Browsing Tag

bloggaaminen

Voiko matkabloggaamisella elättää itsensä Suomessa?

Pressireissulla Vallettassa, Maltalla

Puhutaanpa tänään hieman yhdistelmästä matkabloggaaminen ja raha.

Bloggaaminen on nykyään kiinnostava ilmiö, etenkin kun sen yhteydessä puhutaan kaikkia kiinnostavasta aiheesta eli rahasta. Moni bloggaajakollega, itseni mukaanlukien, on hypännyt tämän vuoden puolella yrittäjäksi. Tämä on oikein hienoa, sillä viime aikoina on puhuttu paljon työnteon mielekkyydestä ja seitsemän päivän viikonlopusta. On puhuttu siitä, että tekijä nauttii työstään.

Bloggaajilla tilanne on usein yllämainitun kaltainen: blogi alkoi rakkaasta harrastuksesta, aihepiirin ympärillä joka oli kirjoittajalle tärkeä. Siitä tuli sitten työ, sellainen työ jota on ilo tehdä.

Olen tietenkin onnekas, että voin sanoa kuuluvani tähän joukkoon. Mutta yrittäjyys on silti myös epävarmuutta – vaikka se onkin antanut itselle paljon vapautta, upeita onnistumisen hetkiä ja upeita puitteita.

Maailmalla on lukuisia matkabloggaajia, jotka elättävät itsensä bloggaamalla matkoistaan

On kuitenkin heti alkuun todettava, että matkabloggaaminen ei ole automaattisesti asia joka saa rahan virtaamaan ovista ja ikkunoista. Ei maailmalla, eikä varsinkaan suomen kielellä kirjoitettuna.

Maailmalla on kuitenkin matkabloggaajia, jotka pystyvät itsensä käsittääkseni oikein hyvin elättämään matkailemalla ja bloggaamalla siitä. Hatunnosto minulta kaikille heille. Tähän joukkoon kuuluvat muun muuassa World of Wanderlust, Nomadic Matt, Expert Vagabond, The Blonde Abroad ja Adventurous Kate. Viimeisimmän kanssa olen ollut pressireissulla Maltalla, mutta noviisibloggaajana kolme vuotta sitten en valitettavasti tunnistanut häntä. Nykyminä olisi keskustellut aiheesta mielellään enemmänkin.

Esimerkkejä on olemassa enemmän, yllä mainittuna vain muutama alan iso nimi. Raja matkabloggaamisella tienaamisella on toki häilyvä siinä mielessä, miten määritellään itsensä pelkät blogitulot – monet matkabloggaajat tienaavat toki bloggaamalla, mutta ohessa tehdää muitakin aiheeseen suoraan tai löysästi liittyviä töitä.

Otetaan tähän väliin case study-tyylisiä esimerkkejä: miten matkabloggaamisella voi tienata rahaa?

Expert Vagabond -blogia kirjoittava Matthew kertoo artikkelissaan tienaavansa kuusinumeroisia summia vuodessa matkabloggaamalla. Hänen blogitulonsa koostuvat muun muuassa brändilähettiläsprojekteista, affiliate-markkinoinnista, kuvien myynnistä sekä erilaisista destination marketing -projekteista. Epäsuorista tavoista blogin ohella hän mainitsee freelance-kirjoittamisen sekä erilaisissa tilaisuuksissa puhumisen.

The Blonde Abroad -blogia kirjoittava Kiersten on puolestaan entinen uranainen, joka jätti työnsä ja mukavat puitteet taakseen Kaliforniassa ja lähti matkaan. Aluksi hän kertoo eläneensä noin 50$ päiväbudjetilla maailmalla, ja blogin kasvaessa nykyisiin mittoihin matkan varrella hän työllistää kuusi henkilöä. Tienestinsä hän saa affiliate-ohjelmien, konsultoinnin, sosiaalisen median markkinoinnin, destination marketing -kampanjoiden sekä sisällöntuotannon kautta. Hän myy myös verkkokursseja.

