Browsing Tag

Majoitus

Milloin hotellien ystävä valitsee kodinomaisen majoituksen?

Huoneistomajotus Madridissa

*kaupallinen #matkachat-yhteistyö Forenomin kanssa

Seuraavaa seikkaa olen pitkään blogissa sivulauseissa tuonut esille: olen näinä päivinä äärettömän laiska ja mukavuudenhaluinen matkaaja, joka viihtyy kivoissa hotelleissa. Nimenomaan hotelleissa.

Ei hotellien tarvitse viittä tähteä olla ja kukkarokin rajottaa tätä touhua jonkin verran, mutta esimerkiksi pienemmät boutique-hotellit tai Italian ihanat agriturismot tekevät loman. Netissä tarjoushaukan tavoin alennuksia kärttävänä saattaa hyväänkin hotelliin päästä melko edullisesti. Kotona on kiva olla, ja matkalla ei halua ihan missä tahansa yöpyä. Muuten on jopa sama olla kotona. Kymmenen vuoden takainen minäni varmaan hakkaisi nykyminääni halolla päähän – tuolloin vietin lähes kaiken liikenevän ajan tien päällä, milloin missäkin majoittuen, pienellä budjetilla.

Hotellin varatessani tietää aika hyvin mitä saa. Siellä on myös usein joku vastaanotossa ongelmatilanteiden sattuessa, ja esimerkiksi 4-5* ketjuhotellissa esimerkiksi Euroopassa tietää yleensä varsin hyvin millaista tuleman pitää.

Se nyt ei ehkä ole aina se seikkailunhaluisin vaihtoehto, mutta hyvä ja usein varma vaihtoehto kuitenkin.

Mutta miten on kodinomaisen majotuksen laita, miten se sopii tähän kuvioon? Vai sopiiko?

Tällä termillä eli kodinomaisella majoituksella haetaan takaa AirBnb- ja Forenomin tyylisiä ratkaisuja, joissa matkustaja majoittuu mahdollisimman samanlaisesti kuin kotona. Tämä on tavallaan vastakohta hotellimajoitukselle, ja usein avain paikallisen elämän kokemiseen.

Kaikesta hotellikeuhkoilustani huolimatta olen käyttänyt kodinomaisia majotuspalveluita jonkin verran, pääasiassa pidemmillä reissuilla ja muutamalla Matteon työmatkalla, jossa olen ollut mukana joko lapsen kanssa tai ilman (eli siis aikaan ennen lasta jokunen vuosi sitten). Olemme löytäneet kodinomaisten majoitusten joukosta meille sopivat majotustyypit, ja etenkin huoneistohotellit ovat mieleemme.

Pariisissa, reissulla jolloin kokeilin ensi kertaa kodinomaista majoitusta

Kodinomaiselle majoitukselle on aikansa ja paikkansa, ja nytkin keväällä Bilbaossa majotuimme pari kuukautta erään espanjattaren kotona. Tai ei hän siellä siis kanssamme ollut, mutta hänen asuntonsa se oli. Tutustuimme etukäteen tarkasti hänen ja asunnon saamiin palautteisiin, ja ne pitivät hyvin paikkansa. Vaikka kaikilla meillä on omat preferenssimme ja huomion kohteemme, arvosteluista saa hyvän yleiskatsauksen ja käsityksen hostin toiminnasta ja itse asunnosta. Eli asuntoa vuokratessa lue palautteet hyvin läpi mikäli niitä on saatavilla, mutta muista terve kritiikki.

Tämä oli ainoa järkevä vaihtoehto noinkin pitkälle matkalle, etenkin kun mukana olivat myös minun vanhempani. Oli tärkeää, että pääsimme itse kokkaamaan ja käymään kaupassa, ja että kaikille oli oma huone. Se antoi myös mielenkiintoisen katsauksen paikalliseen arkeen, asuimmehan me keskellä Bilbaon kupeessa sijaitsevaa asuinaluetta. Ei sillä alueella edes montaa hotellia olisi ollut.

Hotellielämä voi pidemmillä matkoilla olla melko puuduttavaa, ja tässä tilanteessa kodinomainen ympäristö puolusti täysin paikkaansa. Ja tottakai tämä on myös kustannuskysymys: edullisemmaksihan se tuli kuin hotellimajoitus. Kustannuspuoli on tärkeä osa, vaikka tuolla reissulla ei kaikki omasta pussista mennytkään (kyseessä oli siis Matteon työmatka).

Ensimmäinen kerta Pariisissa

Ensimmäisen kerran kokeilmme tätä majoitustyyliä oikeastaan vahingossa.

Olimme Pariisissa, osaksi Matteon työmatkaa silloinkin, ja kaupungin hotellit olivat syystä tai toisesta tupaten täynnä.

