Vuoden viimeisiä kuvia Toscanan Artiminosta joulukuun lopussa
Vuosi 2017 lähenee loppuaan. Se on ollut vuosi, joka sai aikaan harmaita hiuksia blogin kanssa. Se perinteinen tarina: vauvavuosi vei mehut, ja liikenevä energia täytyi keskittää siihen, mistä rahaa tulee taloon – eli työjuttuihin.
Toisaalta, lukijamäärät eivät romahtaneet, blogi on silti päivittynyt ja olen päässyt tekemään todella mieluisia ja London and beyondin teemaan sopivia yhteistöitä, joita toivon pystyväni tekemään ensi vuonna enemmänkin.
Vuodelle 2018 odotukset ovat melko isot, ja olen oikeastaan innokas tulevasta – minulla on nyt aikaa kirjoittaa blogia, ja keskittää aikaani uusien blogipostausten kirjoittamiseen ja uusien aiheiden luomiseen. Haluan tehdä taas sitä matkabloggaamista, mistä niin innoistuin vuonna 2014.
Olen adminina Matkabloggaajat FIN -ryhmässä Facebookissa, ja näin vuoden lopun kunniaksi haluasin luoda ryhmäläisille, eli tarkemmin sanottuna 317 suomalaiselle matkailusta kirjoittavalle, pienen haasteen.
Kysyin kanssabloggaajilta, mikä on heidän mielusin postauksensa vuodelta 2017 – valita sai vain yhden postauksen, ja sen sai perustella mieleisellään tavalla. Postauksen oli mahdollista olla juuri se, mihin tuli käytettyä eniten aikaa. Sen oli mahdollista olla tarina mieluisimmasta ja mieleenpainuvimmasta reissusta. Jokainen sai määritellä parhaan itse, mitäpä sitä minä siihen puuttumaan.
Haaste sai mielenkiintoisen vastaanoton bloggaajien keskuudessa, ja saimme kerättyä mielenkiintoisen listan parhaita blogipostauksia. Oli erittäin mielenkiintoista kuulla, mikä on kenenkin oma suosikki, ja miksi.
Oma postaussuosikkini vuodelta 2017
Oma suosikkini oli lopulta aika selkeä valinta. Olen pohtinut (erittäin) paljon kuluneen vuoden aikana sitä, mihin suuntaan haluan omaa toimintaani kehittää, ja vähän kipuillutkin tätä aihetta – ja mitä roolia matkablogi tässä näyttelee. Tämä kaikki on toiminut hyvänä siltana vauvavuoden jälkeen kohti työelämää ja omaa yritystä.
Tämä blogiartikkeli on kirjoitettu huhtikuussa. Juttua kommentoitiin melko paljon, se sai melko paljon näkyvyyttä ja sitä jaettiin jopa muutamassa Fb-ryhmässäkin. Se aiheutti mukavaa keskustelua ja toi eri näkökulmia aiheeseen (lue myös kommentit). Juttua oli kiva kirjoittaa, ja ajatukset selkiytyivät omalta osaltani ainakin vähän. Matkablogin kirjoittaminen ei ole Suomen maassa (tai missään) itsessään mikään automaatti, joka tuo rahaa ovista ja ikkunoista, mutta se on ollut hyvä lähtökohta rakentaa omaa juttua – joka silti ei vielä tuo rahaa ovista eikä ikkunoista, mutta rahaa kuitenkin.
Voiko matkabloggaamisella elättää itsensä Suomessa? – London and beyond
Pidemmittä puheitta:
Matkabloggaajien omat suosikit vuonna 2017!
Adalmina’s Adventures
Heittämällä yksi upeimpia matkakokemuksiani oli risteily Etelämantereelle.
Etelämanner – valkoinen valtakunta
Ansku BCN
Vuoteeni mahtui ihan mahtavia reissukohteita, mutta positiivisin yllätys oli Pohjois-Norja eli valitsen siltä reissulta sitten vaikka postauksen Senjalta.
