Eroon lentopelosta – liikennelentäjät vastaavat kysymyksiin

Lentoasemalla matkalla joulun viettoon

*Kaupallinen yhteistyö: Suomen Ilmailupalvelut Oy

Lentopelko on yleinen ilmiö, josta kärsii arvioiden mukaan noin 20-30% ihmisistä. Pelkoa esiintyy eri asteista – osa tuntee lentäessään epämukavuutta, ja osalle ihmisistä lentopelko esiintyy niin voimakkaana, että se estää lentomatkustamisen täysin.

Ihmisiä, jotka eivät pelon vuoksi voi matkustaa lentäen ollenkaan, arvioidaan olevan noin 8% väestöstä.

Lähde: Eroon lentopelosta -sivusto (Suomen Ilmailupalvelut Oy)

Oma kokemus: lentämiseen liittyvä epämukavuuden tunne on nostanut päätään lapsen syntymän jälkeen

Kuulun tätä nykyä tuohon 20-30% joukkoon.

En missään nimessä kärsi lentopelosta joka estää lentämisen, mutta lapsen syntymän jälkeen olen tuntenut epämukavuutta lennolle lähtiessäni. Epämukavuutta ja hermoilua esiintyy tarkemmin mietittynä eniten lentoa edeltävänä iltana, ja lentoasemalla ja koneessa asia ei enää suuremmin vaivaa vaikka toki lennolla ääniä tarkemmalla korvalla kuunteleekin. Hermoilen samaan syssyyn vähän myös Matteon lennoista, ja tsekkailen usein hänen lentotietojaan reaaliajassa netistä kun hän on työmatkoilla. Tätäkin tapahtuu etenkin iltaisin, jolloin luppoaikaa on enemmän.

Ilmailualaa itse tarkoin seuraavana ja lentämisen turvallisuuden tiedostavana kokemaani voisi kuvailla jokseenkin yllättäväksi reaktioksi. Epämukavuuden tunnetta ei voi selittää aiemmillakaan kokemuksilla, sillä vain pari lentoa on jäänyt mieleeni normaalista poikkeavina:  voimakas turbulenssi heitteli tarjoilukärryjen antimia reippaalla kädellä Dubai-Glasgow -lennolla vuosia sitten, ja yksi ylösveto Helsinki-Vantaalle laskeuduttaessa toisen koneen ollessa vielä kiitoradalla. Tuo ylösveto tapahtui, kun olin ensi kertaa yksin reissussa vauvan ollessa puolivuotias, ja se jäi vähän kaivelemaan. Vaikka aika nopeasti ymmärsin, mistä on kyse, oli se silti epämukava tunne.

Potkurikoneet aiheuttavat stressiä

Tietyt konetyypit aiheuttavat myös pientä stressiä – tästä olen täällä blogissa säännöllisin väliajoin maininnutkin. Lennämme usein Düsseldorfin ja Firenzen väliä joko koko perheen voimin tai puolestaan yksin lapsen kanssa, ja reitilla operoi Airberlinin konkurssiin asti Dash 8 -konetyyppi. Tämä konetyyppi stressaa minua erityisen paljon, ihan vain sen vuoksi että mielestäni kyseinen lentokone näyttää epäluotettavalta potkureineen ja erikoisine laskutelineineen (eli tämä perustuu täysin oman pääni sisällä pyörivään tunteeseen).

Jos valita saan, niin lennän mielummin Helsingistä Kuopioonkin jonkin muun kuin reitillä usein käytössä olevan ATR-koneen kyydissä. Pienet potkurikoneet…. mikä niissä on, kun niitä mielellään karttaisi?