Saimme lopulta vuokrattua yksiön kahdeksaksi päiväksi Poissonniére-metroaseman lähettyviltä, ja muistan vielä oikein hyvin kun sain avainkoodin huoneistoon sähköpostitse Heathrown lentoasemalla juuri ennen koneen lähtöä. En tiennyt mitä odottaa, sillä kertahan oli tosiaan ensimmäinen ja vähän kuitenkin jännitti. Olin tottunut asioimaan hotellien ja vastaanottojen kanssa, ja nyt minulla oli vain avainkoodi jonkun asuntoon.

Pariisilaisyksiössä mukikin kehottaa nauttimaan päivän tärkeimmästä ateriasta

Seuraavana aamuna heräsin pariisilaisyksiöstä, avasin suuren ikkunan kauniille pariisilaiskadulle ja otin aamupalan kyytipojaksi kupin Matteon keittämää kahvia. Olin yksin, Matteo oli lähtenyt jo töihin. Tuo hidas Pariisin kesäaamu oli tällaisen fiilistelijän unelma.

Majoitus oli hyvä kokemus, kaikki toimi hyvin ja matkakin oli onnistunut. Vähän pakonkin edessä valittu majoitusmuoto oli uusi kokemus, jonka jälkeen olemme tutustuneet kodinomaiseen majotukseen muutaman kerran uudelleen.

Vähän erilaista kodinomaista tunnelmaa Madridissa

Madridissa ollessamme olemme valinneet kahtena kertana peräkkäin hotellin sijasta suites-tyylisen majoituksen (eli varmasti tuttavallisemmin huoneistohotelli). Se ei ole täysin verrannollinen esimerkiksi Airbnb-tyyliseen kotimajotukseen, sillä se ei ole kenenkään koti. Se on kuin huoneistohotelli ilman palveluita –  vastaanotto tosin palvelee osan päivästä. Koko rakennus koostuu monesta kymmenestä huoneistosta kuin hotellissa konsanaan, mutta konsepti on kuitenkin täysin eri.

Tarjolla oli eri kokoisia huoneistoja keittiöillä, ja tunnelma on hyvinkin kodinomainen. Tein ostoksia naapurin supermarketissa, kokkasimme itse, ja nautin ranskalaisen parvekkeen tunnelmasta ihastellen Malasanan alueen kaupunkimaisemaa.

Tämä tuo esille sen, että kodinomainen majoitus ei aina tarkoita toisen asunnossa oleilua – vaan paikalliseen tunnelmaan pääsee myös muunlaisten vaihtoehtojen kautta. Tämä huoneistohotelli-majoitus oli kovasti mieleeni, ja olemme olleet tässä samaisessa paikassa Madridissa nyt muutaman kerran.

En usko, että tulen koskaan täysin hotellimajoituksesta luopumaan – enkä myöskään näistä kodinomaisista majoituskohteistakaan.

Etenkin perheen kanssa tällaiset isommat huoneistot ovat olleet erittäin tarpeellisia ja tuoneet matkoihin uusia ulottuvuuksia. Kun lapsi nukkuu makuuhuoneessa, voi olohuoneessa ja keittiössä syödä illallista rauhassa. Kaikelle on aikansa ja paikkansa, ja tietyissä kohteissa tulee myös vähän pohdittua esillä ollutta keskustelua eri majoitustyyppien lieveilmiöistä.

Tämä kirjoitus toimii aasinsiltana maanantain 18.6 #matkachatiin

Maanantain valloittava Twitter-tuokio  eli minun, Annikan ja Marin emännöimä Twitterin #matkachat jatkaa ensi maanantaina juttua nimenomaan kodinomaisesta majoituksesta.

Aiheena on Pohjoismaat Uusin Silmin, ja chat toteutetaan yhdessä Forenomin kanssa. Forenom tarjoaa kodinomaista majoitusta Pohjoismaissa, ja valikoimaan kuuluu niin huoneistohotelleita, hostelleja kuin kalustettujakin asuntoja. He ovat chatissa mukana vastaamassa keskustelemassa ja kysymyksiin, mikäli kysyttävää ilmenee!

Toivottavasti nähdään maanantaina – jutellaan sitten lisää Pohjoismaista ja kodinomaisista majottumiskokemuksista. Chat on tällä kertaa 45 minuuttia pitkä, ja luvassa on taas vilkasta keskustelua kivan porukan kanssa. Tervetuloa mukaan iloiseen joukkoon!

Tässä vielä pikaohjeet Twitterin #matkachattia varten:

  1. Kirjaudu Twitteriin tai Tweetdeckiin
  2. Seuraa #matkachat hashtagia 18.6 alkaen kello 20:30
  3. Seuraa juontajien (@annikarautiola, @marikomente ja @leena_mari) esittämiä kysymyksiä.
  4. Vastaa kysymyksiin ja osallistu vilkkaaseen keskusteluun!

