Suomen suurin matkablogiyhteisö

Nijmegen, Hollannin vähemmän tunnettu helmi

nijmegenpikkuputiikit

Keski-Euroopan charmikkaat pienet kaupungit ovat paikallisia kokemuksia etsivän matkailijan unelma

Viimeaikoina matkailumieltymykseni ovat selkeytyneet: viihdyn entistä paremmin paikoissa, missä ei ole suuria ihmismassoja. Pienet kaupungit kiehtovat, ja avaavat usein ovia paikalliseen elämään. Paikallisten tutkailu kahvikupin takaa on mielenkiintoista, ja pienet kaupungit ovat tähän harrastukseen just eikä melkein sopivia.

Hollannin Nijmegen on yksi tällainen pienehkö kaupunki, joka on minut hurmannut. Kun asuu hyvin lähellä Saksan ja Hollannin rajaa, tulee Hollannissa käytyä melko usein. Rajan läheisiin kaupunkeihin lukeutuvat esimerkiksi Venlo ja outletkylästään tuttu Roermond, ja hieman kauempana, sata kilometria Düsseldorfista sijaitseva Nijmegen. Alan keräämään blogiin vinkkejä pieniin, charmia täynnä oleviin kaupunkeihin – ehkä joku kaltaiseni saa niistä inspiraatiota matkoilleen!

From Karoliina -blogi Karoliinakin on Nijmegenissä piipahtanut ja ihastunut kaupunkiin, tästä linkistä pääsee lukemaan Karoliinan ajatuksia. Onnistuin missaamaan Karoliinan Nijmegenissa ilmeisesti päivällä, mika on tietenkin harmi juttu… ei sitä nimittain joka päivä Nijmegenissä olla! Karoliinan tavoin itsellenikin tuli kaupungissa hieman ”miten ihmeessä tänne päädyttiin”-olo, ja Karoliinan jutun kommenteista päätellen monelle oli tullut kaupungin nimestä jopa Aasian suunta mieleen. Kun asiaa miettii, niin mikäs ihme tuo onkaan – random kaupunki keskellä Eurooppaa ei ollut itsellekään tuttu ennen Saksaan muuttoa.

Nämä mainitsemani kaupungit ovat oikein mainioita päiväretkikohteita, etenkin sunnuntaisin, jolloin kaupat ovat Saksassa perinteisesti suljettuina. Hollannissa kyseinen tapa on kuollut ja kuopattu, ja moni saksalainen matkustaakin sunnuntaisin Hollannin puolelle ostoksille. Hollanti on siis usein myös shoppailun kannalta otollinen kohde. Roermondin outletissa on helppo tehdä löytöjä (Roermondin outletkylästä juttua täällä), ja Nijmegenissä on kauppoja joista sisäinen skandinaavini Düsseldorfissa vain haaveilee. Hollantilaiset tykkäävät skandityylistä, kuten minäkin.

sisustuskauppahollantihollanninarkkitehtuuri

Nijmegen on oiva kohde päivän tai parin reissulle

Nijmegen on kaupunki, jossa aika kuluu oikein mukavasti päivän tai pari. Olimme liikenteessä sunnuntaina, ja kaupungin keskusta oli tuolloin melko hiljainen. Pidin siitä – ravintoloissa oli tilaa, ja kauppoja sai kierrellä ihan rauhassa. En tiedä oliko voimakkaalla syysmyrskyllä jotain tekemistä asian kanssa, kaduille olisi mahtunut lisääkin turisteja ja paikallisia.

Ystäväperheemme asuu lähellä Hollannin rajaa, ja käymme usein Nijmegenissa vieraillessamme heidän luonaan. Fiilis muuttuu heti rajalla. Vaikka kaupunkien välillä ei olisi enempää kuin parikymmentä kilometria, kuten esimerkiksi Kleven ja Nijmegenin välillä on, ovat kaupungit ulkoisesti ihan erilaiset. Hollantilainen söpö arkkitehtuuri vetoaa minuun, ja Nijmegenissa tulee jotenkin skandinaavisempi fiilis.

lounasravintola

Voisin koluta Nijmegenin kauppoja tuntitolkulla. Pienet kaupat ovat ihania, sekä muutama tanskalainen ketju teki minuun myös vaikutuksen. Teen tästä Hollannin shoppailuaspektista ihan oman juttunsa, tykästyin niin kovin esimerkiksi suloisiin sisustuskauppoihin.

Shoppailun välissä lounastaminen on myös tarpeellinen juttu, ja Nijmegenistä löytyi monen monta suloista ravintolaa tähän tarkoitukseen. Kuten nyt esimerkiksi tämä Viking, joka on ylläolevassa kuvassa pääosassa. Hinnat ovat hieman Saksaa korkeammat, mutta silti selvisimme terveellisestä lounaasta alle kahdellakympillä kaksi henkeä.

