Barcelona kolmessa tunnissa + brunssivinkki

Viime aikoina blogissani ja sosiaalisen median kanavissani paljon esillä ollut Välimeren risteily päättyi Barcelonaan, ja meillä oli siellä aikaa kolmisen tuntia ennen kuin oli aika ottaa taksi kohti Barcelonan El Pratin lentoasemaa.

Kolme tuntia ei ole paljon, etenkään Barcelonassa, ja yksi aktiiviteetti oli tarpeeksi tälle päivälle – ja se oli yksimielisellä päätöksellä brunssi. Ei sillä, etteikö laivalla olisi tullut syötyä, mutta ajatus Barcelonan ravintolatarjonnasta kutkutti. Ennen siellä on tullut (ihan omasta syystä) syötyä vähän kiireisemmin eivätkä paikat ole olleet aina maininnan arvoisia.

Kolmessa tunnissa ehtii hyvin ottaa kolme kuvaa, jotka kaikki näet nyt tämän tekstin yhteydessä. Kai sitä olisi muutaman muunkin voinut ottaa.

Laivan saavuttua satamaan otimme taksin alle ja nokan kohti Barcelonan vilinää. Aamu oli kaunis, lämpötila parinkymmenen asteen paremmalla puolella, ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Odotimme taksia muutaman hetken, ja kymmenessä, viidessätoista minuutissa taksi hurautti ravintolan eteen.

Veera oli saanut Instagramissa vinkin paikasta nimeltä Flax & Kale, ja sinne me sitten suuntasimme käpsäkkiemme kanssa. Meitä oli kolme, eikä meillä ollut pienintäkään ongelmaa löytää istumapaikkaa. Kello oli noin 10:30. Ensivaikutelma paikasta oli sen verran hyvä, että jäimme suoraan sinne, emmekä edes harkinneet vaihtavamme paikkaa. Pieni googlaus kuitenkin osoittaa, että paikkaan saattaa joutua jonottamaan, joten tähän on hyvä varautua etukäteen.

Flax & Kale osoittautui visuaalisesti erittäin miellyttäväksi ja jopa kauniiksi ravintolaksi, jossa on tarjolla tämän hetken trendikkäintä ruokaa. Eli erilaisia bowleja, erikoiskahveja sekä toki avocado toasteja. Terveellisiä, pinnalla olevia ihania brunssiherkkuja suurin osa.

Avocado toastit eivät ole vielä oikein rantautuneet Saksan sydänmaille Düsseldorfiin, ja maistoin tätä suosikkiherkkua Barcelonassa ensi kertaa. Avocadon ystävältä hyväksyntä tälle – ja resepti käyttöön kotikeittiössä. En vieläkään osaa tosin pilkkoa avocadoa yhtä kauniisti. Ruoka oli oikein hyvää, joskaan se ei nyt edustanut perinteisintä paikallista keittiötä, mutta sitä emme tällä pikapyrähdyksellä etsineet.

Kukaan meistä ei ollut näin lyhyessä ajassa innokas lähtemään juoksemaan tukka putkella ympäri Barcelonaa, ja brunssi ei ollut mikään varsinainen pikabrunssi.

Koska olen joskus vähän laiska ja nautiskelijakin, tämä toimi parhaiten ainakin omasta mielestäni. Barcelona on tuttu vuosien takaa, ja sen aika tulee olemaan vielä uudemmankin kerran –Ansku BCN:n innoittamana myös patikkareittien muodossa – ja kolme tuntia oli juuri hyvä aika käyttää istuskeluun ja vaan olemiseen.  Tai siis emme me sitä kolmea tuntia nyt täysin brunssilla saaneet kulumaan, mutta melkein.

Flax & Kale oli tuona päivänä täynnä ruotsalaisia. Lähes kaikki kanssaruokailijat olivat länsinaapurista, ja lisää saapui paikalle ajan kuluessa. Yritin selvittää tätä mysteeriä  Instagramia hyödyntäen, sillä olen aivan varma että paikka on suosiossa ruotsalaisten vaikuttajien keskuudessa – tai vaihtoehtoisesti löytyy matkaoppaista på svenska. Tripadvisorissa se nousee myös korkealle, mutta huomattava ruotsalaiskeskittymä sai pohtimaan olisiko se kuitenkin myös ollut esillä ruotsalaisessa mediassa. Jäänee arvoitukseksi!

Amsterdamista päivittyvä blogi Avec Sofien Sofie oli muutama päivä meidän jälkeemme myös nauttimassa Flax & Kalen aamiaisista, postauksen paikasta voit lukea täältä. Sofie oli ollut ketjun toisessa ravintolassa, jossa näyttää selkeästi olleen paljon parempi valo kuvaamiseen kuin meidän pöydässämme Flax & Kale Passagessa (+ Sofien kuvat ovat muutenkin omaa luokkaansa). Hänen blogistaan kannattaa siispä katsoa inspiroivammat kuvat. Barcelona tuntuu näin kesän korvalla olevan muutenkin suosiossa, sillä sosiaalinen media paljasti useiden ystävien ja tuttujen olevan kaupungissa suunnilleen samaan aikaan kanssani.

Previous Post Next Post

2 Comments

  • Reply Susanna lauantai, huhtikuu 21, 2018 at 21:59

    Barcelona on ihan hyvä kohde, tosin varkaita saa siellä erityisesti varoa sillä niitä ei jotenkin saada kuriin. Barcelonan lähellä olisi muitakin näkemisen arvoisia pienempiä rantakohteita, kuvista olen huomannut esim. Sitgesiin pääsee sekä junalla että lautalla Barcelonasta. Jos käy Güellin puistossa joskus niin liput kannattaa ehdottomasti ostaa etukäteen. Sillä porteilla on useiden tuntien jonot eivätkä kaikki edes ehdi päästä sisälle saman päivän aikana. Parasta siellä oli juuri se aurinkoisuus ja viilentävä merituuli kesäkuumalla

    • Reply lena sunnuntai, huhtikuu 22, 2018 at 19:51

      Samaa mieltä, Barcelona on oikein hyvä kohde! Ne varkaat ovat sitten kyllä oma juttunsa, itsekin pisti miettimään kun siellä oli – niin nopeita ovat ja taitavia. Onneksi mitään ei viety. Minua kiinnostaisi todella paljon nuo Barcelonan naapuriseudut – tuossa Anskun blogissa onkin sinne paljon vnkkejä 🙂

    Leave a Reply