Browsing Tag

haaste

London and beyond, blogi josta tuli paljon enemmän

Tänään blogissa nostalgisoidaan.

Sain taannoin La Vida Loca-blogin Sarilta #blogisitarina-haasteen, jossa bloggaajat haastetaan kertomaan oman blogin historiasta. Tähän täytyi ehdottomasti lähteä mukaan ja mikäs olisikaan sen mukavampaa, kuin palata mielessä menneisiin ja katsoa taaksepäin. Mitä blogini oli silloin alussa, ja mitä se on nyt? Mitä blogini on hieman yli kaksi vuotta bloggaamisen aloittamisen jälkeen, ja miten se on vaikuttanut elämääni?

Vähän minä tiesin, kun bloggaamisen aloitin. Tiesin vähän siitä, mitä bloggaaminen on ja vielä vähemmän siitä, miten se tulisi muuttamaan elämääni.

IMG_4427

Blogin alkuaikoina, vuonna 2013, matkustin ensi kertaa Italiaan. Reissu suuntautui Matteon kotikonnuille Firenzeen ja silloin Italia-hulluus valtasi minut täysin. Loppua ei näy.

Aloitetaan ihan alusta. Blogini sai alkunsa eräs kesäinen päivä vuonna 2013, Matteon luona Englannin Surreyssä. Asuin Lontoossa, mutta vietin Matteon luona paljon aikaa. Surrey on kaunis ja rauhoittava, ja parasta vastapainoa Lontoon vilinälle. Olin lukenut (matka)blogeja pitkään ja inspiroiduin valtavasti muutamasta Rantapallossa pyörineestä blogista (ping Veera ja Satu!). Ajattelin, että reissaan itsekin sellaista tahtia, että tarinaa löytyisi varmasti blogin täytteeksi. Tykkäsin myös kirjoittaa (vaikka kouluarvosanojeni mukaan olin surkea kirjoittaja), joten hieman ujostellen laitoin blogin pystyyn Rantapalloon. Kirjoittelin blogia hiljalleen Lontoosta, Italian reissuistamme, Suomen matkoista sekä minne reissumme nyt sattuivat kulkemaankaan. En kuitenkaan juurikaan maininnut blogista tutuille. Blogiverkostoni alkoi kasvaa ja blogi sai mukavasti lukijoita. Jäin koukkuun matkatarinointiin ja kerroin myös ystävilleni ja tutuille, että hei, mulla on muuten blogi. Tästä samasta puhui myös Muru Mou – blogin Terhi, se tutuille kertominen taisi olla se kaikista jännittävin hetki.

En oikein pysty lukemaan ensimmäisiä blogituotoksiani, sen verran koen kehittyneeni kirjoittajana ja tyylikin on tainnut muuttua entistä harkitummaksi ja selkeämmäksi. Siellä arkistossa ne jutut kuitenkin ovat, ja ehkä vielä joskus luen koko blogin läpi ajan kanssa.

IMG_2785

Archie Gone Lebanon-blogin Inkan ja Lauran (Laurarumbin.com) kanssa piknikillä Lontoon Regent’s Parkissa menneenä kesänä.

Puhun aina bloggaamisen sosiaalisuuden puolesta ja siitä, miten upeasti matkabloggajat vetävät yhtä köyttä. Olen saanut tutustua mitä upeimpiin tyyppeihin blogin kautta ja vaikka ulkosuomalaisena Suomessa oleviin ystävien tapaaminen on melko haasteellista, olen tavannut blogimaailmasta tutuksi tulleita niin Suomessa kuin ulkomaillakin (viimeksi treffasin Anskua Zaragozassa). Olen oppinut hurjasti uutta matkabloggaamisesta bloggaajakollegoiltani ja saanut tehtyä selkeämmät tavoitteet blogilleni. Vertaistuki on parasta: matkabloggaajat eivät yleensä nukahda esimerkiksi lentokonebongausjuttujen kohdalla ensimmäisen lauseen jälkeen. Puhumattakaan vertaistuesta ja vuorovaikutuksesta teidän kaikkien mahtavien lukijoiden kanssa. On ollut ilo tutustua moneen teistä siellä ruudun takana ja vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia. Muutaman olen teistä tavannutkin livenä Lontoossa! Tämä on yksi bloggaamisen parhaista puolista.

IMG_6470

Valletta, Malta 2014

Bloggaaminen on vienyt minua mitä ihmeellisimpiin paikkoihin maailmalla. Olen tutustunut Gelato Universityn toimintaan Bolognassa, nauttinut viiniä auringonlaskussa Brisighellan kylässä Emilia Romagnan alueella, yöpynyt palatsissa Maltan Vallettassa sekä lumoutunut Dublinin kulinaristisista elämyksistä. Olen risteillyt matkabloggaajien kanssa Helsingistä Tukholmaan ja nähnyt syksyisen Itämeren heräävän uuteen aamuun Silja Symphonyn komentosillalta. Tämä lista on pitkä, ja olen jokaisesta hetkestä erittäin kiitollinen. Nämä kokemukset auttavat uskomaan intohimon ja unelmien voimaan. Kun teet asiaa, josta olet palavan kiinnostunut ja teet sen niin hyvin kuin osaat, sinut kyllä huomataan (ja jos ei huomata, tee itsesi huomatuksi!). Nämä kokemukset motivoivat minua kuin tikkari pikkulasta.

