Browsing Tag

bloggaaminen

5 blogilupausta ja tavoitetta vuodelle 2019

Uusi vuosi ja uusi energia. En tee varsinaisia uudenvuodenlupauksia, mutta blogin ja yrityksen asioita tykkään suunnitella etukäteen. Viime vuonna kärsin aikataulutusongelmista blogin tiimoilta, mikä on harmittanut itseäni toden teolla. Kyseessä oli oikeastaan vain oman ajankäytön hallinta, ja olen ottanut tietoisia askelia sitä parantaakseni nyt alkuvuodesta. Rakastan blogin kirjoittamista, ja saan siitä todella paljon.

Nyt tammikuussa suunnittelin aikatauluni uusiksi, ja olen pystynyt panostamaan blogiin uudella tavalla. Ja tämän haluan pitää jatkossakin, fiilis on niin hyvä kun saa tälläkin saralla asioita aikaiseksi, vaikka se sitten tarkoittaisi tunnin tai parin nipistämistä muutamista aamuista tai illoista. Hyvä fiilis, motivaatio ja tehokkuuden tunne saa ihmeitä aikaan.

Listasin tähän viisi blogilupausta ja tavoitetta tälle vuodelle:

1 Italia-juttujen lisääminen blogissa

Italia on maa, josta tiedän suhteellisesti eniten maiden lisäksi, joissa olen asunut. Italian kulttuuri on läsnä kotonamme päivittäin, ymmärrän kieltä ja ennen kaikkea, minä pidän siitä maasta. Harmittelen, että Italian talous ei ole tällä hetkellä niissä kantimissa, että meidän kannattaisi annetuilla työvaihtoehdoilla sinne muuttaa, mutta ainahan sitä voi varovaisesti toiveita elätellä, vaikka omat ongelmansa sielläkin tietysti on joka tapauksessa.

Niin tai näin, haluan lisätä Italia-juttuja blogissa tänä vuonna reilulla kädellä, ja jakaa matkavinkkejä suosikkipaikkoihini. Ja kulttuuriin liittyviä juttuja ja ihan käytännön vinkkejä. Italiasta kertovia postauksia luetaan myös blogistani ehdottomasti eniten.

2 Kehittyminen valokuvaamisessa ja kuvankäsittelyssä

Yksi asia, jossa olen viime vuosina edistynyt ja kehitystä on ollut havaittavissa, on ollut blogin ja somen kuvat.

En ole valokuvaaja, enkä sellaiseksi halua itseäni tituleerata, mutta harjoittelen koko ajan. Ja olen aika tyytyväinen tuloksiini, ainakin välillä! Myös sillä saralla, että ymmärrän enemmän kuvanmuokkauksesta ja kuvaamisesta, kuin tätä blogiharrastusta aloittaessani.

Kaikkia kuvia ei tarvise muokata, kuten tätä. Mutta usein tarvitsee, ja silloin on hyvä tietää, mitä tehdä.

Olen käyttänyt Lightroomia, ja sen käytössä kehittyminen on yksi tämän vuoden tavoitteistani. Sillä on oikeasti hauska ”leikkiä”, visualisoida ja editoida kuvia, vaikka tekemistä vielä sen osalta on, paljonkin. Olisi hienoa, jos osaisi kehitellä sitä omaa tyyliä entistä erottuvampaan suuntaan.

Mutta askel kerrallaan. Ehkä kamerakin täytyy uusia. Jääköön rakas Canonini lapselle ensikameraksi.

3 Postaustahdin säännöllistäminen

Kuten jo ihan tämän postauksen ensilauseissa kerroin, olen saanut nyt aika hyvin kiinni taas säännöllisestä postaustahdista, ja haluan pitää tämän tahdin. Se tuo itselleni rakastamiani rutiineita, enkä tunne huonoa omaatuntoa, jota koin ollessani postaamatta. Toki työt ensin, mutta tällä kanavalla on ollut niin suuri merkitys, että olisi hölmöä hidastaa tahtia liiaksi. Ja kuten sanottu, täältä tulee hyvä mieli.

Teemme Annikan kanssa myös #matkachatille podcastia, ja juuri puhelimessa jutellessamme mietimme, että podillekin olisi hyvä saada säännöllisempi aikataulu. Haasteina on Düsseldorfin ja Kanadan Squamishin aikaero ja meidän omat aikataulut, mutta eiköhän tähän jotain keksitä.

