Suomen suurin matkablogiyhteisö
All Posts By

lena

10 matkailufaktaa minusta

Matkailu on ollut hieman jäissä näinä päivinä eikä sitä ole juurikaan tullut edes ajateltua, ainakaan lomamatkojen kannalta. Matkailu on niin vaivalloista useimpien maiden välillä, etten usko sen maksavan vaivaa. Ainoa matkailu mistä haaveilen on matkailu Suomeen ja Italiaan ja uskon, että jossain vaiheessa tänä vuonna ne ovat meillä ohjelmassa.

Unelmatrippi-blogin Jenni haastoi minut kertomaan 10 matkailufaktaa itsestäni. Ihanaa, että minut muistetaan vielä blogimaailmassa, ja ilmoitinkin Jennille aiemmin jo Instagramissa, että olen ehdottomasti mukana. Arki on ollut hieman kaaoksenomaista viime aikoina johtuen koronasta ja siihen liittyvästä säädöstä, lomista ja vauvan tulosta enkä ehdi kirjoittaa sitä tahtia mitä haluaisin.

Pidemmittä puheitta, tässä 10 matkailufaktaa minusta!

Olen mukavuudenhaluinen matkailija

Matkailijana olen mukavuudenhaluinen, mutta näin ei suinkaan ole aina ollut. Ei todellakaan.

Olen yöpynyt vaikka minkä sortin hostelleissa ja matkannut mongolialaisen junan edullisimmassa turistiluokassa, neljän hengen hytissä, Siperian halki. Näillä reissuilla on mukavuus ollut kaukana, mutta muistoja on kertynyt siitäkin edestä.

Nykyään pysyn kuitenkin mielummin kotosalla jos majoituksen taso ei ole kummoinen, matka vaatii liikaa säätöä tai siinä on muuten liikaa stressaavia muuttujia. Pieni stressi toki matkailuun aina kuuluu, mutta tässä kohtaa oma fiilis on se tärkein – mikä on sitten liikaa. Helpotan matkojani myös pienillä asioilla: tilaan lentoasemalle kyydin suoraan hotelliin julkisten sijaan ja pyrin kaikin keinoin välttämään aikaisimpia aamulentoja ja niitä myöhäisimpiä.

Matkailen mieluiten käsimatkatavaroiden kanssa

Less is more on sanonta joka pätee matkatavaroiden kanssa. Pinkki, Taiwanista kuusi vuotta sitten ostamani North Facen duffel-kassi on kulkenut mukanani lähes kaikkialla ja tulee kulkemaan niin kauan kuin se vain kestää. Siihen mahtuu tavaraa sen verran, että pärjään viikon, kunhan mukana ei tarvitse raahata talvivaatteita. Olen jopa onnistunut mahduttamaan viikkojen Italian reissuille siihen minun ja lapsen vaatteet, mutta tässä on huomioitava tietysti se, että meillä on aina pyykinpesumahdollisuus ja lapsella jotain tavaroita Italiassa.

Kaukomatkailu onnistuu myös käsimatkatavaroin ja kävin viikon verran Hongkongissa kyseisen laukun kanssa juuri ennen kuin koronapandemia sulki maailman. Hyvin onnistui vaikka jouduin hieman miettimäänkin sitä, millaisia asukokonaisuuksia pakkaan mukaan. Vähällä sitä pärjää.

En ole enää yksinmatkailija

Olen ehkä joskus puhunut yksinmatkailun puolesta ja suositellut sitä, mutta tässä kohtaa taidan varata oikeuden muuttaa mielipidettäni. Suosittelen toki vieläkin niille, jotka sen kokevat omaksi tavakseen, mutten enää kuulu tuohon joukkoon. Haluan kokea matkan jonkun kanssa ja jutella niitä näitä kohteessa kiertäessä.

En ole koskaan käynyt Ahvenanmaalla

Kopioin tämän kohdan Jennin alkuperäisestä postauksesta, se nimittäin osui ja upposi. Maailmaa on tullut koluttua paljon, mutta Ahvenanmaalle asti en ole koskaan päässyt. Jos ei lasketa laivareissuja ja Maarianhaminan pysähdystä (mitä ei tietenkään lasketa). Eli Ahvenanmaa, kyllä täältä tullaan vielä. Suomen reissumme ovat lähes poikkeuksetta aina Kuopion reissuja, joten muut kohteet ovat jääneet vähän retuperälle näin aikuisiällä.

Tähän voisi muuten lisätä vielä Norjan, jossa en ole myöskään käynyt. Olisi varmaan jo aika, koronakesän aikana some oli täynnä upeita Norjan kuvia.

Olen innostunut automatkailusta Espanjaan muutettuamme

Urkiolan luonnonpuisto Baskimaalla

Automatkailu on ihan kivaa, kunhan on aikaa ja nauttii itse matkasta. Olemme autoilleet jonkin verran kun on tehnyt mieli vaihtaa maisemaa koronan aikaan ja luultavasti seuraavat Italian reissut ainakin hoituvat autolla – etenkin, jos olemme kohteessa pidempään.

Autolla näkee paikkoja joita ei muuten näkisi, saa päättää aikatauluista, korona-aikana saamme olla autossa omalla porukalla ja esimerkiksi Italiaan ei tuo matka mikään mahdoton ole. Etenkin jos matkalla voi pysähtyä Etelä-Ranskassa!

Lähimatkailu on meidän juttu ja kotiin on ihana tulla yöksi

Oma sänky, paras sänky, vai miten se meneekään. Koronan aikana olemme lähimatkailleet oikein urakalla, Baskimaalla ja naapurimaakunnissa Cantabriassa ja La Riojassa.

Santona, Cantabria

Nämä matkat eivät ole olleet yön yli -reissuja, vaan matkaan on lähdetty aamulla ja palattu illalla kotiin. Olemme asuneet alueella vasta puolitoista vuotta ja tästä Bilbaon läheltä ei mielenkiintoiset paikat lopu kesken parin tunnin automatkan säteellä. Idässä sijaitsevat Ranskan surffirannat, lännessä Cantabria, etelässä La Rioja ja Navarra. Ja Kastilia ja Leonin maakunta, jonka takana häämöttää Portugali (no, sitä ei kai oikein lähimatkailuksi enää voi laskea, mutta tässä kulmilla kun olemme niin sinne haluan ihailemaan pohjoisen Portugalin maisemia, autoillen).

