Töissä Saksassa: meidän tarina

IMG_6522

*yhteistyössä Ely-keskus

Tämän artikkelin tarkoitus on valaista hieman työskentelyä Saksassa ja kertoa tarinaa omiin kokemuksiimme perustuen. Olen tällä hetkellä itse yrittäjä, ja Matteo on normaalissa palkkatyössä tieteenalalla.

Meidän tarinamme lienee yksi tavallisimmista: saavuimme Saksaan miehen työn perässä. Tämä vaikuttaa olevan Saksassa asuvien ulkomaalaisten keskuudessa erittäin yleistä, toki vastaan on myös tullut myös muunlaisia tapauksia. Esimerkiksi nuoria, jotka saapuvat yksin Saksaan uramahdollisuuksien perässä.

Etenkin Düsseldorfin seudulla on paljon muualta tulleita perheitä: kaupunki on valittu useaan otteeseen yhdeksi maailman parhaimmista asuinkaupungeista expatnäkökulmasta (lähde). Düsseldorf on kaupunkina kansainvälinen, ja monella suuryrityksellä on kaupungissa tai lähistöllä pääkonttori: näitä yrityksiä ovat muun muuassa L’Oreal Germany, Henkel AG, Peek & Cloppenburg, Metro ja Esprit Holdings. Kaupunki on myös yksi Saksan telekommunikaatiokeskuksista, ja moni työskentelee esimerkiksi Vodafonella, Ericssonilla tai Huaweilla.

Me tulimme monen mutkan kautta Düsseldorfiin puolitoista vuotta sitten, ja olin saapuessamme melko tyhjän päällä. Olin saanut hieman aikaisemmin maisterin tutkintoni valmiiksi Lontoossa, ja olimme lyhyen Taiwanin keikan jälkeen asettumassa Eurooppaan. Saksassa en kuitenkaan ollut se unelmatyöntekijä yrityksille: en osannut saksan kieltä, ja olin raskaana.

Olin aiemmin tehnyt satunnaisesti töitä blogin kautta eri asiakkaille, joten hieman saapumisemme jälkeen päätin ottaa härkää sarvista. Nyt olisi juuri oikea aika ryhtyä paikkariippumattomaksi yrittäjäksi, mikä oli asia josta olin haaveillut jo vuosia. Matteo oli päivät töissä ja minulla vain aikaa.

Ratkaisin siis työssäkäyntiongelmani Saksassa ryhtymällä oman itseni pomoksi.

Yrittäjänä Saksassa

Omasta yrittäjätarinastani voi lukea lisää artikkelista Millainen oli ensimmäinen vuoteni yrittäjänä ja Päivä yrittäjä-äidin eli mun matkassa.

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä on ylittänyt odotukseni, ottaen huomioon että meillä on kotona pieni vauva ja tuskailen aikapulan ja satunnaisen väsymyksen kanssa kuin kuka tahansa uunituore äiti.

IMG_7308

Yrittäjyys Saksassa on ollut aikamoista vuoristorataa, mutta lopulta hyvin palkitsevaa. Todettakoon nyt kuitenkin, että lähes kielitaidottomana alku oli haastava – Matteo osaa onneksi saksaa ja on täytellyt lippulappusiani ja soitellut Finanzamtiin puolestani ties kuinka monta kertaa.

Kielitaito on ollut suurin kompastuskiveni, mutta onneksi natiiveja ja ei niin natiiveja saksantaitajia löytyy lähipiiristä. Saksalaiset rakastavat byrokratiaa, ettekä edes halua tietää kuinka monta lappua tässä on pyöritelty. Byrokratiasta huolimatta yrityksen/toiminimen (klein unternehmen) perustamisprosessi ei välttämättä ole itsessään kovin monimutkainen jos on vähän selvitellyt asiaa etukäteen. Mutta koska ei uutena tulijana ymmärrä maan tapoja eikä osaa välttämättä etsiä tietoa, turhautuneisuutta aiheutuu helposti.

Tässä kohtaa minä tein virheen: minun olisi pitänyt palkata kirjanpitäjä ja pyytää apua paljon aiemmin. Kun asiat on sitten saatu rullaamaan ja kaikki veronumerot yms. muodollisuudet kuntoon, yrittäjänä on mielestäni Saksassa helppo olla. Kirjanpitäjä tietää myös yrittäjän verohyödyistä, joten siinäkin mielessä hänen palkkaamisensa ei ole huono idea.

Onneksi suurin osa hässäkästä on jo takanapäin muutamaa verojuttua lukuunottamatta, ja pääsen keskittymään itse työntekoon.

