Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

Emilia Romagna

Maailman herkullisin ammatti – Gelato-alan asiantuntija

Kuten aktiiviset lukijani varmaan tiedättekin, olin viime viikon Italiassa, Emilia Romagnan alueella tutustumassa paikalliseen ruokakulttuuriin. Tähän teemaan sopivasti minulle järjestyi mahdollisuus käydä tutustumassa hieman Bolognan kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan Gelato Universityyn.

Kyllä, Gelato Universityyn. Luit oikein.

Minun piti muutamaan otteeseen ihan oikeasti varmistaa että tällainen paikka on kuin onkin olemassa – Italiassa näyttää kaikki ruokaan ja herkutteluun liittyvä tosiaan olevan mahdollista.

IMG_6882

Suurena gelaton ystävänä otin tietenkin tarjouksen vastaan ja tiistai-aamun (13.5) valjettua suunnistin innokkaasti paikallisbussilla Bolognan linja-autoasemalta kohti Anzola Emiliaa, jossa Carpigiani Gelato University sijaitsee.

Carpigiani Gelato University on osa Caprigianin suurta kompleksia, johon kuuluu gelato-laitteita valmistava tehdas, gelato-museo sekä myymälä. Siellä sijaitsee myös Carpigiani-konsernin pääkonttori. Caprigiani on erittäin intohimoisesti tuotteeseensa suhtautuva yritys ja myy noin puolet koko maailmassa myytävistä gelaton valmistukseen käytettävistä laitteista.

Jaan kokemukseni paikasta kahteen osaan, sillä muutan siitä tulee auttamattomasti liian pitkä. Tällä kertaa keskityn Gelato Universityn toimintaan ja myöhemmin saatte lukea lisää gelato-museosta.

IMG_6887
IMG_6891

Gelato Universityn päätoimintaperiaate on kouluttaa uusia, intohimoisesti gelatoon suhtautuvia alan ammattilaisia. Kurssi kestää neljä viikkoa, ja se maksaa hieman yli tuhat euroa viikolta. Ilmaista hupia se ei siis ole, mutta se riittänee takaamaan opiskelijan motivaation alaan. Ja sieltä tosiaan saa uuden ammatin, eikös se niin mene että satsaus koulutukseen on satsaus tulevaisuuteen.

IMG_6895

Yllätyin itse siitä tiedosta, että kursseja on järjestetty kymmenellä kielellä. Suosituimmat kielet ovat olleet italia ja englanti, mutta kursseja on järjestetty myös japaniksi sekä puolaksi.

Pääsin seuraamaan kurssin toisen viikon luentoa, joka oli itselleni hieman hankalasti italiaksi. Kurssilla oli pääosin italialaisia opiskelijoita, mutta joukkoon mahtui myös esimerkiksi gelatosta kiinnostuneita brasilialaisia. Vaikka ymmärsin opettajan, gelato maestron, puheesta melko vähän, paistoi hänestä intohimo opettamaansa aiheeseen. Suu kävi, kädet heiluivat, opiskelijoiden kysymyksiin vastattiin erittäin pitkän kaavan mukaan ja varmistettiin että oppi meni perille. Onneksi minulla oli tulkki mukana joten sain asiasta hieman paremman käsityksen.

IMG_6896

Kahtena ensimmäisenä viikkona opiskelijat istuvat luennoilla sekä opiskelivat eri gelato-lajeja, raaka-aineita, hieman matematiikkaa (miten paljon mitäkin ainesosaa kunnon gelatoon tulee ja miten ne ovat suhteessa toisiinsa) sekä kaupankäynnin perusteita uusien gelato-yrittäjien näkökulmasta.

Kolmantena viikkona teoriaopintojen jälkeen opiskelijat pääsevät kokeilemaan gelaton valmistusta itse yliopiston laboratoriossa. Sain katsella vapaasti ympärilleni ja opin, että kaikki mitä pystytään tehdään täällä alusta alkaen itse, hedelmien kuorinnasta ja pilkkomisesta lähtien. Mikrobiologiaakin opetetaan, jotta opiskelijat ymmärtävät hygienian merkityksen laboratorio-tiloissa.

Allaolevassa kuvassa on kuvattuna edellisen päivän harjoitus-gelatot, kuulemma hieman epäonnistuneet. Kelpasi minulle paremmin kuin hyvin kuitenkin. Armoa myös opiskelijoille, ei ole helppoa heidän taipaleensa.

IMG_6888

Neljännellä viikolla opiskelijat aloittavat harjottelunsa ja pääsevät tositoimiin Caprigianin myymälässä, joka sijaitsee myöskin Anzola Emiliassa. Myymälässä opitaan käytännössä, miten gelaterian pyörittäminen toimii gelaton valmistuksesta sen myyntiin suuremmille joukoille.

LOPPUMIETTEITÄ

Kun sain kuulla Gelato Universityn olemassaolosta, en uskonut että kyseisiä paikkoja on olemassakaan. Olin visiitistäni kuitenkin erittäin innoissani, sillä minulla on tapana innostua juuri tämäntyyppisistä, hieman erikoisemmista kohteista.

Pidin siitä, miten intohimoisesti oppaani Anna ja Caterina asiaan suhtautuivat, siitä miten ylpeitä henkilökunta oli tuotteistaan ja halusta kertoa lisää asiasta kuin asiasta. Yleensäkin ihmiset, jotka ovat intohimoisia omasta asiastaan, saavat minulta kunnioitusta. Ja mitä gelatoon Caprigianilla tulee, intohimo näyttää olevan yksi herkullisen gelaton salaisuuksista.

Enkä voi väittää, etteikö täydellinen alanvaihto olisi käynyt mielessäni tuona hetkenä. Siellä oli niin monta unelmiensa tavoittelijaa jotka olivat halunneet tehdä omista unelmistaan totta. Parhaana esimerkkinä ehkä myymälän japanilainen päällikkö, joka saapui vuosia sitten Italiaan gelaton perässä, unelmanaan viedä pala gelato-kulttuuria Japaniin jonain päivänä. Upea juttu.

 

Minulla on tällä hetkellä hyppysissäni -15% alennuskuponki Gelato Universityn kursseille ennen 31.8, joten mikäli kiinnostusta löytyy niin laittakaa sähköpostia! Menee nopeimmalle 😉 lisätietoa www.gelatouniversity.com