PS: Koodilla SUMMER20 saat 20% alennuksen Forenomin varauksista Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa (poislukien  Hostel Porvoo) matkustusaika 22.6-12.8.2018. Lue tarkemmat ohjeet ja ehdot Forenomin sivuilta.

 

Lontoon murheenkryyni: majoitus

IMG_3798

Sattuneista syistä minulla on ollut harvoin tarve turvautua Lontoossa hotellimajoitukseen. Siellä asuessani hotelleille ei ollut juurikaan tarvetta, nykyään kaupungissa käydessäni yövyn useimmiten ystävieni luona.

Lontoo on tunnettu siitä, että hotellit ovat kalliita ja taso saattaa olla mitä sattuu – etenkin, jos hotellibudjetti ei ole montaa sataa euroa per yö. Tottakai Lontoosta luksusta ja tasoa löytyy, paremmin kuin monesta muusta paikasta, mutta sille on hintansa. Ja se hinta ei ole ihan edullinen.

Meille tuli eteen tilanne jolloin tarvitsimme hotellia Lontoosta kuukausi sitten, kun matkustimme vanhaan kotikaupunkiimme tapaamaan ystäviä ja hakemaan tavaroitamme. Tarkoitus oli alunperin olla yötä ystävämme luona, mutta hän sairastui ja itselläkin oli hieman kurja olo. Päätimme varata ensin yhden hotelliyön, ja valitsimme hotellimajoituksen lopulta toiseksikin yöksi. Lyhyellä varoitusajalla ja kaikella muulla kuin monen sadan per yö-budjetilla hotellin varaaminen Lontoosta ei ollut helppoa – ei tosiaan. Punnitsimme ensin kallista vaihtoehtoa perusteelliseen hemmotteluloman ja hotelliin panostamisen tiimoilta (The Dorchester on kiehtonut tätä reissuleidiä jo kauan), mutta aika nopeasti tulimme toisiin aatoksiin. Emme olisi ehtineet siltä tavaran roudaukselta nauttia Lontoosta ja ennenkaikkea superhyvästä hotellista, joten päätimme jättää tasokkaamman Lontoon lomamme odottamaan tulevaa. Muutaman nukkumassa käytävän tunnin takia ei tällä lompakolla kannata maksaa huimia summia hotellista.

Lontoon hotellit ovat tosiaan kalliita, ja laatu voi olla ihan mitä tahansa. Jos käy tuuri, noin hieman yli 100€:lla voi saada ok huoneen. Jos tuuri puolestaan ei ole puolellasi, saatat joutua maksamaan tasottomasta hotellista saman verran – tämän vuoksi on hyvä tehdä tutkimusta etukäteen. Lontoon vanha rakennuskanta ja lähes loputon hotellikysyntä eivät saa aina hotellinpitäjiä panostamaan 100% hotellin tasoon. Moni lontoolainen hotelli voi tuntua auttamattoman vanhanaikaiselta esimerkiksi tavallisiin pohjoismaisiin ketjuhotelleihin tottuneille: ahtaat, vanhat huoneet ja tunkkaiset kokolattiamatot ovat arkipäivää. Olen näitä todistanut muutamaan otteeseen, ja aika suolaisia hintoja näistäkin pyydetään.

Meidän hotellisaagamme Lontoossa sai lopulta jokseenkin onnellisen lopun.

Aika monta tuntia vietin netin ja hotellisivustojen kimpussa ennen Lontooseen lähtöämme. Aikaa oli tosiaan muutama päivä ja kun päätös hotelliyöpymisestä tehtiin, en halunnut odotella. Muutama kriteeri meillä oli: ensimmäinen yö tulisi viettää jossain Heathrown kieppeillä. Ensinnäkin, lensimme Heathrowlle ja  toisekseen, halusimme olla lähellä Eghamia ja Surreytä missä tavaramme olivat. Toisen yön halusimme viettää keskemmällä, sillä halusimme tavata ystäviämme. Hotellin tuli olla 1-2 zonella, julkisen liikenteen yhteyksien tuli myös toimia.

Kaksi yötä tuli maksamaan yhteensä noin 125 euroa, kahdelta hengeltä.

Miten ihmeessä tämä on mahdollista?

Lentokenttähotellit ovat edullisia, ja koska meidän piti olla joka tapauksessa Heathrown läheisyydessä, etsin sieltä ensimmäistä vaihtoehtoa.