En ole lentänyt vuoteen

Viimeisin lentoni oli tammikuun lopulla 2020, kun nousin lapsen kanssa lennolle Pisasta Valenciaan. Olimme sukuloimassa Italiassa ja Matteo odotti meitä Valenciassa, jossa hän oli työmatkalla. Vähänpä sitä tiesi mitä on edessä.

Lentämisestä on puhuttu ilmastonmuutoksen yhteydessä paljon. Me emme ole lentämisestä luopumassa, sillä jo aikataulujen järjestely näin kolmen maan väliä sumpliessa ei oikein järkevästi mahdollista muuta keinoa liikkua paikkojen väliä. Tässä ei tietysti ole koronan takia reissattu ja lennetty vuoteen ja varmasti autolla matkaillaan enemmän tulevaisuudessa kuten yllä kerroin, mutta lentämisestä luopuminen ei tule tällä hetkellä kysymykseen. Yhtään en tosin tiedä milloin lennämme seuraavan kerran.

Minusta on kuoriutunut luontomatkailija

Tässäpä lause, jota en olisi vielä 15 vuotta sitten osannut arvata sanovani. Olemme viimeisen vuoden aikana reissanneet pääosin lähiseutujen luontokohteissa ja olen aivan hullahtanut vuoristomaisemiin ja patikkareissuihin vaihtelevassa luonnossa. Ei mitään ekstreme-urheilua kuitenkaan, vaan leppoisaa köpöttelyä ylä- ja alamäkeen.

Olen aika onnellinen siitä, että nämä maisemat ovat parin kilometrin päässä kotoa

Patikointi on erityisesti suosikkiaktiiviteettini ja kamera kulkee minulla aina mukana. Kaipaan toki suurkaupunkien vilinää, hyviä ravintoloita ja hotelleja, mutta jos jotain hyvää koronan seurauksena on tullut, niin se on tämä luonnon löytäminen ”uudelleen”.

Ruoka ja matka ne yhteen soppii

Olemme kokanneet monen muun tavoin runsaasti viimesen vuoden aikana ja vaikka olen aina tykännyt kokeilla uusia ruokajuttuja matkoilla (mutten kuitenkaan ihan kaikkea niiden ansaitsemalla arvokkuudella), uskon viimeisen vuoden kasvattaneen vielä enemmän kiinnostustani eri maiden ruokakulttuureja kohtaan. Netflixistä olemme katsoneet lähes kaikki ruokaohjelmat ja kokkikirjoja on ilmestynyt hyllyyn jos jonkinmoisia.

Ruoka on hyvä teema kun matkoja suunnittelee enkä tästä syystä malta odottaa sitä, että lähdemme taas Italiaan. Ja Baskimaalla asuminen on tietysti jo luksusta itsessään tätä teemaa silmällä pitäen (kuva yllä).

Olen saanut ensimmäisen (ja toistaiseksi viimeisen) allergiakohtauksen ratsastaessani Mongolian maaseudulla

Olin matkalla Siperian halki junalla ja pysähdyimme ystäväni kanssa Mongoliassa. Matkalla päädyimme yöpymään jurtassa ja teimme lyhyen ratsastusretken maaseudulle. En ollut ratsastanut aiemmin enkä siten tiennyt olevani allerginen hevosille, vaan se tuli täytenä yllätyksenä. Yhtäkkiä alkoi kurkkua kuivaa ja silmät vuotaa, ja hevosen selässä keikkuessa tilanne oli tietysti hyvin epämiellyttävä. Onneksi ystävälläni, joka aina varautuu minua paremmin reissuilla, oli allergialääke mukana ja hetken päästä olo helpottikin.

En ole tämän jälkeen ratsastanut tai ollut juurikaan hevosten läheisyydessä. Harmi sinänsä, sillä ratsastus oli ensikertalaiselle siihen allergiakohtaukseen asti hyvin mukavaa.

Kiitos Jennille haasteesta!

Syysretki La Riojan viinialueelle

Vaikka välillä Keski-Euroopan lyhyisiin etäisyyksiin tottuneena tuntuu siltä, että Bilbaosta on vähän pitkä matka moneen paikkaan, on tässä lähiseudullakin paljon nähtävää. Lähiseutu on toki laaja käsite, mutta yleensä itse koen termin lähiseutu ja niin sanotun lähimatkailun rajoittuvan meidän perheellä noin kahden tunnin automatkan päähän kotoa.

Eräänä lokakuisena lauantaina heräsimme tapamme mukaan noin yhdeksän aikoihin ja aamupalapöydässä pohdiskelimme päivän ohjelmaa. Sääennusteen mukaan olisi viimeinen aurinkoinen ja kohtuullisen lämmin päivä hetkeen ja päätimme, että lähdetään käymään jossain lähistöllä, illaksi kotiin nukkumaan -periaatteella. Avasin iPhonen kartan ja lyhyen silmäilyn jälkeen päätimme lähteä käymään Harossa, La Riojan viinialueella sijaitsevassa kaupungissa, joka on tietysti tunnettu viinikulttuuristaan ja viinitiloistaan. Bilbaon alueen kansainvälisissä Facebook-ryhmissä oli hieman aiemmin ollut myös maininta upeasta ruskasta La Riojan alueella, joten tämä pieni mutta mielenkiintoinen yksityiskohta sitoi päätöksemme yhdessä Instagramissa näkemieni viiniköynnös-kuvien kanssa.

(Tämä päiväretki tapahtui ennen Baskimaan koronarajoitusten kiristymistä. Tällä hetkellä emme saa poistua omasta kunnastamme saati Baskimaan alueelta ilman hyväksyttävää syytä)

La Riojan viinialue: mitä ehdimme päivässä tehdä?

Eikun tuumasta toimeen ja aamupalan jälkeen auton nokka kohti etelää, ensin moottoritietä kohti Vitoriaa ja siitä sitten eteenpäin kohti Haroa. Moottoritiellä Baskimaan jylhät maisemat antoivat parastaan ja esimakua ruskasta, ja Haroon päästessämme horisontissa siintävät vuoret, maaseutu ja viiniköynnökset viestivät kohteeseen saapumisesta. Itse Harossa viivyimme lopulta pari tuntia, loput ajasta vietimme naapurissa sijaitsevassa San Vicente de la Sonsierrassa, josta aika moni tämän jutun kuvista on. Kuten nyt esimerkiksi tämä yllä oleva linnoitus ja sieltä aukeavat upeat maisemat.

