Ennakkoluulot vaikuttavat ihan kaikkeen (sponsored video)

Kaupallinen yhteistyö: Procter & Gamble

Minun oli nyt alkuviikosta tarkoitus avata ajatuksiani kirjoittamalla mukavan kepeästä aiheesta, eli oman elämäni luksuksesta ja sen merkityksestä matkailuun. Julkaisin eilen Helsingin lentoasemalla 30 päivää majailevan Ryanin mini-haastattelun, ja sen kaveriksi olisivat omat matkaluksus-jutut sopineet kuin nenä piähän, kuten meillä Kuopiossa sanotaan. Kyseinen aihe on ollut pinnalla matkablogeissa viime aikoina, ja ajattelin näin jälkijunassa pohtia asiaa omalta ja perheeni kannalta.

Suunnitelmiini tuli kuitenkin muutos, ja tänään puhun vähän toisenlaisesta jutusta. Nimittän ennakkoluuloista. Luksuksesta saatte lukea vähän myöhemmin.

 

Pohjustan teemaa hieman. Olen osana Procter & Gamblen Pyenongchangin olympialaisiin liittyvää kampanjaa, joka haluaa Kiitos isä ja äiti -videolla herättää ajatuksia urheilijoiden kokemista ennakkoluuloista ja vanhempien roolista niiden selättämisessä ja menestymisessä. Yleisellä tasolla video puhuttelee ennakkoluuloja ja niiden roolia ihmisten tavoitteiden ja unelmien esteenä:

Ennakkoluulot unelmien esteenä on mielenkiintoinen aihe. Se on aihe, johon meistä jokainen voi mitä luultavammin jollain tapaa samaistua. Oletko sinä koskaan kohdannut ennakkoluuloja, ja antanut niiden vaikuttaa toimintaasi?

Mieleeni videolta jäi etenkin jalkaproteesia käyttävä poika, joka juoksee innoissaan leikkikentällä ystäviensä kanssa. Tätä ennen hän tosin joutui tönityksi portaissa kun paremmin kykenevät juoksivat ohi – ja vasta aikuisen puuttuessa hän sai oman vuoronsa. Mieleen jäi myös tummaihoinen tyttö, jolla on haave alppihiihtäjän urasta.

Videolla on äärettömän tärkeä sanoma, ja se koskee meitä jokaista:

Love Over Bias – No matter who you are, where you are from, who you love, or what you believe in, you are free to pursue your dreams!

 

Lähdin rakentamaan tätä artikkelia videon aiheuttamien ajatusten perusteella. Video luultavasti herättää monenlaisia, erilaisia tunteita – ja niinhän tunteita herättävän kampanjan pitääkin.

Kansainvälisen olympiakomitean ja P&G:n tekemässä tutkimuksessa 55% urheilijoista kertoo, että he ovat kokeneet ennakkoluuloja ja tuomitsemista aikuiseksi kasvaessaan. Tärkeänä nousi esiin etenkin äidin rooli tukena näiden kokemusten käsittelyssä, ja 99% vastaajista kertoi äidin tuen auttaneen nousussa kansainvälisen tason olympia-urheilijaksi (lähde).

Nämä tilastot kertovat kaksi asiaa:  ulkopuolelta tuleva ajatusmaailma ennakkoluuloineen koskee meistä montaa, ja elämän tärkeillä henkilöillä on iso rooli motivaattorina ja eteenpäin pääsemisessä. Videolla korostetaan vanhemman roolia, ja mielestäni videon sanoma on vielä tätäkin laajempi mitä vanhemmaksi lapsi kasvaa. Lapsuudessa vanhemmilla on luonnollisesti tärkeä rooli, mutta aikuiselämässä esimerkiksi puolison ja ystävien tuella on suuri merkitys. Molemmat ovat tärkeitä.

Tärkeimmät ajatukset videosta: jokaisella tulisi olla mahdollisuus tavoitella unelmiaan lapsesta saakka, lähtokohdista riippumatta. Ja saada siihen tukea. Valitettavan monelle tämä on kuitenkin kaukainen haave tässä maailmassa, ennakkoluulojen ja toki myös kaiken epäoikeudenmukaisuuden vuoksi.