Hinnat pyörivät noin 100-150€ kieppeillä, kunnes bongasin Ibis-hotellin Hounslowssa. Hinta oli epäilyttävän halpa: 48€ per yö, kahdelta hengeltä. En ollut koskaan ollut ko. ketjun hotelleissa, joten googlasin ahkerasti. Google kertoi minulle, että hotelli on erittäin perus, ei mitään luksusta, mutta ottaen hinnan huomioon on se ihan ok. Ajattelin, että syteen tai saveen, kokeillaan. Löysin vielä netistä googlaamalla 10% alekoodin Hotels.comiin ja sain hotellin hieman yli 40€:n hintaan. Ei paha, vaikka Hounslow ei alueena mikään kukkanen olekaan (kaikkea muuta) ja sijainti on zonella 5. Heathrowlle menee metrolla noin 10 minuuttia, joten se oli plussaa – moni lentomatkustaja näytti käyttävän hotellia.

6465_ho_01_p_1024x768

kuva täältä

Hotelli oli.. no, ihan ok. En siellä välttämättä yhtä yötä pidempään olisi viihtynyt, mutta ajoi se asiansa. Hinta on kuitenkin Lontoon hintatasolla niin naurettavan halpa, että sitä vähän antaa jo anteeksi. Ruotsinlaiva-fiilis jäi huoneesta, tosin sieltä löytyi kaikki tarpeellinen. Meteliä ei kuulunut muiden asukkaiden toimesta, mutta herkkäunista saattaa lentokoneiden äänet häiritä heti aamuyöstä: koneet tulevat laskuun Heathrowlle aivan hotellin päältä, ellei toinen reitti ole käytössä.

En lähtisi tähän hotellii romanttiselle lomalle tai moneksi yöksi, mutta yhdelta yöltä se on ihan ok jos hotellissa käy vain nukkumassa. Hinta on ihan älytön positiivisessa mielessä Lontoon hintatasoa vertaillessa.

Toiseksi yöksi varaamani hotelli kakkos-zonella Maida Vale / Kilburn-akselilla oli jo hieman fiksumpi. 

Booking.comia selatessani silmiini osui Best Western Maitrise Maida Vale, hintaa noin 90€ yö. Hotelli näytti ns. boutique-hotellilta ja kuvat hotellista olivat houkuttelevat – tein varauksen oikeastaan pelkästään niiden perusteella. Googlasin taas alekoodeja ja löysin 10% koodin, joten huoneen hinta laski noin 80€:n kieppeille yöltä. Säästö se on se pienikin säästö, ajattelin.

IMG_5661

IMG_5663

Tämä hotelli oli jo paljon edellistä parempi. Paino sanalla paljon. Sisustus oli viihtyisä niin yleisissä tiloissa kuin huoneessakin, ja perus aamupalakin kuului hintaan. Kylpyhuoneesta löytyi myös matkakokoisia kosmetiikkatuotteita, jotka olivat yllättävän hyviä näin lyhyen testauksen perusteella. Tosin huoneeseen saapuessani tajusin yhden ihmeellisen asian: huoneessa ei ollut ihan oikeasti ikkunaa. Ilmeisesti tämä oli koko hotellin ainoa ikkunaton huone, mutta mielestäni asiasta olisi voinut informoida etukäteen. En ole pahasti ahtaanpaikankammoinen, mutta olisin halunnut tietää asiasta ja maksanut mielelläni vaikka pari kymppiä ekstraa siitä ikkunasta.

Mutta muuten, hotelli oli oikein hyvä, siisti, tyylikäs ja edullinen. Ja hyvien liikenneyhteyksien varrella. Eli hotelli sinänsä on erittäin suositeltava, kunhan varmistaa etukäteen että ikkuna löytyy jos sillä on väliä!

Muutama vinkki Lontoon hotelliviidakon selättämiseksi:

-Google on ystävä ja Facebookin matkailuryhmistä (mm. suomalaiset matkailijat maailmalla) saa usein myös varteenotettavia vinkkejä.

-Hyödynnä alekoodit. Lähes kaikkiin suurimpiin hotelleiden varauspalveluihin löytyy googlaamalla ainakin se -10% alekoodi – Lontoon hinnoilla tämä voi tarkoittaa ihan kohtuullista säästöä.

-Selasimme ahkerasti viime hetken hotellihuoneita, esimerkiksi Lastminute.comin Top Secret-hotellit ovat tähän oiva vaihtoehto Lontoossa. Hotellin tietää vasta ennen lähtöä, mutta muu info on annettu (hotellin tähtiluokitus, kuvaus, sijainti, hinta) ja hinnat ovat usein paljon edullisemmat kuin normaalisti. Jos hyvin käy, viiden tähden majoitus voi onnistua noin 100-150£:n hintaan – jos on valmis olemaan hienoisessa epävarmuudessa hotellin suhteen.

Millaisia kokemuksia teillä on Lontoon hotelleista?

Pitäisikö jättää hostellielämä suosiolla nuoremmille?