Perustaessani blogia tuona kesäisenä päivänä Surreyssä en myöskään osannut arvata, että matkabloggaaminen toisi urahaaveilleni uuden suunnan. Olen nykyään suunnattoman kiinnostunut matkailumarkkinoinnista ja sosiaalisen median vaikutuksesta ihmisten ostopäätöksiin. Tietenkin taloustieteen ja kauppatieteiden tutkintoni tukevat tätä kiinnostusta, mutta matkabloggaaminen herätti kiinnostuksen matkailupuoleen. Etenikin Cisionin listaus, jossa blogini listattiin Suomen Top 10 – matkablogien joukkoon, sai minut uskomaan blogini tuomaan potentiaaliin ja sen vaikutukseseen CV:ssä. Blogini on myös tällä hetkellä minulle välillisesti tulonlähde ja haaveissani tietenkin on, että tämä muuttuisi kokopäivätyöksi (välillisesti, blogin kautta tulevien toimeksiantojen kautta). Siihen on tietenkin vielä paljon matkaa ja Suomessa matkabloggaamisella itsensä täysin elättäviä ei tällä hetkellä taida olla. Mutta aina voi ja pitää haaveilla ja kurkottaa korkealle, eikös vain! Minulla on tällä hetkellä tuhat ja yksi projektia mielessä bloggaamisen tiimoilta, pidän teidät ajan tasalla kunhan tiedotettavaa ilmenee. Arna puhui tästä samaisesta asiasta Cocoa Etsimässä-blogissaan, kannattaa tsekata hänen ajatuksensa aiheesta.

Tässä London & beyondin tarina näin pähkinänkuoressa. Yritän matka- ja ulkosuomalaishöpinöideni ohella kannustaa ihmisiä inspiroitumaan matkailusta ja tekemään asioita, joita rakastavat. Blogini lienee parhaiten kuvailtavissa elämysmatkablogina, jossa juttuja löytyy niin ruoasta kuin huomionarvoisista pikkujutuista. Olisi kiva rajata aluetta vieläkin entisestään, mutta toistaiseksi on hyvä näin.

Haasteen säännöt:

Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Haasteen saatuasi kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia. Tämän jälkeen haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Huom! Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan. Lopuksi, mikäli olet Instagramissa, käy lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä.

#Blogisitarina-haasteen käynnisti kototeko-blogi.

Haastan mukaan Terkkuja Leilalta Italiasta Leilan, Chez Helenan Helenan, Unelmamajan Sannan sekä Ajatuksia Saksasta-blogin Oilin.

Päivä mun kanssa

Tämä postaus sai alkunsa muutaman päivän takaisesta ajatusten vaihtamisesta muutaman matkabloggaajan kesken, ja päätin lähteä innokkaasti toteuttamaan juttua. Päivä mun kanssa-tyyliset jutut kuuluvat melko suosittuja lifestyle-blogien maailmassa, mutta ne ovat myös kivaa vastapainoa myös matkablogien matkajutuille. Tässä eilisen tunnelmia dokumeinoituna täältä Bilbaosta.

9:30

IMG_4128

Herätys 9:30. Herään yleensä noin tuntia aikaisemmin, mutta edellisyönä ulkona raivoava myrsky piti minua hereillä kahteen asti ja päätin suoda itselleni hieman pidemmät unet. Pääsin sängystä ylös parinkymmenen minuutin vetkuttelun jälkeen ja ponkaisin pystyyn – ulkona paistoi aurinko ja lähdin pitkälle lenkille. Tätä ei saa hukata, lämmin päivä tulossa.

10:15

IMG_4130

IMG_4132

IMG_4129

Pääsen ovesta ulos. Päätän syödä aamupalan vasta sitten kun palaan lenkiltä, olo on jostain syystä kovin energinen heti aamusta ja haluan lenkille heti enkä huomenna. Pääsyy tähän on varmasti aurinko, joka paistaa kirkkaalta taivaalta. Ulkona tuulee lujaa, mutta on silti lämmin, mittarin mukaan 25 astetta. Kävelen muutaman kilometrin joen rantaa pitkin, jossa nautin tuulen vireestä ja meren tuoksusta. Tänään on melko kiireetön päivä, joten teen hieman pidemmän lenkin. Joki laskee mereen ei nyt aivan tuolla kohdalla, mutta lähistöllä – meren tuoksu kantautuu sisämaahan. Olen mitä täydellisin esimerkki pohjoisesta tulevasta turistista, kuvaan palmuja minkä kerkiän.

11:25

IMG_4136

Myöhäinen aamupala. Arvatkaas kuka on täällä Bilbaossa aivan hulluna kreikkalaiseen jugurttiin? Voisin syödä sitä aamut ja illat, etenkin myslin kanssa se on ihan nannaa. Raahasin Lontoosta mukanani neljä pakettia teetä, joita olen tässä antaumuksella nautiskellut aamuisin, eilen vuorossa oli ihanan Whittardin Assam-tee. Kaikella kunnioituksella paikallisia kohtaan, mutta hyvää teetä tässä maassa ei ole ainakaan supermarketeissa tarjolla. Olen muuten kuljetellut tuota Iittalan Taika-mukia maailman ääriin mukanani, en tiedä paremman kokoista mukia teenjuontia varten.