 Airberlinin Dash 8 kuvattuna Firenzen lentoasemalla elokuussa 2017

Eroon lentopelosta – asiantuntijoiden mukaan se on mahdollista, ja pelkoa voi lievittää

Tämä postaus käsittelee lentopelkoon liittyviä kysymyksiä ja lentopelon hoitoa. Lentopelosta ja siihen liittyvistä ilmiöistä kertovat nyt lisää alan asiantuntijat – esitin lentopelkoon liittyviä kysymyksiä kahdelle liikennelentäjälle, sisältäen myös mainitsemani huolet liittyen potkurikoneisiin ja ylösvetoon.

Tämä postaus on tehty yhteistyössä Suomen Ilmailupalvelut Oy:n kanssa, joka tarjoaa laadukasta asiantuntijapalvelua lentopelosta kärsiville verkkokurssien muodossa. Kysymyksiini vastasivat liikennelentäjät, A330-koneen perämiehenä toimiva Antti Mähönen sekä A320-koneen perämies Mikko Mäkinen. Antti ja Mikko toimivat molemmat päivätyönsä ohella Suomen Ilmailupalvelut Oy:ssä ilmailun asiantuntijoina – Antti koulutuspäällikkönä ja Mikko päälennonopettajana. Molemmat toimivat vetäjinä myös yrityksen järjestämillä lentopelkokursseilla.

Suomen Ilmailupalvelut Oy on vuonna 2012 perustettu, Kuopion lentoasemalla päämajaansa pitävä yritys, joka keskittyy verkkokurssien lisäksi Pipistrel-lentokoneiden maahantuontiin, lentokoneiden vuokraukseen sekä lentokoulutukseen.

Tunnen Mikon henkilökohtaisesti jo Kuopion teinivuosilta saakka, jolloin vietimme lähes kaiken vapaa-aikamme Kasurilan laskettelurinteessä koulun jälkeen, osana sinne vuosien mittaan syntynyttä vakioporukkaa. Juttelimme jo silloin paljon ilmailusta, ja Mikko toteutti myöhemmin haaveensa liikennelentäjän urasta.

Antti ja Mikko vastailivat perusteellisesti ja kärsivällisesti lentopelkoa käsitteleviin kysymyksiini, ja kokosin vastauksista teille yhteenvedon. Pääsanoma on se, että lentopelkoa voidaan hoitaa ja tieto ei lisää tuskaa – päin vastoin (muistutuksena: älä katso Lentoturmatutkinta-sarjaa, mikäli lentäminen yhtään mietityttää).

Suomen Ilmailupalvelut Oy tarjoaa London and beyondin lukijoille -20% alekoodin lentokursseille, koodi sekä lisätietoa kursseista jutun lopussa.

Eroon lentopelosta – liikennelentäjät Antti Mähönen ja Mikko Mäkinen vastaavat kysymyksiin lentopelosta, sen aiheuttajista ja selvitymiskeinoista

Antti Mähönen ja Mikko Mäkinen

Antti ja Mikko, mistä saitte ajatuksen järjestää lentopelkoa helpottavan kurssin?

Antti: Ajatus lentopelkokurssin järjestämisestä syntyi jo useita vuosia sitten, jolloin järjestimme kurssin yhden illan live-luentona. Palaute kurssista oli hyvää, ja ihmiset kokivat että siitä oli ollut heille konkreettista apua. Ajattelimme kokeilla kurssin järjestämistä nykyaikaisella tavalla siten, että osallistuminen olisi mahdollista mistä hyvänsä.

Mikko: Tosiaan sekä matkustajia kuljettaessa liikennekoneella että lennonopettajana pienemmissä koneissa toimiessani olen käynyt kymmeniä ellen satoja keskusteluja lentopelkoisen ihmisten kanssa. Keskustelut ovat olleet hedelmällisiä, ja moni on käsittääkseni saanut lievennystä pelkoonsa keskustellessamme tarkemmin lentämisestä, sen eri yksityiskohdista sekä lentämiseen liittyvistä eri asioista.

Näiden kohtaamisten myötä syntyi ajatus siitä, että meillä voisi olla laajemminkin apua annettavana lentopelosta kärsiville.

