#matkachat ja kulissit: kuinka Twitter-chat käytännössä toimii?

Paneudutaan tänään aiheeseen, joka on ollut blogini luonnoksissa jo moneen otteeseen. Nimittäin emännöimääni Twitter-chatiin nimeltä #matkachat, ja siihen, mitä sen viikottainen emännöinti vaatii. Eli nyt seuraa kurkistus kulisseihin!

Taustaa: olen yksi viikottaisen #matkachat -Twitter-chatin kolmesta emännistä. Uskallan näin väittää, että #matkachat on tällä hetkellä Suomen ainoa Twitterissä viikottain toimiva, matkailuun keskittyvä chat. Ei meitä monia viikottaisia chateja taida suomeksi olla muutenkaan, mutta matkailuun liittyvänä ainoa kuitenkin.

Chatia emännöivät kanssani Mari Amsterdamista ja Annika Länsi-Kanadan Squamishistä. Chat sai alkunsa vuonna 2015, kun minä, Annika ja nykyään Coloradossa vaikuttava Jenni aloimme emännöimään chatia Jennin aloitteesta. Chat keräsi nopeasti mukavan yleisön, ja maanantaista tuli viikon kohokohta. Jenni jättäytyi chatin emännöinnistä pois muiden kiireiden takia, ja saimme 2018 alusta mukaan Marin. Eli tämä kolmen koplamme vetää nyt chatia kolmesta maasta käsin.

Vaikka Jenni ei ole aktiivisesti mukana chatissa, on ollut mahtava chatin myötä tutustuin Jenniin paremmin. Nyt hänen taannoisella Euroopan reissullaan kävimme patikoimassa Moselin ja Reinin jokilaaksoissa – olemme tunteneet vuosia, olleet yhteydessä ainakin viikottain (ellei joskus jopa päivittäin), ja jutelleet Skypessä. Muttemme olleet koskaan tavanneet aiemmin niin sanotusti aivan oikeasti. Silti olo oli kuin olisimme tunteneet jo kauan, ja niinhän me tosiaan olemmekin. Ehkä eri tavalla vain kuin on totuttu!

Miten tämä paletti sitten toimii ja pysyy kasassa?

Koska me emännät sijaitsemme fyysisesti eri aikavyöyhykkeillä, hoidamme kaiken virtuaalisesti. Keskustelemme lähes päivittäin Facebookin Messenger-sovelluksen kautta, ja kokoamme huomionarvoiset ajatuksemme ylös Google Docsiin. Docseja on muutama erilainen, joihin kukin kokoaa mietteitään ja kysymyksiä tulevista chateista.

Kysymykset mietimme usein viimeistään sunnutai-iltaan mennessä (Euroopan aikaa), jolloin ne on helppo kunkin ajastaa Tweetdeckiin kun aikaa liikenee. Ajastamme lähes poikkeuksetta tweetit etukäteen – niin vastaukset kuin kysymyksetkin – sillä näin pystymme keskittymään chatiin tehokkaammin ilman keskeytyksiä. Kysymykset suunnitellaan niin, että niiden pohjalta syntyisi mahdollisimman paljon keskustelua – ihan peruskysymyksistä kuten ”oletko käynyt kohteessa x” sitten tarkempiin kysymyksiin. Tietysti chatit, joissa ei keskustella pelkästään yhdestä maasta vaan paneudutaan enemmän johonkin matkailuun liittyvään teemaan (pakkaaminen ym.), on kysymyksissä enemmän variaatiota.

Meillä on usein ajatuksia vähän pidemmälle chatin aiheista, mutta voimme myös tehdä päätöksen juuri ennen edellistä chatia, mikäli joku hyvä ajatus tulee mieleen tai joku keskustelija on ehdottanut mielenkiintoista aihepiiriä käsiteltäväksi.

Kysymyksiä pohdimme usein yhdessä etukäteen, ja joskus joku tekee kysymykset valmiiksi jos inspiraatiota riittää. Tällöin muut käymme katsomassa ne ja kommentoimme, jos on jotain kommentoitavaa.  Meitä on kolme, joten kolme päätä toimii yhtä tehokkaammin ja saamme näin hoidettua kaiken kuntoon, vaikka joku olisikin matkoilla tai muuten estynyt osallistumaan. Koska olemme kaikki melko liikkuvaista porukkaa, on tämä kolmen kopla hyvä kokoonpano, sillä yhden poissaolo ei aiheuta suuria ongelmia, ja poissaoleva silti ajastaa oman osansa mahdollisuuksien mukaan (eli yleensä etukäteen, ja on siten mukana chatissa).

