nyt, tämä juttu rönsyilee.

Kirjoitan usein intohimostani matkailusta. Mutta olen viime aikoina lisännyt blogiini kokemuksiani ulkosuomalaisuudesta, ja huomannut että niitä ihan oikeasti luetaan – ulkosuomalaisjutuissa on usein piikki kävijätilastoissa. Blogini on matkablogi, mutta ulkosuomalaisen silmin kirjoitettuna.  Ja tänään perehdyn aiheeseen, joka saattaa olla tuttu aika monelle expatille ja ulkosuomalaiselle. Nimittäin siihen, kun jatkuva muuttaminen rassaa. Näistä jutuista puhutaan aika paljon expat-porukoissa, mutta harvemmin niiden tuttujen kesken jotka eivät ole ulkomailla asuneet. Toinen muuttaja ymmärtää toista. Läheisimmät Suomen ystäväni ovat saaneet tästä purnauksestani osansa, mutta ei tästä kaikille kehtaa valittaa. Olenhan kuitenkin melko etuoikeutettu.

Toisaalta, mikä ihme edes on expat? InterNations.org kertoo: ”Although the term “expat” is often used to describe highly-qualified employees who take up a foreign assignment or work at a foreign branch office of their company for several months or years, this is not the full picture. There are also so-called serial expats, who move from one country to another on a series of international assignments.

Kai me sitten ollaan expateja, hyvin löyhästi määriteltynä. Serial expats ilmeisesti. Ulkomailla opiskellessani (Skotlanti, Englanti, Taiwan) kuvittelin kuitenkin olevani maahanmuuttaja, mamu, termi jota kuulee Suomessa nykyään käytettävän paljon. Sitten lopetin opiskelun, valmistuin ja no… en tehnyt hetkeen mitään. Sitten tämä blogi alkoi tuoda työtä. Taitaa siis olla virallisesti niin, että Matteo on expat koska hänen työn perässään me nykyään muutamme ja minä olen hänen kihlattunsa. Joka kulkee mukana. En näe itseäni kotirouvana, joten onneksi bloggamiseen käyttämäni aika ja into sitten palkittiin ja saan tehdä työtä mistä haluan. Minulla on maisterintutkinto kaupan alalta, ja se on hyvä olla olemassa jos joskus ihan oikeasti asetumme jonnekin päin maailmaa. Matteo tekee koulutustaan vastaavaa työtä, ja minä haudoin uraitsemurhaa kunnes aloin päästä jyvälle online busineksen ihmeellisestä maailmasta. Puhun tässä artikkelissa expat-elämästämme yksinkertaisuuden vuoksi, sitä se kai kuitenkin on.

Vuosi 2015 tarkoittaa minulle vuotta, jolloin olen asunut neljässä maassa. Taiwanissa, Englannissa, Espanjassa ja Saksassa.

IMG_8868

Paljon on tullut tänä vuonna nähtyä maailmaa. En vaihtaisi hetkeäkään. Mutta toivon, että kun Saksaan syksyn kuluessa muutamme, voisimme jäädä sinne pidemmäksi aikaa. Ei välttämättä sen Saksan vuoksi, enhän tiedä maasta juuri mitään – olen viettänyt siellä 4 päivää elämästäni. Mutta sen vuoksi, ettei tarvitsisi taas muuttaa.

Olen vuosien kuluessa oppinut inhoamaan pakkaamista ja sitä, että joudut jättämään ihmisiä taaksesi uuden muuton koittaessa. Olen nykyään melko skeptinen tavatessani uusia ihmisiä, tiedostaen että kohta me taas mennään ja todennäköisesti jätetään hyvästejä pian. Tietysti matkaan jää ystäviä, joiden kanssa pidetään yhteyttä tulevaisuudessakin. Mutta kynnys ystävystyä on suurentunut. Esimerkiksi täällä Bilbaossa meillä on paljon tuttuja. Ja minusta on ihana viettää aikaa heidän kanssaan, älkää ymmärtäkö väärin. Harmittaa vaan, ettei me heidän kanssaan hirveästi enää nähdä kun muutamme. Englantiin jäi paljon ystäviä kuten myös Skotlantiin silloin aikoinaan, puhumattakaan Suomessa olevista ystävistä. Ja sitten  sama alkaa taas  alusta, uudessa paikassa.

Eli suurinta ahdistusta aiheuttaa jatkuva muuttaminen, ihmissuhteet ja juurettomuus. Tähän on tuskin loppua näköpiirissä ihan hetkeen: meidän Saksan sopimus on vuodeksi, todennäköisesti kahdeksi. Ja sitten taas mennään, muttei tiedetä minne. Olisi ihan mahtavaa omistaa esimerkiksi asunto, asua siinä itse ja ostaa vaikkapa mieleinen sohva. Tuo sohva tarkoittaisi pysyvyyttä, sitä että hetkeen ei olla lähdössä minnekkään. Pakkaaminen ja muuttaminen on aika rutiinia, mutta joka kerta se rasittaa. Olisi ihana ostaa enemmän kaikkia kivoja sisustusjuttuja, mutta ei sekään oikein ole järkevää. Ne voivat mennä matkalla rikki, eivät sovi uuteen paikkaan ja niitä on hankala kuljettaa. Meillä on todella vähän tavaraa, mikä on tietysti ihan hyvä asia. Mutta joskus olisi kiva ostaa jotain, eikä aina miettiä sen ostoksen käytännöllisyyttä tulevaa varten. Olisi kiva myös omistaa kasa kirjoja, ja sijoittaa ne omaan kirjahyllyyn.

Tämä Bilbaon ”muutto” on ollut todella lyhytaikainen, mutta se aiheuttaa paljon juurikin näitä käytännön ongelmia. Olemme täällä kolmen matkalaukuin voimin, ja osa tavaroista on anoppilassa Italiassa ja omia tavaroitani on vielä vanhempieni luona Suomessa. Ne tulevat perästä jossain vaiheessa.

Juurettomuus on myös yksi elämäntapamme varjopuolista. Tavallaan kuuluu kaikkialle, muttei kuitenkaan minnekkään. Olen ollut poissa Suomestakin sen verran pitkään, etten tiedä miltä tuntuisi muuttaa sinne ja tietää ettei olekaan lähdössä pois. Suomi on muuttunut, ja niin olen minäkin. Uusiin paikkoihin on helppo sopeutua, mutta niissä ei kuitenkaan ole koskaan ”aivan kotonaan”. Koska kohta mennään taas. Siksi toivon, että voisimme jäädä Saksaan pidemmäksi aikaa. Tai jos toivoa saa ihan sydämensä pohjasta, toivon että jostain taivaalta tupsahtaisi 30-vuotinen vakivirka Matteolle kotikulmiltaan Firenzestä. Sellainen ei kuitenkaan ole millään tavalla todennäköistä tällä hetkellä. Tykkäisin niin kovasti kävellä pitkin Firenzen katuja ja nauttia Italian elämänmenosta. Tietäen, että tällä kertaa meidän ei tarvitsisi lähteä.

Sopii toivoa. Siihen asti nautin kuitenkin uusista maista ja kokemuksista, muuttuvasta ympäristöstä ja sen tuomista mahdollisuuksista. On tässä puolensakin ja minusta tuntuu jotenkin väärältä valittaa tästä, mutta ei tämä elämä maailmalla niin aurinkoista ole kuin kuvitella saattaa.

 Onko teillä siellä ruudun toisella puolella kokemuksia tästä aiheesta?