Pelkkä matkabloggaaminen ei tuo Suomessa rahaa ovista ja ikkunoista

On kuitenkin huomattava, että yllä käyttämäni esimerkit ovat englanninkielisiä. Esimerkiksi Expert Vagabond-blogin Matthew kirjoittaa englanniksi, ja hänen sivustollaan on hänen mukaansa arviolta noin 500,000 sivunäyttöä kuukaudessa. Mikä on iso luku yksittäiselle blogille. Tähän määrään on suomen kielellä kirjoitetun (matka)blogin todella, todella, hankala päästä. Mikään ei ole toki täysin mahdotonta, mutta aikamoisia taikatemppuja tuohon määrään tulee tehdä.

Suomessa tätä touhua rajoittaa väkiluku, eli se noin viisi miljoonaa potentiaalista lukijaa, plus ulkosuomalaiset päälle. Toki pienen kielialueen voi nähdä myös Suomen etuna: suomalaiset matkustavat paljon (joidenkin lähteiden mukaan jopa eniten maailmassa!), ja matkablogeja on helpompi löytää kuin englanninkielisestä blogiviidakosta. Eli isot luvut eivät ole automaattisesti avain onneen, vaan hyvällä kohderyhmällä voi myös päästä pitkälle.

Suomessa käsittääkseni ole tällä hetkellä yhtään matkabloggaajaa, joka elättää itsensä vain ja ainoastaan matkablogilla. Siis niin, että blogi on se ykkösjuttu ja pelkkä matkablogi tuottaisi palkan (minut saa mielellään korjata, mikäli olen väärässä). Blogin ja muiden juttujen yhdistäminen on kuitenkin tuonut elantoa joillekin bloggaajille.

Usein työnkuvaan kuuluu matkablogin lisäksi erilaisia markkinointitehtäviä ja sosiaalisen median konsultointia. Esimerkiksi ystäväni Veera Bianca aloitti matkabloggaajana, ja on nykyisin some- ja pr-ammattilainen. Veeran mielenkiintoisen postauksen työstään ja tulot vuodelta 2016 voit lukea täältä.

Jos on ”maineen ja mammonan” perässä, olisi blogin aihepiiri pitänyt ehkä olla joku muu kuin matkailu alusta alkaen. Matkablogit ovat kuitenkin kovassa nosteessa ja Suomessa on todella paljon laadukkaita matkablogeja – on hienoa, että ala kasvaa. Lifestyle-, muoti- ja ruokabloggaajia sen sijaan on Suomessakin ammattibloggaajien joukossa enemmänkin (plus toki tubettajat ja instagrammaajat siihen päälle). Stilettikorkokanta-blogin Ulla on paneutunut syvällisemmin matkabloggaajien asiaan, kannattaa tsekata Ullan postaus aiheesta täältä.

Oma yritykseni alkoi matkabloggaamisen ansiosta

Kuulun siihen joukkoon, jolle matkabloggaaminen avasi ovia yrittäjyyteen. Blogi on kuitenkin vain pieni osa tulonlähdettäni – yhteistyöpostauksia teen valikoidusti mielekkäiden yritysten kanssa. Yhteistyöt ovat blogilleni yksi elinehto, mutta en halua täyttää blogiani liiaksi mainoksilla. Se ei hyödytä minua, eikä olemassaolevia yhteistyökumppaneitani.

Osa tuloistani tulee siis blogiyhteistöistä, ja suurempi osa erilaisista kirjoitus- ja konsulttitöistä. Teen asiantuntija-artikkeleita eri yrityksille ammattimaisesta bloggaamisesta, digimarkkinoinnista sekä ulkosuomalaisuudesta. Teen myös somemanagerointia, ja takeovereita esimerkiksi Instagramissa. Teen harvoin todella tarkoin valikoituja pressireissuja, sillä aikaa ei ole työn ja vauvan yhdistelmällä liiaksi asti.

