Koronavirus Espanjassa – omia kokemuksia

Koronaviruksen ensimmäinen aalto iski Espanjaan keväällä hurjalla voimalla. Kukaan tuskin kuitenkaan ainakaan heti uskoi siihen, että tulisimme jämähtamään koteihimme pariksi kuukaudeksi. Siis oikeasti jämähtämään niin, ettei kotoa saisi poistua kuin kauppaan tai niiden joiden oli pakko, töihin (pari muuta poikkeusta tässä taisi kuitenkin olla, esimerkiksi koiran ulkoilutus).

Meillä ei ollut välttämätontä asiaa kodin ulkopuolelle muuten kuin kauppaan. Piti ihan kaivaa puhelimesta vanhoja viestejä päivämäärien vuoksi: lockdown alkoi 15.3. ja pääsimme lapsen kanssa ulos luvan kanssa 26.4., kuitenkin vain tunniksi päivässä. Laajempi vapaus koitti myöhemmin, mutta tuo tuntui jo todella, siis todella suurelta asialta.

Jutun kuvat ovat kotimme lähistöltä, ajalta ennen koronaa ja silloin, kun saimme jo liikkua ulkona vähän vapaammin.

Yksi meidän kotia lähinnä olevista rantapoukamista, kuvattuna pari päivää ennen maaliskuun totaalista lockdownia

Blogihiljaisuus

Ennen itse asiaan menoa kuitenkin pari sanaa blogista ja sen hiljaisuudesta.

Blogini ei ole päivittynyt hetkeen ja sain kehitettyä itselleni viimeisen vuoden aikana tästä pienen peikon. Syy tälle päivityksen puutteelle oli aluksi ihan rehellisesti uupumus. Muutimme 2019 loppupuolella Saksasta Pohjois-Espanjaan Baskimaalle ja siinä oli vähän kaikkea, vähän liikaa, eikä muutto ollut niin helppoa kuin olin mielessäni ajatellut. Tarvitsin tauon kaikesta, töistä ja blogista. Koin aina olevani immuuni uupumiselle sillä pidän hurjasti työn tekemisestä ja touhusta, mutta voi kuinka väärässä olinkaan. Ja se oli vähän järkytys, tai ei oikeastaan ihan vähänkään.

Sitten kun alkoi tuntua siltä, etta sain levättyä tarpeeksi, alkoi tulla uutisia koronasta, mikä tietysti oli matkailuun keskittyneelle blogilleni ja työlleni hieman huonompi juttu.

En saanut tuotettua tekstiä entiseen malliin, mikä ahdisti, ja lopulta kynnys kirjoittaa kasvoi niin, että halusin jo unohtaa koko kirjoittamisen ja blogin. En vain saanut kirjoitettua tekstiä johon olisin ollut tyytyväinen. Edelleen, tämä voi kuulostaa ihan järjettömältä, mutta sitä tekstiä ei vain tullut ja aloitinkin taas hiljalleen Instagramista. Onneksi en tätä kaikkea kuitenkaan unohtanut, ja aloitin kirjoittamisen ja kuvaamisen pikkuhiljaa taas Instagramista ja nyt innoissani naputtelen tietokoneeni näppäimistöä – ei se ilo ole mihinkään onneksi kadonnut kun taas vauhtiin on pääsemässä, vaikka tätäkin tekstiä on tullut säädettyä edestakaisin monta tuntia. Sisäinen perfektionistini hankaloittaa tätäkin toimintaa, enkä ole vieläkään päässyt aivan haluamaani lopputulokseen. Olemme ehtineet matkustaa aika kivasti tässä uudella kotiseudullamme ja siitä riittää paljon materiaalia, joka toivottavasti auttaa myös tänne suunnille joskus matkustavia, sitten kun sen aika on.

Rakastan kirjoittamista ja blogia, kaikkea tämän kautta elamääni tullutta ja vuorovaikutusta. Ja niitä töitä markkinoinnin parissa, joita tämä blogi on minulle tuonut. Toivon palaavani töiden pariin mahdollisimman pian, kunhan se on kaikelta kantilta järkevää.

Tämä kuva on toukokuulta, kun saimme jo käydä taas ulkona. Luonto oli herännyt eloon lockdownin aikana.

Koronavirus Espanjassa: omat kokemukset

Tämä blogiteksti pohjaa täysin omiin tuntoihini ja muistoihini keväältä ja nyt. Kirjoitan asiat parhaan muistini mukaan ja ne ovat täysin oma näkemykseni asiasta.