4 Työjutut esille

Vaikka London and beyond on ensisijaisesti matka- ja ulkosuomalaisblogi, tänä vuonna haluan tuoda enemmän myös työhöni liittyviä asioita esille täällä blogissa. Ihan siksi, koska blogi on ollut erittäin tärkeä ponnahduslauta yrittäjän uralle, ja myös siksi, että tätä kautta on tullut työprojekteja. Joten ei pidetä kynttilää vakan alla, vaan jaetaan näitä juttuja myös täällä.

Kuten tässä tammikuun kuulumisista kertovassa jutussa kerroin, yritykseni uudet nettisivut ovat ihan kohta valmiit ja sielläkin on toki blogi – mutta enemmän markkinointi-, sisällöntuotanto- ja yrittäjyysjutuille. Eli pidän asiat nämä pääasiassa erillään, mutta haluan kuitenkin hyödyntää myös tätä kanavaa.

5 Instagram suuremmaksi osaksi blogia

Rakastan Instagramia, ja kirjoitan tästä jossain vaiheessa ihan oman artikkelin. Vietän siellä aivan liikaa aikaa, enkä edes aio julkaista kuinka paljon aikaa vietän siellä päivittäin. Liikaa. Mutta, Instagram on parhaimmillaan suuri inspiraation lähde, blogia tukeva kanava (jopa joissain tapauksissa toisinpäin) ja minulla on siellä olemassa mainio yhteisö. Tätä mielestäni Instagramissa kannattaakin tavoitella – ei niinkään seuraajalukuja, vaan sellaista virtuaaliyhteisöä, jotka ovat kuin ystäviäsi. Olen tutustunut ihmisiin, joihin en olisi koskaan muuten tutustunut. Ja olenpa tavannut Instagramin kautta ihmisiä myös ihan livenä.

Tällä hetkellä minulla on noin 2400 seuraajaa, mikä on ihan ok ottaen huomioon, että suurin osa ihmisistä joiden kanssa olen tekemisissä, ovat suomalaisia (vaikka hassua on, että kirjoitan englanniksi – nyt olen ottanut tavaksi myös tehdä tekstit suomeksi). Toki luku voisi olla isompi, mutta laatu ennen määrää, vai mitä.

Tottakai Instagram toimii myös oman osaamisen markkinoinnissa ja olen saanut sitä kautta myös yhteydenottoja töiden tiimoilta. Instagramissa minut löytää täältä.

Mitä sinä olet suunnitellut blogisi varalle tälle vuodelle? Entä miltä nämä ajatukset blogin lukijana vaikuttavat?

8 kommenttia
tiistai, tammikuu 29, 2019 by lena

Voiko matkabloggaamisella elättää itsensä Suomessa?

Pressireissulla Vallettassa, Maltalla

Puhutaanpa tänään hieman yhdistelmästä matkabloggaaminen ja raha.

Bloggaaminen on nykyään kiinnostava ilmiö, etenkin kun sen yhteydessä puhutaan kaikkia kiinnostavasta aiheesta eli rahasta. Moni bloggaajakollega, itseni mukaanlukien, on hypännyt tämän vuoden puolella yrittäjäksi. Tämä on oikein hienoa, sillä viime aikoina on puhuttu paljon työnteon mielekkyydestä ja seitsemän päivän viikonlopusta. On puhuttu siitä, että tekijä nauttii työstään.

Bloggaajilla tilanne on usein yllämainitun kaltainen: blogi alkoi rakkaasta harrastuksesta, aihepiirin ympärillä joka oli kirjoittajalle tärkeä. Siitä tuli sitten työ, sellainen työ jota on ilo tehdä.

Olen tietenkin onnekas, että voin sanoa kuuluvani tähän joukkoon. Mutta yrittäjyys on silti myös epävarmuutta – vaikka se onkin antanut itselle paljon vapautta, upeita onnistumisen hetkiä ja upeita puitteita.

Maailmalla on lukuisia matkabloggaajia, jotka elättävät itsensä bloggaamalla matkoistaan

On kuitenkin heti alkuun todettava, että matkabloggaaminen ei ole automaattisesti asia joka saa rahan virtaamaan ovista ja ikkunoista. Ei maailmalla, eikä varsinkaan suomen kielellä kirjoitettuna.