Koska emme lähteneet kotoa aivan aamun koitossa, emme suunnitelleet matkalle kovinkaan montaa aktiiviteettiä. Liian paljon ohjelmaa kun tarkoittaa usein päätöntä juoksua (tai ajoa) paikasta toiseen, joten mielummin ottaa rennosti muutaman tarkemman aktiiviteetin kanssa.

Suunnitelma oli seuraava: saapuminen Haroon, kävely ympäriinsä, ehkä vähän sapuskaa ulkosalla jos sopiva paikka löytyy ja sitten kohti viinitiloja ja maaseutua, jossa olisi kiva tehdä pieni lenkki kivoissa maisemissa (olin bongannut tämän ulkoilun mahdollisuuden Instagramista, jossa oli upeita ulkoilukuvia viiniköynnösten lomassa). Hankalin osuus oli ehdottomasti tuo sopivan ulkoilureitin löytyminen: tyydyimme pieneen kävelyyn ja erään linnoituksen valloutukseen – ja ensi kerralla teemme tarkemman tutkimuksen sopivista reiteistä etukäteen.

Piipahdimme Harossa alueen matkailutoimiston edustajan pakeilla ja saimme kartan mukaamme, josta on iso apu seuraavalla kerralla. Siinä oli tietoa ulkoilureiteistä, viininvalmistajista ja kaupungin nähtävyyksistä.

La Riojan viinialue: Haron kaupunki

Tämä ei valitettavasti ole vuoden valokuva Harosta – huomasin, että olin puhelimella napsinut pystysuunnassa suurimman osan kuvista Insta storyyn ja blogi vaatisi kuvat vaakaan.

Ensimmäinen stoppimme oli Haro. Haro ei ole järin suuri noin 10 000 asukkaallaan (lähde: La Riojan turismitoimisto, luku tosin vuodelta 2010), mutta se on oikeastaan positiivinen asia. Pienen paikan tunnelmaa parhaimmillaan ja itse kaupungin keskustassa etäisyydet ovat melko lyhyet.

Viininharrastajat saattavat tunnistaa kaupungin tietysti viinin vuoksi kuten myös kuulusta kesäkuisesta wine battlestaan, jossa suihkitaan viiniä kohti toisia osallistujia. Tässä on ilmeisesti jonkinlainen maakiista taustalla Haron ja läheisen Miranda de Ebron kaupungin kanssa, joka juontaa juurensa kauas satojen vuosien taakse. En olisi tästäkään kuullut ilman googlen käyttöä, mutta näin sitä taas yhtä paikallistraditiota viisaampana poistuin Harosta päiväretkemme loputtua kohti Bilbaota. Saatoin vähän innostua tästä tapahtumasta, paikalliskokemuksen nimissä tietenkin.

Parkkeerasimme auton puolilta päivin noin 500 metrin päähän Haron ytimestä ja kävelimme pääaukiolle. Pääaukiolla oli lukuisia ravintoloita sekä tuo jo mainitsemani kaupungin matkailuinfo, josta suuntasimme pienen tutkimisen jälkeen pienemmille sivukujille. Keskustan pienuuden vuoksi niitä ei tarvinnut kauaa tosin etsiä. Nuo pienemmät sivukujat olivat täynnä pieniä, persoonallisia baareja, joissa ihmiset nauttivat aperitiivejaan ennen viikonlopun arvokasta lounashetkeä. Me päätimme myös syödä ja löysimmekin pieneltä aukiolta nopeasti kivannäköisen paikan. Saimme melko helposti pöydän  terassilta, olihan lounasaika vasta alkamassa, ja paikalliset lounastajat olivat tulossa paikalle vasta hieman myöhemmin. Halusimme varmuuden vuoksi syödä näin korona-aikana ulkona.

Raskauden vuoksi ruokavalioni oli rajallinen joten tilasin hyvin kokatun perunamunakkaan ja lasin kuplavettä – hyvähän se munakas oli, mutta kyllähän se sielua korvensi kun näin kaikki muut paikan herkut. No, vaihtoehtoja ei ollut, joten suuntasin energiani seuraavaan ohjelmanumeroon eli viinien hakuun ja odottamaani lähtöön syvälle maaseudulle. Ja vannoitin Matteolle, että palaamme tänne vielä.

La Riojan viinialue: viinit suoraan tuottajilta

Koska olin matkan aikaan tosiaan seitsemännellä kuulla raskaana, eivät viinit kuuluneet ohjelmaan muuten kuin ostosten myötä: viinikaapin täyttöä oli tiedossa. Voisin jopa väittää, että tämä Espanjan kolkka on yksi viininharrastajan paratiiseista. Olen itse aloittelija tässä hommassa, mutta eihän siitä haittaa ole että tällainen alue on aivan oman kodin läheisyydessä. Oppimateriaalia löytyy läheltä!

Haron kaupungissa on lukuisia viinimyymälöitä. Me ajoimme lounaan jälkeen Ramon Bilbao -nimisen tilan myymälän pihaan ja teimme pääosan ostoksistamme siellä. Tämä oli oikeastaan aika spontaani päätös: siellä asiointi oli tehty helpoksi, parkkipaikkoja oli hyvin tarjolla ja paikka oli sopivasti matkan varrella. Brändi oli myös tuttu entuudestaan ja pytinkihän oli myös oikein komea. Ostimme muutaman pullon mukaan nautittavaksi silloin, kun vauva on jo täällä. Ensi kerralla teen syvemmän tutkimuksen paikallisten toimijoiden valikoimista, kun on enemmän aikaa käytössä.

Tässä kohtaa jokaisen alueella matkaajan kannattaa tehdä tutkimusta etukäteen mieluisista viininvalmistajista ja heidän myymälöistään (ja mahdollisista tastingeista) sekä tarkistaa aukioloajat ja palvelut. Säästät näin aikaa ja hermoja, mikäli paikka ei ole entuudestaan tuttu.

Kuvitusta Haron kaupungin laitamilta, jossa monen viinitilan myymälä sijaitsee

Harossa on juna-asema, mutta suosittelen lämpimästi auton käyttöä alueella mikäli laajempi tutustuminen esimerkiksi ympäröivään maaseutuun kiinnostaa. Itselleni maaseutu on tässä tapauksessa parasta antia joten auto oli ehdoton, ja moni näistä viinimyymälöistäkin oli helpoiten saavutettavissa autolla vaikka osa niistä Haron kaupungin läheisyydessä ne sijaitsikin. En niitä jalkapatikalla lähtisi etsimään, toki keskustasta löytyy sitten viinikauppoja. Juna-asemakaan ei vaikuttanut olevan järin suuriliikenteinen, joten tässäkin suhteessa tutki tarkkaan reitit etukäteen: minne sieltä pääsee ja milloin.  Täällä olisi mukava viettää hotellissa yksi yö ja tutustua ravintolaelämään iltaisin. Saisi illalla maistaa pari lasia viiniä hyvän ruoan kanssa, ehkä parissa eri paikassa, ilman tarvetta lähteä autolla liikkeelle ennen aamua.