Tässä muutama vinkki Saksassa yrittäjyyttä miettiville: hanki heti kättelyssä oman kirjanpitäjä ja pyydä apua saksankieltä osaavalta ystävältä, jos kieli ei taivu. Etenkin omassa tilanteessani on ollut tärkeää, että taustalla on joku joka tietää miten homma toimii. Saksassa on kuitenkin omat kommervenkkinsä esimerkiksi terveydenhuollon ja perheverotuksen kanssa, eivätkä ne jutut ole aina sieltä yksinkertaisimmasta päästä.

Paneudun tähän tarkemmin ensi viikolla ilmestyvässä artikkelissa, joka tulee olemaan jatkoa tälle jutulle.

IMG_7310

Olen myös verkostoitunut muiden Düsseldorfissa asuvien (matka)bloggaajien kanssa, ja treffailemme lounaan merkeissä kerran pari viikossa. Se on oiva työyhteisön korvike, ja vauva kulkee hyvin mukana tarvittaessa. Eli työ alkaa kantaa hedelmää, ja se on varmasti edesauttanut sopeutumistani Saksaan.

Voin siis sanoa, että Saksaan muutto toi uralleni uuden ja mieluisan suunnan.

Mitenkäs Matteon työt sitten?

Matteo on viihtynyt työssä Saksassa erittäin hyvin, ja on innokas jäämään Saksaan pidemmäksikin aikaa mikäli tilaisuus tulee. Oma tuntumani on, että Saksassa panostetaan tieteeseen, ja täällä on alan ihmisiä maailman joka kolkasta.

Italialainen arvostaa täällä järjestelmällisyyttä  – ja tietysti palkkaus on parempi kuin talousvaikeuksien kurittamassa Italiassa. Matteon työpaikalla on melko paljon ulkomaalaisia paikallisten lisäksi, ja yhteisö on mukavan tiivis. Työkieli on englanti, kuten monessa kansainvälisessä yrityksessä Düsseldorfissa tänä päivänä.

Kysyin Matteolta työkulttuurien eroavaisuuksista UK:ssa ja Saksassa, ja yhtenä huomiona työkulttuurin eroissa hän mainitsi työajat. Hänen toimistollaan Saksassa työntekijät lähtevät kotiin ”normaalin” työajan puitteissa (esimerkiksi klo 17-18), kun taas Lontoossa työajat lipsuivat helpommin jopa myöhään yöhön. Riippuu toki alasta, mutta hänen kohdallaan näin. Matteo mainitsi saksalaisten olevan myös paljon suorempia työpaikoillaan englantilaisiin verrattuna. Saksalainen suoruus vs. englantilainen kohteliaisuus on tarjoaa kontrastin työpaikallakin: siinä missä englantilainen muokkaa ikävänkin asian mahdollisimman kohteliaaksi (esim. you might want to consider another approach = tämä meni nyt päin sitä itseään), saksalainen antaa suoraa palautetta. Tämän olen pannut merkille jokapäiväisessäkin elämässä.

Kuvioon kuuluu meidän kohdallamme Saksassa jonkin verran illanistujaisia, ja yhteisiä juhlia jonne perhe on ollut tervetullut järjestetään myös. En tietysti osaa sanoa onko tämä tapa kaikissa saksalaisissa työpaikoissa, mutta kollegat ovat tekemisissä vapaa-ajallakin ja työporukan juhlia järjestetään vapaa-ajalla jonkun kotona. Niihin on ollut kiva osallistua, ja tällaista yhteisöllisyyttä kaltaiseni freelancer joskus kaipaa.

Saksa lienee yksi tyypillisimmistä maista, jonne muutetaan työn perässä muualta Euroopasta ja maailmalta. Tuntumani mukaan täällä myös viihdytään, palkkaus on usein kohdallaan, hintataso kohtuullinen, perheistä pidetään huolta ja terveydenhuolto toimii oikein hyvin. Ja etenkin suomalaiselle Saksa on usein melko helppo maa. Kulttuuri on suht samanlainen ja suomalaisia pidetään Saksassa arvossaan.

Tämä artikkeli on tehty yhteistyössä Ely-keskuksen kanssa, lue lisää Euroopassa työskentelystä TE-toimiston nettisivuilta sekä EURES-portaalista.

Vastailen mielelläni, jos voin olla avuksi aiheeseen liittyen! Ensi viikolla paneudun hieman tarkemmin aiheeseen työnhaku Euroopassa, vinkkeineen ja haasteineen.