Maailmalla on kuitenkin matkabloggaajia, jotka pystyvät itsensä käsittääkseni oikein hyvin elättämään matkailemalla ja bloggaamalla siitä. Hatunnosto minulta kaikille heille. Tähän joukkoon kuuluvat muun muuassa World of Wanderlust, Nomadic Matt, Expert Vagabond, The Blonde Abroad ja Adventurous Kate. Viimeisimmän kanssa olen ollut pressireissulla Maltalla, mutta noviisibloggaajana kolme vuotta sitten en valitettavasti tunnistanut häntä. Nykyminä olisi keskustellut aiheesta mielellään enemmänkin.

Esimerkkejä on olemassa enemmän, yllä mainittuna vain muutama alan iso nimi. Raja matkabloggaamisella tienaamisella on toki häilyvä siinä mielessä, miten määritellään itsensä pelkät blogitulot – monet matkabloggaajat tienaavat toki bloggaamalla, mutta ohessa tehdää muitakin aiheeseen suoraan tai löysästi liittyviä töitä.

Otetaan tähän väliin case study-tyylisiä esimerkkejä: miten matkabloggaamisella voi tienata rahaa?

Expert Vagabond -blogia kirjoittava Matthew kertoo artikkelissaan tienaavansa kuusinumeroisia summia vuodessa matkabloggaamalla. Hänen blogitulonsa koostuvat muun muuassa brändilähettiläsprojekteista, affiliate-markkinoinnista, kuvien myynnistä sekä erilaisista destination marketing -projekteista. Epäsuorista tavoista blogin ohella hän mainitsee freelance-kirjoittamisen sekä erilaisissa tilaisuuksissa puhumisen.

The Blonde Abroad -blogia kirjoittava Kiersten on puolestaan entinen uranainen, joka jätti työnsä ja mukavat puitteet taakseen Kaliforniassa ja lähti matkaan. Aluksi hän kertoo eläneensä noin 50$ päiväbudjetilla maailmalla, ja blogin kasvaessa nykyisiin mittoihin matkan varrella hän työllistää kuusi henkilöä. Tienestinsä hän saa affiliate-ohjelmien, konsultoinnin, sosiaalisen median markkinoinnin, destination marketing -kampanjoiden sekä sisällöntuotannon kautta. Hän myy myös verkkokursseja.

Pelkkä matkabloggaaminen ei tuo Suomessa rahaa ovista ja ikkunoista

On kuitenkin huomattava, että yllä käyttämäni esimerkit ovat englanninkielisiä. Esimerkiksi Expert Vagabond-blogin Matthew kirjoittaa englanniksi, ja hänen sivustollaan on hänen mukaansa arviolta noin 500,000 sivunäyttöä kuukaudessa. Mikä on iso luku yksittäiselle blogille. Tähän määrään on suomen kielellä kirjoitetun (matka)blogin todella, todella, hankala päästä. Mikään ei ole toki täysin mahdotonta, mutta aikamoisia taikatemppuja tuohon määrään tulee tehdä.

Suomessa tätä touhua rajoittaa väkiluku, eli se noin viisi miljoonaa potentiaalista lukijaa, plus ulkosuomalaiset päälle. Toki pienen kielialueen voi nähdä myös Suomen etuna: suomalaiset matkustavat paljon (joidenkin lähteiden mukaan jopa eniten maailmassa!), ja matkablogeja on helpompi löytää kuin englanninkielisestä blogiviidakosta. Eli isot luvut eivät ole automaattisesti avain onneen, vaan hyvällä kohderyhmällä voi myös päästä pitkälle.

Suomessa käsittääkseni ole tällä hetkellä yhtään matkabloggaajaa, joka elättää itsensä vain ja ainoastaan matkablogilla. Siis niin, että blogi on se ykkösjuttu ja pelkkä matkablogi tuottaisi palkan (minut saa mielellään korjata, mikäli olen väärässä). Blogin ja muiden juttujen yhdistäminen on kuitenkin tuonut elantoa joillekin bloggaajille.

Usein työnkuvaan kuuluu matkablogin lisäksi erilaisia markkinointitehtäviä ja sosiaalisen median konsultointia. Esimerkiksi ystäväni Veera Bianca aloitti matkabloggaajana, ja on nykyisin some- ja pr-ammattilainen. Veeran mielenkiintoisen postauksen työstään ja tulot vuodelta 2016 voit lukea täältä.