Mitenkäs se kannattavuus? Joku kuukausi kiroan töiden vähäisyyttä, ja toisena kuukautena olen enemmän kuin tyytyväinen tiliäni tutkiessani. Sellaista se yrittäjyys on, ja on hyvä muistaa että on tämä muutakin kuin ne Instagramin viinikuvat toscanalaisessa maalaismaisemassa (EDIT: vaikka on se myös sitäkin, onneksi!). Välillä rakastaa maailmaa, välillä hajottaa. Tosin vuoden yritystä nyt pyörittäneenä olen oikein tyytyväinen kaikkeen ja ratkaisuuni.

Olen aloitellut blogijuttujen lisäksi oman sometoimiston pyörittämistä viime kuukausina, ja valikoimaan tulevat kuulumaan tiiviisti verkkokurssit nykyisten valmennusprojektin ja konsulttihommien lisäksi. Sometoimisto leenamari.fi:n sivuihin pääset tutustumaan tästä.

Kaikkea sitä. Enpä olisi joitain vuosia sitten taloustieteen luennoilla istuessani uskonut pyörittäväni omaa firmaa <3

Mitä ajatuksia postaus herätti?

37 kommenttia
maanantai, toukokuu 22, 2017 by lena

Linz (ei se Itävallan) hurmasi suomalaiset naiset

Suominaiset Linzissä

Eräänä maaliskuisena viikonloppuna suominaiset (4x) valloittivat suloisen Linzin kylän. Olin tietoinen Linzin olemassaolosta etukäteen, mutta tietämäni Linz oli väärä – se 100,000 asukkaan kaupunki Itävallassa.

Toinen Linz, se Linz joka meidät hurmasi, on Saksan Rheinland-Pfalzin osavaltiossa sijaitseva pikkuruinen kylä. Se on koti vain 6,000 asukkaalle, mutta se vetää turisteja joka puolelta maailmaa etenkin kiireisempänä kesäsesonkina. Ja miksi ei vetäisi, upeat puiset ristikkotalot hurmaavat kaupunkilaisen, joka ei suloista kyläidylliä usein näe. Täältä Düsseldorfista ei ole Linziin kuin 1,5 tunnin matka, ja matkan varrelle mahtuu muitakin upeita paikkoja (kuten esimerkisi Königswinter).

Matkalla tutustuttiin saksalaiseen suomifaniin

Matka alkoi perinteisesti Düsseldorfin rautatieasemalta, kuten usein näille suominaisten kanssa reissuille lähtiessäni. Olin ängännyt Hannelin ja Jonnan pikkukylien tutkimusretkelle mukaan, todennut vain Jonnalle liittyväni heidän seuraansa, kun idea kuulosti niin hyvältä. Onneksi heitä ei tuntunut haittaavan, ja Heidikin liittyi sittemmin seurueeseen. Vähän extemporea, mutta sitä on hyvä välillä elämässä olla. Treffattiin Hannelin kanssa Düsseldorfin rautatieasemalla laiturin 15 luona, ja nousimme Koblenzin junaan. Vaihdoimme junaa Köln Deutzin asemalla, jossa tapasimme Heidin ja Jonnan.

Matkalla Kölniin olimme Hannelin kanssa saaneet vierustoveriksemme saksalaismiehen, joka osoittautui konkarimökkeilijäksi Savonlinnan kupeessa, ja jolla oli tapana tuoda sieniä Saksaan auton takakontissa mökkireissuilta. Hän luki juuri näytelmää, jossa oli repliikkinä jostain syystä suomeksi ”hyvää yötä”, ja siinä me sitten harjoittelimme hyvänyöntoivotusten ääntämistä.

Jonnakin oli saanut aamulla treffikutsun ratikassa, joten aamu oli oikein toiminnantäyteinen jo ennen tapaamistamme.

Kamerat lauloivat ja pääsin esittelemään saksankielen taitoani

Linziin päästyämme kaivoimme kamerat esiin ja hyvällä omallatunnolla kuvailimme suloisia ristikkotaloja. Minusta olisi aivan ihana asua yhdessä niistä ja nauttia kylän tunnelmasta omasta ikkunasta käsin, mutta matkakumppanini epäilivät tämän innostuksen ohimenoa kovastikin.