Keväästä on toki aikaa, mutta yritän pinnistella muistini sopukoista ne oleellisemmat tiedot – niihin on mielenkiintoista palata myöhemminkin, silloin kun jonain kauniina päivänä tämä kaikki on ohi. Jos tässä jutussa on jotain epäloogisuuksia muistini reistaillessa niin minut saa mielellään korjata.

Kaikki alkoi maaliskuun alussa. Eräänä torstaina ilmoitettiin, etta koulut suljetaan meilläkin seuraavasta päivästä alkaen, kuten oli jo käynyt Bilbaon naapurikaupungissa Vitoriassa. Silti ajattelin että selvä, kaksi viikkoa kotona ja sitten lapsi takaisin kouluun, vaikka järki pääkopassa varoittikin siitä, ettei tästä kahdella viikolla selvitä. Tästä ei mennyt kauaakaan, kun koko maahan julistettiin ulkonaliikkumiskielto. Kouluun palattiin sitten lopulta syyskuussa, vaikka elämä kesällä jo hieman normalisoituikin.

Kuten tekstin alussa mainitsin, lockdown kesti 15.3.-26.4., jolloin lapsen kanssa pääsi päivittäin tunniksi ulos.

Huhtikuun lopussa saimme kuitenkin liikkua vain oman kunnan alueella. Yleisesti säänto oli, että tietyt ryhmät (esimerkiksi lapset) saivat liikkua tiettyyn aikaan, mutta koska oman kylämme alueella asuu alle 5000 asukasta, saimme poistua kotoa haluamanamme aikana.  Tunniksi per päivä, aikuiset taisivat vapautua kodeistaan hieman myöhemmin, urheilun ollessa taas sallittua. Mutta tuo tunti oli oikeasti jo iso voitto ja tuntui lähes taianomaiselta päästä ulos, kaiken sen kotona kykkimisen jälkeen. Katselin kateellisena menoa Suomessa tuona aikana, sillä jo pelkkä metsässä kävely olisi ollut suurta luksusta. Lapsi ei ollut poistunut kotoa ollenkaan tuon aikaikkunan aikana, itse kävin pari kertaa kaupassa ja lääkärissä, ja Matteo hoiti suuremmat ostokset suuremmissa supermarketeissa kerran viikossa. Mutta tuo tunnin ulkoilu muutti niin paljon. Se toi toivoa ja muistin taas miten hyvältä ulkoilu raittiissa ilmassa tuntuikaan.

Pikkuhiljaa saimme lisää vapautta, ensin saimme liikkua naapurialueilla ja lopulta koko maakunnassa ja maassa. Muistan, että toukokuussa vietimme jo aktiivista, ulkoiluntäyteistä elämää perheen kesken tässä lähialueilla.

Koronavirus Espanjassa: kuinka aika kului kotona? Hajosiko pää?

Millaista oli sitten viettää yli kaksi kuukautta pelkästään kotona, ilman mahdollisuutta sieltä poistua (paitsi sinne kauppaan)?

Kävin muutaman lääkärissä tuon kahden ja puolen kuukauden lockdownin aikana ja vaikka meiltä on lääkäriin matkaa vain noin 100 metriä, oli se sen kyseisen päivän kohokohta. Tämä kertonee jo jotain siitä, miten kotona vietetyistä päivistä tuli hyvin nopeasti toistensa kaltaisia. Päivät toistivat toisiaan ja perjantaikin oli päivä muiden joukossa. Tavallaan sitä odotti aina iltaa ja sitä, että pääsi makoilemaan sohvalle Netflixin pariin. Se oli hetki, jolloin kaikki oli kuin silloin, kun elämä oli normaalia.

Meidän onni oli se, että kotona on tilaa, viihdymme kotona ja omalla terassilla oli mahdollisuus hieman kuntoilla ja oleilla raittiissa ilmassa. Tätä mahdollisuutta ei Espanjassa kaikilla ole ja uskon, etta monelle karanteeni oli meitäkin haastavampi. Mutta olihan se aika hurjaa, kun sinne ulos ei vaan päässyt, edes lyhyelle happihyppelylle.

Järjestin päivisin lapselle aktiiviteetteja, Matteon tehdessa töitä työhuoneessa. Koululta tuli silloin tällöin tehtäviä, jotka lähetimme opettajalle takaisin. Meillä oli alkuun todella kunnianhimoinen päiväohjelma jonka ajattelin tuovan säännöllisyyttä päiviin, mutta pikkuhiljaa aloin lipsua siitä. Joskus päivä meni iPadin parissa sohvalla, mutta sekin oli aivan ok. Nautimme siitä, etta aamuisin ei ollut kiire minnekään ja valvoimme melko myöhään, mutta aika nyt oli muutenkin poikkeuksellista joten tämän sallin ilman minkäänlaista omantunnontuskaa.