Mistä lentopelko johtuu?

Antti: Lentopelko voi johtua monesta seikasta.

Yleisimmin kyse on siitä, että lentäminen on edelleenkin monelle melko vieras asia. Kaikki vieras ja sellainen mitä me emme tunne aiheuttaa usein epävarmuuden tunnetta. Silloin moni lentämiseen liittyvä asia, kuten turbulenssi, koetaan pelottavana.

Lentopelko voi johtua myös jostain muusta kuin lentämiseen liittyvästä pelkotilasta, kuten esimerkiksi ahtaan paikan tai korkean paikan kammosta. Kontrollin menettämisen pelko liittyy myös läheisesti lentopelkoon.

Oikeastaan ainoa lähde josta ihmiset saavat tietoa lentämisestä on media. Media puolestaan ruokkii lentopelkoa, ja usein esitettävä Lentoturmatutkinta-niminen tv-sarja ei ainakaan paranna tilannetta. Media uutisoi lento-onnettomuuksista esimerkiksi tieliikenneonnettomuuksia herkemmin. Tilastolliseen turvallisuuteen suhteutettuna lentämisen pitäisi olla vähiten näkyvillä, mutta tällä hetkellä se on kuitenkin tapetilla eniten.

Onko lentopelko mahdollista taltuttaa käymällä kurssin? Mitkä ovat kurssin edut?

Antti: Tietynlainen lentopelko on mahdollista taltuttaa kurssin käymällä.

Yleisin lentopelon tyyppi joka johtuu tiedon puutteesta ja median luomasta mielikuvasta, on tarkoitus selättää tarjoamalla tietoa, faktoja ja erilaisia selviytymistekniikoita.

Aiemman järjestämämme kurssimme käyneet olivat kaikki sitä mieltä että kurssista oli ainakin jotain konkreettista apua. Tosin esimerkiksi ahtaan paikan kammoa tällä kurssilla emme voida korjata, vaan siihen tarvitaan todennäköisesti psykologian ammattilaisen apua.

Lentopelkokurssillä käydään viidennellä luennolla käydään lentäjän toimesta lento läpi kaikkine äänineen ja tärinöineen, sen jälkeen lennolla ei pitäisi tulla enää kovin usein vastaan yllättäviä juttuja. Sitten kun on kurssin jälkeen matkustanut lentäen muutaman kerran, pitäisi äänien ja tärinöiden olla jo melko tuttua.

Mikko: laajamittaista tieteellistä tutkimusta aiheesta ei ole käsittääkseni tehty. Meidän kurssimme on tähdätty nimenomaan lieventämään lentämiseen liittyvää mystiikkaa ja pyrimme selittämään kansantajuisesti lennon kulun, mistä eri äänet johtuvat ja mitä turbulenssi on.

Lennon yksityiskohtien avaamisella  toivomme pystyvämme lieventämään juuri tätä lentämiseen liittyvää jännitystä ja pelkoa, joka on käsittääkseni lentopelon muodoista yleisin. Kun järjestimme aiemman kurssin livenä, kokivat osallistujat sen hyödylliseksi tai erittäin hyödylliseksi lentopelon lieventämisen näkökulmasta.

Olette ilmailun ammattilaisia. Kuinka huomioitte lennolla lentopelkoista matkustajaa (lentäjät/matkustamohenkilökunta)?

Antti: Lentäjinä emme voi oikein lennon aikana huomioida lentopelkoisia matkustajia muuten kuin lentämällä mahdollisimman tasaisesti (mitä pyrimme tekemään muutenkin). Toki esimerkiksi ohjaamokuulutukset voivat olla lentopelkoiselle helpottavia tekijöitä. Toisaalta pyrimme välttämään turhaa kuuluttamista, sillä moni matkustaja haluaa nukkua tai levätä lentomatkansa aikana.  Kaikesta poikkeavasta kuulutetaan kuitenkin matkustajille epätietoisuuden välttämiseksi.