Jos on ”maineen ja mammonan” perässä, olisi blogin aihepiiri pitänyt ehkä olla joku muu kuin matkailu alusta alkaen. Matkablogit ovat kuitenkin kovassa nosteessa ja Suomessa on todella paljon laadukkaita matkablogeja – on hienoa, että ala kasvaa. Lifestyle-, muoti- ja ruokabloggaajia sen sijaan on Suomessakin ammattibloggaajien joukossa enemmänkin (plus toki tubettajat ja instagrammaajat siihen päälle). Stilettikorkokanta-blogin Ulla on paneutunut syvällisemmin matkabloggaajien asiaan, kannattaa tsekata Ullan postaus aiheesta täältä.

Oma yritykseni alkoi matkabloggaamisen ansiosta

Kuulun siihen joukkoon, jolle matkabloggaaminen avasi ovia yrittäjyyteen. Blogi on kuitenkin vain pieni osa tulonlähdettäni – yhteistyöpostauksia teen valikoidusti mielekkäiden yritysten kanssa. Yhteistyöt ovat blogilleni yksi elinehto, mutta en halua täyttää blogiani liiaksi mainoksilla. Se ei hyödytä minua, eikä olemassaolevia yhteistyökumppaneitani.

Osa tuloistani tulee siis blogiyhteistöistä, ja suurempi osa erilaisista kirjoitus- ja konsulttitöistä. Teen asiantuntija-artikkeleita eri yrityksille ammattimaisesta bloggaamisesta, digimarkkinoinnista sekä ulkosuomalaisuudesta. Teen myös somemanagerointia, ja takeovereita esimerkiksi Instagramissa. Teen harvoin todella tarkoin valikoituja pressireissuja, sillä aikaa ei ole työn ja vauvan yhdistelmällä liiaksi asti.

Mitenkäs se kannattavuus? Joku kuukausi kiroan töiden vähäisyyttä, ja toisena kuukautena olen enemmän kuin tyytyväinen tiliäni tutkiessani. Sellaista se yrittäjyys on, ja on hyvä muistaa että on tämä muutakin kuin ne Instagramin viinikuvat toscanalaisessa maalaismaisemassa (EDIT: vaikka on se myös sitäkin, onneksi!). Välillä rakastaa maailmaa, välillä hajottaa. Tosin vuoden yritystä nyt pyörittäneenä olen oikein tyytyväinen kaikkeen ja ratkaisuuni.

Olen aloitellut blogijuttujen lisäksi oman sometoimiston pyörittämistä viime kuukausina, ja valikoimaan tulevat kuulumaan tiiviisti verkkokurssit nykyisten valmennusprojektin ja konsulttihommien lisäksi. Sometoimisto leenamari.fi:n sivuihin pääset tutustumaan tästä.

Kaikkea sitä. Enpä olisi joitain vuosia sitten taloustieteen luennoilla istuessani uskonut pyörittäväni omaa firmaa <3

Mitä ajatuksia postaus herätti?

37 kommenttia
maanantai, toukokuu 22, 2017 by lena

Linz (ei se Itävallan) hurmasi suomalaiset naiset

Suominaiset Linzissä

Eräänä maaliskuisena viikonloppuna suominaiset (4x) valloittivat suloisen Linzin kylän. Olin tietoinen Linzin olemassaolosta etukäteen, mutta tietämäni Linz oli väärä – se 100,000 asukkaan kaupunki Itävallassa.

Toinen Linz, se Linz joka meidät hurmasi, on Saksan Rheinland-Pfalzin osavaltiossa sijaitseva pikkuruinen kylä. Se on koti vain 6,000 asukkaalle, mutta se vetää turisteja joka puolelta maailmaa etenkin kiireisempänä kesäsesonkina. Ja miksi ei vetäisi, upeat puiset ristikkotalot hurmaavat kaupunkilaisen, joka ei suloista kyläidylliä usein näe. Täältä Düsseldorfista ei ole Linziin kuin 1,5 tunnin matka, ja matkan varrelle mahtuu muitakin upeita paikkoja (kuten esimerkisi Königswinter).

Matkalla tutustuttiin saksalaiseen suomifaniin

Matka alkoi perinteisesti Düsseldorfin rautatieasemalta, kuten usein näille suominaisten kanssa reissuille lähtiessäni. Olin ängännyt Hannelin ja Jonnan pikkukylien tutkimusretkelle mukaan, todennut vain Jonnalle liittyväni heidän seuraansa, kun idea kuulosti niin hyvältä. Onneksi heitä ei tuntunut haittaavan, ja Heidikin liittyi sittemmin seurueeseen. Vähän extemporea, mutta sitä on hyvä välillä elämässä olla. Treffattiin Hannelin kanssa Düsseldorfin rautatieasemalla laiturin 15 luona, ja nousimme Koblenzin junaan. Vaihdoimme junaa Köln Deutzin asemalla, jossa tapasimme Heidin ja Jonnan.