Kokkasimme ja leivoimme, kuten kaikki muutkin. Se oli oikeastaan aika kivaa, tosin hiivan löytäminen kaupasta oli joskus hieman haasteellista. Tein joitain YouTube-jumppia, mutta niihinkin kyllästyi jossain kohtaa ja juoksin pieniä pyrähdyksiä terassilla. Varasin pyykkivuorot ja pyykkien laiton koneen pyörittya itselleni, ja näin sain päiviin aina hyödyllistä tekemistä astianpesukoneen käytön ohessa. Siistiä myös oli, kun oli aikaa siivota.

Vietin aivan liikaa aikaa somessa sohvan pohjalla maaten, tosin oli siitä somessa roikkumisesta jotain hyötyäkin. Nimittäin vertaistuki. Oli kiva seurata mita muut samassa veneessa olevat ulkosuomalaiset puuhaavat maailmalla ja miten kaikki tilanteeseen reagoivat. Tuli vaihdettua lukuisia viestejä ja tutustuttua uusiin tyyppeihin ruudun takana. Uutisia tuli myös selattua ahkerasti ja lähes jokainen tiedotustilaisuus tuli katsottua. Hätätilaa pidennettiin aina kahden viikon verran.

Mutta valehtelisin jos väittäisin, että tuo aika ei olisi ollut raskasta, koska sitähän se oli. Olo neljän seinän sisällä ilman mahdollisuutta ulkoiluun on rankkaa ja välillä ei tullut toivottua mitään muuta kuin sitä, että pääsisi edes hetkeksi ulos. Muualle kuin sinne kauppaan. Vaikenta oli varmasti se, että tilanteen loppumisesta ei ollut tietoa, vaikka tietysti sen joskus tiesi loppuvan. Olisi ollut helpompi varautua jo alussa tiettyyn aikaan kuin pariin viikkoon aina kerrallaan. Ja tietysti jos olisin tehnyt itse töitä, niin oletan että päivät olisivat olleet hieman sujuvampia. Mutta lapsen kanssa siinä olisi ollut omat haasteensa.

Itselleni ei tuosta suurempia traumoja jäänyt, mutta voin kuvitella että esimerkiksi yksin asuvilla tilanne on ollut aivan eri. Tilanne olisi myös ollut helpompi kestää, jos olisi saanut ulkoilla, enkä ihmettele että päättäjät ovat olleet nyt toisen aallon aikana olleet haluttomia julistamaan kevään kaltaista lockdownia.

Sopeutumisesta: korona peruutti kielikurssit

Yritin myös opiskella espanjaa, aluksi siinä kohtuullisesti onnistuen. Espanjan kurssini kuitenkin peruttiin koronan vuoksi ja koska en ole kovinkaan hyvä opiskelemaan yksikseni kotona ilman ohjeistusta, into hiipui. Opin parhaiten, kun lähden kotoa tiettynä aikana opiskelemaan, opiskelen muiden kanssa opettajan johdolla tunnin pari ja palaan sitten kotiin. Kotona on liikaa kaikkea ärsyketta ja keskittyminen herpaantuu. Olen pohtinut nyt online-kurssin mahdollisuutta, mutta toistaiseksi en ole löytänyt sopivaa, sillä pidän opiskelusta luokkaymparistössä.

Osaan espanjaa siten, että pärjään ravintoloissa ja esimerkiksi terveyskeskuksessa asioidessani vastaanotossa ei ole kielen kanssa ongelmaa. Pieni small talk sujuu myös kadulla, mutta lääkärissä asioidessani olen vaihtanut kielen englantiin mikäli mahdollista. Tästä englannin käytöstä pitää päästä ajan kanssa irti, mutta lääkärissä usein tulee esiin sanoja joita ei vaan tiedä, joten sallittakoon se kyseisissä tilanteissa jos mahdollista. Muutaman kerran olen joutunut hoitamaan lääkärikaynnin lapsen kanssa espanjaksi ihan kohtuullisen menestyksen kanssa, mutta kerran jouduttiin soittamaan Matteo apuun (italialaiselle tämä espanjan oppiminen on oikeasti aika pala kakkua mitä tässä olen seurannut sivusta). Mutta espanjan kieli on oleellinen asia täällä asuessa ja olen motivoitunut sen oppimaan entistä paremmin, olemmehan tänne nyt asettumassa. Voisin kirjoittaa tästä enemmän myöhemmin.