Aamupalan kruunasi edelliselta päivältä ylijäänyt Milkan Oreo-suklaa ja muutata juustonaksu (ei kuvassa), om nom. Ihanan terveellistä. Luin aamupalalla kirjaa, olen tehnyt periaatepäätöksen etten avaa konetta aamupalan aikana. Ipadin saan avata, mutta Matteo oli Lontoossa ja vei vahingossa laturin mukanaan. Akku oli tietysti lopussa joten padista ei ollut sen kummemmin iloa.

 12:00

IMG_4138

Aamupalan jälkeen aloittelin blogihommia, eilen oli kalenterissa muutama hoidettava tehtävä työjuttujen tiimoilta. Viimeistelen muun muassa tämän artikkelin yhteistyössä Ostohyvitys.fi:n kanssa järjestetystä Kölnin matkasta (kannattaa muuten kurkata tuo juttu, blogini lukijat saavat palveluun 5€ ilmaista starttirahaa rekisteröidyttyä postauksessa olevan linkkini kautta).  Naputteln koneella talomme ulkoterassilla, kunnes tuuli sotki kaikki suunnitelmat. Tuuli yltyi ja siirryn sisätiloihin – tuuli niin kovaa että se sai jopa tietokoneen liikkeelle pöydällä.

Valmistelen myös erästä espanjakieleen liittyvää blogiprojektia, kerron siitä lisää teille ensi viikon aikana. Tämän jälkeen vastailin sähköposteihin sekä hoidin laskutusta. Blogijuttujen kanssa kuluu aikaa seitsemään asti, välillä syöden ja siivoten.

16:00

IMG_4140

Teen ruokaa, kaapista löytyvistä aineksista. Matteo  saapuu iltalennolla, joten olemme menossa ulos syömään. Löydän tonnikalaa, pastaa ja salaattia, joten teen niistä annoksen itselleni. Ruokailuni jälkeen tiskaan, siivoan, kiroan kenkähyllyn puutetta asunnossamme ja luuttuan lattiat. Jääkaapissa on vain valo, joten päätän käydä illalla kaupassa. Jatkan tietokoneella naputtelua.

19:30

IMG_4127

Alan valmistautua iltaa varten. Suihku, meikkaus ja kävinpäs nopeasti ostamassa kaupasta meille myös viinipullon kauppareissun yhteydessä. Matteon lento oli hieman myöhässä, mutta ajattelin kuitenkin tarjota reissumiehelle lasin viiniä ennenkuin lähdemme syömään. Mutta kuten blogiani Facebookissa seuraavat tiedättekin, tämä ei mennyt aivan kuin Strömsössä asiat tuuppaavat menemään. Sain ostettua elekielellä ja espanjallani pullon viiniä (lukitun kaapin takaa, tätä voi kutsua jo saavutukseksi), mutta kotiin palatessani tajusin että meidän apartementoksessamme ei ole viinipullonavaajaa. Siis mitä. Sen pitäisi kuulua jokaisen espanjalaisen kämpän vakiokalustoon eikä mieleeni tullut, etteikö meillä sellaista olisi. Onhan kyse kuitenkin serviced apartmentista, eli kaikki piti olla hoidossa taloyhtiön puolesta. Soittelin Matteolle Bilbaon lentokentän passintarkastusjonoon pari dramaattista puhelua asian tiimoilta, ja hän vahvisti epäilykseni. Ei, meillä ei todellakaan ollut viinipullonavaajaa kotona.

Facebookiin sateli mahtavia vinkkejä aiheen tiimoilta, kiitos niistä kaikille! Minulle ehdotettiin naulaa ja vasaraa, korkin työntämistä pulloon veitsellä, pullon laittamista kenkään ja sen hakkaamista seinään… kaikki hyviä keinoja kuulemma avata viinipullo ilman avaajaa (aina oppii uutta!). Yksi naapuri ei ollut kotona ja toisen naapurin kanssa minulla ei ole yhteistä kieltä, joten heistä ei ollut kovinkaan paljon apua. Päätin sitten odottaa Matteon saapumista kotona ja lähdettiin sitten vilkkaasti syömään – sain kuin sainkin lasillisen viiniä. Testattiin myös paikallista olutta, La Salvea, ja syötiin hyvin. Ilta päättyi kuitenkin aika pian, sillä tänään oli taas työpäivä ja aikainen herätys.