La Rioja: maaseutu ja San Vicente de la Sonsierra antoi parastaan

Harossa hetken viettäneenä ja matkaan lähtiessämme tutkimme taas uudemman kerran puhelimen karttasovellusta ja matkailutoimiston edustajalta saamaamme karttaa ja sen tarjoamia tietoja. Päätimme suunnata kohti itää, San Vicente de la Sonsierraa, joka Harosta käsin näkyi horisontissakin linnoituksineen. Koska nämä seudut sijaitsevat Baskimaan ja La Riojan rajaseuduilla, koukkasimme matkalla myös Baskimaan Labastidan puolella ennen San Vicente de la Sonsierraan saapumista. Maakuntien rajat taitavat olla tuolla aika häilyvät, paitsi tietysti näin Espanjan toisen aallon koronarajoitusten aikana.

Matkalla ajoimme pitkin viiniköynnösten ympäröimää, kiemurtelevaa tietä, ja sain haluamani maaseudun taian. Teimme myös pari pysähdystä, mutta valitettavasti emme löytäneet sopivaa ulkoilureittiä. Osa oli aivan liian pitkiä tarpeisiimme kiireisessä aikataulussa.

San Vicente de la Sonsierra oli oikein kiva yllätys. Päätimme suunnata suoraan kaupunginssa sijaitsevalle linnoitukselle sillä arvelimme sieltä avautuvan hyvät maisemat lähiseuduille. Oikeassa olimme. Loppusyksyn aurinko ja noin parinkymmenen asteen lämpötila lämmittivät ja hetken sitä kuvitteli jopa olevan kesä.

Itse kaupunkiin (kylään?) emme muuten tutustuneet joten siitä en osaa sanoa enempää, mutta parilla aukiolla taisi olla ravintoloiden ja/tai baarien kaltaisia ruokapaikkoja, joista olisi varmaankin saanut purtavaa.

Autopaikan löytäminen linnoituksen läheisyydessä voi tuottaa ongelmia, joten kannattaa varautua kävelyyn ylämäkeen. Tämä on kuitenkin kaiken väärti ja olisin viihtynyt noissa maisemissa pidempäänkin. Viiniköynnöksiä, ruskan värejä ja vielä vähän vihertävääkin loppusyksyn maastoa ja jylhät vuoret kaukana horisontissa.

Vähän lyllerrykseksi meni omalta osaltani portaiden ja etenkin aivan ylätasanteelle kiipeäminen, mutta lopussa kiitos seisoi ja pieni treeni ei haitannut ollenkaan, olinhan pystynyt liikkumaan runsaasti ja monipuolisesti raskauden aikana. Sieltä ympärilleni katsoessa tuli tunne, että aika hienolla paikalla me asumme. Tunnin puolentoista päässä kotiovelta olemme täysin erilaisten maisemien äärellä kuin kotona Atlantin jylhän rannan välittömässä läheisyydessä.

San Vicente de la Sonsierran linnoitukselta aukeavat kauniit näkymät kauas La Riojan ja Baskimaan alueille

Päätimme palaavamme alueelle vauvan synnyttyä ja koronarajoitusten hellitettyä, milloin tuo jälkimmäinen sitten ikinä koittaakaan. Sitten kuljemme luultavasti Haron kautta kohti Logronoa, ja viivymme ainakin yhden yön. Baskimaan puolella, pienellä koukkauksella tällä reitillä, sijaitsee Laguardia, joka olisi myös mielenkiintoinen kohde. Fokus tulee olemaan herkuttelussa, joka kyllä näillä nurkilla onnistuu ilman pienintäkään ongelmaa.

Koronavirus Espanjassa – omia kokemuksia

Koronaviruksen ensimmäinen aalto iski Espanjaan keväällä hurjalla voimalla. Kukaan tuskin kuitenkaan ainakaan heti uskoi siihen, että tulisimme jämähtamään koteihimme pariksi kuukaudeksi. Siis oikeasti jämähtämään niin, ettei kotoa saisi poistua kuin kauppaan tai niiden joiden oli pakko, töihin (pari muuta poikkeusta tässä taisi kuitenkin olla, esimerkiksi koiran ulkoilutus).

Meillä ei ollut välttämätontä asiaa kodin ulkopuolelle muuten kuin kauppaan. Piti ihan kaivaa puhelimesta vanhoja viestejä päivämäärien vuoksi: lockdown alkoi 15.3. ja pääsimme lapsen kanssa ulos luvan kanssa 26.4., kuitenkin vain tunniksi päivässä. Laajempi vapaus koitti myöhemmin, mutta tuo tuntui jo todella, siis todella suurelta asialta.

Jutun kuvat ovat kotimme lähistöltä, ajalta ennen koronaa ja silloin, kun saimme jo liikkua ulkona vähän vapaammin.

Yksi meidän kotia lähinnä olevista rantapoukamista, kuvattuna pari päivää ennen maaliskuun totaalista lockdownia

Blogihiljaisuus

Ennen itse asiaan menoa kuitenkin pari sanaa blogista ja sen hiljaisuudesta.

Blogini ei ole päivittynyt hetkeen ja sain kehitettyä itselleni viimeisen vuoden aikana tästä pienen peikon. Syy tälle päivityksen puutteelle oli aluksi ihan rehellisesti uupumus. Muutimme 2019 loppupuolella Saksasta Pohjois-Espanjaan Baskimaalle ja siinä oli vähän kaikkea, vähän liikaa, eikä muutto ollut niin helppoa kuin olin mielessäni ajatellut. Tarvitsin tauon kaikesta, töistä ja blogista. Koin aina olevani immuuni uupumiselle sillä pidän hurjasti työn tekemisestä ja touhusta, mutta voi kuinka väärässä olinkaan. Ja se oli vähän järkytys, tai ei oikeastaan ihan vähänkään.

Sitten kun alkoi tuntua siltä, etta sain levättyä tarpeeksi, alkoi tulla uutisia koronasta, mikä tietysti oli matkailuun keskittyneelle blogilleni ja työlleni hieman huonompi juttu.