Matkalla Kölniin olimme Hannelin kanssa saaneet vierustoveriksemme saksalaismiehen, joka osoittautui konkarimökkeilijäksi Savonlinnan kupeessa, ja jolla oli tapana tuoda sieniä Saksaan auton takakontissa mökkireissuilta. Hän luki juuri näytelmää, jossa oli repliikkinä jostain syystä suomeksi ”hyvää yötä”, ja siinä me sitten harjoittelimme hyvänyöntoivotusten ääntämistä.

Jonnakin oli saanut aamulla treffikutsun ratikassa, joten aamu oli oikein toiminnantäyteinen jo ennen tapaamistamme.

Kamerat lauloivat ja pääsin esittelemään saksankielen taitoani

Linziin päästyämme kaivoimme kamerat esiin ja hyvällä omallatunnolla kuvailimme suloisia ristikkotaloja. Minusta olisi aivan ihana asua yhdessä niistä ja nauttia kylän tunnelmasta omasta ikkunasta käsin, mutta matkakumppanini epäilivät tämän innostuksen ohimenoa kovastikin.

Sydämeni sykkii kaikille suloisille rakennuksille, ja haaveilen enemmän ja enemmän pikkukylissä matkustelusta. Niissä on harvoin ihmispaljoutta, ja niissä pääsee lähelle paikallista elämää.

Etenkin talvi on hyvä aika vierailla näissä paikoissa, turisteja ei ole nimeksikään ja saa olla melko rauhassa. Reinin varrella on lukuisia pieniä kyliä Koblenzista radanvartta alaspäin, ja siellä menisi monta viikkoa kyliä kierrellen (matkavinkki Saksa-faneille!).

Saksan kieli on myös asia, joka aiheuttaa usein harmaita hiuksia. Otan ystäväni kanssa privaattitunteja, koska meillä molemmilla on melko menevät aikataulut, ja se on lähes ainoa keino päästä kurssille edes joskus. Tämä toki tarkoittaa sitä että kurssilla ei tule käytyä kovinkaan usein, ja se näkyy arjessa. Ymmärrän perusjuttuja muun muuassa kaupoissa, mutta kun kieli yhtään monimutkistuu, elämä hankaloituu. Liian monta rautaa tulessa, kun italiaakin pitäisi treenata ja se on kuitenkin kieli jota kuulen eniten englannin lisäksi.

Linzissä löysimme ihanan lounaspaikan. Jonna (joka muuten antaitsee vuoden matkanjärjestäjän tittelin!) oli bongannut hyvältä kuulostavan ravintolan Linzin keskustasta, mutta omistajat olivat lomalla. Hetken aikaa asiaa mietittyämme ja googlailtuamme päädyimme espanjalaiseen ravintolaan, joka osoittautuikin napakympiksi. Saksalainen ravintola oli mielessä, mutta mikään ei oikein tehnyt vaikutusta.

Espanjalaisen ravintolan omistaja oli huumoriveikkoja, ja oli sitä mieltä että Düsseldorf on Kölniä kivempi kaupunki – ymmärsin suuren osan hänen puheestaan. Hetken ajan olinkin että whooooo eipä tämä saksa niin rakettitiedettä olekaan, eipä ole tunnit menneet hukkaan. Sitten hän alkoi juttuttaa meitä kaikkia erikseen, ja tässä vaiheessa suoritukseni meni pieleen. Herra tiedusteli että kukas se meistä Düsseldorfissa asuikaan, ja minä tomerana vastasin siihen sitten että JAG wohne in Düsseldorf. En siis osaa ruotsia juuri yhtään (se perus lukioruotsi takana), ja se menee sekaisin saksan kanssa joskus – etenkin vähän yllättävissä tilanteissa. Näillä suorituksilla ei taida sijoittua kovin korkealle vuoden saksan opiskelija -kilpailuissa?

Oli niin tai näin, pieni kielisekoiluni ei menoa haitannut ja reissu oli juuri sellainen kuin kunnon tyttöjen reissun kuuluukin: hauskaa oli jo kotoa lähdettyä, kohde oli upea, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, sekä lasi viiniä maistui (ja omistaja tarjosi eri viinejä maisteltavaksi).