Onko Nijmegen sinulle tuttu paikka? Entä mikä on suosikkisi pikkukaupungeista Euroopassa?

Previous Post Next Post

You Might Also Like

19 Comments

  • Reply Liisa / Hollanninhippiäinen sunnuntai, 30 huhtikuun, 2017 at 15:32

    Jees. Nijmegen on meiltä noin 50 km päässä ja suuntaamme sinne kun on tarvetta ”suuremman kaupungin” kauppoihin. Paras on se yksi alaspäin viettävä katu, Lange Hezelstraat, jonka varrella on eri tyylisiä sisustusliikkeitä: löytyy romanttista rönsyä, itämaista tekstiiliä, kreisiä retroa ja värikästä lastentavaraa.

  • Reply Veera A. tiistai, 21 helmikuun, 2017 at 15:50

    Minä reissasin myös Amsterdamissa asuessani lähistön pikkukaupungeissa ja en saanut niistä tarpeekseni. Pari kivaa, jotka jäivät mieleen ovat Volendam ja Edam, joihin pääsi kätevästi julkisilla. Asuin itse Amstelveenissa Uilensteden opiskelijakylässä ja meidän lähellä oli myös tosi kaunista: isoja puistoja, tuulimyllyjä, kanavia, pieniä kyliä ja ihan maaseutuakin.

    • Reply lena sunnuntai, 26 helmikuun, 2017 at 18:19

      Ahh, mä niin haluan käydä Edamissa. 😀 Ihan koska Edam. Nuo on kyllä niin suloisia nuo kaupungit, etten kestä – ja Amsterdam myös toki ihana. Vaikka iso kaupunki onkin, eikä ehkä ihan suosikkini maailman kaupungeista. Mä muuten yllätyin, miten nopeasti Amsterdamin ulkopuolella alkaa maaseutu, kun autolla sinne ajettiin. Ne tuulimyllyt ja kanavat <3

  • Reply Sari / matkallalähelletaikauas tiistai, 21 helmikuun, 2017 at 14:51

    Kiva juttu paikasta. Eurooppa on tosiaan täynnä näitä pieniä. Kunpa pääsisikin niitä tutkailemaan. Pitää pitäämielessä tämä.

    • Reply lena tiistai, 21 helmikuun, 2017 at 15:34

      Kiitos Sari! 🙂 Keski-Eurooppa on siita hyva, etta valimatkat ovat lyhyita ja nahtavaa riittaa. Esimerkiksi lantinen Saksa Reinin vartta pitkin on upeaa seutua Bonnista alaspain, ja parin tunnin paassa on niin Dusseldorf, Koln kuin Hollannin ja Belgian ihanat pienet paikat. Suosittelen!

  • Reply Tiina torstai, 9 helmikuun, 2017 at 00:26

    Kiitos! Tuolla pitää joskus käydä. Innolla odotan myös pääsemistä lukemaan lisää juttujasi muista pikkukaupungeista ja -kylistä. Samalla luin vanhemman juttusi Sienasta. Sinne tuli ikävä, vuosia on jo vierähtänyt siellä käynnistä.

    • Reply lena / london and beyond torstai, 9 helmikuun, 2017 at 11:31

      Tiina, ihana kuulla että nää jutut pienemmistä kaupungeista kiinnostavat! 🙂 Siena on upea kaupunki, kuten myös mielenkiintoinen Nijmegen. Pienet kaupungit on niin paljon helpompi ottaa haltuun kuin isommat, ja niissä pääsee paremmin perille paikallisten elosta – jatkan siis näistä kohteista raportointia!

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY keskiviikko, 8 helmikuun, 2017 at 11:29

    Voi vitsi, kiitos tuhannesti tästä vinkistää, söpöt hollantilaiskaupungit on kyllä niin mun juttu :). Katukuva näytti jopa vähän mun rakkaalta Utrechtilta, ja tuo kyltti Vinking-avintolan edessä, jossa luki Goedemorgen, vitsi mitkä nostalgiat siitä sanastakin tulee.

    • Reply lena / london and beyond torstai, 9 helmikuun, 2017 at 11:30

      No aijaa, mä tykkään niin kans näistä söpöistä hollantilaiskaupungeista <3 Haarlem Amsterdamin vieressä oli tosi jees myös, mutta tää on jotenkin vielä erilainen kun ei ole Amsterdamin läheisyydessä vaan ihan omansa "kaukana kaikesta" 😀 Mä haluan Utrechtiin, pitää kysellä sulta vinkkejä jos ja kun sinne mennään 🙂

  • Reply Anu / Mielilandia keskiviikko, 8 helmikuun, 2017 at 10:54

    En ole vielä käynyt Nijmegenissä, mutta poikaystävä kävi syksyllä kavereidensa kanssa ja ilmoitti heti, että haluaa muuttaa sinne asumaan. 😀 Vaikuttaa kivalta myös sun tarinan ja kuvien perusteella!