Jos pelkäät lentämistä, kannattaa asiasta mainita matkustamohenkilökunnalle jo koneeseen noustessa. Joskus on mahdollista päästä jututtamaan lentäjiä ennen lentoa ja päästä kurkkaamaan ohjaamoon, mikä voi osaltaan pienentää jännitystä. Ohjaamovierailu maassa on todella lentoyhtiö- ja tilannekohtaista, mutta uskoisin että useimmat lentäjistä haluavat auttaa asiassa jos se on suinkin mahdollista.

Joka tapauksessa ainakin matkustamohenkilökunta voi käydä lennon aikana kyselemässä kuulumisia ja tsempata.

Lentomatkustaja saattaa kokea turbulenssin epämukavana. Onko se vaarallista?

Antti: Turbulenssi ei ole lentokoneen kannalta vaarallista. Lentokoneet on rakennettu kestämään todella kovaa turbulenssia, eikä tiedossa ole tapauksia että nykyaikaiselle lentokoneelle olisi tullut tämän takia edes rakenteellisia vaurioita.

Toinen turbulenssiin liittyvä asia on matkustajien turvallisuus – turbulenssin vuoksi on tapahtunut vakaviakin loukkaantumisia. Loukkaantuminen on johtunut siitä, ettei matkustajalle ole turbulenssin sattuessa ollut istuinvyö kiinnitettynä. Tämän vuoksi istuinvyö kannattaa pitää kiinnitettynä aina paikallaan istuessa. Turhaa oleskelua käytävällä on myös syytä välttää. Toki pitkällä lennolla kannattaa ja pitääkin jaloitella ainakin sen verran ettei aiheuta itselleen veritulppariskiä.

Olen kokenut kerran ylösvedon, kun kone juuri ennen laskeutumista nousi jyrkästi uudelleen ilmaan, sillä kiitotie ei ollut vapaa. Kertoisitteko lisää ylösvedosta?

Mikko: Ylösvedolle voi olla lukuisia eri syitä, mutta yhteinen nimittäjä on aina kuitenkin lentoturvallisuus. Ylösveto on lentäjille ja lennonjohtajille yksi työkalu apuna turvallisen lentoliikenteen toteuttamisessa.

Lentäjät voivat joutua tekemään ylösvedon esimerkiksi tilanteessa, jossa he havaitsevat laskukiitotiellä suuren lintuparven. Tälläisessa tilanteessa on turvallisempaa jatkaa lentämistä hallitusti (tehdä ylösveto) ja pyytää lennonjohtajan välityksellä maa-ajoneuvoja hätistelemään linnut pois kiitotieltä. Kun linnut on hätistelty pois kiitotieltä, ylösvedon jälkeen suoritetaan uusi lähestyminen ja laskeutuminen.

Ylösveto voi tapahtua myös esimerkiksi silloin, kun koneen järjestelmät varoittavat windshearista eli tuulen suunnan/voimakkuuden äkillisestä muutoksesta. Syinä voi olla myös muu lento- ja maaliikenne tai sääolosuhteet. Lennonjohtaja voi myös käskeä tekemään ylösvedon, mikäli porrastus lentokoneiden välillä meinaa alittua.

Omalla kohdallani pienemmät matkustajakäytössä olevat potkurikoneet (erityisesti Dash 8 / ATR) saattavat aiheuttaa epämukavuuden tunnetta. Onko tämä yleistä ja miten siitä pääsee eroon?

Antti: Potkurikoneisiin liittyvä epämukavuuden tunne on käsittääkseni yleistä. Tämä perustuu yleiseen tuntumaan omien kokemuksieni perusteella, sillä reissaan Kuopio-Helsinki-väliä varsin usein ATR-koneilla. Monta kertaa kuulen ihmisten kauhistelevan koneeseen noustessa juuri konetyyppiä.