Kiitos Saksa, kun olet tuonut näitä upeita ihmisiä ja paikkoja elämääni. Linzille myös suuret suositukset matkakohteena.

12 kommenttia
lauantai, huhtikuu 1, 2017 by lena

Kun seitsemän suomalaista bloggaajaa Mainziin matkusti

Kirjoitin eilen olleeni läppärittömällä lomalla Madridissa sekä Mainzissa. Madrid oli reissu perheen kanssa, Mainziin lähdin treffaamaan bloggaajakollegoita Saksasta ja lähialueilta. Ensi kertaa olin myös poissa yön verran pienen luota, ja lähdin viettämään toisenlaista laatuaikaa muiden ulkosuomalaisleidien kanssa hyvän seuran, ruoan ja viinin parissa.

Edellisen kerran tapasimme bloggaajien kesken Aachenissa viime helmikuussa, ja tänä vuonna tapahtumapaikaksi valikoitui Rheinland-Pfaltzin osavaltion pääkaupunki Mainz.

Kaikilta oli sinne noin suunnilleen sama matka, tosin Hampurista paikalle saapunut Puolivälissä-blogin Päivi lienee kauimpaa paikalle matkustanut. Muut mukana olleet olivat Ajatuksia Saksasta -blogin Oili, Viisikymppiä Lasissa -blogin Aino, Lempipaikkojani-blogin Jonna, Viherjuuria-blogin Heidi sekä Oh wie Nordisch -blogia kirjoittava Eeva.

Tuttuja olivat ennestään Aino ja Jonna, mutta eipäs tuo mitään haitannut. Se on oikeasti ihan mahtavaa, että vaikka emme toisiamme tunne kuin netin välityksellä, on olo kuin olisi tuntenut toisen jo pitkään. Blogin kirjoittaminen ja ulkosuomalaisuus yhdistää, ja nopeasti jaettiin henkilökohtaisiakin juttuja ruokapöydän äärellä. Melkein välillä tursuili viinit nenästä, kun niin paljon nauratti.

Reissu kesti kokonaisuudessaan noin 24h, ja sovimme treffit Mainzin asemalle perjantaina vähän yhden jälkeen.

Päivillä oli hienoisia mutkia matkassa raiteille kaatuneen junan vuoksi, mutta onneksi korvaava kyyti järjestyi Frankfurtin asemalta Mainziin melko sutjakasti. Eeva saapui joukkoon iloiseen myöhemmin illalla.

Asemalta suunnistimme suoraan ruokapatojen ääreen. Jonna oli tehnyt varauksen vegaaniravintolaan, joka osoittautui todelliseksi helmeksi. Kukaan meistä ei vegaani ollut, mutta ruoka maittoi ja pöydässä kävivät kamerat – olimmehan varmasti Mainzin Instagram-ystävällisimmässä ravintolassa. Kaunis kuin karkki, pienellä hipsterimausteella (en tunnusta hipsteri olevani vieläkään, mutta nuo hipsteriravintolat ovat vieneet sydämeni pahemman kerran).

Oili veti Ainolle hienoista kameratutoriaalia ruokaa odotellessamme, ja muutkin intoilivat kuvien ottamisen kanssa. Buddha Bowl upposi oikein mainiosti vatsaan, ja lähdimme tarpomaan kohti mäen päällä olevaa hotelliamme. Hotelli ei ulkoapäin varsinaisesti hurmannut arkkitehtuurillaan, mutta sisällä odotti iso yllätys. Huoneet olivat todella viihtyisät, ja pidin etenkin värimaailmasta, eli valkoisen ja kullan yhdistelmästä. Hyvä valinta, Jonna!

Mitäpäs sitä vastaan väittämään

Hotellilta lähdimme kohti illan pääaktiviteettiä, eli viinitupaa ja ravintolaa. Ensimmäinen viinitupa oli täynnä, toisessa kokeilemassamme saimme käyttöömme ihan oman viiniloungen. Joka tosin sijaitsi lämpölamppuineen autotallissa, mutta siellä fiilistä riitti. Tarinalla on myös opetus – tee aina varaus viinitupiin ja ravintoloihin, etenkin perjantai-iltoina (viinitupa oli muuten Michel ja saa suositukseni, jos Mainziin eksyy). Viinituvasta siirryimme italaialaisen ruoan armoille Al Catoreen, ja mielenkiintoinen alkupalayhdistelmä vuohenjuustoa, punajuurta ja rucolaa sai minut melkein itkemään onnesta.