Senja Pohjois-Norjassa – yksi kauneimpia näkemiäni paikkoja
Appa matkustaa
Vaikea nostaa mitään, joten valitsen vuoden 1. matkamme. Olimme joutuneet perumaan Uusi-Seelanti – Australia -kiertueemme lähipiirin sairauden vuoksi. Kun vaikea leikkaus oli ohi ja uskalsimme taas aloittaa matkailun, lähdimme Budapestiin. Tässä matkassa oli siis paljon tunnetta mukana.
Budapest kahdessa päivässä – onko siinä järkeä?!
Aurinkorasvaa ja Aloe Veeraa
Mun sydän on ihan sulaa vahaa Vietnamin edessä ja tää on tällainen itselle rakas fiilistelypostaus mun lemppari matkakohteesta.
Dinkgo Travel
Lisää valinnan vaikeutta tulevan vuoden matkakohteisiin selkeesti luvassa, kun nämä jutut lueskelee! Meiltä tulee New Orleans -juttu, koska sinne olisi taas kova hinku. Ensi vuonna 300 täyttävä kaupunki on vaan niin ihana.
4 must things to do in New Orleans
Delux-retkiperhe
Duunireissaaja
Ruokamatka Dubliniin oli monella tapaa merkityksellinen.
Dublinissa syödään muutakin kuin perunaa
From Karoliina
Voi miten vaikea valita se oma suosikki ! Mutta päädyin valitsemaan jutun Collobrieresistä, pienestä ranskalaisesta joka oli mulle ennestään täysin tuntematon ja jonka kuvia katsellessa mulle tulee nytkin hyvä fiilis.
Road Trip Provencessa: Kastanjakaupunki Collobrieres
H niin kuin Hausfrau
Saksassa kun asutaan, niin täytyy nostaa tähän juttu sen korkeimmasta vuoresta.
Huipulla – Zugspitze, Saksan korkein vuori
Heli Voyage
En tiedä onko tämä postaus välttämättä paras, mutta se kertoo vuoden hienoimmasta reissukokemuksesta.
Huge Passion for Life
Oma valinta oli yllättävän helppo. Wienin puolimaraton oli mieleenpainuvin tapahtuma ja reissu tänä vuonna.
Irtiottoja maailmalle
Vaikeahan noista on valita yhtä, mutta ehkä yksi suosikki on tässä. Ensimmäinen kerta Roomassa meni aikalailla fiilistellessä ja omasta ajasta nauttiessa.
Ensikertalaisen päämäärätöntä fiilistelyä Roomassa
Ja sitten matkaan
Näin talven synkkyydessä on helppo poimia kesäisen kelin postaus, etenkin kun olen lämmön ystävä. Valinta kallistui minikokoisen USA:n kansallispuiston suuntaan. Illinoisin pääkaupunki Springfieldistä löytyvä presidentti Lincolnin kotimuseo 1800-luvun asuun kunnostettuine lähikortteleineen oli todella kiva kohde upean lämpimänä kesäpäivänä.
Springfieldin nähtävyyksiä – Lincoln Home
Japanin-matkaaja
Mikä on halvin tapa matkustaa Japanissa?
Joko mennään
Valitsin postauksen ensimmäisestä surffitunnistani, koska oli mukava kokeilla uutta lajia ja minusta teksti on paras kirjoittamistani postauksista.
Kauas pöllöt karkaavat
Kesällä ja syksyllä kierrettiin pari kuukautta Itä-Eurooppaa, jolla reissulla oma bloginikin sai viimein alkunsa. Kaikista käymistämme paikoista Transnistria oli ehkä kaikkein omituisin.
Kerran poistuin kotoa
Vuoden paras reissu oli toukokuinen retki Italiaan ja sen pikkuvaltioihin. Vuoden paras käyty maa, hulppeimmat maisemat ja paikka palaselle sydäntäni on ehdottomasti San Marino.