ATR- sekä Dash 8 -koneet ovat kuitenkin turvallisia lentokoneita, eikä niillä saisi muuten kuljettaa matkustajia. Oman käsitykseni mukaan epämukavuuden tunne johtuu muutamasta seikasta; koneen pienestä koosta, pienen koon aiheuttamasta herkkyydestä reagoida vaikkapa puuskaiseen tuuleen, ahtaista sisätiloista ja korkeammasta melutasosta. Kaikki edellä mainitut seikat ovat stressitekijöitä, varsinkin ihminen joka pelkää matkustamista tuntee olonsa epävarmaksi näiden koneiden kyydissä, johtuen tästä stressitason noususta.

Yleensä iso laajarunkolentokone mielletään turvalliseksi. Turvallisuuden tunne tulee usein matalasta melutasosta, koneen suuresta koosta, suuren massan aikaansaamasta vakavuudesta heitteisessäkin ilmassa. Koneet ovat kuitenkin yhtä turvallisia, eli kyse on siis vain matkustuskokemuksen aiheuttamasta tunteesta.

 

Tieto kursseista

Suomen Ilmailupalvelut Oy:n seuraava verkossa järjestettävä lentopelkokurssi alkaa 9.1.2018.

Kurssille osallistuaksesi tarvitset vain tabletin, tietokoneen tai älypuhelimen jolla pääset verkkoon. Kaikki luennot nauhoitetaan, joten mikäli et pysty osallistumaan luennoille, voit katsoa luennot rauhassa jälkikäteen. Luennot ovat interaktiivisia, joten sinulla on mahdollisuus kysyä kysymyksiä reaaliajassa luennon aikana. Jokaiseen kurssiin kuuluu myös pääsy salattuun keskusteluryhmään, jossa tarjolla on kurssin ajan kouluttajatiimin tuki sekä vertaistuki. Kursseille on mahdollisuus osallistua myös anonyymisti.

Kursseja on tarjolla kolme erilaista. Valmentajatiimissä on mukana Antin ja Mikon lisäksi myös psykologi Tiina Huttunen.

Kurssivaihtoehdot:

Lentopelkokurssi Perus – 89€

Lentopelkokurssi Plus – 249€

Lentopelkokurssi Pro 399€

Lisää kursseista voit lukea Suomen Ilmailupalvelut Oy:n Eroon Lentopelosta -sivustolta. Plus- ja Pro-kursseillä on 100% tyytyväisyystakuu (ilmoitus 14 päivää kurssin alkamisesta). Mikäli sinulla on kysyttävää, jätä kommentti kommenttiboksiin ja välitän kysymykset eteenpäin.

London and beyond lukijat saavat -20% alennusta kursseista 9.1.2018 asti koodilla LEENA20.

Onko sinulla omakohtaista kokemusta lentopelosta?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

13 Comments

  • Reply Elina Marjaana Travel Blog perjantai, tammikuu 5, 2018 at 08:16

    Tosi mielenkiintoinen postaus, kiitos! Ainakin mulle tässä oli tosi paljon uutta tietoa ja vastauksia kysymyksiin, joita olen miettinyt. Ylösveto oli terminä aivan uusi. 😀 En pelkää lentämistä, mutta kaikki lentämiseen liittyvä kiinnostaa. Muutenkin tosi kiva, kun olit haastatellut asiantuntijoita, tän tyyppisiä kirjoituksia lukee erittäin mielellään. 🙂

    • Reply lena perjantai, tammikuu 5, 2018 at 17:54

      Hienoa, jos juttu kiinnosti! 🙂 Itse aloin selvittää enemmän ylösvedosta, kun sen koin, ja tosiaan paljastui että kyseessä ilmeisesti aika ”rutiini” ilmiö – oli siksi kiva kuulla ammattilaisen mielipide. Pistetään korvan taa, että nämä kiinnostaa.