IMG_4142

IMG_4143

IMG_4144

Haastan täten kaikki matkabloggaajat (eikä tosin tarvitse edes olla matkabloggaaja, kaikki käy!) tähän haasteeseen mukaan. Osallistuminen on hyvin yksinkertaista – tee kooste päivästäsi blogiisi. Linkkaa tähän juttuun takaisin jos jaksat, ei ole pakko, ja vinkkaa minulle kun olet tehnyt oman juttusi. Lisään linkin tämän postauksen loppuun, niin saadaan kasaan mukava kooste aiheesta. Muiden postaukset:

Tämä Matka: Päivä bloggaajan kanssa – minun

Barcelonan Koti: Barcelona Lifestyle – minun päiväni

To Travel is to Live: lomailevan bloggaajan päivä

Elämää ja matkoja: päivä mamman matkassa

Muru Mou: päivä minun kanssani

Kaukana Kotona: päivä minun kanssani

50 State Puzzle: tavallinen arkipäivä kanssani

Siveltimellä: päivä kanssani

Passionate Traveler: päivä minun kanssani: bloiahdistusta ja peppupaniikkia

Meriharakka: etätyöpäivä

Matkakuume.net: päivä matkabloggaajan kanssa: kalavelkoja, hampurilaisia sekä polvistuvia lentokapteeneita

Tuntemattomaan ja takaisin: se oli aivan tavallinen maanantai Meksikossa

Syö Matkusta Rakasta: päivä kanssani (Shanghai Edition)

Unagidon: ihana arki – matkabloggaajan päivä

Täynnä tie on tarinoita: töitä, matkahaaveita ja tiikeri takapihalla – normipäivä siis

Archie Gone Lebanon: päivä mun kanssa

Reissuesan matkablogi: päivä mun kanssa

Blogihaasteen 11 kysymystä ja niiden vastaukset

En taas voi ymmärtää, mihin aika on tällä viikolla oikein lentänyt. Lähdin Suomesta sunnuntaina, ja nyt on jo perjantai! Lähden näillä näppäimillä viikonlopun viettoon, sää hellii Lontoota ja ainakin huomiseen asti on luvassa auringonpaistetta pilvettömältä taivaalta – lämpötilatkin huitelevat 25c tietämillä. Mutta ennenkuin laitan koneen kiinni viikonloppua varten, vastaan Take Me There-blogin Anna-Katrilta saamaani 11-kysymyksen blogihaasteeseen.

11

Take Me There on Suomen matkablogimaailmassa hyvin mielenkiintoinen uusi tuttavuus, se on visuaalisesti hyvin kaunis blogi ja sisältö on tehty mielekkääksi. Olen aina korostanut visuaalisuuden merkitystä luettavuuteen ja oman blogini osalta kamppailen tuon asian kanssa lähes päivittäin. Pidemmittä puheitta kuitenkin itse aiheeseen eli kysymyksiin. Tästä visuaalisuus-asiasta saisin helposti esseen aikaan, mutta säästytte siltä tällä kertaa.

Kysymykset:

1. Mikä on tärkein päivärutiinisi?

Nykyään ehdottomasti aamutee. En saa päivääni käyntiin, en sitten millään, ilman aamuteetä. Teen tulee myös olla kofeiinipitoista ja mielellään English Breakfast-mallista. Tiukan paikan tullen muutkin käyvät, illasta juonkin paljon mielummin kofeiinitonta sitruuna-inkivääriteetä. Kofeiini ei tunnetusti ole kovin sopiva juttu minulle. Aamupalaa en ole koskaan oppinut syömään, vaikka kovasti sitä tällä hetkellä opettelenkin. Liian aikaisin aamulla vatsani ei vain suostu ottamaan täytettä vastaan ja vasta noin kello 11:sta maissa alkaa ruokakin maistua (tästä syystä en juuri innostu hotelli-aamiaisista). Uskon kuitenkin, että hiljaa hyvää tulee ja olen aloittanut jugurtti-mysli-annoksilla päiviäni siitä lähtien kun muutin Taipeista takaisin Eurooppaan.

2. Paras kirja, jonka olet lukenut? Miksi?

Tähän kysymykseen ei ole aivan yksiselitteistä vastausta – olen lukenut viime aikoina monia mielenkiintoisia kirjoja, jotka ovat tehneet minuun vaikutuksen ja saaneet pääkoppani miettimään asioita. Vastaukseni kysymykseen on kuitenkin (hieman kliseisestikin) Elizabeth Gilbertin teos Eat, Pray, Love.

Se on kirja, jota olen lukenut reissun päällä muutamaan otteeseen, viimeksi Bangkokissa maaliskuussa. Siitä on oikeastaan tullut minulle Thaimaa-kirja, sillä sitä olen muutamilla aikaisemmilla Thaimaan reissuilla riippukeinussa lueskellut. Eat, Pray, Love on tarina siitä, että elämämme suunta on omissa käsissämme ja se on myös opettanut minulle sen, että kaikkea ei tarvitse tehdä valtavirran mukana. Vain siksi, koska niin kuuluu tehdä. Ei, en ole hylkäämässä Matteota ja karkaamassa Intiaan joogaamaan Elizabethin oppeja mukaillen, mutta kirjan opetukset toimivat kuitenkin hyvänä ohjenuorana: tee sitä, mikä sinusta tuntuu oikealta, mikäli esimerkiksi rahallisesti pystyt siihen.  Elämässä ei aina onnea tuo omistusasunto, koira ja farmariauto – onnen voi aivan hyvin löytää myös thaimaalaisesta riippumatosta etätöitä tehden (tiedän erään, joka tätä menestyksekkäästi tekee) tai vaikka sieltä Intiasta joogaamasta.