Hostellielämää
IMG_4418

IMG_4377

IMG_4447

*osa kuvista kuvituskuvia Zaragozan kaduilta, hostellin lähistöltä

Oli loppukesän lämmin ilta Espanjan Zaragozassa. Olin päättänyt kustannussyistä majoittua hostelliin, sillä netistä varamani, alle 20€ / yö maksava hostelli vaikutti olevan ihan okei. Laskeva aurinko värjäsi katumaiseman punertavaksi kun kävelin päivän rientojen jälkeen takaisin hostelliin ja päätin mennä hetkeksi hengailemaan hostellin viihtyisään aulatilaan. Hostellimajoituksen parhaita puolia on se, että siellä tutustuu muihin reissaajiin ja näiden majoituslaitosten (aula)baareissa tapaa useimmiten just eikä melkein samanhenkisiä ihmisiä.

Mitä majoitukseen tulee, olen hyvin joustava. Viihdyn erittäin hyvin Hiltoneissa ja Hyatteissa, mutta hostellitkin käyvät oikein hyvin. Olen huomannut, että Matteon tapaamisen jälkeen olen alkanut majoittua enemmän paremmissa hotelleissa. Suurin syy tähän on se, että kaksi matkustajaa majoittuu edullisemmin kuin yksi. Luonnollisesti. Minä olen meistä se pahempi ”hotellisnobi” ja Matteolle majoituksella ei ole niin väliä. Ennen Matteon tapaamista matkustin jonkin verran yksin tai pienellä kaveriporukalla ja aika usein suosimme hostelleja. Boutique-hostelleista tuli suosikkejani Euroopassa ja niistä on minulla paljon hyviä muistoja. Olen toki nähnyt ihan kamaliakin hostelleja, mutta niitä nyt tuuppaa joskus aina osumaan reitille.

Tämä hostellikokemus sai minut kuitenkin miettimään hostellieloa uudemman kerran. Hostelli itse oli todella ok hintaansa nähden. Taidan tosin olla jo sen verran ”ikääntynyt”, että mukavuudenhalu alkaa nostaa päätään myös mitä majoituksiin tulee. Kahdeksan hengen dormini oli täysi (mikä hieman yllätti minut, sillä kaupunki vaikutti olevan melko autio ja turisteja ei juurikaan näkynyt kaduilla), seuranani muutama mukava australialainen reppureissaaja, kiinalainen matkaaja sekä muutama, joiden kansallisuudesta en ole varma. Koska oli lämpimähkö kesäyö, jätimme huoneemme parvekkeen auki. Oli mukavaa, että ilma vaihtuu täydessä huoneessa. Olin hurjan väsynyt ja hetken aulassa näiden australialaisten kanssa hengailtuani päätin lähteä nukkumaan. Kello oli 10, mutta päivä painoi jaloissa. Nukahdin aika pikaisesti, kiinalainen matkaaja oli jo nukkumassa.

Heräsin kuitenkin muutaman tunnin kuluttua siihen, että ulkoa alkoi kantautua huoneeseen vieno haju. Tokkurasta selvittyäni ymmärsin, että joku polttaa pilveä parvekkeella (meidän ja naapurihuoneen parvekkeet sijaitsivat vierekkäin). Naapurihuoneen avoimesta ovesta kantautui samaan aikaan juttelua, joten uskoisin että syylliset löytyivät sieltä. En ole mikään pahin hajunatsi, mutta tuo haju ei keskellä yötä kuulu lempituoksuihini. Ei tätä pössyttelyä kuitenkaan koko yötä kestänyt, joten nukahdin aika nopeasti. Kului aikaa muutama tunti, ja huoneeni asukit (en tiedä ketkä) saapuivat bileistään takaisin hostelliin. Valot päälle ja juttelua. Ei taaskaan kauaa, mutta kuitenkin. Hei nyt ihan oikeasti, jos siellä hostellissa ollaan ja tullaan takaisin klo 3 yöllä, niin ehkä ne valot voisi jättää laittamatta päälle? Käyttää vaikka puhelimen taskulamppua. Onneksi oli silmälaput ja korvatulpat.

Tämä sai minut miettimään. Onko niin, että olen vuosien aikana muuttunut mukavuudenhaluisemmaksi ja tuli kärttyisäksi turhasta? Onko tällä jotain tekemistä iän karttumisen kanssa? Minusta on tainnut tulla hieman herkempi esim yöunieni suhteen ja oma rauha on noussut tärkeämmäksi kuin ennen. Tuo pössyttely oli itselleni se viimeinen tikki – minua ei sinällään kiinnosta jos joku sitä polttaa. Mutta se hiertää, jos sitä poltetaan lähes nenäni edessä kun olen nukkumassa. Ei kiitos, menkääpäs muualle! Tämä pössyttely symbloloi minulle kaikkia hostellielon ongelmia. En edelleenkään ole ihan hirveän nirso, mutta saatan ensi kerralla satsata hostellissa asuessani esimerkiksi privaattihuoneeseen. Se on silti budjettiratkaisu, mutta todennäköisesti vähemmin häiriöin.