San Marino – pikkuvaltio, joka vei sydämeni
Kiittäkää aina ja kaikesta
Galapagossaaret – paratiisi maan päällä
Kohteena Maailma
Rakkaudesta lajiin blogin teeman mukaisesti valitsen oluenmakuisista unelmareissuista Galway pub-kierroksen johdatuksena irlantilaiseen pub-kulttuuriin.
Galwayn parhaat pubit – yksi ylitse muiden pubikierroksella
Konalla
Teimme ikimuistoisen reissun Yhdysvaltojen eteläisimpään kärkeen Havaijilla.
Kukkulalta
Laitan mukaan postaukseni Saturnian kuumasta putouksesta. Se ei ole vuoden paras juttu, mutta ehkä aliarvostetuin. Ja tuota matkaa on mukava muistella. Johonkin kuumaan lähteeseen pitää joululomalla kyllä päästä, kun ei ole sitä saunaakaan.
Saturnian satumainen kuuma putous
Kulkutautiset
Tarina vuosien takaisesta junamatkasta halki Kiinan, Mongolian ja Venäjän – matkasta, joka antoi minulle siivet.
Lasten kanssa matkalla
Meneillään oleva matka on aina parempi kuin mennyt matka. Siksi valitsin ensimmäisen postauksen tämänhetkiseltä reissulta. Nyt jo Meksikon puolella.
Lyhyenä hetkenä
Ensimmäinen viinimatkani koskaan. Siihen yhdistettynä vielä vaeltaminen ja huikaisevat maisemat – reissu, jota en unohda koskaan! Sama teksti oli myös yksi vuoden luetuimpia.
Viiniköynnöksiä ja tryffelinmetsästystä – patikointia Piemontessa
Lähinnä kauempana
Mä arvoin yhden hömppäpostauksen ja tämän välillä, mutta Tshernobyl oli niin vaikuttava (myös kommenttien perusteella), että valitaan se.
Tsernobyl ja Prypjat – Kiovasta kadotettuun maailmaan
Lähtöportti
Ensimmäisenä tulee mieleen vuoden hienoimmasta elämyksestäni kertova postaus, auringonnousu pilvien yläpuolella ja kivinen tie Madeiran korkeimmalle huipulle.
Madeiran patikkaretket: Pico do Arieiro – Pico Ruevo
Lähtöselvitetty
Minä valitsin alkuvuoden jutun, joka kertoo majoituksesta, jota muistellaan kaiholla edelleen. Harvoin majapaikka on näin hieno kokemus.
Mökkikausi käynnistyi jo helmikuussa – Casa Montes Negros oli Espanjan matkan helmi
Maarit Helena
Afrikan postaussarjan viimeinen postaus kertoo Namibin autiomaasta. Hengästyttävän upea kokemus ja tuosta matkasta asti on jäänyt niin kova kaipuu takaisin Afrikkaan, että olkoon tämä valintani suosikkipostaukseksi.
Mangostania
Vaikeaa, mutta kyllä mulle itselleni tärkein juttu on varmaan tämä.
Mahoton reissaaja
Palaan tänvuotisen Teneriffan-reissun muistoihin.
Teneriffan tunnelmia 3, rantafiilistelyä
Marimente
Valitsin tähän hyvänmielen postauksen viime kesältä Etelä-Italian upeasta Materasta.
Basilica Matera – maailman vanhin kaupunki?
Matkaopas vapauteen
3 tapaa matkustaa – millä tyylillä sinä reissaat?
Matkapaloja
Mun blogi on ollut tänä vuonna täynnä USA Road Tripiä, joten valitsen tämän, koska se oli mulle merkityksellinen hetki.