IMG_1411 

3. Mihin olet aina halunnut matkustaa? Oletko toteuttanut haaveesi?

No apua mikä kysymys. Tällä hetkellä minulla ei oikeastaan ole olemassa vain yhtä must-go kohdetta, jonne minun olisi pakonomaisesti päästävä. Olen viime vuosina nähnyt monta paikkaa jotka olen aina halunnut nähdä, eli siinä mielessä matkaunelmani ovat käyneet toteen. Näitä kohteita ovat esimerkiksi Mongolia ja Japani. Eli näiden osalta haaveet ovat toteutettu, mutta esimerkiksi Papua on viime aikoina salakavalasti tullut listalleni, kuten myös (vaatimatonta, much!) Bora Bora. Lähempänä olevista kohteista Islanti kiehtoo kovasti, kuten myös Norja jossa en ole tähän päivään mennessä päässyt käymään.

IMG_3414

4. Haluaisitko asua ulkomailla? Missä?

Haaveilin ulkomailla asumisesta jo ylä-asteella ja sen kohdan voi nyt yli kymmenen vuoden jälkeen merkata saavutetuksi. Olen asunut Englannissa, Skotlannissa sekä Taiwanissa Suomen lisäksi ja seuraava kohde on Saksa – asuttuja maita on tullut kohdalleni enemmän kuin osasin koskaan kuvitellakaan. Bilbaon 2kk komennus tutustuttaa minut myös paremmin Espanjan ja Baskimaan kulttuuriin, vaikka muutoksi noin lyhytttä aikaa ei oikein voi kutsuakaan.

Nykyään en enää varsinaisesti haaveile ”ulkomailla” asumisesta, haaveilen enemmänkin pysyvyydestä ja uusiin paikkoihin matkustamisesta.

IMG_8879

Taipein kotikatu

5. Jos saisit täyttää vaatekaapin vain yhdellä merkillä, mikä se olisi?

Voi ei. Tämä on paha, olen melkoinen kameleontti mitä vaatteisiin tulee. Ostan vaatteita merkistä riippumatta, kunhan ne näyttävät mielestäni hyviltä päälläni. Niin merkkivaatteita kuin Aasian katumarkkinoilta muutaman euron juttujakin. Vaatteita löytyy vaatekaapistani laidasta laitaan: H&M  (joiden valikoimat muuten ovat aivan ihanat paikalliseen brittityyliin verrattuna), Gap, Benetton, Zara-linjaa. Massimo Duttia taitaa löytyä muutaman vaatekappaleen edestä, ja ne on havaittu hyvin toimiviksi. Tosin jos nyt olisi aivan pakko pukeutua vain yhden ”merkin” vaatteisiin, valitsisin Zaran.

6. Lempikukkasi

Olen kyllä niin vähän kukkaihmisiä kun olla ja voi! Tykkään kyllä katsella kukkia, mutten tiedä niistä yhtään mitään. Valitsen siis jonkin Kaakkois-Aasian paratiisisaarilta löytyvän kukan, joka tuo fiiliksen siitä että olen jossain kaukana (kätevästi kierretty kysymys, eikö vain!).

7. Tärkein periaatteesi äitinä

Jos tuo ylläoleva kukkakysymys oli aiheutti päänvaivaa, niin sitä riittää tässäkin kysymyksessä. Mutta jos kuvitellaan, että minulla olisi lapsia, niin varmaankin yrittäisin kasvattaa heistä mahdollisimman avarakatseisia, näyttäisin maailmaa, yrittäisin opettaa suomen kielen ja veisin heitä Suomeen usein. Omat juuret on hyvä tuntea ja tietää, meidän kaikkien!

8. Oma juttusi, josta et luovu?

Ääk. Tähän sanoisin, että matkailu ja bloggaaminen. Matkailu on ollut itselleni aina tärkeä juttu ja aika moni ei tätä elämäntapaa ymmärrä – siksi oli oikea onnenpotku, että Matteo tarttui mukaani Lontoosta. Hän jakaa intohimoni reissaukseen ja on innokkaasti aina intoilemassa kanssani uusista reissuista.

Bloggaaminen on tietenkin oma juttuni ja se on minulle nykyään paljon enemmän kuin pelkkä blogin kirjoittaminen. Bloggaaminen on tuonut elämääni ihania uusia ihmisiä, lähettänyt minut maailmalle lukuisiin mielenkiintoisiin kohteisiin ja se on poikinut mielenkiintoisia työprojekteja. Ihan mahtava juttu tämä ruudun takana rakastamastani matkailusta runoileminen. 🙂

IMG_6470
Blogireissulla Maltan Vallettassa

9. Hetki, joka on jäänyt mieleesi?

 Parhaita matkailuhetkiä ovat usein ne, kun saavut uuteen paikkaan, istut alas esimerkiksi katukahvilaan ja koet fiiliksen hei mä ihan oikeasti olen nyt täällä. Se on se reissun alku ja uuden kohteen viehätys.