En saanut tuotettua tekstiä entiseen malliin, mikä ahdisti, ja lopulta kynnys kirjoittaa kasvoi niin, että halusin jo unohtaa koko kirjoittamisen ja blogin. En vain saanut kirjoitettua tekstiä johon olisin ollut tyytyväinen. Edelleen, tämä voi kuulostaa ihan järjettömältä, mutta sitä tekstiä ei vain tullut ja aloitinkin taas hiljalleen Instagramista. Onneksi en tätä kaikkea kuitenkaan unohtanut, ja aloitin kirjoittamisen ja kuvaamisen pikkuhiljaa taas Instagramista ja nyt innoissani naputtelen tietokoneeni näppäimistöä – ei se ilo ole mihinkään onneksi kadonnut kun taas vauhtiin on pääsemässä, vaikka tätäkin tekstiä on tullut säädettyä edestakaisin monta tuntia. Sisäinen perfektionistini hankaloittaa tätäkin toimintaa, enkä ole vieläkään päässyt aivan haluamaani lopputulokseen. Olemme ehtineet matkustaa aika kivasti tässä uudella kotiseudullamme ja siitä riittää paljon materiaalia, joka toivottavasti auttaa myös tänne suunnille joskus matkustavia, sitten kun sen aika on.

Rakastan kirjoittamista ja blogia, kaikkea tämän kautta elamääni tullutta ja vuorovaikutusta. Ja niitä töitä markkinoinnin parissa, joita tämä blogi on minulle tuonut. Toivon palaavani töiden pariin mahdollisimman pian, kunhan se on kaikelta kantilta järkevää.

Tämä kuva on toukokuulta, kun saimme jo käydä taas ulkona. Luonto oli herännyt eloon lockdownin aikana.

Koronavirus Espanjassa: omat kokemukset

Tämä blogiteksti pohjaa täysin omiin tuntoihini ja muistoihini keväältä ja nyt. Kirjoitan asiat parhaan muistini mukaan ja ne ovat täysin oma näkemykseni asiasta.

Keväästä on toki aikaa, mutta yritän pinnistella muistini sopukoista ne oleellisemmat tiedot – niihin on mielenkiintoista palata myöhemminkin, silloin kun jonain kauniina päivänä tämä kaikki on ohi. Jos tässä jutussa on jotain epäloogisuuksia muistini reistaillessa niin minut saa mielellään korjata.

Kaikki alkoi maaliskuun alussa. Eräänä torstaina ilmoitettiin, etta koulut suljetaan meilläkin seuraavasta päivästä alkaen, kuten oli jo käynyt Bilbaon naapurikaupungissa Vitoriassa. Silti ajattelin että selvä, kaksi viikkoa kotona ja sitten lapsi takaisin kouluun, vaikka järki pääkopassa varoittikin siitä, ettei tästä kahdella viikolla selvitä. Tästä ei mennyt kauaakaan, kun koko maahan julistettiin ulkonaliikkumiskielto. Kouluun palattiin sitten lopulta syyskuussa, vaikka elämä kesällä jo hieman normalisoituikin.

Kuten tekstin alussa mainitsin, lockdown kesti 15.3.-26.4., jolloin lapsen kanssa pääsi päivittäin tunniksi ulos.

Huhtikuun lopussa saimme kuitenkin liikkua vain oman kunnan alueella. Yleisesti säänto oli, että tietyt ryhmät (esimerkiksi lapset) saivat liikkua tiettyyn aikaan, mutta koska oman kylämme alueella asuu alle 5000 asukasta, saimme poistua kotoa haluamanamme aikana.  Tunniksi per päivä, aikuiset taisivat vapautua kodeistaan hieman myöhemmin, urheilun ollessa taas sallittua. Mutta tuo tunti oli oikeasti jo iso voitto ja tuntui lähes taianomaiselta päästä ulos, kaiken sen kotona kykkimisen jälkeen. Katselin kateellisena menoa Suomessa tuona aikana, sillä jo pelkkä metsässä kävely olisi ollut suurta luksusta. Lapsi ei ollut poistunut kotoa ollenkaan tuon aikaikkunan aikana, itse kävin pari kertaa kaupassa ja lääkärissä, ja Matteo hoiti suuremmat ostokset suuremmissa supermarketeissa kerran viikossa. Mutta tuo tunnin ulkoilu muutti niin paljon. Se toi toivoa ja muistin taas miten hyvältä ulkoilu raittiissa ilmassa tuntuikaan.

Pikkuhiljaa saimme lisää vapautta, ensin saimme liikkua naapurialueilla ja lopulta koko maakunnassa ja maassa. Muistan, että toukokuussa vietimme jo aktiivista, ulkoiluntäyteistä elämää perheen kesken tässä lähialueilla.

Koronavirus Espanjassa: kuinka aika kului kotona? Hajosiko pää?

Millaista oli sitten viettää yli kaksi kuukautta pelkästään kotona, ilman mahdollisuutta sieltä poistua (paitsi sinne kauppaan)?

Kävin muutaman lääkärissä tuon kahden ja puolen kuukauden lockdownin aikana ja vaikka meiltä on lääkäriin matkaa vain noin 100 metriä, oli se sen kyseisen päivän kohokohta. Tämä kertonee jo jotain siitä, miten kotona vietetyistä päivistä tuli hyvin nopeasti toistensa kaltaisia. Päivät toistivat toisiaan ja perjantaikin oli päivä muiden joukossa. Tavallaan sitä odotti aina iltaa ja sitä, että pääsi makoilemaan sohvalle Netflixin pariin. Se oli hetki, jolloin kaikki oli kuin silloin, kun elämä oli normaalia.

Meidän onni oli se, että kotona on tilaa, viihdymme kotona ja omalla terassilla oli mahdollisuus hieman kuntoilla ja oleilla raittiissa ilmassa. Tätä mahdollisuutta ei Espanjassa kaikilla ole ja uskon, etta monelle karanteeni oli meitäkin haastavampi. Mutta olihan se aika hurjaa, kun sinne ulos ei vaan päässyt, edes lyhyelle happihyppelylle.

Järjestin päivisin lapselle aktiiviteetteja, Matteon tehdessa töitä työhuoneessa. Koululta tuli silloin tällöin tehtäviä, jotka lähetimme opettajalle takaisin. Meillä oli alkuun todella kunnianhimoinen päiväohjelma jonka ajattelin tuovan säännöllisyyttä päiviin, mutta pikkuhiljaa aloin lipsua siitä. Joskus päivä meni iPadin parissa sohvalla, mutta sekin oli aivan ok. Nautimme siitä, etta aamuisin ei ollut kiire minnekään ja valvoimme melko myöhään, mutta aika nyt oli muutenkin poikkeuksellista joten tämän sallin ilman minkäänlaista omantunnontuskaa.