Meidän lähiranta auringon laskiessa Atlanttiin eräänä kauniina kesäisenä iltana, silloin kun korona hieman hellitti otettaan ennen toista aaltoa

Toinen aalto

Elämme Espanjassa tällä hetkellä koronan toista aaltoa (kai tämä sitä vielä on?). Kesällä elo oli jo melkein normaalia ja kävimme paljon patikoimassa lähiseudulla ja olimme muutenkin hieman sosiaalisempia (tosin myönnettäköön, ettei meidän sosiaaliset piirit täällä ehtineet kovin suuriksi kasvaa ennen koronan tuloa, mutta onneksi muutamia ihania tyyppejä elämäämme on tullut). Esimerkiksi Urkiolan luonnonpuisto vuorineen noin puolen tunnin matkan päässä Bilbaosta tuli hyvin tutuksi.

Rajoituksia on toisen aallon iskiessä tehty Espanjassa alueittain lokakuusta alkaen ja tätä kirjoittaessa koko Espanjan tilanne on menossa toisen aallon huipulta parempaa kohti, onneksi. Pitää kuitenkin muistaa, että silti tilanne on vielä vakava, vaikka ajoittain rajutkin rajoitustoimet ovatkin purreet.

Mutta tämä on jo lasten leikkiä kevääseen verrattuna, saamme liikkua ulkona ja vaikka emme tällä hetkellä saa täällä Baskimaalla poistua edes omasta municipiosta ilman hyvää syytä, ei se ole meitä ole juurikaan haitannut (huhu kertoo, että tilanne saattaa muuttua ennen joulua). Ulkonaliikkumiskielto on myös olemassa klo kymmenestä eteenpäin iltaisin. Tietysti meillä ei ole täällä perhettä, ja ymmärrän tilanteen hankaluuden niiden osalta, jotka eivät näe perheenjäseniään rajoitusten vuoksi. Olemme olleet nyt paljon kotona, turvallisessa pikku kylässämme ja tavanneet muita ihmisiä vain ulkona. Melko varovaisesti siis, mutta kevääseen verrattuna kuitenkin niin kovin normaalisti.

Toki olemme siinä mielessä onnellisessa asemassa että korona ei ole vaikuttanut elämäämme muuten kuin liikkumisrajoitusten, lisääntyneen kotoilun ja vähentyneiden sosiaalisten kontaktien muodossa. Se on tässä tilanteessa kuitenkin lopulta vähän. Esimerkiksi Baskimaan ravintolat ovat tällä hetkellä suljettuina ja tällä hetkellä kaikki sympatiani menevät yrittäjille ja työpaikkansa menettäneille. Lupasin jo Instagramissa ja lupaan tässäkin, että tulen käymään ravintoloissa ihan urakalla niiden taas avautuessa, pieniä kauppoja unohtamatta.

Iloisia uutisia koronan keskellä

Tässä on ollut vähän muutakin, tällä kertaa iloisiakin uutisia, josta olen Instagramissa kertonutkin.

Meille syntyy nimittäin joulukuussa vauva. Kun ruokarajoitusten aika loppuu ja saan taas syödä Baskimaan herkkuja, ravintolat tulevat taas meille tutuiksi ja toivon meidän (kuten tietysti kaikkien muidenkin) elämän suuntaavaan taas kohti normaalimpaa tilaa. Vauva on yksi syy siihen, miksi olemme olleet hieman epäsosiaalisempia kuin normaalisti olisimme olleet ja rajoituksia ja ohjeita on tullut seurattua tarkkaan.

Loppukaneetti

En todellakaan haluaisi olla tällä hetkellä päättämässä Espanjan tai minkään muun maan asioista, enkä sen enempää edes halua ottaa kantaa tilanteen hoitoon, tilanne ei ole helppo kenellekään ja kaikilla on luonnollisesti asioista oma mielipide.

Mutta kevään tilanteen Espanjasta käsin nähneenä sairaaloiden täyttyessä, ihmisten sairastuessa, kuolonuhrien määrän ollessa hurja ja terveydenhoitohenkilökunnan ollessa voimiensa äärirajoilla, ei tilanteessa varmasti muuta vaihtoehtoa ollut kuin laittaa lockdown päälle keväällä. Olihan tauti tuntematon ja kaikki se, mitä sairaaloissa ja hoitokodeissa tapahtui, tuskin unohtuu hetkeen. Mutta tietysti ihmisten toimeentulolla on myös suuri vaikutus ja terveyden ja talouden huomioon ottaminen tässä tilanteessa ei ole millään lailla helppoa.

Kiitos kun tulit blogiin ja jaksoit lukea jutun tauon jälkeen, palaan Espanjaan (Baskimaahan) ja ulkosuomalaisuuteen liittyvien juttujen kanssa taas pian! Tuskin koronaan hirveästi enää palaan, mutta oli hyvä saada tätä vähän purettua tekstin muotoon. Juttutoiveita otan mielelläni vastaan.