Sydämeni sykkii kaikille suloisille rakennuksille, ja haaveilen enemmän ja enemmän pikkukylissä matkustelusta. Niissä on harvoin ihmispaljoutta, ja niissä pääsee lähelle paikallista elämää.

Etenkin talvi on hyvä aika vierailla näissä paikoissa, turisteja ei ole nimeksikään ja saa olla melko rauhassa. Reinin varrella on lukuisia pieniä kyliä Koblenzista radanvartta alaspäin, ja siellä menisi monta viikkoa kyliä kierrellen (matkavinkki Saksa-faneille!).

Saksan kieli on myös asia, joka aiheuttaa usein harmaita hiuksia. Otan ystäväni kanssa privaattitunteja, koska meillä molemmilla on melko menevät aikataulut, ja se on lähes ainoa keino päästä kurssille edes joskus. Tämä toki tarkoittaa sitä että kurssilla ei tule käytyä kovinkaan usein, ja se näkyy arjessa. Ymmärrän perusjuttuja muun muuassa kaupoissa, mutta kun kieli yhtään monimutkistuu, elämä hankaloituu. Liian monta rautaa tulessa, kun italiaakin pitäisi treenata ja se on kuitenkin kieli jota kuulen eniten englannin lisäksi.

Linzissä löysimme ihanan lounaspaikan. Jonna (joka muuten antaitsee vuoden matkanjärjestäjän tittelin!) oli bongannut hyvältä kuulostavan ravintolan Linzin keskustasta, mutta omistajat olivat lomalla. Hetken aikaa asiaa mietittyämme ja googlailtuamme päädyimme espanjalaiseen ravintolaan, joka osoittautuikin napakympiksi. Saksalainen ravintola oli mielessä, mutta mikään ei oikein tehnyt vaikutusta.

Espanjalaisen ravintolan omistaja oli huumoriveikkoja, ja oli sitä mieltä että Düsseldorf on Kölniä kivempi kaupunki – ymmärsin suuren osan hänen puheestaan. Hetken ajan olinkin että whooooo eipä tämä saksa niin rakettitiedettä olekaan, eipä ole tunnit menneet hukkaan. Sitten hän alkoi juttuttaa meitä kaikkia erikseen, ja tässä vaiheessa suoritukseni meni pieleen. Herra tiedusteli että kukas se meistä Düsseldorfissa asuikaan, ja minä tomerana vastasin siihen sitten että JAG wohne in Düsseldorf. En siis osaa ruotsia juuri yhtään (se perus lukioruotsi takana), ja se menee sekaisin saksan kanssa joskus – etenkin vähän yllättävissä tilanteissa. Näillä suorituksilla ei taida sijoittua kovin korkealle vuoden saksan opiskelija -kilpailuissa?

Oli niin tai näin, pieni kielisekoiluni ei menoa haitannut ja reissu oli juuri sellainen kuin kunnon tyttöjen reissun kuuluukin: hauskaa oli jo kotoa lähdettyä, kohde oli upea, ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, sekä lasi viiniä maistui (ja omistaja tarjosi eri viinejä maisteltavaksi).

Kiitos Saksa, kun olet tuonut näitä upeita ihmisiä ja paikkoja elämääni. Linzille myös suuret suositukset matkakohteena.

12 kommenttia
lauantai, huhtikuu 1, 2017 by lena

Millainen oli ensimmäinen vuoteni yrittäjänä?

Ensimmäinen vuoteni yrittäjänä lähestyy loppuaan.

Vuosi 2016 on ollut kieltämättä hyvin työntäyteinen – syntyihän meille pieni poika, on ollut paljon uutta opittavaa yrityksen ja yrittämisen saralla sekä jonkinasteinen sopeutumisprosessi on ollut käynnissä Saksan kanssakin. Ihana, vaikka rankkakin vuosi on ollut takana, ja tuo pieni vauva on tehnyt tästä entistä mieleenpainuvamman. Minä, joka olin hädin tuskin pitänyt vauvaa sylissä aiemmin, olen ihan myyty.