USA Roadtrip: Hetki, jona rakastuin Arizonaan
Matkan varrella
Yksi koko vuoden parhaista kokemuksista oli myöhäisiltaan venynyt viininmaistelu Etnan juurella. Upeat vuoristomaisemat, hyvät ystävät ja täydellinen viini tekivät kokemuksesta unohtumattoman
Viininmaistelua Etnan juurella – Giambino Vini
Matkoja ja retkiä
Tämä vuosi oli niin täynnä tasavahvoja upeita maisemaelämyksiä, että päädyin valitsemaan tämän vanhan jutun, joka on kyllä tänä vuonna julkaistu. Tästä jutusta lähti koko blogi liikkeelle, vaikka se ei ensimmäisenä blogiin päätynytkään. Matkakohde oli Irlanti, enkä unohda tätä reissua ikinä.
Voiko Stendalin syndrooman saada maisemaelämyksistä?
Matkalla lähelle tai kauas
Vaikea valinta mutta Meteora se oli kyllä.
Meteora – yksi maailman ihmeistä
Meriharakka
Jos eksoottisempia kohteita kaipaat, niin tässä vuoden reissut.
Matkavuosi 2017 – 6+3 uutta maata / aluetta
Merjan Matkassa
Valinta oli todella vaikea, mutta päädyin vuonna 2010 tehtyyn vuoristolentoon Nepalissa. Se oli tällaiselle vuorifanille niin ikimuistoinen kokemus, että kyyneleet melkein tulivat silmiin, kun Mount Everest kohosi silmiemme edessä. En unohda sitä hetkeä koskaan, toivottavasti tunnelmat välittyvät tästä postauksesta.
Vuoristolento Mount Everestille
Metallia matkassa
Mieluisin postaus tältä vuodelta koski Edinburghin hautausmaita. Niillä vierailu oli todella mielenkiintoista ja samoin niiden historiasta lukeminen matkan jälkeen.
Mutkia Matkassa
Reissu, jolla kaikki tuntui menevän nappiin ja tähdet vaan sattuivat jotenkin oikeaan asentoon.
Muuttolintu
Toiset matkat koskettavat syvemmältä kuin toiset. Tämän vuoden ikimuistoisin matka oli kuusi viikkoa Kambodzassa. Tätä ennen oli ehkä hiukan turtunut reissaamiseen, mikään ei oikein enää tuntunut miltään. Tekee hyvää välillä vaihtaa reissutyyliä, ja tällä kertaa pariskuntakuntamatkailu vaihtui pitkästä aikaa soolomatkaan ja tasokkaat hotellit bambumajoihin. Kambodzassa löysin uutta inspiraatiota paitsi reissaamiseen myös elämään yleensä.
Tanjan matkassa maailmalla
Vieläkin haaveissa kiivetä vuorelle, vaikka iso polvileikkaus edessä.
Minustako vuorikiipeilijä? Fiilistelyä Aconcaguan juurella
Ne Tammelat
Monesta postauksesta nousee hyvät fiilikset, mutta tästä ehkä parhaat. Joka päivä ei pääse kruisailemaan Camarolla vuorille laskettelemaan ja sitten jatkamaan iltaa biitsitunnelmissa.
Laskettelua ja rantaelämää Kaliforniassa
Paumau
Koska Lofootit, valkoinen hiekka ja tyhjät rannat.
Paula Gaston
Näin bongasin geishan Kiotossa
Project Forever
Cinque Terressä löysin hetkellisen vapauden hurman ja sisäisen rauhan. Tuo hetki inspiroi blogikirjoituksen siitä, kuinka suunnitelmattomuus joskus johtaa reissujen parhaimpiin kokemuksiin.
Olemisen keveyttä Riomaggioressa
Reliastisen optimistin juttuja
Viime vuoden 9 reissukuukaudesta aloitusreissu ja siinä viitisen päivää Tarjan ’kotikylässä’ Namibiassa oli yks mukavimmista, kun kuuntelin vierestä muisteluja miten asiat on muuttuneet ja toisaalta pysyneet samana.
Reason for Season
Piti ihan miettiä, haluaako heittää tähän diipimpää pohdintaa vai jotain ihan muuta… Lopulta päädyin kuitenkin aika perinteiseen matkavinkkipostaukseen, vaikka sitten siksi, että tämä postaus oli suunnitteilla pari vuotta, ennen kuin sain valmiiksi.