Eures_wb_ELY_TE_TEM_EURES_vipu_EU

Previous Post Next Post

You Might Also Like

22 Comments

  • Reply Xsa torstai, tammikuu 19, 2017 at 16:28

    Tämä artikkeli ei kyllä juurikaan kerro työnteosta Saksassa, vaan pikemminkin siitä, miten elämää eletään miehen kautta ja miehen siivellä ihan sairausvakuutuksesta lähtien. Kokemukset paikallisesta työelämästä vain toisen käden tietoa.

    • Reply lena / london and beyond sunnuntai, tammikuu 22, 2017 at 14:43

      Xsa, kuten otsikosta jo varmasti luit, niin tämä on oma tarinani. Jos kaipaat toisenlaista tietoa, niin googlesta löydät ihan varmasti!

  • Reply Eva maanantai, tammikuu 16, 2017 at 14:17

    Hei! Kiitos mielenkiintoisesta blogista! Kysymys saattaa tulla vähän kaukaa, mutta haluaisin kysyä, jos sattumalta tietäisit suomalaisia tai muita ulkomaalaisia, jotka työskentelevät Kölnin alueella lääkäreinä? Minä ja saksalainen avomieheni olemme valmistumassa parin vuoden päästä lääkäreiksi ja olisi tarkoitus asettua pysyvästi Kölniin tai lähialueille – olisin kuitenkin kiinnostunut tekemään ennen valmistumistani työharjoittelun (Famulatur) tai kaksi saksalaisessa sairaalassa, ja kontaktit helpottaisivat kummasti prosessia 🙂 Kiitos!

    • Reply lena keskiviikko, tammikuu 18, 2017 at 18:04

      Kiva kuulla Eva, että tykkäät blogista! 🙂 Mä en valitettavasti Kölnistä tunne lääkäreitä, mutta oletko jäsen Suomalaiset kölnissä / Suomalaiset Saksassa fb-ryhmissä? Jos siellä osattaisiin auttaa etenemään asian kanssa? Köln on tosi kiva kaupunki, tykkään itse kovasti. Tsemppiä harjoittlun hakuun!

  • Reply Jenni / Unelmatrippi maanantai, tammikuu 16, 2017 at 13:35

    Erittäin mielenkiintoinen aihe, tästä kiinnostaisi lukea lisää vaikka kuinka! Olen itse haaveillut vuosia työskentelystä ulkomailla, mutta erinäisistä syistä en ole toistaiseksi edennyt asian kanssa. Myös ihan kulttuurierojen takia tämä on kiinnostava aihe, kulttuurierot kun ovat minusta tosi kiehtova teema.

    Hienoa, että yrittäminen on lähtenyt hyvin käyntiin. Tuo paikkariippumaton yrittäjyys on hiljalleen noussut melkeinpä ykköshaaveekseni. Muuttaisin tosin ehkä Espanjan aurinkoon, jos voisin mennä Euroopassa mihin vain. Ihan sään takia siis, olen vuosi vuodelta enemmän kypsä loskaan ja lumeen. 🙂

    • Reply lena keskiviikko, tammikuu 18, 2017 at 18:02

      Jei, mä otan juttuideoita vastaan jos jotain tulee. 🙂 Jos yhtään ulkomailla työskentely kiinnostaa, niin matkaan vaan! Ainakin Euroopassa se on kohtuullisen helppoa, kun ei tarvitse viisumeita yms hankkia. Mulla on Espanja myös todella vahva vaihtoehto muuttomaaksi jos saisin päättää minne lähdettäisiin. Ehkä, ehkä vielä joskus.. 🙂 Mua ahdistaa Suomen pimeys nykyään sen verran, että jopa Saksa on ilmastopakolaiselle sopiva!

      • Reply Jenni / Unelmatrippi tiistai, tammikuu 24, 2017 at 17:08

        Kyllä mulle Saksakin kelpaisi, tykkään siitä maasta ihan valtavasti! 🙂

  • Reply Johanna / Eau de Cologne sunnuntai, tammikuu 15, 2017 at 15:18

    Minijobbarina saan tienata 450 e / kk ilman verollisia seuraamuksia. Meillä taasen mies koki saksalaisen työyhteisön ankeaksi ja siksi vaihtoikin innokkaasti takaisin skandinaaviseen työyhteisöön. Hänellä nimittäin saksalaiset kolleegat eivät juurikaan olleet tekemisissä vapaa-ajalla keskenään ja vaikka hänen työkielensä oli englanti, ei suomalaista kollegaa huomioitu lounailla ja tai kahvihetkillä siihen tyyliin, että olisi vaivauduttu vaihtamaan kieltä englanniksi. Ja englanti kyllä taittuu varmasti suurimmalla osalta IT-alan ihmisistä.
    Itse koen myös olevani onnekas siinä suhteessa, että minulla on suomalainen esimies ?