Onko teillä ollut koskaan ongelmia muiden hostelli / hotellivieraiden kanssa?

 

Majoitus: Yksityiseltä vuokratut huoneistot vs. hotellit

Majoitun todella pitkästä aikaa yksityiseltä vuokratussa huoneistossa taannoisella Pariisin reissullani. Tätä mahdollisuutta on tullut käytettyä todella vähän reissatessani, vaikka vaihtoehtoja olisi netissä tarjolla hyvinkin runsaasti (mm. Airbnbn ja Wimdun kautta). Netistä on tullut luettua paljon hyviä kokemuksia tähän majoitusmuotoon liittyen, mutta jotenkin hotellit (ja hostellit) ovat aina vieneet voiton. Kerron teille nyt asunnonvuokraus-kokemuksestani Pariisissa ja olen listannut tämän majoitusvaihtoehdon plussat ja miinukset jutun loppuun.

Vuokraamamme asunto Pariisissa

Yksiömme sijaitsi Pariisin 9:ssä kaupunginosassa, aivan Poissonnieren metroaseman tuntumassa. Alue oli mitä mainioin näin paikallista fiilistä halajavan turistin mielestä (teen alueesta erillisen jutun lähitulevaisuudessa). Se oli perus, hyvin siisti ja oikein rauhallinen. Asuintilan lisäksi siinä oli pieni keittiö ja kylpyhuone, sekä ikkuna suoraan pariisilaiselle kadulle. Pariisilaiset kadut ovat jo sinänsä oiva syy matkustaa Pariisiin, eikä idyllinen näköalamme varsinaisesti vähentänyt asunnon viihtyisyyttä. Nautinpahan aamupalanikin pariisilaisyksiömme ikkunalaudalla keikkuen, kadun tunnelmaa itseeni imien. Kuvittelin sen olevan pariisilaisuuden huipentuma, vaikka luultavasti se oli kaikkea muuta.

Meillä oli asuntoon avainkoodi, jolla pääsimme rappukäytävään ja sen lisäksi erillinen koodi huoneistoon. Olisimme saaneet asunnon omistajalta avaimen niin halutessamme, mutta emme kuitenkaan kokeneet tarpeelliseksi lähteä toiselle puolelle Pariisia avainta noutamaan. Omistaja oli nuori, paljon reissaava pariisilaisleidi ja vuokrasi asuntoaan ollessaan poissa kaupungista. Asunto oli saanut todella hyvät suositukset palveluntarjoajan palauteboksissa ja hyvillä mielin uskalsimme tehdä varauksen. Kaiken kaikkiaan kokemus jäi hyvin paljon plussan puolelle, asunnon omistaja oli hyvin nopea vastaamaan viesteihin ja toimitti kaiken informaation ajoissa. Näin saimme aloittaa Pariisista nauttimisen heti kaupunkiin saavuttuamme. Huoneisto oli selkeästi siivottu ennen saapumistamme ja yritin lähtiessämme jättää asunnon mahdollisimman siistiin kuntoon, vaikka hintaan loppusiivous kuuluikin.

Alla kuva vuokraamastamme yksiöstä ja öisen Pariisin katunäkymä suoraan studion ikkunasta.

IMG_3058IMG_2809

Olen alle listannut huoneiston vuokraamisen plussat ja miinukset, hotellimajoitukseen verrattuna.

+ Huoneiston vuokraaminen on usein hotellimajoitusta halvempaa. Yksiömme Pariisissa maksoi viikoksi noin puolet mitä normaali 3-4 tähden majoitus pariisilaishotellissa olisi maksanut.

+ Huoneiston vuokraamalla voit elää kuin paikallinen ja pääset tutustumaan paremmin paikalliseen elämänmenoon. Naapurisi ovat suurella todennäköisyydellä paikallisia omistajan tavoin, ja heiltä saat mainot vinkit lähialueelle. Suosittelen varaamaan huoneiston paikallisten suosimalta alueelta, niin saat lomastasi eniten irti.

+ Huoneistossa on suurella todennäköisyydellä oma keittiö (varmista tämä, jos asialla on merkitystä). Kävin itse hyvin mielelläni naapurissa sijaitsevassa supermarketissa ostamassa raaka-aineet illallista varten, viinin kera tietenkin. Oli kiva fiilis ”soluttautua” paikallisten joukkoon heidän ostaessan jokapäiväisiä ruokatarvikkeitaan, ja hoitaa samalla itse päivän ostokset.