Mieleeni on kuitenkin erityisesti jäänyt hetki, kun olin junassa matkalla Moskovasta Mongolian pääkaupunkiin Ulan Batoriin. Nukuin hytin yläpedillä ja heräsin keskellä yötä. Kello oli mitä oli, juna kulkee koko matkan Moskovan ajassa. Mutta se fiilis, kun tiedostit olevasi junassa keskellä Siperiaa, yön hiljaisuudessa ja tajusin että ihan pian olisin perillä Mongoliassa. Maassa, jossa käymisestä olin jo pitkään unelmoinut. Siinä hetkessä oli vapautta ja ajatus siitä, että unelmia pitää ihan oikeasti joskus toteuttaa eikä vain odottaa!

10. Oletko kenkä vai laukkuihminen

Rakastan kenkiä, korkokenkiä, Conversejani sekä lukuisia ballerinojani. Eli varmaankin olen kenkäihminen.

Mutta hei, pidän myös laadukkaista laukuista – niitä minulla on tällä hetkellä käytössäni pari kappaletta. Jos määrällisesti katsotaan, niin ehdottomasti olen kenkien perään mutta toisaalta… niin kengät kuin laukutkin ovat itselleni mukavia matkamuistoja, käytännöllisiä ja laadukkaita sellaisia. Tällä elämäntyylillä ei kuitenkaan oikein voi massiivista laukku- tai kenkäkokoelmaa omistaa ja ostankin mielummin esimerkiksi 400£ lentolipun Bangkokiin kuin käytän saman rahan laukkuun.

11. Lempipuuhasi kesällä? Aikuisten kesken?

Reissaaminen, kavereiden ja perheen tapaaminen (=suomireissut), piknikit, järvestä nauttiminen, yhdessäolo, yöttömät kesäyöt. Rakastan myös niitä simppeleitä hetkiä kun olen kavereiden kanssa terassilla aperitivolla ihmisvilinää ihmettelemässä. Aika pienistä jutuista iloitsen kesäaikaan!

Kiitos Anna-Katrille mukavasta haasteesta, oli hauska miettiä vastauksia kysymyksiin! Lähetän haasteen eteenpäin #MatkaChatia kanssani emännöiville Annikalle ja Jennille sekä toiselle ulkosavolaisbloggaajalle, Terhille!

Pari sanaa brändeistä

Blogeissa on muutaman päivän kiertänyt Pakko Arjesta-blogin Jerryn alulle panema haaste, joka haastaa bloggaajat kertomaan brändiuskollisuudesta ja brändien merkityksestä elämässä. Luin Jerryn postauksen ja muiden bloggaajien vastauksia aiheeseen jo Italiassa, mutta päätin suosiolla jättää oman haasteeni odottamaan paluutani Lontooseen. Tämä on mielipiteitä jakava aihe ja halusin miettiä kirjoituksiani hetken. Brändit ovat itsessään hyvin mielenkiintoinen aihe ja paneuduin maisterivaiheessa aiheeseen niin kurssitöissä kuin gradussanikin, liittyen matkailuun ja mm. lentoliikenteeseen. Pohdin matkailua ja brändejä tämän postauksen lopussa, sitä ennen muutama sana brändiuskollisuudestani muutamaan eri aihepiiriin liittyen.

Brändiuskollisuuteeni liittyvän pienen pohdiskelun jälkeen tulin siihen tulokseen, että brändit vaikuttavat elämääni hieman vähemmän tänään kuin edellisinä vuosina. Tänä päivänä tulee enemmänkin mietittyä jonkin ostoksen järkevyyttä, kuin mitä merkkiä se mahtaisi olla. Vaikka silti olen sitä mieltä, että kun kerralla ostaa kunnollista, se pysyy matkassa kauemmin. Tähän olen koonnut muutamia esimerkkejä brändeistä, joita suosin ja vähän pohjustusta, miksi.

Elektroniikka

Aloitan aiheesta elektroniikka ja Apple. Kuten Jerrykin jo totesi, tämä aihe Apple vs. muu maailma aiheuttaa elektroniikan käyttäjissä aivan suhteetonta keskustelua. Minä käytän Applen tuotteita, omistan kaksi iPhonea, iPadin sekä Macbook Pron. Olen valinnut Applen siksi, että sitä on mukava käyttää (on myös helppo), tuotteet miellyttävät silmääni (turhaimaisuustekijä) sekä kaikki laittet synkkaavat yhteen. Minulle on aivan yksi ja sama millaista elektroniikkaa muut käyttävät eikä totta puhuen tämä asia minua edes kiinnosta. Ja miksi edes pitäisi? Jos joku ei halua Applen tuotteita käyttää, niin se ei liene minulta tai keneltäkään muulta millään lailla pois. Melua tyhjästä, tykkään Applesta ja sillä siisti. Kaikki elektroniikkani on tällä hetkellä kyseisen firman valmistamaa ja näin tulee luultavasti olemaankin.