  • Reply Johanna / Eau de Cologne sunnuntai, tammikuu 15, 2017 at 15:17

    Minijobbarina saan tienata 450 e / kk ilman verollisia seuraamuksia. Meillä taasen mies koki saksalaisen työyhteisön ankeaksi ja siksi vaihtoikin innokkaasti takaisin skandinaaviseen työyhteisöön. Hänellä nimittäin saksalaiset kolleegat eivät juurikaan olleet tekemisissä vapaa-ajalla keskenään ja vaikka hänen työkielensä oli englanti, ei suomalaista kollegaa huomioitu lounailla ja tai kahvihetkillä siihen tyyliin, että olisi vaivauduttu vaihtamaan kieltä englanniksi. Ja englanti kyllä taittuu varmasti suurimmalla osalta IT-alan ihmisistä.
    Itse koen myös olevani onnekas siinä suhteessa, että minulla on suomalainen esimies ?

    • Reply Johanna / Eau de Cologne sunnuntai, tammikuu 15, 2017 at 15:19

      Eli siis minijob raja on 450 e/kk ja sillä saa pysyä miehen sairaskassassa.

      • Reply lena keskiviikko, tammikuu 18, 2017 at 17:59

        Mä oon kuullut kans tuontyyppisiä kokemuksia, että aina ei tuo saksalaiseen työyhteisöön sopeutuminen oikein onnistu. Saksalaiset kuitenkin rakastavat omaa kieltään sen veran, että siitä ei hevin luovuta. Ja ihan varmasti IT-alalla enkku taipuu, en usko hetkeäkään etteikö taipuisi. Sulla on ihana työpaikka 🙂

  • Reply Kati Suomalainen im Allgäu perjantai, tammikuu 13, 2017 at 21:24

    Mulla oli myös mietintämyssyn alla yksityisyrittäminen mutta tämä vakuutushomma täällä on niin erilainen. Koska vauva on minun vakuutuksessa ja olen vielä vanhempainvapaalla niin oman toiminimen perustaminen ei ole tällä hetkellä järkevää. AOK sanoi että se olisi ollut ok, mutta työntajatani joka maksaa vakuutuksen sanoi että sitten minun pitää irtisanoutua. Ja siten menettäisin meidän ”ilmaisen” sairausvakuutuksen. Eli minijob olisi minulle se ainoa vaihtoehto tällä hetkellä. Mutta tosiaan mielenkiintoinen aihe joten seuraan mitä kirjoittelet seuraavaksi. 🙂

    • Reply lena / london and beyond sunnuntai, tammikuu 15, 2017 at 11:50

      Mun mielestä Saksa tekee tässä yrittäjien sairausvakuutusjutussa virheen. Monelle se on suuri investointi alkaa maksamaan itse yrittäjän sairausvakuutusta joka lasketaan tuhansissa euroissa per vuosi – etenkin aloittelevalle yrittäjälle jolla ei ole vakituisia tuloja. Tätä soisi helpoitettavan jotenkin, se tuhoaa potentiaalisesti monen yrittäjän haaveet esimerkiksi juuri kotiäitien kohdalla… mikä on taas typerää. Iso gap on tuosta minijobista fiksuille tuloille sen vakuutuksen kanssa. Mä oon ollut nyt KSK kassaan eli taiteen alan kassaan yhteydessä ja siellä on ilmeisesti tietty prosentti joka maksetaan. Selvitän parhaillaan. Hyvä että sait asiat kuitenkin selväksi, parempi selvittää etukäteen kun huomata myöhemmin että hups! Terkkuja. 🙂

  • Reply valkkis perjantai, tammikuu 13, 2017 at 18:59

    Mä oon ihan fiiliksissä, kun nyt on tullut luettua tosi monta postausta jotka koskettavat todella hyvin myös itseä! Meillä muutto Düsseliin tän kuun lopussa, miehen töiden perässä, hänellä työkieli englanti ja todella toivon, että työpäivät pysyisivät kohtuullisina! Olen ollut Suomessa ihan normi palkkatöissä, ja Saksassa tarkoitus ensisijaisesti olla lasten kanssa kotona, mutta osa-aikatyö tai mikä ettei yrittäjyys voisi olla tulevaisuuden vaihtoehto. Seuraan mielenkiinnolla (tätäkin) aihetta 🙂