Työn ja vauvan yhteensovittaminen ei ole aina ollut helppoa, mutta uskallan tässä vaiheessa sen ääneen todeta: olen selviytynyt siitä kunnialla. Ja onnistuin siinä työn osalta tärkeimmässä, eli loin pohjan paikkariippumattoman yrittäjän uralle, alalla jota kohtaan tunnen intohimoa. Tästä olen haaveillut vuosikaudet ja nyt on suunta olemassa. Tienaan rahaa tekemällä sitä, mitä rakastan. Ei hullumpaa.

Vauva tulee tietenkin ykkösenä, ja työt sitten sen jälkeen. Joinain päivinä en ole tehnyt töitä ollenkaan, joskus olen istunut koneen ääressä öisin – parasta tässä yrittäjyydessä onkin se että voin itse säädellä projektien määrää ja olen vain harvoin sidottuna toimistotyöaikoihin. Pääasiassa teen kuitenkin töitä kun pikkuinen nukkuu ja iltaisin. Matteo on useimmiten päivät töissä, tosin joskus satunnaisesti on kotona esimerkiksi aamulla jolloin on minun vuoroni istua alas koneen ääreen.

En ole tehnyt niin paljoa töitä, kuin olisi ollut mahdollista. En uskaltanut alkuvuodesta sopia niin paljon projekteja kuin olisin halunnut, koska en tiennyt millainen vauva meille tulee ja jos vauva ei olisi nukkunut, olisin ollut täysin pulassa. Haluan tehdä olemassa olevat työni mahdollisimman hyvin ja ajan kanssa – liika ahnehtiminen olisi varmasti vaikuttanut lopputulokseen ja tietysti suoraan omaan hyvinvontiini. Vauvan ensimmäinen vuosi on usein aika sirkusta ja niin mieleenpainuvaa, että haluaa luonnollisesti olla myös läsnä toiselle niin paljon kuin mahdollista. Pieni on onneksi iloinen, nukkuu kohtuullisen hyvin ja kaikin puolin ollut terve – näin aikaa on jäänyt myös työnteolle. (tosin tätä juttua kirjoittaessani tulimme juuri ensi kertaa lääkäriltä: pikkuinen hankki villin yskän Suomen lomalla, ja ainahan se huolestuttaa kun toinen alkaa kovasti yskimään vaikka vaaraton tauti onkin)

Ja vinkki kaikille yrittäjyyttä harkitseville: osaava kirjanpitäjä on joka euron arvoinen. Hän on säästänyt aikaani ja vaivaani hurjasti.

Mitä olisi voinut tehdä toisin?

Jälkiviisaus on paras viisaus, ja olisin tosiaan mielelläni ottanut muutaman projektin lisää.

Aikaa olisi ollut: esimerkiksi pienen päikkäriaikaan ja iltaisin. Tosin hyvällä omallatunnolla hellensin tahtia ja vain olin, eikä sekään huono asia ole. En vain osaa olla tekemättä mitään – tästä tavasta pitäisi opetella pois, opetella ihan olemaan ja rentoutumaan. Mutta minkäs sitä luonteelleen voi.

Rakastan muistikirjoja- ja vihkoja – Madridista tarttui mukaan lisuketta kokoelmaan. Pientä inspiraatiota päivään!

Jälkiviisaana on myös hyvä sanoa, että olisi pitänyt kehittää uutta systemaattisemmin.

Tässä tulee ensi vuoden big bang: laajennan yritysmalliani onlinemarkkinointia ja bloggaamista käsitteleviin kursseihin ja valmennukseen, ja siinäpä riittää työnsarkaa hetkeksi. Tästä kuulette varmasti lisää, kunhan saan ensimmäisen kurssini viimeisteltyä ja rakennettua nettisivun tuotteelle.

Työskentelen parhaillani kyseisen bisneslaajennuksen parissa, suunnitelma on olemassa ja hommat jokseenkin suunnitelmaa myötäillen vauhdissa. Olen kuitenkin huomannut, että onnistun yrityksen kehittelyyn varatulla ajalla tekemään myös vähän jotain muuta. Kuten nyt esimerkiksi editoimaan kuvia yms. Tässä on ehdottomasti kehittämisen paikka. Kun minulla on aikaa tehdä töitä, niitä tulee myös tehdä. Perheen ja työn välille tulee vetää selvempi viiva.