Yhteistyöchatit ajoitamme aina kuitenkin niin, että olemme kaikki paikalla.

Uutta #matkachatiin liittyen – podcast!

Tunnustaudun podcastien suurkuluttajaksi, ja tämä hurahtaminen on tapahtunut oikeastaan aivan lähiaikoina. Puhutaan ehkä muutamasta kuukaudesta, kun jäin vihdoin koukkuun, ja se on ollut menoa se.  On ollut mukava lenkeillä ja kotonakin, kun on podit seurana – ne tuovat ihan uuden ulottuvuuden arkeen, ja on olo kuin olisi joku kaveri seurana askareissa. Kuuntelen monensorttisia podeja, aina bisnespodeista hömppään. Italiaksikin olen nyt alkanut kuuntelemaan ruokapodeja, ja siten pidän yllä kielitaitoa. (Laita kommenttikenttään oma suosikkisi, olen hyvin iloinen uusista podituttavuuksista)

Screenshot Instagram-stooristani, hetkeä ennen podin nauhoitusta

Olemme pohtineet jo hetken omaa #matkachatiin liittyvää podcastia, ja nyt vihdoin ryhdyimme tuumasta toimeen.

Teemme Annikan kanssa podeja jokaiseen jaksoon perustuen (tämä voi vähän muuttua, jos aikataulumme eivät jollain viikolla osu täysin yksiin, mutta yritämme parhaamme). Aloitimme taannoisen chatin teeman eli Skotlannin tiimoilta tämän podcast-uramme, joka toivottavasti jatkuu menestystä keräävänä vielä kauan!

Oli hauska jutella niitä näitä, ja vaikka sijaintimme eri puolella palloa aiheuttikin pientä haastetta, selviydyimme mielestäni kunnialla tästä ensimmäisestä podista – vaikka itse sanonkin! Tietysti tästä voi ottaa aina  oppia ja kehitystä tapahtuu – ensimmäisen nauhoituksen perusteella totean, että  oma mikrofonini vaihtuu astetta tasokkaampaan lähiaikoina. Lähdemme nyt reissuun, mutta kun palaamme kotiin, on minulla jo mikrofoni katsottuna.  Olen innoissani!

Ensimmäisen Skotlanti-podcastimme voit kuunnella täällä. Siellä selviää, mitä ajattelemme Annikan kanssa Skotlannista, jaamme muutamia matkavinkkejä ja Annika paljastaa, mitä kieltä hänen koiransa Nisu ymmärtää. Tervetuloa mukaan!

 

Previous Post Next Post

6 Comments

  • Reply Marimente maanantai, lokakuu 1, 2018 at 09:48

    Loistavasti kerrottu, mitä meidän kulisseissa ihan oikeasti tapahtuu! Parasta on ehkäpä se, että uskollinen yleisö palaa kerta toisensa jälkeen osallistumaan ja seuraamaan #matkachatia, jota on suuri ilo tehdä näin reissunhuuruisella tiimillä! <3

    • Reply lena sunnuntai, lokakuu 14, 2018 at 16:32

      Kylla! Yleiso on tosi iso juttu, jonka vuoksi tata jaksaa tehd. Kuin kavereita, joita nyt ei ole viela koskaan nahyt. Ja sina ja Annika <3

  • Reply Annika - Tarinoita Maailmalta sunnuntai, syyskuu 30, 2018 at 18:01

    Voi ihana postaus, vaikka tiesinkin miten homma toimii! Kiva lukea tämä näin selitettynä, koska eihän sitä niin tule ajateltua miten muut tämän näkee. Ja kiitos vielä tätäkin kautta huikeasta ekasta podcast-kokemuksesta 😀

    • Reply lena sunnuntai, lokakuu 14, 2018 at 16:32

      Nainhan se menee- kaikkea ei aina tule ajateltua. Onneksi on niin kiva porukka tehda tata <3

  • Reply Alex sunnuntai, syyskuu 30, 2018 at 11:27

    Kiva kuulla myös chatin kulissipuolesta kun tuolla chatissa on tullut oltua mukana kerran jos toisenkin. Sitä ei välttämättä tule ajatelleeksi kaikkia valmisteluita mitä vaaditaan ennenkuin chatti pärähtää käyntiin.
    Hauska kuulla, että podcasti on tulossa rinnalle -pitääpä käydä kuuntelemassa jahka ehtii!

    • Reply lena sunnuntai, lokakuu 14, 2018 at 16:31

      Alex, iso kiitos kommentista! Olen selkesti ollut liian kauan matkalla, koska jostain syysta kommenttisi on mennyt ihan silmieni ohi. Iso kiitos kun olet aina aktiivisesti mukana.

    Leave a Reply