  • Reply Wave to Mummy perjantai, joulukuu 29, 2017 at 09:08

    Tosi mielenkiintoinen postaus! Mulla kanssa tuli lapsen myota lentopelko, ja vaikka kuinka yritan muistuttaa itseani siita etta tilastollisesti se on turvallisin matkustusmuoto ja etta kyllahan suurin osa urakseen lentavat selviytyy elakkeelle saakka ha ha, silti pelko vaivaa. Olisi varmaan auttavaa ymmartaa paremmin ne lentokoneen aanet ja liikkeet mita tehdään ilmassa, varmaan auttaisi siihen jannitykseen.

    • Reply lena perjantai, joulukuu 29, 2017 at 16:19

      Kiitos kommenitsta! Meitä on tässä ketjussa jo muutama kohtalontoveri. 🙂 Samaa aina itsekin kelailen, turvallinen matkustusmuotohan se lentäminen on, turvallisin oikeastaan. Itseäni rauhoittaa myös se ajatus, että lentäjilläkin on perheet kotona odottamassa ja heillä sama intressi päästä kotiinkin meilläkin. Ajatuksen tasolla tämä helpottaa.

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista perjantai, joulukuu 29, 2017 at 06:39

    En pelkää itse lentämistä, mutta yhtä asiaa pelkään ihan normielämässä kamalasti. Nimittäin ukkosta. Olen ollut onnekas, ettei ole koskaan tarvinnut lentää ukkosenilmalla, sillä luulenpa, että se olisi mulle aivan karmee paikka. Luen aina kauhusta kankeana kaikki jutut milloin salama on iskenyt koneeseen. Jos näin kävisi, kuinkahan vaarallista se mahtaisi olla?

    • Reply lena perjantai, joulukuu 29, 2017 at 16:15

      Todella hyvä pointti tämä Anne! En itsekään pidä ukonilmasta, mutta täytyy todeta että sitä en ole vielä lentäessä pelännyt… kaikkea muuta sitten senkin edestä. Ihan validi pelko, sillä aina välillä lukee uutisia salamoinnista koneissa.

      Välitän kysymyksesi eteenpäin ja laitan vastauksen sitten kun sen saan 🙂

      • Reply Lena tiistai, tammikuu 2, 2018 at 11:42

        Annemaria, tässä olisi Mikon vastaus! Toivottavasti on apua ? ”Lentokoneet suunnitellaan kestämään salamaniskuja eli ne eivät ole koneelle tai matkustajille vaarallisia. Kone suunnitellaan Faradayn häkiksi, jolloin se suojaa eikä salaman sähkövirta pääse koneen sisäpuolelle. Lisäksi jos koneeseen iskee salama, tarkastaa mekaanikko koneen aina ennen seuraavaa lentoa vielä varmuuden vuoksi.”

        Mukavaa uutta vuotta!

  • Reply tiatones torstai, joulukuu 28, 2017 at 20:06

    Mielenkiintoinen juttu, kun kova lentopelko vaivaa itseänikin ja pohdinkin tässä joku aika sitten blogissani asiaa. Minulla pelko vain pahenee, mitä enemmän lennän ja nimenomaan se vaivaa siellä ilmassa ollessa. Mielelläni vaihtaisin lentämisen muihin matkustusmuotoihin, juna olisi ehkä se mieluisin, mutta onhan se aikaa vievää, jos Euroopassakin johonkin kauemmas haluaa. Oikeastaan olen jo päättänyt, että lentäminen saa nyt vähäksi aikaa jäädä, suunnitellaan muunlaisia matkoja seuraavaksi. Ja jos sitten joskus myöhemmin tuntuu taas siltä, että voisi lentää, niin sitten johonkin sellaiseen kohteeseen, mikä on haavelistalla kärjessä.. 🙂 Omalla kohdallani koen ehkä myös lentämisen aiheuttaman huonon olon yhtenä suurena syynä, miksi haluaisin jättää koko homman, ja ympäristöasiatkin kummittelevat koko ajan mielessäni.