Kokkasimme ja leivoimme, kuten kaikki muutkin. Se oli oikeastaan aika kivaa, tosin hiivan löytäminen kaupasta oli joskus hieman haasteellista. Tein joitain YouTube-jumppia, mutta niihinkin kyllästyi jossain kohtaa ja juoksin pieniä pyrähdyksiä terassilla. Varasin pyykkivuorot ja pyykkien laiton koneen pyörittya itselleni, ja näin sain päiviin aina hyödyllistä tekemistä astianpesukoneen käytön ohessa. Siistiä myös oli, kun oli aikaa siivota.

Vietin aivan liikaa aikaa somessa sohvan pohjalla maaten, tosin oli siitä somessa roikkumisesta jotain hyötyäkin. Nimittäin vertaistuki. Oli kiva seurata mita muut samassa veneessa olevat ulkosuomalaiset puuhaavat maailmalla ja miten kaikki tilanteeseen reagoivat. Tuli vaihdettua lukuisia viestejä ja tutustuttua uusiin tyyppeihin ruudun takana. Uutisia tuli myös selattua ahkerasti ja lähes jokainen tiedotustilaisuus tuli katsottua. Hätätilaa pidennettiin aina kahden viikon verran.

Mutta valehtelisin jos väittäisin, että tuo aika ei olisi ollut raskasta, koska sitähän se oli. Olo neljän seinän sisällä ilman mahdollisuutta ulkoiluun on rankkaa ja välillä ei tullut toivottua mitään muuta kuin sitä, että pääsisi edes hetkeksi ulos. Muualle kuin sinne kauppaan. Vaikenta oli varmasti se, että tilanteen loppumisesta ei ollut tietoa, vaikka tietysti sen joskus tiesi loppuvan. Olisi ollut helpompi varautua jo alussa tiettyyn aikaan kuin pariin viikkoon aina kerrallaan. Ja tietysti jos olisin tehnyt itse töitä, niin oletan että päivät olisivat olleet hieman sujuvampia. Mutta lapsen kanssa siinä olisi ollut omat haasteensa.

Itselleni ei tuosta suurempia traumoja jäänyt, mutta voin kuvitella että esimerkiksi yksin asuvilla tilanne on ollut aivan eri. Tilanne olisi myös ollut helpompi kestää, jos olisi saanut ulkoilla, enkä ihmettele että päättäjät ovat olleet nyt toisen aallon aikana olleet haluttomia julistamaan kevään kaltaista lockdownia.

Sopeutumisesta: korona peruutti kielikurssit

Yritin myös opiskella espanjaa, aluksi siinä kohtuullisesti onnistuen. Espanjan kurssini kuitenkin peruttiin koronan vuoksi ja koska en ole kovinkaan hyvä opiskelemaan yksikseni kotona ilman ohjeistusta, into hiipui. Opin parhaiten, kun lähden kotoa tiettynä aikana opiskelemaan, opiskelen muiden kanssa opettajan johdolla tunnin pari ja palaan sitten kotiin. Kotona on liikaa kaikkea ärsyketta ja keskittyminen herpaantuu. Olen pohtinut nyt online-kurssin mahdollisuutta, mutta toistaiseksi en ole löytänyt sopivaa, sillä pidän opiskelusta luokkaymparistössä.

Osaan espanjaa siten, että pärjään ravintoloissa ja esimerkiksi terveyskeskuksessa asioidessani vastaanotossa ei ole kielen kanssa ongelmaa. Pieni small talk sujuu myös kadulla, mutta lääkärissä asioidessani olen vaihtanut kielen englantiin mikäli mahdollista. Tästä englannin käytöstä pitää päästä ajan kanssa irti, mutta lääkärissä usein tulee esiin sanoja joita ei vaan tiedä, joten sallittakoon se kyseisissä tilanteissa jos mahdollista. Muutaman kerran olen joutunut hoitamaan lääkärikaynnin lapsen kanssa espanjaksi ihan kohtuullisen menestyksen kanssa, mutta kerran jouduttiin soittamaan Matteo apuun (italialaiselle tämä espanjan oppiminen on oikeasti aika pala kakkua mitä tässä olen seurannut sivusta). Mutta espanjan kieli on oleellinen asia täällä asuessa ja olen motivoitunut sen oppimaan entistä paremmin, olemmehan tänne nyt asettumassa. Voisin kirjoittaa tästä enemmän myöhemmin.

Meidän lähiranta auringon laskiessa Atlanttiin eräänä kauniina kesäisenä iltana, silloin kun korona hieman hellitti otettaan ennen toista aaltoa

Toinen aalto

Elämme Espanjassa tällä hetkellä koronan toista aaltoa (kai tämä sitä vielä on?). Kesällä elo oli jo melkein normaalia ja kävimme paljon patikoimassa lähiseudulla ja olimme muutenkin hieman sosiaalisempia (tosin myönnettäköön, ettei meidän sosiaaliset piirit täällä ehtineet kovin suuriksi kasvaa ennen koronan tuloa, mutta onneksi muutamia ihania tyyppejä elämäämme on tullut). Esimerkiksi Urkiolan luonnonpuisto vuorineen noin puolen tunnin matkan päässä Bilbaosta tuli hyvin tutuksi.

Rajoituksia on toisen aallon iskiessä tehty Espanjassa alueittain lokakuusta alkaen ja tätä kirjoittaessa koko Espanjan tilanne on menossa toisen aallon huipulta parempaa kohti, onneksi. Pitää kuitenkin muistaa, että silti tilanne on vielä vakava, vaikka ajoittain rajutkin rajoitustoimet ovatkin purreet.

Mutta tämä on jo lasten leikkiä kevääseen verrattuna, saamme liikkua ulkona ja vaikka emme tällä hetkellä saa täällä Baskimaalla poistua edes omasta municipiosta ilman hyvää syytä, ei se ole meitä ole juurikaan haitannut (huhu kertoo, että tilanne saattaa muuttua ennen joulua). Ulkonaliikkumiskielto on myös olemassa klo kymmenestä eteenpäin iltaisin. Tietysti meillä ei ole täällä perhettä, ja ymmärrän tilanteen hankaluuden niiden osalta, jotka eivät näe perheenjäseniään rajoitusten vuoksi. Olemme olleet nyt paljon kotona, turvallisessa pikku kylässämme ja tavanneet muita ihmisiä vain ulkona. Melko varovaisesti siis, mutta kevääseen verrattuna kuitenkin niin kovin normaalisti.