Lauantai-aamu valkeni brunssin merkeissä. Hotellissa olisi toki aamupala kuulunut hintaan, mutta me painelimme ilmeisesti italialaisten pyörittämään brunssiravintolaan. Ja jos ei tässä vaiheessa napa raikunut, niin varmasti ruoan jälkeen niin teki. Huh. Rakastan Saksassa tyypillisiä brunsseja, hintaa ei usein ole nimeksikään ja buffet takaa sen, ettei nälkä jää. Tosin Päivi teki huomion, että lämpimiä annoksia harvoin on tarjolla, ja tottahan se on. Ruokamatka parhaimmillaan tämä reissu.

Osa bloggaajista oli illasta vielä kadoksissa hetken aikaa, sillä taksin tehtyä oharit porukka päätti kävellä muutaman kilometrin matkan hotellille. Huolestuneet kämppikset kuitenkin viestittelivät Facebook-ryhmässämme, mutta onneksi kadonneet kuitenkin saapuivat paikalle. Oma mielikuvitukseni on välillä sitä luokkaa että mietin jo vaikka mitä skenaarioita. Kämppistäni Heidiä en sentään raaskinut herättää, vaan odottelin tilanteen laukeamista hereillä.

Bloggaajien matkoilla jutellaan luonnollisesti usein bloggaamisesta ja vloggaamisesta (Ainosta pitäisi alkaa leipomaan vlogimaailman tähteä!). Me juteltiin myös miehistä, väärän informaation jakamisestä heidän ikiinsä liittyen, perheistä, lapsista, sukulaisista, saunomisesta, matkoista, ulkomailla asumisesta, päivänpolttavista Suomen asioista sekä viinistä. Eli ihan kaikesta. Kiitos jokaikinen matkalla ollut, oli todella hauska irtiotto arjesta! Pian uudelleen, jooko?

Alla linkit muiden juttuihin, käykääs tutustumassa:

Oh Wie Nordisch – Tavallinen viikonloppu

Lempipaikkojani – Ihanat naiset Mainzissa

Viherjuuria – Mistä bloggaajat puhuvat

Viisikymppiä Lasissa – Bloggaajien huippukokous Mainzissa

Ajatuksia Saksasta – Mainiot blogitreffit Mainzissa

13 kommenttia
maanantai, joulukuu 5, 2016 by lena

Keski-Euroopan suomibloggaajien treffit Aachenissa

Mennyt viikonloppu oli yksi hauskimmista Saksan maalla pitkään aikaan. Minä ja neljä muuta suomalaista Saksassa, Belgiassa ja Luxemburgissa asuvaa bloggaajaa matkasimme Saksan Aacheniin viettämään viikonloppua – kuten Eau de Cologne-blogin Johanna asian sopivasti ilmaisi, sokkotreffien merkeissä. Emme olleet tavanneet koskaan toisiamme livenä, joten sokkotreffithän ne olivat jos jotkin. Valitettavasti yksi oli joukosta poissa sillä Ajatuksia Saksasta-blogin Oili ei päässyt sairastumisen vuoksi mukaan, mutta nämä treffit tuskin jäävät viimeisiksi ja saamme koko porukan kasaan. Mukana olivat Johannan lisäksi Viisikymppiä Lasissa-blogin Aino Luxemburgista, Lempipaikkojani-blogin Jonna Kölnistä ja Laura’s Itinerary-blogin Laura Belgian Antwerpenistä.

Viikonlopun kaksi pääpointtia

Viikonlopusta jäi mieleen monta asiaa, mutta kaksi päällimmäisenä: on ihan mahtavaa reissata samanhenkisessä porukassa – eikä haittaa, ettette ole koskaan tavanneet. Sokkotreffeille harvemmin ilmoittautuu henkilöitä, jotka eivät ole kiinnostuneita pienestä seikkailusta ja uusien ihmisten tapaamisesta. Eli kiitos jokaiselle paikalla olleelle, reissu oli yksi hauskimmista pitkään aikaan!