Omat tänä päivänä kohtaamani ennakkoluulot ja negatiiviset perustuvat lähinnä elämäntapaani

Koen ennakkoluulot omassa, keskiluokkaisessa keski-eurooppalaisessa kuplassani varmasti eri tavalla kuin monet muut. Omat kokemani ennakkoluulot ovat liittyneet lähinnä valitsemaani elämäntyyliin, eli ”oikean” kaupan alan maisterin koulutuksen jättämiseen taka-alalle, hyppäämällä yrittäjäksi sekä lähtemällä miehen työn ehdoilla maailmalle. Mikä tässä maailmassa toki tarkoittaa sitä että olen päässyt erittäin vähällä. Sopeudun ulkoisesti ympäristööni, eikä minulla ole näkyviä tai näkymättömiä sairauksia. Olen toki mamu, mutta suomalaisena Saksassa ne ennakkoluulot ovat… no, hyvin olemattomat.

Mietinkin hetken, olenko minä ollenkaan oikea henkilö puhumaan ennakkoluuloista: keskiluokkaisesta, länsimaalaisesta kuplasta kun on helppo huudella. Eihän kokemaani voi edes verrata kaikkeen siihen vääryyteen, mitä maailmassa tapahtuu. Päätin kuitenkin tarttua asiaan, ja toivon että pystyn herättämään tämän tekstin lukijoissa ajatuksia. Se on jo paljon. Eikä toisaalta pieniäkään ennakkoluuloja voi ylenkatsoa – ulkopuolelta tulevat ennakkoluulot ja palaute osaavat satuttaa ja vaikuttaa elämään, vaikka ne kohdistuisivat maailman mittakaavalla pieneenkin asiaan.

Halusin myös käyttää puheenvuoron pienen lapsen äitinä – jokainen meistä toivoo lapsilleen parasta, ja haluaa auttaa heitä tavoittelemaan unelmiaan. Ja kasvamaan avarakatseisiksi kansalaisiksi.

Tähän kohtaan sopii yksi ennakkoluuloihin ja muiden asettamiin mielikuviin liittyvä asia teinivuosiltani. Asia on kovin pieni maailman mittakaavassa, mutta sellainen jonka olisi kuitenkin voinut helposti kääntää toisenlaiseksi. Minä, keskitason kasipuolen oppilas lähes kaikessa, sain kuulla opettajalta ettei minun kannattaisi hakea englanninkieliseen lukioon. En ollut hänen mielestään tarpeeksi lahjakas, enkä tästä ajatuksesta sittemmin kenellekään puhunut enkä myöskään englanninkieliseen lukioon hakenut. Hakeuduin sitten myöhemmin yliopistoihin Skotlantiin ja Englantiin, palasin kotiin tutkintojen kanssa ja puhun tänä päivänä arjessani suureksi osaksi englantia. Olisin minä siellä lukiossakin pärjännyt!

Yhdellä lauseella voi olla iso vaikutus, ja se voi kulkea mukana kauan.

Kaikille soisi mahdollisuuden unelmoida

Kuten yllä kävi ilmi, kampanja haluaa herättää keskustelua tasa-arvosta ja osaltaan toimia sen edistäjänä. Ajatus on kaunis ja kampanja on tarpeellinen – ja se kuitenkin jo olemassa olollaan todistaa sen, että maailmassa tasa-arvoisuus on vielä kaukana.

Suunnannäyttäjiä toki on olemassa, ja etenkin Pohjoismaissa tehdään paljon työtä esimerkiksi sukupuolten tasa-arvon eteen monella elämän osa-alueella, ja tämän työn tulee jatkua entistä vahvempana. Ja se työ tulee tehdä jo lapsesta alkaen.

Toisaalta, vaikka Pohjoismaissa on tehty paljon hyvää tasa-arvon eteen, ei se tarkoita että asiat olisivat hyvin edes aina siellä Pohjoismaissa. Omista kouluvuosistani muistan esimerkin esimerkiksi koululiikunnasta. Halusin pelata liikuntatunnilla jääkiekkoa, mutta jouduin mukaan taitoluisteluun – vain koska olen tyttö ja se nähtiin tytöille sopivana lajina. Inhosin tanssia, ja halusin mielummin pelata jalkapalloa kuten pojat tekivät. Toivottavasti tämä tilanne on muuttunut muutamassa kymmenessä vuodessa.