Toki olemme siinä mielessä onnellisessa asemassa että korona ei ole vaikuttanut elämäämme muuten kuin liikkumisrajoitusten, lisääntyneen kotoilun ja vähentyneiden sosiaalisten kontaktien muodossa. Se on tässä tilanteessa kuitenkin lopulta vähän. Esimerkiksi Baskimaan ravintolat ovat tällä hetkellä suljettuina ja tällä hetkellä kaikki sympatiani menevät yrittäjille ja työpaikkansa menettäneille. Lupasin jo Instagramissa ja lupaan tässäkin, että tulen käymään ravintoloissa ihan urakalla niiden taas avautuessa, pieniä kauppoja unohtamatta.

Iloisia uutisia koronan keskellä

Tässä on ollut vähän muutakin, tällä kertaa iloisiakin uutisia, josta olen Instagramissa kertonutkin.

Meille syntyy nimittäin joulukuussa vauva. Kun ruokarajoitusten aika loppuu ja saan taas syödä Baskimaan herkkuja, ravintolat tulevat taas meille tutuiksi ja toivon meidän (kuten tietysti kaikkien muidenkin) elämän suuntaavaan taas kohti normaalimpaa tilaa. Vauva on yksi syy siihen, miksi olemme olleet hieman epäsosiaalisempia kuin normaalisti olisimme olleet ja rajoituksia ja ohjeita on tullut seurattua tarkkaan.

Loppukaneetti

En todellakaan haluaisi olla tällä hetkellä päättämässä Espanjan tai minkään muun maan asioista, enkä sen enempää edes halua ottaa kantaa tilanteen hoitoon, tilanne ei ole helppo kenellekään ja kaikilla on luonnollisesti asioista oma mielipide.

Mutta kevään tilanteen Espanjasta käsin nähneenä sairaaloiden täyttyessä, ihmisten sairastuessa, kuolonuhrien määrän ollessa hurja ja terveydenhoitohenkilökunnan ollessa voimiensa äärirajoilla, ei tilanteessa varmasti muuta vaihtoehtoa ollut kuin laittaa lockdown päälle keväällä. Olihan tauti tuntematon ja kaikki se, mitä sairaaloissa ja hoitokodeissa tapahtui, tuskin unohtuu hetkeen. Mutta tietysti ihmisten toimeentulolla on myös suuri vaikutus ja terveyden ja talouden huomioon ottaminen tässä tilanteessa ei ole millään lailla helppoa.

Kiitos kun tulit blogiin ja jaksoit lukea jutun tauon jälkeen, palaan Espanjaan (Baskimaahan) ja ulkosuomalaisuuteen liittyvien juttujen kanssa taas pian! Tuskin koronaan hirveästi enää palaan, mutta oli hyvä saada tätä vähän purettua tekstin muotoon. Juttutoiveita otan mielelläni vastaan.

Bad Neuenahr – Ahrweiler

Heippa blogi, hetki on mennyt! Täällä on tapahtunut yhtä ja toista, muun muuassa muutto Pohjois-Espanjaan ja elämä vei mennessään. Avaan tätä jossain vaiheessa varmaankin hieman enemmän, liittyen stressiin ja väsymykseen, mutta nyt  pari sanaa vielä Saksan kulmilta. Pahoittelut kuitenkin tästä erittäin odottamattomasta tauosta.

Tarkoitus oli tosiaan ennen Saksasta muuttoa kiertää hieman kotiseuduilla, ja tämä suunnitelma on tavallaan onnistunutkin.

Läheltä Düsseldorfia löytyy jos jonkinmoista kohdetta – about tunninkin ajomatkan päästä löytyy muun muuassa viinitiloja, Hollanti, ja paljon muuta. Ja Belgiankin suuntaan pääsee sutjakkaasti.

Bad Neuenahr – Ahrweiler  menee juuri tuohon tunnin ajomatkan säteelle Düsseldorfista. Samaan syssyyn on helppo yhdistää esimerkiksi Linzin ja Unkelin suloiset kylät, jos aikaa on.

Olen käynyt aiemmin Linzissä ja Unkelissa, mutta silti yhdistimme viinireissuumme vielä pysähdyksen Linzin kylässä.

Maisemat ovat noilla kulmilla sellaiset, että on hankala kuvitella olevansa niinkin lähellä Düsseldorfia ja välillä tulee mieleen että tätäkin kaunista se Saksa on.

Viinitiloja, kukkuloita ja vaellusmaastoja. Jos aikaa on, viinivaellus olisi mukava, ja jos sinulla on mahdollisuus tähän, niin suosittelen lämpimästi.

Viinivaellus on käsittääkseni oikein suosittua paikallisten keskuudessa. Kannattaa tietysti tutkia hyvissä ajoin etukäteen mitä vaelluksia ja mahdollisia aktiiviteetteja on olemassa, sillä vaikka ajelimme aluetta ristiin rastiin, en olisi spontaanisti osannut seikkailulle lähteä. Voi myös olla, että ajankohdalla on merkitystä.

Alueella tuli jopa vähän Toscana mieleen, vaikka pienet yksityiskohdat kuitenkin kertoivat, että ei ei, ei nyt siellä olla. Maasto oli paikoin jyrkempää ja ehkä vehreämpää, hankala kuvailla, kun Toscanaakin on niin moneen lähtöön. Niin tai näin, tuli jotenkin kiva olo että tuli lähdettyä ja Düsseldorfin läheltä tällainen paikka löydettyä.

Suomalaisittain sitä voi kai käyttää läheltä-sanaa, niin eri luokkaa etäisyydet ainakin Kuopiosta muualle ovat.

Etäisyyksiä, jotka mahdollisesti helpottavat paikan sijainnin hahmottamista (suuntaa antava):

Düsseldorf – Bad Neuenahr 100km

Köln – Bad Neuenahr 60km

Jos autolla on liikkeellä, voi alueelta piipahtaa myös Belgian ja Hollannin puolelle, esimerkiksi Maastrichtiin. Aika rauhassa tuolla sai olla kauniina kesäpäivänä.

Päivä, jolloin alueella vierailimme oli lämmin, lämpöä oli noin 30 astetta. Olimme liikkeellä autolla, joka on mielestäni lähes välttämätön, jos haluaa saada ravintoloista kaiken irti ilman vaellusmatkaa.