Toisekseen, ymmärsin Aachenissa että Düsseldorf ei ole sama asia kuin koko Saksa (shocker shocker!). Düsseldorfia tullaan tuskin koskaan palkisemaan kauneudestaan tai arkkitehtuuristaan, mutta Aachen pääsi yllättämään. Valaistuin suorastaan kun ymmärsin, että ihan meidän lähellä sijaitsee näin kaunis kaupunki. Ei se Saksa niin ruma olekaan, kuin olen pikku päässäni kuvitellut (huom: en ole juurikaan matkustanut Saksassa). Ihana keskusta vanhoine rakennuksineen sai minut huokailemaan ihastuksesta (säilyi ilmeisesti D’Dorfia paremmin toisen maailmansodan kourissa) ja plussaa Aachenille myös siitä, että lauantai-iltana kaupunki ei ollut tupaten täynnä. Porukkaa oli liikenteessä sopivasti, muttei liikaa. Tästä minä pidän.

Kiitos kuvasta Laura!

Ruokaa, ruokaa

Aachenin reissu oli aikalailla ruokailupainotteinen. Saavuimme lauantaina kaupunkiin noin yhden aikaan, ja suuntasimme hetimiten lounaalle. Johanna oli varannut pöydän Aachenin keskustassa sijaitsevasta mainiosta lounaspaikasta, LivingRoomista, ja nautimme siellä herkullisen lounaan. Parannettiin maailmaa ja tutustuttiin toisiimme.

LivingRoomista lähdimme hetken huilille hotellille (kiitos taas Johanna varaamisen hoitamisesta), joka oli hinta-laatusuhteeltaan erinomainen. Teimme huonejaon, ja huonekaverikseni valikoitui Jonna. Tarvttiin lyhyt huili ja kaikki me leidit olimme valmiit tutkimaan kaupunkia tarkemmin. Kiertelimme kaupungilla, kuvasimme (runsaasti) ja piipahdimme perinteisessä saksalaisessa pubissa, Kultaisessa Yksisarvisessa, drinkeillä. Eihän kultaista yksisarvista nyt vaan voi ohittaa, eihän?

Yksisarvisen jälkeen alkoi pian olla taas ruoka-aika – Oili oli tehnyt varauksen hyvät arvostelut saaneeseen Ratskelleriin aivan Aachenin kirkon kupeeseen. Paljon kehuttu ravintola, kolmen ruokalajin ateria, ja idyllinen sisustus, siinäpä oivat ainekset onnistuneeseen ravintolakokemukseen. Saksassa kun ollaan, niin hinta ei päätä huimaa – kolme ruokalajia kustansivat 45€. Eikä jäänyt nälkä, annokset olivat saksalaisen reippaat ja viimeisen kanssa olikin aikamoinen taistelu.

Seuraava aamu

Aachenin aamu valkeni sunnuntaina kauniina, vaikka jokseenkin kylmänä. Oli jopa vähän sellainen innostuneen keväinen fiilis, kun katseli ikkunasta avautuvaa maisemaa.

Koska olimme syöneet koko lauantain kohtuullisen hyvin, olisi ollut hölmöä jättää hyvä flow-tila siihen. Eikun sunnuntai-aamuna kahvittelun jälkeen brunssille, jonne oli paikat varattu etukäteen – ja hyvä niin, sillä paikka oli tupaten täynnä. Tein viikonlopun aikana huomion, että saksassa syödään ihan perusteellisesti, ja tämä brunssi todisti teoriani täysin. Ensin oli tarjolla ns. aamupalamainen brunssi ja siihen päälle jälkkärit. Kamoon, niin paljon kakkua kuin napa vain vetää! Suomileidit olivat aika ähkyssä tämän jälkeen, mutta tottuneemmat naapuripöydän paikalliset nähtävästi eivät. Olimme täysin tietämättömiä, että tarjolla oli aamiaisen lisäksi vielä lämmin lounas, mutta eipä sitä olisi kyllä grammaakaan ruokaa vatsaan enää mahtunut. Lämmintä ruokaa siihen aamupalan päälle niin paljon kuin jaksaa syödä, eipä siinä varmaan loppupäivänä tuo naapuripöydän väki nälästä kärsinyt. Ja hintaa koko komeudella oli noin parikymppiä per naama, I like.

Kaikenkaikkiaan takana oli erittäin onnistunut viikonloppu, mahtavaa seuraa ja mainiota ruokaa. Eipä sitä ihminen muuta hyvään reissuun tarvitsekaan.

20 kommenttia
torstai, maaliskuu 3, 2016 by lena

Older Posts