Yksi avain suunnitelmallisuuden onnistumisen eteen on se, etten tee töitä kotona kun Matteo on lapsenvahtina. Olen silloin tällöin ottanut tavaksi lähteä kotoa pois, esimerkiksi kahvilaan pariksi tunniksi lounaalle ja töitä tekemään. Düsseldorfissa on muutama tarkoitukseen sopiva kiva kahvila, joissa samat kasvot tuntuvat pyörivän päivästä toiseen – tässä on jotain hauskaa yhteisöllisyyttä, ja kävisin paikassa mielelläni enemmänkin jos aikatauluni antaisi myötä. Kotiin on vain niin helppo jäädä, ja kahvilaankin menee matkaa noin puoli tuntia – tämä on tietysti aina pois itse työajasta. Vanhempieni nurkissa pyörinyt suloinen musta Jopo lähtee luultavasti matkaani kohti Saksaa joulun jälkeen ja sitten minulla on pyörä, ja matkani kahvilaan myös lyhenee!

Innolla ensi vuoden kujeita odottaen, suuria suunnitelmia toteuttaessa ja palkitsevia hetkiä odotellessa! Miten sinun vuotesi meni?

21 kommenttia
keskiviikko, joulukuu 28, 2016 by lena

Kun seitsemän suomalaista bloggaajaa Mainziin matkusti

Kirjoitin eilen olleeni läppärittömällä lomalla Madridissa sekä Mainzissa. Madrid oli reissu perheen kanssa, Mainziin lähdin treffaamaan bloggaajakollegoita Saksasta ja lähialueilta. Ensi kertaa olin myös poissa yön verran pienen luota, ja lähdin viettämään toisenlaista laatuaikaa muiden ulkosuomalaisleidien kanssa hyvän seuran, ruoan ja viinin parissa.

Edellisen kerran tapasimme bloggaajien kesken Aachenissa viime helmikuussa, ja tänä vuonna tapahtumapaikaksi valikoitui Rheinland-Pfaltzin osavaltion pääkaupunki Mainz.

Kaikilta oli sinne noin suunnilleen sama matka, tosin Hampurista paikalle saapunut Puolivälissä-blogin Päivi lienee kauimpaa paikalle matkustanut. Muut mukana olleet olivat Ajatuksia Saksasta -blogin Oili, Viisikymppiä Lasissa -blogin Aino, Lempipaikkojani-blogin Jonna, Viherjuuria-blogin Heidi sekä Oh wie Nordisch -blogia kirjoittava Eeva.

Tuttuja olivat ennestään Aino ja Jonna, mutta eipäs tuo mitään haitannut. Se on oikeasti ihan mahtavaa, että vaikka emme toisiamme tunne kuin netin välityksellä, on olo kuin olisi tuntenut toisen jo pitkään. Blogin kirjoittaminen ja ulkosuomalaisuus yhdistää, ja nopeasti jaettiin henkilökohtaisiakin juttuja ruokapöydän äärellä. Melkein välillä tursuili viinit nenästä, kun niin paljon nauratti.

Reissu kesti kokonaisuudessaan noin 24h, ja sovimme treffit Mainzin asemalle perjantaina vähän yhden jälkeen.

Päivillä oli hienoisia mutkia matkassa raiteille kaatuneen junan vuoksi, mutta onneksi korvaava kyyti järjestyi Frankfurtin asemalta Mainziin melko sutjakasti. Eeva saapui joukkoon iloiseen myöhemmin illalla.

Asemalta suunnistimme suoraan ruokapatojen ääreen. Jonna oli tehnyt varauksen vegaaniravintolaan, joka osoittautui todelliseksi helmeksi. Kukaan meistä ei vegaani ollut, mutta ruoka maittoi ja pöydässä kävivät kamerat – olimmehan varmasti Mainzin Instagram-ystävällisimmässä ravintolassa. Kaunis kuin karkki, pienellä hipsterimausteella (en tunnusta hipsteri olevani vieläkään, mutta nuo hipsteriravintolat ovat vieneet sydämeni pahemman kerran).

