Itsenäisyyspäiväni ulkomailla

Talvisia tunnelmakuvia Kuopiosta, löytyivät etsiessäni kuvaa Instagram-tililleni itsenäisyyspäivän merkeissä. Oma itsenäisyyspäivän reality checkini löytyy alempaa.

Hyvää itsenäisyyspäivää numero 101 Suomi! Täällä koko aamun olen seuraillut Instagramia ja kauniita Suomi-kuvia sitä kautta, ja päässyt vähän tunnelmaan mukaan.

Täällä Saksassa itsenäisyyspäivä on luonnollisesti kuin mikä tahansa päivä, joten vein aamulla lapsen päiväkotiin ja tulin takaisin kotiin tehdäkseni muutaman homman pois päiväjärjestyksestä. Tosin jos nyt ihan tarkkoja ollaan, ei tänään ihan mikä tahansa päivä ollut, koska 6.12. on meidän suunnalla Pyhän Nikolauksen päivä. Kyseessä on paikallinen joulupukki, tai oikeastaan joulupukin edeltäjä, lukaiskaapas alle linkkaamani blogipostaus Katilta Allgäusta. Pukki oli jättänyt aamulla päiväkotiin lahjoja ja lapsille oli jouluinen aamupala ja elokuva tarjolla. Itsehän ymmärsin tätä päivää vietettävän juuri ennen päiväkotiin lähtöä, kiitos tosiaan tuon Katin blogipostauksen, joten olin edes vähän kartalla tapahtumista päästessäni päiväkotiin.

Omalla kohdallani ei tämä päivä juuri ole poikennut muista, mutta on vähän erilainen fiilis. Sellainen, että on kuitenkin vähän normaalia juhlavampi päivä ja tiedän, että Suomesta tuskin asiakkailtani tulee tänään sähköpostia. Eli tänään on aikaa ottaa kiinni töiden kanssa ja kirjoittaa vaikka tätä blogipostausta. Kaiken rehellisyyden nimissä kuitenkin, olen ottanut tänään vähän rauhallisemmin ja päässyt tunnelmaan edes vähän somen avulla.

Kävin happihyppelyllä ulkona,  kokonaisuudessaan noin puoli tuntia, ja nautin raikkaasta ilmasta. Vähän oli sadetta ilmassa, mutta ei se pieni tihku menoa haittaa.

Reality check kotitoimistolla – istun selkä kiinni patterissa, tällainen vilukissa kun olen (ulkona 12 astetta lämmintä, eli ei johdu kylmästä talosta) ja pohdin, että pitäisi varmaan puhdistaa läppärin kansi tomusokerista

Tänä vuonna ei ole ohjelmassa mitään kekkereitä tai kemuja, ja päivälle suunniteltu joulutorivisiitti peruuntui (joka onnistuttiin onneksi siirtämään parempaan ajankohtaan!).

Odottelen illaksi Matteota kotiin, hän on pari viikkoa töissä tiiviimmin, ja laitan Linnan juhlat pyörimään Yle Areenasta niiden alkaessa. En ole juurikaan Linnan juhlia seurannut somessa, tykkäsin kyllä katsoa niitä Suomessa ollessani muun puuhailun lomassa, mutta ajattelin tänä vuonna tehdä tästä tavan.

Britanniassa asuessani juhlimme usein itsenäisyyspäivää kaveriporukalla, ja joukkoon mahtui joskus suomalaisten lisäksi myös muita kansallisuuksia. Kerran olen ollut Lontoossa suurlähetystönkin juhlissa, mikä oli oikein mahtava ilta. Taipeissa asuessani Taiwanin suomalaiset kokoontuivat itsenäisyyspäivän vastaanotolle keskustassa sijaitsevaan hotelliin, ja se ilta jäi myös muistin lonkeroihin. Tuli kippisteltyä kyllä oikein olan takaa.

Taipein metrossa matkalla juhlapaikalle – kameran takana ystäväni Hannamiina Tanninen, jonka kanssa tuli tuona aikana Taipeissa koettua yhtä sun toista! 🙂

Nyt palaan erään verotuksesta kertovan työartikkelin pariin, ja piipahdan ennen lapsen hakua Ikeassa. Düsseldorfin Ikeasta on ollut viime viikkoina glögi loppu, ja tänään olisi uuden roundin vuoro. Toivottavasti löytyy – yleensä tarjolla on kahta sorttia, alkoholilla tai ilman, mutta tarvitsisin tyypillisesti juuri sitä mikä on sillä hetkellä loppu.

Voisinpa ostaakin myös pipareita ja Ikean sinihomejuustoa pahimpaan nälkään.

Iloista itsenäisyyspäivää! Mites teillä itsenäisyyspäivä sujui?

 

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Kati Suomalainen im Allgäu torstai, joulukuu 6, 2018 at 14:14

    Kiva kirjoitus, kiitos linkkauksesta. 🙂 Hyvää Itsenäisyyspäivää!

    • Reply lena torstai, joulukuu 6, 2018 at 14:58

      Kiitos samoin Kati! 🙂 Terkkuja!!

    Leave a Reply