    • Reply lena / london and beyond torstai, 9 helmikuun, 2017 at 11:29

      Hei mahtavaa, en oo ainoa joka paikasta tykkää. 😀 Positiiviset fiilikset jäi ehdottomasti, ja hollantilaiset kaupungit on niin söpöjä <3

  • Reply ananas2go keskiviikko, 8 helmikuun, 2017 at 09:11

    Kiitos vinkistä! En tuntenut ennestään. Tuo Saksasta minne vain päiväksi tai vaikka bussilla Pariisiin viikonlopuksi – kiehuin kateuden liemissä jo vuosia sitten, kun kirjekaverini Dortmundista kirjoitteli perjantai-iltaisin suuntaavansa viikonlopun viettoon noin vain kuin suomalaiset Tallinnaan tai silloin pikemminkin Tukholmaan. Olen tässä potenut pakkasilla miksi yhä asun Suomessa -tautia, ja nämä postauksesi kyllä antavat pontta miettiä tätäkin pointtia.

    • Reply lena / london and beyond torstai, 9 helmikuun, 2017 at 11:23

      Kiva kuulla, että kiinnostaa! 🙂 Saksa on kyllä ihan mahtava siinä mielessä, että täältä pääsee tosi nopeasti muualle Eurooppaan ja toki Saksankin sisällä on vaikka mitä. Pariisiin menee bussilla noin 5h, junalla vähemmän ja hyvän tarjouksen osuessa kohdalle hinta on vain joitain kymppejä. Jos tarttet jeesiä ulkomaille muutossa tai motivaattoria niin laitahan viestiä. 🙂

  • Reply Hanneli/ duunireissaaja keskiviikko, 8 helmikuun, 2017 at 05:29

    Tänmä eurooppalaisten pikkukylien fani ilahtuu kovasti tästä juttusarjasta. Taas tuli yksi tähti lisää tallennettujen paikkojen karttaan.

    • Reply lena / london and beyond torstai, 9 helmikuun, 2017 at 11:21

      Jee, mahtavaa että muutkin tykkäväät! Pitää laittaa kaupunkeja tutkintaan lisää. 🙂 Mä meen ens viikolla ehkä takas Nijmegeniin, ootan jo shoppailua siellä!

  • Reply Pirkko / Meriharakka tiistai, 7 helmikuun, 2017 at 21:27

    Kuten tuossa mainitsitkin, niin Nijmegen tuntuu nyt kovasti olevan matkablogeissa esillä, kun jo toinen meistä sitä esittelee!
    Karoliinalle jo taisin kommentoidakin, että vuonna yks ja kaks tuli noilla main vietettyä työn puolesta jollain kurssilla taisi olla toista viikkoa – keskustan lähellä oli silloin joku silloisen Digital Equipmentin kurssikeskus, joka toi kyllä aika montakin ihmistä sinne kursseille joka viikko.

    Turistin näkökulmasta kylää ei paljon tuolloin tullut katseltua, ehkä muutamien kauppojen verran: hollantilaiset kun ovat pitkiä, joten joissakin vaatteissa oli kivasti kokoja ja pituutta.

    Ehkä, jos tuolle suunnalle lähelle osuisi, voisi kylän käydä katsastamassa joskus uudelleenkin, vaikkei se mitään erityisen lähtemätöntä vaikutusta tehnyt, onhan näitä, Euroopassa 🙂

    • Reply lena / london and beyond torstai, 9 helmikuun, 2017 at 11:21

      Pirkko olet Nijmegenin konkari! 😉 Mä tosiaan olen ollut kaupungissa päivän, mikä on aika vähän, mutta ensi viikolla ehkä uudelleen. Nijmegen on paikka, jossa vierähtää mukavasti pari päivää – en sinne tosiaan viikoksi menisi, mutta paikallista meininkiä siellä näkee todella helposti ja mä niin ihastuin noihin pikkuputiikkeihin!

  • Reply Liza in London tiistai, 7 helmikuun, 2017 at 21:13

    Ei ole vielä tuttu, mutta kiitos tämän postauksen, ehkä pian onkin.. Meidän pitäisi järkätä treffit johonkin tällaiseen söpöön pikkukaupunkiin, nyt kun mäkin vietän paljon aikaa Dameissa!

    • Reply lena / london and beyond torstai, 9 helmikuun, 2017 at 11:19

      Hei menkää ehdottomasti! Ei Nijmegenissä montaa päivää varmasti kannata varata, mutta pari päivää on oikein sopiva. Ihana paikka, jossa vähän kanssamatkaajia. 😉 Amsterdam on tosi kiva sesongin ulkopuolella, mutta aitoa hollantilaista elämää näkee mun mielestä paremmin just Nijmegenissä.

    Leave a Reply

    This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.