Sarikoo.fi
Oma blogini on siis perustunut pitkälti meidän talvipakoihin, joita on tehty neljänä talvena putkeen. Nyt kuitenkin jäimme talveksi Suomeen ja syy siihen on kyllä vuoden (tai no koko elämän) paras matka.
Totuus siitä, miksi emme lähde tänä vuonna talvipakoon
Scenid Road Hunters
Tänä vuonna on aika mennyt enemmän tuon autoblogin rästijuttujen pois tekemiseen. Jotain juttuja sentään saanut matkailupuolelle aikaiseksi.
Tämä Ruotsin läpi ajamisesta kertova juttu on ehkä se oma suosikki vaikka pari muutakin ovat melkein tasoissa
Siveltimellä
Nostan tähän postauksen meidän RTW-videosta eli vaatimattomasti maailman parhaan matkan video.
Maailman paras matkamme tähän mennessä
Studying the world
Valinta ei ollut helppo, mutta koska Pariisi pysyy suosikkinamme vuodesta toiseen, tässä salaisia suosikkejamme valojen kaupungista.
Salainen Pariisi: La Ville Lumieren vähemmän tunnetut helmet
Tarinoiden Taival
Laitan tähän yhden vuoden luetuimmista jutuista eli maailmanympärimatkamme budjettipostauksen.
Mitä maksaa perhematka maailman ympäri
Tasty Travelissimo
Parhaat vinkit Euroopan suosikkikaupunkeihin
Terveiset päiväntasaajalta
Vuoteen on mahtunut monta uskomatonta reissua, joten olipas mullekin yllättävän vaikea valita. Raja Ampat oli ehdottomasti siistein juttu tänä vuonna, mutta kun siitä kirjoittelen sunnuntai striimiin niin valitsin Kappadokian kooste juttuni.
Thaimaanrannan maalarit
Meidän porukka kuvitteli muutaman vuoden Koh Samui-asumisen jälkeen muuttavansa takaisin Eurooppaan, mutta kuinka paratiisista voi muuttaa? Ei ehkä paras postaus, mutta mulle kovin merkittävä.
Ticket to Adventures
Ihan paras muisto vuodelta 2017 on 2 kuukauden superreissu Turkissa. Tämä reissu on vasta alkusoittoa sille mitä kaikkea on tulossa ensi vuonna.
Picture perfect postcards from Turkey
Travellover
Valinnanvaikeus oli kova. Mutta otin Havannan. Tämä vuosi on ollut paras reissuvuosi ikinä, ja paikka, johon eniten haluaisin takaisin, on Havannan vanha kaupunki. Diggailen postauksen kuvia itse ihan hulluna.
Vanha Havanna – enkö jo pääsisi takaisin?
Travel with Timo
Näin helposti menetin hippifestivaalineitsyyden. Olikin jo korkea aika.
Tollwood festival is a modern day hippie celebration
Tämä Matka
Skotlanti olkoon valintamme. Teknisesti teksti ei ole täydellinen, eikä postaus blogin luetuimpien joukossa, mutta vuoden 2017 matkana Skotlannin Road Trip on Tepolle ja minulle muistelluin ja mieleisin.
Skotlannin Road Trip / Alamaa ja Ylämaa /
Unelmatrippi
Vuodenvaihteen reissu Lissaboniin ja Andalusiaan oli vuoden upein matka, joten laitan tähän tuolta reissulta postauksen Alhambrasta. Ei välttämättä vuoden paras postaus, mutta muistot paikasta ovat vuoden parhaat. Vaikutuin Andalusiasta ja etenkin Granadasta ja Alhambrasta niin, että olen kaivannut sinne takaisin koko vuoden, mutta erityisesti nyt pimeänä aikana. Andalusian valo.