IMG_2324

Vaatteet ja asusteet

Vaatekaappini on yksi sekalainen seurakunta. Omistan merkkivaatteita, mutta omistan myös kasan Primarkin, H&M:n sekä Aasiasta raahaamiani tuotteita. Parhaan kontrastin tarjonnee kaulaliinani. Burberryn, Gantin sekä Mulberryn liinojeni lisäksi suosin Taipeista ostamiani, kuusi euroa maksaneita jättikaulaliinoja. Ostin niitä monessa eri värissä ja en muita haluaisi edes käyttää, niin mieleisiä ne ovat. Eli laidasta laitaan löytyy tavaraa.

Mitä tulee urheiluvaatteisiin, olen aina pitänyt Peak Performance tuotteista. Ne ovat simppeleitä ja laadukkaita, toimivat urheillessa mutta myös muulloinkin vapaa-aikana. Tuttavallisemmin Peakin tuotteita on kertynyt vaatekaappiini jo yli kymmenen vuoden ajalta ja ne vanhimmatkin hupparit ovat vielä hyvässä kunnossa. Goretex-takit ovat laadukasta tavaraa, puhumattkaan laskuvaatteista. Peak Performance ei kuitenkaan ole minulle ns. itseisarvo, jos haluan ostaa urheiluvaatteeni jostain muualta, teen niin.

Mutta toisaalta, myönnän olevani tässä vaateasiassa myös hieman turhamainen ja hankkineeni niitä merkkituotteita myös sen merkin vuoksi. Etenkin tuossa vähän ennen pariakymmentä ikävuotta Kuopiossa oli menossa Lacoste-buumi ja tulihan niitä pikeepaitoja silloin jokunen hankittua (käytän niitä kyllä vieläkin). Todettakoon kuitenkin, että nykyään harkitsisin varmasti kyseisen pikeepaidan ostamista muutamaan otteeseen. Sen hinnalla kun pääsee Lontoosta jo Lissaboniin ja takaisin.

IMG_2328

Tässä vaate- ja asusteasiassa en varsinaisesti ole minkään tietyn merkin orja, vaan vaatteen tulee miellyttää silmää ja kukkaroa. Kuten yllä totesin, edullisempikin kelpaa paremmin kuin hyvin ja olenkin hankkinut cooleimmat pinkit lumilautailuhousuni Prismasta ja Stadiumin alerekkejä on tullut pengottua ihan urakalla. Jopa Primarkista ostettu juoksutoppi on vielä hyvin käyttökelpoinen ja mieluinen, vaikka sen ostosta on kulunut jo vuosia. Eli vaikka merkkivaatteita käytänkin ja ostan budjetin salliessa, eivät ne ole missään nimessä itseisarvo.

Kosmetiikka

Kosmetiikkaa puitiin jo Tämä Matka-blogin Annan tekemässä haasteessa pari kuukautta sitten. Silloin kerroin suosivani kalliimpaa ja edullisempaa kosmetiikkaa yhdessä ja niinhän se on edelleenkin, molempia löytyy tasaisesti meikkipussista. Halpaa yömarkkinatavaraa Taipeista ja sitten muutamaa maailmallakin tunnettua brändiä. Chanel on tuon postauksen jälkeen tosin lisääntynyt kokoelmissani muutaman kynsilakan ja huulikiillon muodossa ja myönnettäköön, että ne kynsilakat pesevät edullisemmat lakat 100-0. Tykkään Chanelin meikkien visuaalisesta ilmeestä eli yksi syy niiden ostoon on hyvinkin turhamainen, mutta ne ovat myös helppoja levittää ja kestävät hyvin.

IMG_2323

Matkailu

Meinasin väittää, että matkailullisesti brändeillä ei ole ostokäyttäytymiseeni juurikaan vaikutusta. Mutta hetken asiaa pohdittuani ei tilanne olekaan aivan niin mustavalkoinen kuin ajatella saattaa. Tässä postauksessa puhuin lentolippujen ostokriteereistäni ja kerroin lentolipun ostoon suurimmaksi tekijäksi hinnan ja aikataulut. Lentoyhtiö ei ollut kärkipäässäni kun lippuostoksia aloin miettimään, vaan ihan muut jutut. Mutta toisaalta, lentoyhtiön brändi saattaa saada minut myös kiinnostuneeksi. Kirjoitin maisterivuotenani esseen aiheesta Singapore Airlines ja sen brändin vaikutus ostokäyttäytymiseen. Tämä oli hyvin mielenkiintoinen tehtävä ja tutkimustulokset tukevat sitä tietoa, että ihmiset mielellään maksavat laadukkaasta palvelusta lentomatkansa aikana. SIA:n brändiin on aina kuulunut uranuurtajuus ja palvelualttius ilmailubisneksessä, eikä se edes yritäkään olla halvin. Tässä vaiheessa brändi astuu esiin ja huomaan että nämä tutkimustulokset pätevät osittain minuunkin. Olen lentänyt Emiratesilla ja Etihadilla, vaikkei ne halvempia vaihtoehtoja olleetkaan. Mutta houkuttelevia.

Hotelleissa en kulje tietoisesti tietyn ketjun perässä maailmalla, vaikkakin monta kertaa on Hiltonin hotelleissa tullut yövyttyä. Kai se on se ”tuttu ja turvallinen”, ajatukssisani oleva tae laadusta joka minut sinne vie. Mutta jos jokin toinen tasokas hotelli pesee Hiltonin hinnallaan, teen yleensä päätöksen hinnan perusteella.