Junalla taitaa päästä kyllä Bad Neuenahrin kylään, joka sekin on kiva, mutta mielestäni kukkulat ovat alueen se juttu (varmista junat etukäteen, suosittelen lämpimästi tutkimaan reitit ja junat etukäteen, sillä kyseessä ei ole mikään suuri asema). Maasto voi olla jyrkkääkin, joten tähän kannattaa varautua.

Näihin tunnelmiin tänään! Oletko käynyt alueella?

24 tuntia Brysselissä

Hurautimme toukokuisena viikonloppuna Brysseliin. Ei ihan huvin vuoksi, vaan virallisimmissa asioissa, sillä kävin uusimassa oman passini ja hankkimassa lapselle myös uuden passin. Toki Bryssel on ollut bucket listalla täällä Saksassa asuessamme muutenkin, ja tällä kertaa asioiden hoito yhdistyi tähän kätevästi.

Aikaa meillä oli perillä noin 24 tuntia, ja matka taittui kätevästi junalla. Mietimme, josko sitä ajaisi, mutta junaan löytyi oikein hyvät tarjoukset ja koska lapsi on kovasti erilaisten junien ystävä, puolsi sekin päätöstä.

Matkasimme Brysseliin ranskalaisen Thalysin kyydillä parissa tunnissa, ja kotimatka taittui vaihdolla Kölnin kautta saksalaisten kyydittämänä.

Saimme hyvän diilin lipuille sunnuntai-aamun ja maanantai-päivän yhdistelmällä, olisiko noin 50€:n hujakoilla ollut koko setti per henkilö. Lapsi meni maksutta, sillä hän on alle 4-vuotias, toki hänellä ei ollut omaa paikkaa.

Menomatkalla junassa oli enemmän tilaa, paluumatka meni erittäin tiiviissä tunnelmissa Kölniin asti.

Aika oli niin lyhyt, että sen kummemmille turistikierroksille ei jäänyt aikaa ollenkaan. Kävelimme tosin Euroopan parlamentin ohitse, mutta muuten pysyttelimme Ixelles-Etterbeek-akselilla, ja nautin paikkojen tunnelmasta. Etenkin Etterbeek oli sellaista suloista katunäkymää täynnä (ja randomhuomiona – suomalaisia!).

Olen käynyt Brysselissä kerran noin 10 vuotta sitten, ja aika vähän kaupungista muistin. Silloin tuli nähtyä Brysselin pääaukio ja Manneken Pis, nyt jotain muuta.

 

Koska vuorokauden aikana ei ehdi kaikkea nähdä, olin kiitollinen Matteon paikallisen kaverin tultua mukaamme kiertelemään.

Kävimme syömässä, kävelyllä järven rannalla sekä vielä oluella, oltiinhan Brysselissä. Taisin kuitenkin olla nukkumassa jo puoli kymmeneltä, mutta se oli juuri hyvä niin. Tällä kertaa en edes yrittänyt nähdä ”kaikkea”, vaan nauttia niistä muutamista tunneista mitä meillä Brysselissä oli. Sää suosi, aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja kaupunki oli kaunis.

Aiempi Brysselin visiitti ajoittui syksyyn, ja satoi. Ja oli muuten pimeä. Nyt oli ihan eri meno ja kaupunki pääsi enemmän oikeuksiinsa, kuten nyt minkä tahansa muunkin kaupungin kohdalla kauniilla säällä.

Maistoimme paikallisia ranskiksia eri soosseilla, Matteon kaveri vei meidät lempipaikkaansa.

Tämä vaikutti olevan asia, josta jokaisella on Brysselissä oma mielipide, mistä ne parhaat ranskikset sitten löytyvätkään.

Tykkään erityisesti andalucialaisesta dipistä, se on sopivan tulinen ja maukas, muttei ”polta kieltä mennessään”. Paikka, johon meidät vietiin, oli Ixellesin alueella sijaitseva Frit Flagey. Voin näin erittäin suppean kokemuksen omaavana suositella.

Ja niin, ne passit.

Passit tulivat kotiimme Saksaan aika tarkalleen kaksi viikkoa niiden tilaamisesta. Kirje, jossa passit saapuivat, oli lähetetty Brysselistä, joten ne olivat matkanneet meille Suomesta Brysselin kautta.

Kaikki sujui sutjakasti ja nopeasti, ja lähetystössäkään ei ollut sen enempää jonoa. Matteon piti olla mukana allekirjoittamassa paperit, ja  täytyy kyllä antaa täydet pisteet asioinnin helppoudesta Brysselin suurlähetystölle. Prosessi on hieman erilainen kuin Italian virallisten dokumenttien hankinnassa ulkomailla, Italian konsulaattiin tulee varata aika ja passin saa heti mukaan. Olisimme saaneet ajan tosin vasta elokuun loppuun, joten päätimme hakea uuden passin Brysselistä.

Yksi asia, minkä vuoksi annan Italian virallisille matkustusdokumenteille kiitosta on se, että lapsella niissä lukee aina vanhemman nimi. Tämä on kerran pelastanut meidät lähtöselvityksessä, jonka jälkeen olen kuitenkin varmuuden vuoksi AINA kuljettanut mukanani lapsen syntymätodistusta, isänsä passin kopiota sekä lupalappua.

Ihanana bonuksena lapsi sai vielä suurlähetystöstä Suomi-värityskirjan mukaan paluumatkalle.

Matkasimme tosiaan lapsen kanssa kaksin kotiin Deutsche Bahnin kyydissä, Matteon jäädessä vielä pariksi päiväksi Brysseliin. Alunperin tarkoituksenamme oli vaihtaa junaa Aachenissa, mutta myöhästymisen vuoksi menetimme jatkoyhteyden ja jatkoimme junalla vielä Kölniin, jossa on enemmän vaihtomahdollisuuksia Düsseldorfiin. Aikamoinen seikkailuhan tuo oli, juna tupaten täynnä, matkarattaat, kassi ja lapsi kainalossa.

Matkahan ei ole pitkä, pari tuntia, mutta täysi juna sylilapsen kanssa lapsiosastolla joka oli jostain syystä täynnä aikaerorasituksesta kärsiviä väsyneitä lapsia oli tältäkin osin aika vauhdikas. Ilmeisesti eräs iso poppoo oli saapunut Atlantin yli lennolla ja jatkoivat matkaa junalla kohteeseensa jossain Brysselin ja Frankfurtin välillä.

Oli kiva saapua kotiin illalla ja kaatua omaan sänkyyn päivän päätteeksi.