– Hotellimajoitus on vuokrattua huoneistoa huolettomampaa. Hotellissa sinun ei tarvitse huolehtia siivouksesta ja esimerkiksi sängyn petaamisesta, eli hotelli on huolettoman lomailijan valinta

– En itse kokenut huoneistossa turvallisuusongelmaa eikä muitakaan ongelmia esiintynyt, mutta hotellissa majoittuessa on helppo kääntyä hotellin puoleen ongelmatilaiteissa.

– Hotelleissa majoittuessa tietää yleensä tarkasti, mitä saa. Yksityiseltä vuokrattavat kohteet voivat vaihdella ja kannattaakin tehdä tarkkaa tutkimusta ennen asunnon varaamista mm. sen varustelusta, ettei yllätyksiä tule. Muista katsoa palaute edellisiltä vierailta palveluntarjoajan palauteboksissa!

Onko teillä minkälaisia kokemuksia vuokratuista huoneistoista reissuilla? Hyviä vai huonoja?

Majoitus reissussa: Hotelli, hostelli vai jokin muu?

Osa teistä varmaan tietääkin, että tykkään kovasti lukea ilmailu- sekä majoitusaiheisia juttuja blogeista. Ilmailuaihe on itseäni kirjoittajana sydäntä lähellä, ja lupaan että laitan täällä blogissa tuulemaan sen tiimoilta piakkoin. Majoitusaiheisia juttuja ja pohdintoja on tulossa myöskin lisää tulevaisuudessa: Nyt seuraa hieman pohdintaa ja ajatuksiani majoitusvaihtoehdoista reissussa.

Olen reissaaja, joka ei pohjimmiltaan ole kovin nirso. Mitä majoitukseen tulee, rakastan luksushotelleja mutta viihdyn myös hostelleissa. Valehtelisin jos väittäisin etten tasokkaista hotelleista pidä, koska tietenkin pidän. Mutten myöskään kavahda hostellimajoitusta, kunhan puitteet ovat kunnossa. Suurin tekijä majoituksen valintaan on ehdottomasti seura ja matkan perimmäinen tarkoitus. Kun olen Italianon tai perheen kanssa reissussa, on hotellivalinta yleensä ollut hieman tasokkaampi. Kavereiden kanssa tai yksin reissatessani olen usein yöpynyt tasokkaiden paikkojen lisäksi myös erilaisissa hostelleissa ja hieman vaatimattomimmissa majoituspaikoissa.

Kun olemme Italianon kanssa pariskuntareissuilla, on mielestäni hotellilla merkitystä enemmän kuin kaveriporukalla liikkeellä ollessa. On kiva, että hotelli on viihtyistä sillä usein vietän enemmän aikaa huoneessa kun olemme kahdestaan – lomiimme harvemmin kuuluu biletystä tai muita pitkälle yöhän kestäviä aktiviteetteja. On kiva tulla päivän jälkeen viihtyisään huoneeseen, ottaa lasi kuplivaa ja nukahtaa hotellin pehmeään sänkyyn. Eli suomeksi sanottuna, rentoutua. Kaveriporukalla ei hotellilla välttämättä tule vierettyä niin paljoa aikaa ja hotelli ei välttämättä ole se ensisijainen sijoituksen kohde.

Pariskuntareissuilla tasokkaampaa majoitusta

Otan tähän kohtaan esimerkiksi tulevan talven reissumme. Olemme Italianon kanssa lähdössä kevättalvella Thaimaan saarille rentoutumaan, ja reissuun kuuluu muutama päivä Bangkokissa. Matkan tarkoitus on rentoutua rankan talven päätteeksi ja samalla se toimii lopetuksena Aasiassa viettämällemme ajalle. Tämän vuoksi kriteerimme olivat majoituksen osalta hyvin korkealla, sillä se reissun perimmäinen tarkoitus on tosiaan rentoutuminen niin hyvissä puitteissa kuin mahdollista. Thaimaa valikoitui osin tästäkin syystä kohteeksemme, sillä tasokkaat hotellit ovat siellä kohtuullisemman hintaisia kuin monissa muissa maissa. Tutkailin eräänä iltana Bangkokin hotellitarjontaa ja päädyin varaamaan meille neljä yötä Chao Prayan varrella sijaitsevasta Millenium Hiltonista.