    • Reply lena perjantai, joulukuu 29, 2017 at 16:14

      Hei Tia ja kiitos kokemuksen jakamisesta myös sinulle! 🙂 Mukava, jos juttu kiinnosti. Itsellä pahin vaihe on lentäessä ehkä nousu – jos ei lasketa sitä, että ennen lentoa saattaa olla hieman inhottava olo. Se kuitenkin yleensä häviää lentoasemalle päästessä, mikä sinänsä on kai ihan hyvä asia. Junamatkailu on tosiaan lentämiseen verrattuna aikaa vievää, mutta oma kokemuksensa sekin. Matkustin kerran Moskovasta Pekingiin junalla, ja olisihan se lentäen ollut nopeampaa. Matka oli toki ihan hauska, mutta ehkä sitä ei kovin usein viitsisi tehdä. Toivottavasti uskallat taas lentokoneen kyytiin haaveiden kohteeseen!

  • Reply Merja / Merjan matkassa torstai, joulukuu 28, 2017 at 18:12

    Monelle tulee lentopelko tai epämukava fiilis ennen lentoa juuri lapsen syntymän jälkeen. Minullakin oli ensimmäisen lapsen jälkeen epämukava olo, mutta se saattoi johtua myös huonoimmasta lentokokemuksesta, jonka koin raskaana ollessa (tai itseasiassa en silloin vielä tiennyt olevani). New York-Helsinki lennolla oli niin kova turbulenssi, että kone tipahti alaspäin ja luulin, että se tippuu. Siitä kuitenkin selvittiin, mutta sen jälkeen oli epävarma olo aina ennen lentoa. Vanhemmiten fiilis on helpottanut enkä nykyisin pelkää lentämistä. Ajattelen myös, että lentäjät ja muu hlökunta ovat ammattilaisia ja osaavat hommansa. Jos kuitenkin jotain tapahtuisi, en voisi sille mitään ja toivottavasti menettäisin tajunnan ennen lopullista törmäystä (kivoja ajatuksia ?) Kaveripiirissä on monia lentopelkoisia ja yhteisillä reissuilla olen yrittänyt nousun aikana kertoa kivoja juttuja, jotta pelko unohtuisi. Nousu tuntuu olevan monelle se pelottavin hetki. Sitten kun tasaisesti liidellään taivaalla, kavereiden ilmeet helpottuvat.

    • Reply lena perjantai, joulukuu 29, 2017 at 16:11

      Moikka Merja! 🙂 Mä luulen, ettei olla tämän asian kanssa yksin. Taitaa olla ilmeisen yleistä, että lapsen syntymän jälkeen alkaa tulla pientä epämukavuutta lentäessä – ja kai se aika normaaliakin on. Itse ajattelen niin, että lentäjillä ja matkustamohenkilökunnalla on itselläänkin perheet kotona ja he tekevät tätä monta kertaa päivässä, ilman pelkoa. Se helpottaa hieman. Tosin se nousu on kyllä vähän epämukavaa, ymmärrän täysin.

  • Reply Tuula Westra torstai, joulukuu 28, 2017 at 16:18

    Lentopelkoa oli vain kerran ensimaisen lentoni aikana Madrid-Helsinki, pelko vaheni joka kerran sitten kun olin koneessa, nyt nautin jokaisesta kerrasta. Yli 50 Atlantin ylitysta ja lukemattomat Eurooppa, Afrikka lennot.

    • Reply lena torstai, joulukuu 28, 2017 at 19:52

      Hei Tuula, kiitos kommentista ja kokemuksen jakamisesta! 🙂 Näinhän se on, että mitä tutumpi jokin asia on, sitä vähemmän sitä jännittää. Siksi ehkä tämä oma kokemus vähän ihmetyttääkin, kun paljon tulee lenneltyä. Itsellä vasta 2 Atlantin ylitystä takana, toivottavasti enemmän tulevaisuudessa!

    Leave a Reply