IMG_1919

Kieltämättä myös W-hotellien brändi kiehtoo minua ajatuksen tasolla kovasti tällä hetkellä, joten en voi väittää etteivätkö ne brändit kulutuskäyttäytymistäni ohjaisi. Boutique-hotellit ovat tosin myös suosikkejani ja vaikkea niiden brändi usein yhtä tunnettu kuin isojen ketjujen olekaan, ovat ne hyvin mielenkiintoisia yksilöllisine otteineen.

Loppuhuomio: Tämä postaus oli erittäin haastava kirjoittaa. Brändit ärsyttävät monia, monet rakastavat tiettyjä brändejä. Osa näkee brändejä suosivissa puhtaan materialistin, osa näkee laatua suosivan kuluttajan. Ehkä kuulun itse johonkin materialistin ja laadun suosijan välimaastoon, enemmän kuitenkin nykyään laadukkaan puolelle. En missään nimessä vanno pelkästään merkkituotteiden nimeen, osa lempivaatteistani on niitä halvimpia juttuja mitä Aasian yömarkkinoilta saa ostettua. Yhtä tiettyä johtopäätöstä tästä brändiasiasta on hyvin hankala tehdä.

Alla vielä haasteen Säännöt. Haastan Globe Called Home-blogin Jennin ja Barcelonan kodin Anskun!

Luettele itsellesi tärkeitä brändejä ja pohjusta niitä hieman. Tyyli on vapaa, mutta jonkinlaiset kuvat aiheesta ovat tietysti plussaa :). Brändit voivat olla aivan mitä tahansa – kunhan ne ovat sinulle tärkeitä. Mainitse ja linkkaa Pako Arjesta -blogi ja mahdollinen haastajablogi postaukseesi. Lisää vielä oma linkkisi Pako Arjesta -blogin alkuperäisen postauksen kommenttiosioon ( www.rantapallo.fi/pakoarjesta/brandiuskollisuus ). Muista lisätä ohjeet omaan postaukseesi. Haasteen voi halutessaan laittaa eteenpäin.

HAASTE: 10 Matkakuvaa

Globe Called Home-blogin Jenni heitti minua jokin aika sitten tällä matkablogimaailmaa villinneellä 10 matkakuvan haasteella. Tämä Journey Diary-blogin Jennan aloittama haaste on saavuttanut huimaa suosiota ja ainakin 30 matkabloggaajaa on lähetenyt haasteeseen mukaan. Haasteen ideana on valita omasta mielestään sopivimmat kuvat Jennan antamiin teemoihin. Pidemmittä puheitta itse haasteeseen:

1. Kuva lentokoneen siivestä

SIBERIA 625

Siipikuvaksi valitsin kuvan Hainan Airlinesin koneen siivestä. Olin matkalla Eurooppaan yhdeltä huikeimmista reissuistani (junalla Siperian halki Kiinaan), kuva otettu jossain Pekingin ja Brysselin välillä.

2. Paras vahingossa onnistunut otos

IMG_1101

Tämän kuvan tarina on seuraava. Olin jokin vuosi sitten Varsovassa viettämässä uutta vuotta ja kuvailin uuden kamerani innoittamani kohteita siellä täällä. Kotona kuvia purkaessani huomasin, että tämä kuvahan on oikeastaan aika hauska ja siitä tuli aika nopeasti lempikuvani.

3. Matkakuva, joka saa hyvälle tuulelle

IMG_0524

Hyvä ruoka, parempi mieli. Eli valitsemani hyvän tuulen kuva liittyy luonnollisesti ruokaan. Kuva portolaisesta leipomosta, jossa nautin reissullani melkein joka aamu tuorepuristettua appelsiinimehua ja herkullisia leivoksia.

4. Luontokuva

IMG_7630

Luontokuvaksi valikoitui kuva Tallinnan rantaraitista, Kalamajan alueelta. Tässä yhdistyy mielestäni kivasti meri, kukat ja kesä.

5. Kuva yläilmoista

Japani_Taiwan_2013 122

Tokyo Skytree. Taitaa olla korkein ihmisen rakentama paikka, jossa olen käynyt. Upea maisema varsinkin auringonlaskun aikaan!

6. Postikorttimaisema

IMG_0453

Auringonlasku Tamsuin merenrantakaupungissa, Taiwanissa.

7. Kuva matkaseurasta

IMG_9645

No Matteo tietenkin!

8. Fiilistelykuva palmun alla

SAM_0287

Tämä on ollut täällä jo aiemminkin, mutta mitäs siitä. Tämä kuva kuvaa ehdottomasti parheiten fiilistelyä palmun alla!

9. Hyvää huomenta -kuva

IMG_6470

Hyvää huomenta Valletta! Tähän näkyyn oli hieno herätä viime keväisellä Maltan reissulla.

10. Lempikaupunkini

IMG_9724

Tämä oli ehdottomasti tämän haasteen vaikein. Paha kysymys, sillä minulla on oikeastaan monta lempikaupunkia. Valitsen tähän haasteeseen kuitenkin Firenzen.