Olen siellä ollut kerran aikaisemmin ja siellä kyllä viihtyy, eli rentouttavalle lomalle tuo hotelli on oiva valinta. Mietin tässä parhaillaan myös huoneen upgradea, joka tosin riippuu muutamasta muusta tekijästä sillä reissun ohjelma (ja siten budjetti) ei ole vielä aivan lukkoon lyöty. Saa nähdä. Palaan tarkemmin tähän aiheeseen, kun sen aika on. Alla muutama kuva Bangkokin Millenium Hiltonista:

2010-04-11

(Sorry ylläolevista kuvista, alkuperäinen tarkoitukseni ei ollut kuvailla kanssa-auringonottaja speedoissaan blogiini. Olin Bangkokissa muutamia vuosia sitten ja tuolloin en uskonut että minusta tulisi joskus valokuvaava matkabloggaaja – taisin räpsiä pokkarilla sinne sun tänne. Kuvan henkilö ei liity asiaan)

Yksin tai kavereiden kanssa useimmiten hostelliin

Kaveriporukalla taas reissussa ollessa kohdallani on toiminut hostellit ja kaukoidässä esimerkiksi bungalowit. Muutama kerran olemme panostaneet hyviin hotelleihin, mutta pääosin reissujen luonteista johtuen ovat hostellityyppiset majoitukset olleet hyvin suosittuja. Eräällä reissulla Barcelonaan vuosia sitten saimme hostellista varattua 8 hengen dormin koko porukallemme erittäin hyvään hintaan, kaiken kukkuraksi hyvällä sijainnilla. Se oli oikein nappivalinta ja toimi kohdallamme todella hyvin – ketään ei tarvinnut metsästää eri puolilta rakennusta sillä olimme kaikki samassa huoneessa ja näin porukka pysyi kasassa. Reissu oli myös luonteeltaan enemmän budjettireissu, ja hinta pysyi hostellimajoituksen myötä hyvin edullisena. Yksin matkustaessani suosin myös hostelleja, sillä niissä saa yleensä seuraa, juttukavereita ja hyviä matkavinkkejä muilta reissaajilta. Niissä on ihan oma tunnelmansa, josta tykkään. Yksin matkustaminen on kivaa, nautin siitä todella, mutta seuraa sitä kuitenkin aina alkaa jossain vaiheessa kaipaamaan. Onhan hostellissa yöpyminen myös tietenkin budjettikysymys, sillä yksin reissatessa niissä säästää selvää rahaa.

Tosin nykyään näin ”vanhemmaksi tullessani” olen tiukentanut kriteerejäni hieman. Mihin tahansa hostelliin en suostu menemään, ja ennen varauksen tekoa luen tarkasti hostellista annetut palautteet. En halua enää nähdä yhtäkään torakkaa hostellihuoneessani, saati sitten epäsiistiä yleisilmettä. Suosikeiksini on viime vuosina nousseet esimerkiksi Portugalin tasokkaat hostellit (ns. boutique bostels). Tasokkaampia hostelleita on lisääntyvissä määrin tarjolla eri kohteissa, ja niissä saattaa hyvällä tuurilla saada hyvinkin tasokasta majoitusta hyvään hintaan. Tietysti kysymyksessä on silti hostelli, eli vaikka privaattihuoneen varaisikin niin usein esimerkiksi kylpyhuone jaetaan.

Pari vuotta takaperin yövyin Portossa sijaitsevassa Dixo’s Hostelissa, ja sitä jaksan aina kehua kaikille. Hyvät, siistit puitteet, tunnelmallinen vanha rakennus ja kiva henkilökunta yhdistettynä edulliseen hintaan saavat minut palaamaan vielä joskus takaisin. Kuvia paikasta alla:

2014-11-07

Pictures from here / kuvat täältä

Loppuyhteenveto

Majoituksen valinta on aina yksi kivoimmista asioista reissua suunnitellessa ja itselleni tosiaan eniten vaakakupissa painaa matkan tarkoitus ja seura kun majoitusta valitsen.

Rauhallisimmille lomille tasokasta ja pääpaino on hotellin viihtyisyydessä, kun siellä tulee vietettyä mahdollisesti enemmän aikaa. Yksin sitten usein valitsen tasokkaamman hostellin, kuten myös kaveriporukalla. Boutique-hostellit ovat ehdottomasti suosikkejani ja tämä kiinnostus on myös laajentumassa pieniin, ei ketjumaisiin hotelleihin. Vaikka kaukomailla tasokkaat ketjuhotellit ovat ns. varmoja valintoja, uskon että lähitulevaisuudessa alan suosimaan enemmän tasokkaita, pienempiä ja persoonallisia hotelleita. Jos joku on maailmalla ollut tällaisissa, niin saa vinkata!

Mainitsemieni hotellien ja hostellien lisäksi olen erittäin innokas kokeilemaan paljon mainostettua ja kehuttua Airbnb:tä. Yöpyminen paikallisten keskellä tavallisessa asunnossa on varmasti kokemuksena mahtava (olettaen että kaikki menee ok) ja hinnankin puolesta edullinen. Varsinkin silloin, jos matkustajia on enemmän. Sohvasurffaukseen ei minusta ehkä sitten kuitenkaan olisi.

Minkäslaisia ajatuksia teillä on majoituksesta?