    • Reply lena / london and beyond sunnuntai, tammikuu 15, 2017 at 11:44

      Meilä taitaa olla aika samanlainen elämätilanne, ja miehillä samantyyliset työt. 😀 Mun käsittääkseni Saksassa moni äiti käy osa-aikatöissä jos siihen on esimerkiksi lasten koulun myötä mahdollisuus. Minijob (työ alle noin 400e / kk ) on myös vaihtoehto, ja silloin pysyy esimerkiksi miehen sairausvakuutukisissa joka on täällä muuten aika kallis. Jos tulee kysyttävää niin jeesaan mielelläni.

      • Reply Jonna / Lempipaikkojani maanantai, tammikuu 16, 2017 at 08:52

        Niin, tosiaan vaikka mainitsin tuolla aiemmin, ettei minulla ole omakohtaista työkokemusta Saksasta, niin osa-aikaisestihan minäkin olen töissä. En vaan saksalaisella työnantajalla. Olen toiminut kohta 2 vuotta Suomi-kouluopettajana ja lisäksi saan pieniä palkkioita blogin kautta. Tulevaisuudessa toivon mukaan enemmänkin. Minä myös pysyttelen mieluusti mini-job -rajoissa, koska silloin saan pysyä miehen sairasvakuutuksessa mukana.

  • Reply Maarit Johanna perjantai, tammikuu 13, 2017 at 18:50

    Hei aivan älyttömän kiinnostava postaus-sarja! Tästä aiheesta olisi kiva lukea lisääkin yhteistyön jälkeenkin. Koskaan ei tiedä mihin sitä elämä vie vaikka vuosienkin päästä 🙂

    • Reply lena / london and beyond sunnuntai, tammikuu 15, 2017 at 11:41

      Mahtavaa, että kiinnostaa! Mä voin kyllä kertoa aiheesta mielelläni, pistän korvan taa juttuidean. Ja jos tännepäin olette tulossa,mä jeesaan mielelläni jos suinkin osaan! 🙂

  • Reply Jonna / Lempipaikkojani perjantai, tammikuu 13, 2017 at 13:27

    Minulla itselläni ei ole omakohtaista kokemusta työelämästä Saksassa, mutta mieheni on täällä töissä ja nyt menossa jo viides vuosi. Hyvin on viihtynyt työpaikallaan ja koko perheemme siis on myös viihtynyt hyvin Saksassa. Mieheni työpaikalla ei kyllä olla tekemisissa kollegoiden kanssa vapaa-ajalla ja hänen on ollut hyvin vaikea tutustua (saksalaisiin) työkavereihinsa. Toisaalta hän on töissä kansainvälisessä yrityksessä ja monet työkaverit ovat ympäri maailman. Työkieli miehellänikin on englanti. Työajoista miehellä on samat kokemukset kuin Matteolla eli työpäivien pituus on ”normaali” ja kotiin pääsee ajoissa. Perhetilanteet otetaan myös todella hyvin huomioon.

    • Reply lena / london and beyond sunnuntai, tammikuu 15, 2017 at 11:40

      Jei, kiva kuulla teidän kokemuksia Jonna! Matteolla on ollut mun mielestä melko helppo tutustua saksalaisiin kollegoihin, mutta olen kuullut teidänkin kaltaisia juttuja missä tutustuminen ei ole ollut yhtä helppoa. Varmasti riippuu porukastakin, tosin Matteon saksalaise kollegat ovat monet olleet ulkomailla pitkään myös, tiedä sitten onko sillä merkitystä? Ehkä, ehkä ei. Perheille Saksa on mielestäni hyvä paikka olla töissä, meille on tärkeää etenkin että ihan älyttömiä työaikoja ei ole. Vauvan kanssa ainakin itsekin kaipaa toista illalla kotiin, varmaan sinulla lasten kanssa sama!

  • Reply Sandra torstai, tammikuu 12, 2017 at 20:45

    Tosi mielenkiintoinen postaus ja luen mielelläni lisää kokemuksista saksalaisesta (työ)elämästä. Itsekin voisin nähdä joku päivä itseni elämässä Saksassa.

    • Reply lena / london and beyond sunnuntai, tammikuu 15, 2017 at 11:37

      Kiitos Sandra!! Seuraava juttu jo tekeillä, ja jos sulla on mitä vaan kysyttävää työnteosta Saksassa niin laita mulle ihmeessä viestiä jos osaisin auttaa. 🙂

    Leave a Reply