Oili veti Ainolle hienoista kameratutoriaalia ruokaa odotellessamme, ja muutkin intoilivat kuvien ottamisen kanssa. Buddha Bowl upposi oikein mainiosti vatsaan, ja lähdimme tarpomaan kohti mäen päällä olevaa hotelliamme. Hotelli ei ulkoapäin varsinaisesti hurmannut arkkitehtuurillaan, mutta sisällä odotti iso yllätys. Huoneet olivat todella viihtyisät, ja pidin etenkin värimaailmasta, eli valkoisen ja kullan yhdistelmästä. Hyvä valinta, Jonna!

Mitäpäs sitä vastaan väittämään

Hotellilta lähdimme kohti illan pääaktiviteettiä, eli viinitupaa ja ravintolaa. Ensimmäinen viinitupa oli täynnä, toisessa kokeilemassamme saimme käyttöömme ihan oman viiniloungen. Joka tosin sijaitsi lämpölamppuineen autotallissa, mutta siellä fiilistä riitti. Tarinalla on myös opetus – tee aina varaus viinitupiin ja ravintoloihin, etenkin perjantai-iltoina (viinitupa oli muuten Michel ja saa suositukseni, jos Mainziin eksyy). Viinituvasta siirryimme italaialaisen ruoan armoille Al Catoreen, ja mielenkiintoinen alkupalayhdistelmä vuohenjuustoa, punajuurta ja rucolaa sai minut melkein itkemään onnesta.

Lauantai-aamu valkeni brunssin merkeissä. Hotellissa olisi toki aamupala kuulunut hintaan, mutta me painelimme ilmeisesti italialaisten pyörittämään brunssiravintolaan. Ja jos ei tässä vaiheessa napa raikunut, niin varmasti ruoan jälkeen niin teki. Huh. Rakastan Saksassa tyypillisiä brunsseja, hintaa ei usein ole nimeksikään ja buffet takaa sen, ettei nälkä jää. Tosin Päivi teki huomion, että lämpimiä annoksia harvoin on tarjolla, ja tottahan se on. Ruokamatka parhaimmillaan tämä reissu.

Osa bloggaajista oli illasta vielä kadoksissa hetken aikaa, sillä taksin tehtyä oharit porukka päätti kävellä muutaman kilometrin matkan hotellille. Huolestuneet kämppikset kuitenkin viestittelivät Facebook-ryhmässämme, mutta onneksi kadonneet kuitenkin saapuivat paikalle. Oma mielikuvitukseni on välillä sitä luokkaa että mietin jo vaikka mitä skenaarioita. Kämppistäni Heidiä en sentään raaskinut herättää, vaan odottelin tilanteen laukeamista hereillä.

Bloggaajien matkoilla jutellaan luonnollisesti usein bloggaamisesta ja vloggaamisesta (Ainosta pitäisi alkaa leipomaan vlogimaailman tähteä!). Me juteltiin myös miehistä, väärän informaation jakamisestä heidän ikiinsä liittyen, perheistä, lapsista, sukulaisista, saunomisesta, matkoista, ulkomailla asumisesta, päivänpolttavista Suomen asioista sekä viinistä. Eli ihan kaikesta. Kiitos jokaikinen matkalla ollut, oli todella hauska irtiotto arjesta! Pian uudelleen, jooko?

Alla linkit muiden juttuihin, käykääs tutustumassa:

Oh Wie Nordisch – Tavallinen viikonloppu

Lempipaikkojani – Ihanat naiset Mainzissa

Viherjuuria – Mistä bloggaajat puhuvat

Viisikymppiä Lasissa – Bloggaajien huippukokous Mainzissa

Ajatuksia Saksasta – Mainiot blogitreffit Mainzissa

13 kommenttia
maanantai, joulukuu 5, 2016 by lena

Eikai blogituloja pidä hävetä?