Tilanne on Pohjoismaissa kuitenkin parempi kuin muualla, sillä monessa maassa sinä et ole mitään, vain siksi koska et ole poika (tämä on oikeasti aika kamala ajatus). Et pääse kouluun, et saa ammattia, olet yhteiskunnan alinta kastia. Tytöillä ei ole käytännössä tulevaisuutta, ja tähän verraten oma valitukseni taitoluistelu- ja tanssitunneista on aika laimea. Mutta kaikki pitää suhteuttaa.

Mietin paljon, osaanko tehdä oman lapsen kanssa asioita oikein. Hän on toki poika, mutta en halua hänen koskaan joutua ajattelemaan että se rajoittaisi häntä – tai vastaavasti en halua, että hän näkee tytöillä olevan mahdollisuuksia eri asioihin. Osaanko kasvattaa hänestä ennakkoluulottoman, saanko hänet ymmärtämään etuoikeutetun asemansa ja sen, että suurella osalla lapsista ei ole mahdollisuutta samaan kuin hänellä. Saanhan hänet ymmärtämään sen, että ketään ei saa kohdella ennakkoluulojen pohjalta? Saanhan hänet ymmärtämään myös sen, että vaikka toisella olisi eri ihon väri, fyysinen rajoitus tai sairaus, hän on silti ihan yhtä hyvä kaveri kuin kuka tahansa muu? Palapelissä on monta palaa.

Yksi askel tässä on päiväkoti, joka on juuri alkanut. Siellä hän tutustuu maailmaan, jossa minulla ei ole enää hirveästi kontrollia. Olen kuitenkin iloinen siitä, että kyseessä on päiväkoti joka keskittyy kansainvälisyyteen, ja kavereita on jokaisesta maailman kolkasta. Tässä lapsi ainakin saa kavereita monesta eri taustasta, mikä auttaa paljon omassa elämäntilanteessamme sillä muutamme usein.

Sitten huomaan kuitenkin sortuvani itse täydellisen ennakkoluuloiseen ajatteluun. Miksi kävelen esimerkiksi Düsseldorfin rautatieasemalla kodittoman ohi, vaikka hän yrittää jutella ja pyytää apua? Miksi en jää juttelemaan, jos minulla on aikaa? Kuuntele, mitä hänellä on sanottavanaan?

Tärkeiden ihmisten tuki on korvaamaton

Yksi kampanjan tärkeistä sanomista oli se, että tärkeän ihmis(t)en tuella on suuri merkitys.

Jos en olisi koskaan unelmoinut ja minut olisi lytätty heti kättelyssä, en ehkä olisi uskaltanut tehdä sitä, mikä tänä päivänä tekee minut onnelliseksi. Haluan välittää tätä viestiä myös tuolle nyt puolitoistavuotiaalle lapselleni – uskalla unelmoida. Maailma on hänelle avoinna – toisin kuin monelle muulle hänen ikäiselleen lapselle. Tasa-arvoiseen tilanteeseen on maailmalla matkaa ja se ei valitettavasti meidän elinvuosinamme toteudu, mutta pienet ovat ennakkoluulottomia ja meillä aikuisilla on tähän iso vaikutus.

Läheisten henkilöiden kannustus on monella tapaa arvokkaampaa kuin joskus oikein syvälle menevät soraäänet ja ennakkoluuloista johtuvat esteet. Olen onnekas, että Matteo, vanhempani ja muutama tärkeä ystäväni ovat aina tukeneet ja kannustaneet minua eteenpäin (tiedätte, keitä olette!). Tämä pätee niin nykyiseen elämäntilanteeseeni kuin jo ihan lapsuudesta alkaen. Tuella oli iso vaikutus esimerkiksi silloin kun lähdin suoraan lukiosta vuonna 2007 opiskelemaan Glasgow’n yliopistoon kandin tutkintoani.

Jokainen meistä tarvitsee edes yhden tukijan, ja toivottavasti jokaisella sellainen on. Olen mielestäni melko vahva, mutta silti saamani tuki on auttanut minua keskittymään oikeisiin asioihin ja antanut minulle uskoa itseeni. Se on tärkeää.

Kiitos, kun jaksoit lukea loppuun asti.

Previous Post Next Post

No Comments

Leave a Reply