Onni on aamukuuden lentomatka… tai sitten ei

 

 

Kuopio aamunkoitteessa klo 6:15 

On kuulkaas tainnut käydä niin perinteisesti, että kuuluisa aika on kullannut kaikki muistot.

Olimme menneenä viikonloppuna Kuopiossa pikavisiitillä, ja varasin todella epäsopivat ajat lennoille –  illan viimeisen ja aamun ensimmäisen. Epäsopivuus oli päivä teema, ottaen huomioon, että mukana on tuo pieni lapsi ja normaalit nukkuma-ajat olisivat kuin muisto vain. Olisin yrittänyt kyllä vältellä näitä aikoja ihan yksin matkustaessani myös, ei sillä. Mutta koska halusimme maksimoida viettämämme ajan Kuopiossa, kohtaloon oli tyydyttävä.

Meillä oli ihana reissu, joten kyllä pari kertaa vuodessa voikin ihan hyvällä syyllä väsyäkin, ei sillä. Ensimmäisen maailman esimerkkiongelmia.

Vannoin vain lapsen ollessa puolen vuoden iässä, että nyt loppui nämä aamuheräilyt ja matkustukset – matkustin tuolloin yksin lapsen kanssa Kuopiosta Düsseldorfiin ja kesti monta päivää tuon reissun jälkeen, että olin taas normaalissa rytmissä. Vaikka kyse olikin muutaman tunnin lennosta, väsyttää se silti, etenkin jos ei muutenkaan nuku aina hyvin. Tällä kertaa kyse ei ollut edes hinnoista, vaan siitä että halusimme maksimoida ajan Kuopiossa ystävien ja perheen kanssa.

Ongelma tällä kerta ei oikeastaan ollut kuitenkaan lapsi, vaan me vanhemmat. Olen tottunut nykyään erinomaisen hyviin yöuniin, eli lapsi onneksi nukkuu yöt mainiosti, ja tämä pakka sekoitti pari yötä aivan totaalisesti.

Kaunis saari jossain Helsingin ja Saksan välillä

Tullessa olimme perillä vanhempieni luona 1:30 yöllä, ja palatessamme aamulento lähti jo 6:15. Olin muistellut, että lento lähtisi kuudelta, ja tässä tilanteessa tuo 15 minuuttia olisi ollut tärkeääkin tärkeämpi. Olimme siksi lentoasemalla hieman liian aikaisin – Kuopion lentoasemalle kun ei tarvitse montaa tuntia ennen koneen lähtöä mennä, etenkään tuolloin aamulla kello kuusi.

Ongelma oli se, että laskeuduttuamme klo 9:05 Düsseldorfin lentoasemalle, meidän oli valmistauduttava edessä oleviin työpäiviin. Matteo oli optimistisesti järjestänyt itselleen tapaamisen klo 10:30, ja minulla oli muutama tuotos viimeisteltävänä deadlinen paukkuessa. Olin aika poikki, sillä klo 4 (Saksan aikaa klo 3) herääminen verotti, ja lapsen viihdyttäminen koko matkan oli ihan vähän raskas nakki näin heti aamusta.  Lapsi käyttäytyi hyvin eikä matkalla ilmennyt hänen osaltaan sen suurempaa, mutta toki se vaatii aikuiselta veronsa – ohjelmatoimistona ja viihdyttäjänä toimiminen on yllättävän rankkaa puuhaa vähillä unilla, vaikka kysymys on vain parista tunnista. Eikä edes tarvinnut olla ikiliikkujan kanssa yksin.

Onneksi paluulennolla saimme pari riviä käyttöön, kun ystävällinen lentoemäntä pyydettäessä siirsi meidät koneen takaosaan, jossa tilaa oli oikein ruhtinaallisesti. Sain jopa juotua kahvit ilman läikkymisvaaraa, kun Matteo huolehti pienestä toisella rivillä kahvitaukoni ajan. Peppa Pig ansaitsisi myös mitalin, ja pari jaksoa tallennettuna Netflixistä pelasti osan matkaa.

Lento oli onneksi ajoissa, matkatavarat tulivat kerrankin Düsseldorfissa nopeasti ja uudet Yoyo-matkarattaamme olivat mukana matkustamossa – se oli pelastus, sillä erikoismatkatavaroiden saapuminen saattaa kestää kauankin, ja nyt tämä odottelu poistui. Kirjoitan noista rattaista ja niiden kanssa lentämisestä myöhemmin vielä erillisen postauksen.

Matteo ehti töihin, ja minä ehdin kotiin tekemään hommat loppuun. Lapsikin meni jokseenkin väsyneenä päiväkotiin, ja jos ei tilanne olisi sitä vaatinut, olisin pitänyt hänet kotona. Hain hänet tavallista aikaisemmin, mutta silti huono omatunto vähän kolkutteli. Oli kuulemma nukkunut hyvät päiväunet, joten hyvä edes niin.

Tuntui, että olisi pahemmankin jet lagin kourissa. Väsytti, kiukutti hieman, en osannut keskittyä. Onneksi olin tehnyt työni etukäteen valmiiski, joten kyseessä oli lähinnä oikolukua ja yksityiskohtien tarkastamista, joten suureen ponnistukseen ei enää tarvinnut venyä. Matteolla kyseessä oli hieman rankempi päivä, sillä hän oli puoli seitsemään asti töissä. Ei tarvinnut paljon unta odotella – laskimme molemmat tunteja iltaan.

Mutta kuitenkin – olipa se taas sen arvoista. Ihana matka takana ja koska pääosassa oli hyvän ystäväni häät, matka oli vieläkin ikimuistoisempi. Ehkä taas hetken kuluttua aika kultaa muistot – ja lapsi on silloin taas hetken isompi!

 

Vielä iso kiitos ihanalle hääparille ihanista juhlista ?

Previous Post Next Post

1 Comment

  • Reply Maisemaonnellinen Johanna perjantai, toukokuu 25, 2018 at 21:38

    On se vaan niin, että mukavuus ja pitkät yöunet ovat puoli ruokaa 🙂

    Tosin, kun lentää aamulennolla, on sitten kohteessa koko päivä aika asettautua ”paremmille pelipaikoille”. Niinpä mekin lennämme Roomaan kesäkuun puolivälissä aamulennolla, vuokraamme auton, ja ajamme kohti Toscanaa kaikessa rauhassa.

    Aamulennot kun ovat Eurooppaan mentäessä yleensä myös edullisempia, eli niitä käyttäessä joutuu tosin heräämään kukonlaulun aikaan, mutta siinä säästää aina muutaman kympin, joskus jopa satasen.

  • Leave a Reply