Lueskelin eilen tapani mukaan blogeja ja törmäsin Aamukahvilla-blogin artikkeliin otsikkonaan Kun blogin tuomat edut ja tulot hävettävät. Sen verran kiinnostava otsikko, että klikkasin linkin auki.

Blogimaailmassa on ollut viimeaikoina paljon puhetta bloggaajien tuloista. Taas kerran. En oikein ymmärrä, miksi tästä aiheesta edes nousee suuri haloo. Bloggaamisesta on tullut ammattimaisempaa, osa tekee sitä täysipäiväisesti työkseen, osa sivutoimisena tai satunnaisena työnä. Ja työstä maksetaan palkka, luonnollisesti. Tätä on käsitelty monta monituista kertaa aiemminkin, joten se siitä. Bloggaajien tulot ovat kuitenkin säännöllisen nillityksen aiheina ja ne aiheuttavat katkeraakin kommenttia.

Aamukahvilla-blogin artikkeli sisälsi monta juttua, joiden kanssa pystyin olemaan täysin samaa mieltä. Mutta yksi asia aiheutti ihmetystä. Nimittäin se, että blogin kautta tulevat hyödyt ja tulot aiheuttavat häpeää. Kirjoittaja mainitsee bloggaajien (mukaanlukien hänet itsensä) olevan usein etuoikeutettuja siinä, että saavat tehdä intohimoaan työkseen, bloggaamiseen kuuluvine etuineen päivineen. Tottahan se on, kun tekee sitä mistä tykkää ei työ aina tunnu työltä. Mutta eikai siitä pidä potea huonoa omaatuntoa?

Olen onnellinen saadessani tehdä blogia, ja tietenkin saan yhteistöistä asianmukaisen palkan. Saan joskus myös rahanarvoisia etuja esimerkiksi matkojen muodossa. Eikä se minua hävetä. Päinvastoin. Olen ylpeä ja onnellinen siitä, että blogiani luetaan ja yhteistöitä on – ne mahdollistavat monta asiaa. Ja tekevät intohimostani eli matkailusta ja ulkosuomalaisuudesta (ja niistä kirjoittamisesta) työn. Olen kiitollinen, ja tyytyväinen että tämä on mahdollista. Eihän tämä ihan tavallinen työ ole, jos tässä muuttuvassa maailmassa mikään on enää tavallista, mutta aikaa ja vaivaa tähän kuluu. Ihankuin missä tahansa muussakin työssä.

Jos saa tehdä intohimoaa työkseen, on onnekas, jopa etuoikeutettu. Mutta se onnekkuus ole aina taivaalta tupsahtanut, vaan sen eteen on usein tehty töitä. Veikkaan, että monessa muussa työssä pääsee paremmille tuntipalkoille kuin blogihommissa.

Moni meistä tekee työtä joka ei sen kummemmin herätä tunteita. Töihin mennään aamulla kello 8 ja tullaan kotiin klo 16, siksi että se tuo leivän pöytään.

Ja sitten on se joukko, joka saa tehdä sitä mitä rakastaa. Unelma-ammatteja on erilaisia: on lentoemäntää, lentäjää, valokuvaajaa, matkaopasta, toimittajaa, graafikkoa, joogaohjaajaa, pilatesvalmentajaa… lista on loputon. Jos saa tehdä päivittäin sitä mitä tykkää ja mitä kohtaan tuntee intohimoa, on unelma-ammatissaan. Hankala minun on kuvitella mainitsemieni ammattikuntien edustajien häpeävän työstään saatavia etuja ja tuloja.

Eikä sen pidä niin ollakaan, bloggaajienkaan kohdalla. Usein bloggaaja on tehnyt intohimostaan itselleen tulonlähteen, ja se on mahtava asia se. Maailmassa on liikaa ihmisiä, jotka inhoavat työtään.

Ollaan siispä kaikki bloggaajat onnellisia ja ylpeitä siitä mitä teemme, eiks vaan?

31 kommenttia
tiistai, elokuu 16, 2016 by lena

Older Posts