Vagabonda
Olen matkustanut tänä vuonna enemmän kuin koskaan ja päässyt näkemään aivan huikeita paikkoja ympäri Eurooppaa. Siitäkin huolimatta valitsen tähän suosikikseni postauksen lähes kotikonnuilla olevasta pikkukylästä, josta en ollut kuullutkaan aikaisemmin. Ja koska siitä ei ole kuullut kovin moni muukaan, ei juttu ole kovinkaan luettu – vaikka mielestäni se kyllä ansaitsisi enemmän lukukertoja!
Värikäs Ebeltoft on Tanskan ihanin kylä
Watia.fi
Upeita reissuja on jälleen vuoteen mahtunut, mutta yksi mieleenpainuvimmista löytyi yllättävän läheltä. Itä-Viro on ihan must see. Erityisesti Narva jäi mieleen, mutta paljon muutakin kiinnostavaa löytyy. Ehdottomasti aiotaan mennä takaisin.
Hylätty tehdas saarella Venäjän ja Viron rajalla
Where to Next
Yksi lempparipostauksiani on kyllä tämä.
22 Comments
Moi Lena! Törmäsin jostain syystä tämän postauksesi. Katsoin minkä jutun olin nostanut sinne ja huomasin, että linkki on vanhentunut. Voisitko vaihtaa tämän nykyisen osoitteeni sen tilalle? Kiitos ja selviytymistä koronasta. Kyllä me vielä reissaamme, sitten joskus. https://appamatkustaa.fi/budapest-kahdessa-paivassa-onko-siina-jarkea-2/
Kiitos koosteesta! Täytyy ihan ajan kanssa käydä nämä kaikki läpi, tästä nimittäin löytyy todella hyviä vinkkejä! Reissurikasta vuotta 2018!
Kiitos Piia itsellesi! Tsekkaa ajan kanssa, päivittelen vielä viikonloppuna. Ihanaa uutta vuotta <3
Kiitos mielenkiintoisen koosteen tekemisestä ja matkailun täyteistä vuotta 2018 ❤
Kiitos Tanja! 🙂 Mahtavaa vuotta 2018 <3
Kiitos kivasta jutusta ja ihanaa seikkailuvuotta 2018!
MIkaela, kuin myös!! 🙂
Aivan mahtava kooste, kiitos! Ihanaa uutta vuotta teidän perheelle!
Kiitos Kati! Ihanaa uutta vuotta teidänkin perheelle <3
Kiitos listalle nostamisesta! 🙂
(pikku viilauksena, että blogin nimen ekassa sanassa pari kirjainta vaihtunut – pitäisi olla Realistisen ^_^ )
Upeaa uutta vuotta sulle!
Kiitos itsellesi Timo! Päivitän listan viikonlopun aikana. Mukavaa uutta vuotta teille! 🙂
Paljon mielenkiintoista luettavaa täällä, kiitos koosteesta Leena ja ihanaa Uutta Vuotta! 🙂
Kiitos kommentista Mari! 🙂 Terkut sinne Venetsiaan, yritetään treffata nyt 2018. Mukavaa vuodenvaihdetta 🙂
Kiitos Lena listan kasaamisesta! Pitää yrittää nyt vihdoin ehtiä lukea näitä, kun kerrankin aikaa on 🙂
Kiitos Noora kommentista 🙂 Näiden juttujen parissa saa varmasti ajan kulumaan. Mukavaa vuodenvaihdetta! 🙂
Tää oli kyllä ihan mahtava idea sulta! Tähän postaukseen tulee varmasti palattua useampaan otteeseen, kiitos että teit tällaisen. <3
Kiitos Veera! 🙂 Toivottavasti tästä on paljon hyötyä kaikille. Kivaa uutta vuotta!
Varmasti on! Kuin myös ihanaa uutta vuotta! <3
Kiitos! Laitoin jo jakoonkin tämän.
Kiitos Sari! 🙂 Hyvää uutta vuotta!
Hieno lista!
Kiitos Pirkko ja hyvät uudet vuodeta 🙂